Siirry pääsisältöön

Koiranpaska-yhteiskuntakriittistä taidetta

Päätin ryhtyä Yhteiskuntakriittiseksi, sillä sehän on nyt taiteessa muotia. Ajatus pelkästä kotimaisesta kriittisyydestä tuntui kuitenkin hieman mitättömältä, kuten piirikunnalliset painikilpailut, niinpä laajensin kuviot universaaleihin mittoihin ja ryhdyin kokomaailmakriittiseksi.

Oheisen teoksen lähtökohtana on toki saastumiseen liittyvä omakohtainen "taiteilijan lähihavainto", se että koiranpaskakin pitää nykyisin pakata muovipussiin ns. "ympäristöseikkojen" vuoksi. En ole tähän suostunut, vaan vien Topia salapaskalle milloin mihinkin pusikkoon ja siirtelen kokkareita tikunnokassa erinäisten pensaiden lannoitteeksi.

Ja syy on tämä. Jos yksi koira tekee tarpeensa kaksi kertaa päivässä ja yksi muovipussi painaa 5-8g niin silloin pökäleiden pakkaaminen tuottaa muovijätettä 3,5-5,8kg vuodessa. Joten pelkästään suomalaisten koirien ympäristöprojekti saastuttaa luontoa aiheuttamalla tonnitolkulla muovijätettä. Eu-tasolla ja laajemminkin ja myös hieman kärjistäen, tämä tarkoittaa sitä, että jossain päin maailmaa pyörii muovipussitehdas (tai tehtaita) pelkästään hyvinvointimaiden koirien jätösten pakkaamista varten. Tämä jos mikä on täysin turhaa tuotantoa ja energian haaskausta.

Myös ravintoa pakataan liikaa ja tuntuu siltä että muoviin kääritään nykyisin lähes kaikki mahdollinen kurkuista kanankoipiin. Muovipakkaamista tulisi mielestäni rajoittaa rankalla lainsäätäjän kädellä ja palauttaa irtomyynti ja lihatiskit kunniaan. Ehkäpä myös muovipakkausten panttijärjestemässä voisi olla itua.

Ja eikö olisi ekologisempaa säätää sellainen koiranpaskalaki, joka velvoittaisi koiranomistajaa kanniskelemaan mukanaan vaikka pientä 100g:n muovilapiota tai puista vastaavaa, jonka avulla nokareet siirretään yksinkertaisesti sopivampaan paikkaan? Lainsäätäjän pitäisi tuuppaista tämänkaltaiset asiat liikkeelle, mutta mitään ei näytä juuri tapahtuvan.

Näiden syiden innoittamana tein tämän "Stop"-etsauksen, joka sopii universaaliin maailmanparantamiskäyttöön. Teoksessa on käsi, pysäytysmerkki, joka muodostuu ihmiskunnan aiheuttamista päästöistä. Sanoma on selkeä: Lopettakaamme oman globaalin pesämme likaaminen!

Ensin ajattelin antaa kuvan copyright-oikeudet, jollekin aktivistiryhmälle, joka lätkisi kuvaa tarroina kansanedustajien takapuoliin, jotta asioihin saataisiin vauhtia. Mutta kun pohdin asiaa pidemmälle niin luovuin aikeestani, sillä tajusin että tarratkin tehdään yleensä muovista ja että niitä voisi sitten löytyä vähän sieltä sun täältä ja niiden irroittelussa saastuisi maailma vain lisää käytetyn pesuaineen, liuottimien ja tärvätyn energian muodossa.

Niinpä tämäkin "maailmanparannusyritys" jää lähinnä elitistisen teoreettiseksi "taiteilijan kannanotoksi", jolla ei tule olemaan mitään vaikutusta siihen faktaan että maailma hukkuu paskaan.

Mutta teoksella on taas enemmän merkitystä uralleni, sillä todennäköisesti työ osallistuu johonkin taidegrafiikan katselmukseen lähitulevaisuudessa ja auttaa osaltaan minua selviytymään taiteilijana taidemaailman yhä kovenevassa kilpailussa.

Tässä onkin taiteen ns. yhteiskuntakriittisyyden ongelma.

