Siirry pääsisältöön

Juurakko

Paljon ei Viherlaaksossa tapahdu, joten tässä, paremman puutteessa, kuva suomalaisesta marraskuisesta lähiömetsästä Honkavaarantien ja Viherlaaksonrannan riteyksestä, jossa parin viikon takaisessa "myrskyssä" kaatui tämä isohko kuusi.

Kuva osoittaa hyvin miten paljon on satanut ja miten märkä maa on. Juurakon montuun muodostui heti pieni lampi.

Ja onhan juurakko ihan mielenkiintoinen, noine kummallisine lonkeroineen ja kiven murikoineen.

Kommentit

Maireanna sanoi…
Luovus löytää taiteellista näkökulmaa tahtomattaan vaikka juurakosta.
Luovuksissa sanoi…
Niin, kyse on kaiketi siitä että on aikaa pysähtyä katsomaan. Luovuus on laiskojen laji.
Anonyymi sanoi…
Hieno havainto ja kuva!
Lapsemme kutsuivat 80-luvulla tuota puuta ja muutamaa siinä vieressä kasvavaa kuusta Taikametsäksi.
Luovuksissa sanoi…
60-luvulla oli "Taikametsän" kaakkoiskulmassa hylätty kasvihuone, jossa itse kävin seikkailemassa.

Kuvassa pilkistää taaimmaisten puiden takaa aukio, jonka reunassa kasvihuone oli. Paikalla taitaa vieläkin olla muutama vanha omenapuu muistona noilta ajoilta.
Unknown sanoi…
Harrah's Cherokee Casino & Hotel - MapYRO
Find your way worrione around the casino, find where everything is located febcasino.com with the most up-to-date information about Harrah's 출장샵 Cherokee Casino & Hotel in Cherokee, NC. 출장마사지

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Petas-Baari

Tässä pari kuvaa viimevuoden lokakuulta vanhasta Petas-Baarista, joka sijaitsi Viherlaakson Länsirajalla Turuntien ja Lippajärventien risteyksen tuntumassa. Paikka jää juuri ja juuri Kauniaisten puolelle. Nyt rakennus on purettu ja tilalle on kohoamassa "Kukkalaakso" niminen kerrostalo asuinalue. Rakennuksessa toimi vuosikymmeniä legendaarinen Petas-Baari ja kauppa. Rakennus valmistui ennen sotia 1938. Baari oli omana aikanaan varsin suosittu ohikulkijoiden kohtaus- ja taksimiesten taukopaikka. 1970-80 luvulla kaupan rakennukseen tuli U.Suomalaisen TV korjaamo ja myymälä. Toiminta hyytyi 90-luvun alun laman myötä. 1997 Petas-Baari toimi mm. Trabant Express sketsisarjan kulissina. Tässä Youtuben pätkä Jasso Laamasen pajatson peluusta. Itsekin olen joskus vuosikymmeniä sitten käynyt baarissa pajatsoa kokeilemassa ja syömässä kuivan juustosämpylän. Kaupparakennuksen päädyssä oli iso käsinmaalattu Hellaksen Figarol-mainos, jossa ajan havina on vahvasti läsnä. Jos muistat

What is Expandism?

Longer version of this article is at my  homepage . Expansion in Art-making and Expansion-motivated art Introduction This article is a compact study of expansion in the context of making a piece of art. I believe that expansion is one aspect of all kinds of making of art. It has been neglected topic, even unseen, but the phenomenon is real and it is connected to art making, for it is impossible to make a piece of art without its expansion to some space. A work of art is always located in some space – on paper or canvas, in real or imaginary place, in this world or in digital one – and a work of art must first enter that space, it must do expansion there to take control of it. And it is the artist's task to make this happen.  By definition expansion means the increase of something in size , number , or importance . It relates to artworks in two ways, first, to the actual size of an artwork, and second, to the making process of an artwork. In some cases these expansions are overla

Inhorealismia

Länsimaisessa oikeusvaltiossa ei kuulema ole sensuuria. Asia ei pidä paikkaansa. Sensuurin ymmärtää hyvin käsitteen inhorealismi yhteydessä. Realismi tarkoitaa todenmukaisuutta (ransk. réalisme) ja inhorealismi sitä kun todellisuus esitetään kaikkein raadollisimmillaan, asioiden inhoittavia piirteitä tarkastellen. Asia on arkipäivää esimerkiksi uutistoimituksissa, joissa joudutaan jatkuvasti miettimään onko jonkin kuva-aineiston (katastrofin uhrit, sodan kauhut, kirurginen leikkaus jne.) näyttäminen julkisesti sopivaa vai ei. Toisin sanoen kuvamateriaalia joudutaan sensuroimaan, niin että esitetty aineisto on linjassa vallitsevien moraalikäsitysten kanssa. Ja myös niin ettei ketään tarkoituksella järkytetä. Inhorealismi liittyy myös taidekentällä säännöllisesti syntyvään kohuun, kun joku taiteilija kyseenalaistaa tätä rajaa, esittelemällä teoksissaan asioita joita emme ole tottuneet näkemään "hyviä lehtimiestapoja" kunnioittavassa yhteikunnassamme. Ihmiset haluavat syödä