Laitan tähän kirjoituksen parin vuoden takaa, jonka tein Hesari taidesijoitusartikkelista suivaantuneena. Kirjoitus sopii hyvin jatkoksi viimepäivien blogi-päivityksilleni, joissa esittelin muutaman galleriatilan kuvien avulla. Tässä kirjoitus:
Keskustelua käydään taiteesta sijoituskohteena (HS 1.2.2006) ja ohjeistetaan taidekuluttajia tinkimään. Eikä tinkimisessä (HS 10.2.2006) sinänäsä mitään pahaa ole, jos lopputulos tyydyttää kumpaakin osapuolta.
Taidekaupoissa osapuolina ovat yleensä asiakas ja taidekauppias, josta käytetään myös hienompaa nimikettä, galleristi. Taiteilija jää tässä kuviossa jonkinlaisen "alkutuottajan" tai "tavarantoimittajan" osaan. Onnistunut tinkiminen tarkoittaa sitä että teoksen hinta laskee, mutta välitysprosentit ja muut kulut pysyvät ennallaan.
Näyttelyiden pitäminen ja niihin osallistuminen on osa kuvataiteilijan työtä. Se on foorumi, jolla kohdataan taideyleisö ja hankitaan tunnustusta. Näyttelyllä summataan yhteen tietyn työskentelyjakson hedelmät ja yleensä siltä toivotaan myös myynnin suhteen menestystä. Mutta onko taiteilijan mahdollista päästä edes teoriassa taiteellaan palkoille?
Oletetaan että taiteilija ahkeroi näyttelyä varten antaumuksella koko vuoden. Hän saa aikaan 60 hienoa teosta ja järjestetää näyttelyn. Ja hups, 1000 euron keskihintaiset työt menevät kuin kuumille kiville. Onnistuneen, joka taiteilijan unelmanäyttelyn bruttomyynti on 60000 euroa. Olalle taputtelijoita riittää, kolleegat kadehtivat ja suoritusta kehutaan mahtavaksi. Vuoden palkka on tienattu. Vai onko?
Tasokas galleria, joka pystyy moisen myynnin toteuttamaan ottaa kansainväliseen tyyliin 50% myynnistä ja ilmassa on myös painetta prosenttien nostoon. Galleria lisää ja vähentelee palkkioonsa omaa (22%) ja taiteilijan (8%) arvonlisäveroa. Käytännössä taiteilijalle tilitetään noin 26200 euroa, josta sitten vähennetään vuoden muut kulut.
Ensin miinustetaan teosten kehykset, joilla hintaa 100 euroa/kpl eli 6000 euroa. Työhuoneena palvelkoon Ateljeesäätiön edullinen putka, josta vuokraa 200-300 euroa/kk. Sekalaisia sähkö-, posti- puhelin-, atk- , vakuutus- ja teosten dokumentointi yms. kuluja armeliaasti 300 euroa/kk. Materiaalikulut 2000-3000 euroa ja kirjanpitäjälle 700. Tästä vielä kuljetus ja muut autokulut 100 euroa/kk ja tilipussissa on jo alle 10000 euroa.
Ja tietysti eläkettäkin pitää kerätä. YEL rokottaa 5000 euroa vuoteen, vaikka tavoitteena olisi vain vaatimattomat reilu tuhat euroa kuussa vanhuuden turvaksi. Tässä vaiheessa pitää vain toivoa ettei tietokone hajoa ja ettei muutenkaan joudu investoimaan kalliimpiin laitteisiin tai ettei ateljee käy liian pieneksi. Onneksi arvonlisäverosta saa omien ostostensa alv:n verran euroja takaisin, mutta sekään ei estä vuoden saldoa painumista muutamaan tonniin, josta vielä verokarhukin haukkaa osuutensa.
Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että tavallisen taiteilijan on mahdotonta elää omalla taiteellaan nykysysteemissä. Järjestelmä on sellainen, jossa taiteilijan odotetaan elävän apurahoista ja muiden taiteella. Valtio tukee monenkirjavia kulttuurialoja, mutta kaupalliset galleriat ovat kauppiaita, eivätkä tuen piiriin kuulu. Laadukkaat "Reilunkaupan" galleriat, joista tilitetään "viljelijöille" hieman enemmän taitavat jäädä jatkossakin vain haaveeksi.
Keskustelua käydään taiteesta sijoituskohteena (HS 1.2.2006) ja ohjeistetaan taidekuluttajia tinkimään. Eikä tinkimisessä (HS 10.2.2006) sinänäsä mitään pahaa ole, jos lopputulos tyydyttää kumpaakin osapuolta.
Taidekaupoissa osapuolina ovat yleensä asiakas ja taidekauppias, josta käytetään myös hienompaa nimikettä, galleristi. Taiteilija jää tässä kuviossa jonkinlaisen "alkutuottajan" tai "tavarantoimittajan" osaan. Onnistunut tinkiminen tarkoittaa sitä että teoksen hinta laskee, mutta välitysprosentit ja muut kulut pysyvät ennallaan.
Näyttelyiden pitäminen ja niihin osallistuminen on osa kuvataiteilijan työtä. Se on foorumi, jolla kohdataan taideyleisö ja hankitaan tunnustusta. Näyttelyllä summataan yhteen tietyn työskentelyjakson hedelmät ja yleensä siltä toivotaan myös myynnin suhteen menestystä. Mutta onko taiteilijan mahdollista päästä edes teoriassa taiteellaan palkoille?
Oletetaan että taiteilija ahkeroi näyttelyä varten antaumuksella koko vuoden. Hän saa aikaan 60 hienoa teosta ja järjestetää näyttelyn. Ja hups, 1000 euron keskihintaiset työt menevät kuin kuumille kiville. Onnistuneen, joka taiteilijan unelmanäyttelyn bruttomyynti on 60000 euroa. Olalle taputtelijoita riittää, kolleegat kadehtivat ja suoritusta kehutaan mahtavaksi. Vuoden palkka on tienattu. Vai onko?
Tasokas galleria, joka pystyy moisen myynnin toteuttamaan ottaa kansainväliseen tyyliin 50% myynnistä ja ilmassa on myös painetta prosenttien nostoon. Galleria lisää ja vähentelee palkkioonsa omaa (22%) ja taiteilijan (8%) arvonlisäveroa. Käytännössä taiteilijalle tilitetään noin 26200 euroa, josta sitten vähennetään vuoden muut kulut.
Ensin miinustetaan teosten kehykset, joilla hintaa 100 euroa/kpl eli 6000 euroa. Työhuoneena palvelkoon Ateljeesäätiön edullinen putka, josta vuokraa 200-300 euroa/kk. Sekalaisia sähkö-, posti- puhelin-, atk- , vakuutus- ja teosten dokumentointi yms. kuluja armeliaasti 300 euroa/kk. Materiaalikulut 2000-3000 euroa ja kirjanpitäjälle 700. Tästä vielä kuljetus ja muut autokulut 100 euroa/kk ja tilipussissa on jo alle 10000 euroa.
Ja tietysti eläkettäkin pitää kerätä. YEL rokottaa 5000 euroa vuoteen, vaikka tavoitteena olisi vain vaatimattomat reilu tuhat euroa kuussa vanhuuden turvaksi. Tässä vaiheessa pitää vain toivoa ettei tietokone hajoa ja ettei muutenkaan joudu investoimaan kalliimpiin laitteisiin tai ettei ateljee käy liian pieneksi. Onneksi arvonlisäverosta saa omien ostostensa alv:n verran euroja takaisin, mutta sekään ei estä vuoden saldoa painumista muutamaan tonniin, josta vielä verokarhukin haukkaa osuutensa.
Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että tavallisen taiteilijan on mahdotonta elää omalla taiteellaan nykysysteemissä. Järjestelmä on sellainen, jossa taiteilijan odotetaan elävän apurahoista ja muiden taiteella. Valtio tukee monenkirjavia kulttuurialoja, mutta kaupalliset galleriat ovat kauppiaita, eivätkä tuen piiriin kuulu. Laadukkaat "Reilunkaupan" galleriat, joista tilitetään "viljelijöille" hieman enemmän taitavat jäädä jatkossakin vain haaveeksi.
Kommentit
Se on huonoa bisnestä. Myydä pitää 365 päivää vuodessa. Hyville ostajille voi oppia myymään suoraan. Hintaakin pitää voida korottaa ja perustaa galleria.
Apropos. Kehyksiä ainakin omat sukulaiseni voisivat tarjota edullisemminkin...
Nykysysteemi on rakentunut niin että taiteilijan oletetaan elävän apurahoilla ja galleristien myynnillä.
200 uutta kuvataitelijaa tulee alalle joka vuosi lisää ja vaikka osa katoaakin muihin töihin, niin fakta on että tungos taidekentällä lisääntyy ja myös tarve uusiin ratkaisuihin, joilla etsitään toimeentuloa.
Taiteilijan on jatkossa pakko ottaa itse vastuuta omasta myynnistään, jos mielii tulla toimeen.
Taiteilijoiden omat galleriat tulevat varmasti myös lisääntymään.
Taiteilijoiden elinkeinoproblematiikkaa löytyy osoitteesta: www.partnerismi.fi