Voiko taideteos olla aidosti yhteiskuntakriittinen, kun taiteilijan on samalla ajateltava myös omaa uraansa? Voiko kukaan ajaa täysin aidosti mitään asiaa, samalla kun hän rakentaa tekojensa kautta omaa uraansa, omaa tulevaisuuttaan? Sanoisinkin että taiteilijan yhteiskuntakriittisyydessä on pahasti kaksinaamaisuus mukana. Ja sama pätee myös politiikkaan. Tässä mielessä politiikot ja taiteilijat ovat samankaltaisia.

Kommentit

Pisarat sanoi…
Toi koirankakan muovipakkaamisen älyttömyydestä muistuttava "tarra" on hyvä. Sitä voisi tarjota verkossa "lätkittäviksi" sellaisiin paikkoihin, joissa asia saisi huomiota. Jos minulla olisi lupa, linkittäisin "tarran" ja kirjoittaisin aiheesta omille lukijoilleni.
Luovuksissa sanoi…
Ehkä "tarran" voisi todellakin tehdä ympäristötyhmyyksien sähköistä torjuntaa varten bittien avaruudessa. Pitääpä miettiä, Kiitos.

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Petas-Baari

Tässä pari kuvaa viimevuoden lokakuulta vanhasta Petas-Baarista, joka sijaitsi Viherlaakson Länsirajalla Turuntien ja Lippajärventien risteyksen tuntumassa. Paikka jää juuri ja juuri Kauniaisten puolelle. Nyt rakennus on purettu ja tilalle on kohoamassa "Kukkalaakso" niminen kerrostalo asuinalue. Rakennuksessa toimi vuosikymmeniä legendaarinen Petas-Baari ja kauppa. Rakennus valmistui ennen sotia 1938. Baari oli omana aikanaan varsin suosittu ohikulkijoiden kohtaus- ja taksimiesten taukopaikka. 1970-80 luvulla kaupan rakennukseen tuli U.Suomalaisen TV korjaamo ja myymälä. Toiminta hyytyi 90-luvun alun laman myötä. 1997 Petas-Baari toimi mm. Trabant Express sketsisarjan kulissina. Tässä Youtuben pätkä Jasso Laamasen pajatson peluusta. Itsekin olen joskus vuosikymmeniä sitten käynyt baarissa pajatsoa kokeilemassa ja syömässä kuivan juustosämpylän. Kaupparakennuksen päädyssä oli iso käsinmaalattu Hellaksen Figarol-mainos, jossa ajan havina on vahvasti läsnä. Jos muistat

What is Expandism?

Longer version of this article is at my  homepage . Expansion in Art-making and Expansion-motivated art Introduction This article is a compact study of expansion in the context of making a piece of art. I believe that expansion is one aspect of all kinds of making of art. It has been neglected topic, even unseen, but the phenomenon is real and it is connected to art making, for it is impossible to make a piece of art without its expansion to some space. A work of art is always located in some space – on paper or canvas, in real or imaginary place, in this world or in digital one – and a work of art must first enter that space, it must do expansion there to take control of it. And it is the artist's task to make this happen.  By definition expansion means the increase of something in size , number , or importance . It relates to artworks in two ways, first, to the actual size of an artwork, and second, to the making process of an artwork. In some cases these expansions are overla

Inhorealismia

Länsimaisessa oikeusvaltiossa ei kuulema ole sensuuria. Asia ei pidä paikkaansa. Sensuurin ymmärtää hyvin käsitteen inhorealismi yhteydessä. Realismi tarkoitaa todenmukaisuutta (ransk. réalisme) ja inhorealismi sitä kun todellisuus esitetään kaikkein raadollisimmillaan, asioiden inhoittavia piirteitä tarkastellen. Asia on arkipäivää esimerkiksi uutistoimituksissa, joissa joudutaan jatkuvasti miettimään onko jonkin kuva-aineiston (katastrofin uhrit, sodan kauhut, kirurginen leikkaus jne.) näyttäminen julkisesti sopivaa vai ei. Toisin sanoen kuvamateriaalia joudutaan sensuroimaan, niin että esitetty aineisto on linjassa vallitsevien moraalikäsitysten kanssa. Ja myös niin ettei ketään tarkoituksella järkytetä. Inhorealismi liittyy myös taidekentällä säännöllisesti syntyvään kohuun, kun joku taiteilija kyseenalaistaa tätä rajaa, esittelemällä teoksissaan asioita joita emme ole tottuneet näkemään "hyviä lehtimiestapoja" kunnioittavassa yhteikunnassamme. Ihmiset haluavat syödä