24.4.2008

Apurahoitus vääristää elinkeinonharjoittamista

Liisa Hyssälä lupailee (HS 24.4.) parannusta apurahan saajien sosiaaliturvaan. Hyvä ja kannatettava asia sinänsä, mutta ikävä kyllä sillä ei ole mitään merkitystä ainakaan omaan tilanteeseeni.

Kuulun niihin jotka tekevät taidetta olosuhteista riippumatta ja myös silloin kun tilausteoksia ei ole näköpiirissä tai taulukauppaa ei synny. Tällöin vain on pärjättävä läheisten tuella ja yritettävä hankkia jostain myyntiä. Ja kuten muidenkin alojen ammatinharjoittajat ja yksinyrittäjät, niin näin toimivat taiteilijat ovat vailla mitään perusturvaa, elleivät sitä itse kykene itselleen ennakolta ostamaan.

Näissä keskusteluissa unohdetaan järjestelmällisesti se tosiseikka että kuvataiteessa on kyse myös elinkeinosta, se että suuri osa taiteilijakunnasta yrittää tulla ammatillaan edes jotenkin taloudellisesti toimeen. Ja asiahan vaietaan siksi että apurahoitus näyttää elinkeinon näkökulmasta kilpailun vääristämiseltä, hieman yksipuolisesti jaetuilta elinkeinotuilta ja nykysysteemin täysremontti on liian vaivanloista.

Näyttelyn järjestäjänä apurahoitettu taiteilija on nimittäin aivan eri asemassa, kuin kaikki kulunsa itse maksava kolleega. Ja teosten myynnistä ja maineesta on molemmilla lopulta kyse. Suomen perustuslakiin ylöskirjattu yhdenvertaisuus lain edessä ja elikeinon vapaus eivät oikein toteudu harjoitettavassa taiteilijapolitiikassa.

Vain sellainen tukijärjestelmä olisi oikeudenmukainen, jossa jokaiselle päätoimiselle ammattitaiteilijalle jaettaisiin samansuuruista taiteilijatoiminnan tukea. Tämä varmasti palvelisi taiteilijoita laajemmin ja korjaisi kilpailun ym. alan vääristymät. Ja olisi varmasti taiteen ja luovuuden kannalta hedelmällisempi maaperä kuin nykyinen.

Ei kommentteja: