12.12.2008

Individualismi ja luovuus

Individualismi voi muodostua luovuuden esteeksi

Äkkiä katsottuna väitteeni voi kuulosta hieman ristiriitaiselta, kuuluuhan luovuuteen tietty ripaus itserakkautta - minun ideani, minun taiteeni, itseilmaisu jne. Mutta tosiasia kuitenkin on, että nykyinen yksilön korostaminen ja omavoimaisuuteen pyrkiminen, voi jossain vaiheessa muodostua todelliseksi esteeksi luovuudelle.

Jos kokoajan etsii parempaa ja laadukkaampaa elämää, kaiken maailman itsensäkehittämisharjoituksin, niin siinä tuohussa muuttuu pikkuhiljaa "viisaaksi". Ja viisaalla taas on vastaukset valmiina tai ainakin tieto siitä mihin suuntaan uintiliikkeitä nyt tulisi ottaa.

Kun tavoitteena on elämänhallinta ja itsensäjohtaminen onneen tai menestykseen, niin silloin joutuu väkisin tilanteeseen, jossa asioille on laitettava nimet ja määritteet. Näin se menee, sillä ilman tietoa siitä mitä mikäkin on, ei näitä asioita voi hallita tai hyötyä niistä niinkuin haluaa.

Ja niin leimasin käy ja ihminen määrittelee ja aikatauluttaa kaiken: tuosta pidän ja tuosta en, tuo on kaunis ja tuo ruma, hauki on kala, varis on lintu ja aktiviteetti A sopii tavoiteisiini. Intialaiset ovat sellaisia ja venäläiset tuollaisia. Ohjelma X on ok ja Y on huono ja tuo viihdettä tai asiaa tai tyhmää tai yleissivistävää. Tuossa on hetero (ok) ja tuo on homo (varo), huomenna teen sitä ja tätä ja viikko 28 olen lomalla. Porkkana on terveellistä ja kraplakka on punaista. Ja sitä rataa.

Kaikki asiat analysoidaan ja laitetaan leima päälle ja järjestetään siististi hyllyihin aivomassan sopukoihin. Ja sitten vain talsitaan eteenpäin elämän haasteissa ja aina löytyy vastaus (tai tehdään uusi leimaus) mitä ikinä vastaan sitten tuleekin.

Mutta juuri tämä on luovuuden kannalta vahingollista. Luovuuteen kuuluu oleellisesti lapsen kaltainen aito ihmettely, jossa valmiita vastauksia ei ole, vaan kaikki on tuoretta ja uutta ja ihmeellistä ja mitä vain voi tapahtua. Jos asioilla on jo valmiiksi leimat päällä, niin mihin enää ihmettelyä tarvitaan?

Tämä on ehkä vaikein asia luovuudessa, ainakin minulle. Ja joudun oikein tietoisesti hidastamaan vauhtia ja ottamaan aikaan katselemiseen ja ihmettelyyn. Tosin tätä ei voi oikein pakottaa, mutta vauhdin hidastaminen on ensimmäinen askel oikeaan suuntaan. Ja tässä se on se jatkuvan kipuilun paikka. Miten ihmeessä pääsen eroon leimoista, ennakkoasenteistani, kun ne asuvat mielessäni sitkeästi kuin tauti? Ja kykenisin katsomaan tuttuja asioita, ilmiöitä, ihmisiä ja koko elämää uusin silmin?

Pienen häivähdyksen tästä saa kun matkustaa vieraaseen maahan, jossa asiat ovat erilaisia kuin kotona, ja jossa jo kaupassa käyntikin on eksoottinen kokemus. Tästä syystä kai niin monet luovaa työtä tekevät henkilöt pitävät matkustamisesta. Mutta jos tähän pääsisi ihan kotioloissa, vaikka edes hetkittäin, niin se vasta olisikin jotain.

Kyse on oikeastaan "uudesta" elämän asenteesta, kiireestä luopumisesta, sivuun astumisesta. Tämä ei onnistu, jos juoksee elintasokilpailussa, tuunaa elämäänsä, kehittää itseään ja niin kovasti yrittää kasvaa ihmisenä milloin minkäkin ohjelman mukaan.

Toki luovuuskikkoja löytyy myös itsensäjohtajille, tyyliin: "Yhdistä keskenään outoja, erilaisia asioita ja katso mitä oivalluksia niistä syntyy.", mutta asioiden ihmettely on jotain selvästi syvempää ja se on tarjolla vain sille, joka rohkenee astua ulos oravanpyörästään ja ymmärtää sen ettei oikeasti tiedä mistään mitään ja että valmiita vastauksia ei ole. Ollaan tyhmiä kaikki.

Tässä tulee myös vastaan sama ongelma kuin vapaassa taiteen tekemisessä. Kuinka paljon ihmisellä on varaa ihmetellä, kun laskut pitää maksaa jokatapauksessa?

10 kommenttia:

meri kirjoitti...

hei pekka!

eräissä itämaisissa uskonnoissa on inspiraation tekniikkaa määrätietoisesti kehitetty varsin pitkälle. yhtä hyvin jokaisen taiteilijan pitäisi hallita oma taiteellinen inspiroitumiskykynsä, jotta sen voisi sytyttää tarpeellisella hetkellä.

melkein ainoa yleispätevä neuvo, joka voidaan tässä asiassa antaa, onkin juuri kehoittaa tutkimaan omaa laatuaan ja kehittämään sitä, toisin sanoen - olla tietoinen omasta luovasta minästään ja kehittää siitä oma henkilökohtainen inspiraation tekniikka.

hyvin harvoin inspiraation tuli syttyy salamanleimahduksesta itsestään ja monet arvokkaat työt olisivat tekemättä, jos sitä olisi jääty odottelemaan.

Luovuksissa kirjoitti...

Meri

Erilaiset asiat vaikuttavat luovuuteen, tai inspiraatioon (käsite josta en pidä), kuten vaikka tietynlaisen musiikin kuuntelu työskentelyn aikana, jolloin aivot ikäänkuin virittäytyvät oikeille taajuuksille. Tätäkin teen aina säännöllisesti, vaikka en varmuudella osaa sanoa onko sillä paljon eroa radion kuunteluun. Hiljaisuuskin on hyvä. Voin laittaa tästä joskun pienen kirjoituksen.

Inspiraatio on hienolta kuulostava "leima" asialle jota voisi kuvata niin että ihminen on motivoitunut johonkin tai innokkaan kiinnostunut joistain tai jokin asia muodostuu pakkomielteeksi. "Inspiraatiota" ei tule jos motivaatiota asiaa kohtaan ei synny.

Yksi asia mikä myös vaikuttaa luovuuteen on se että on raha-asiat suunnilleen reilassa ja ihmissuhteissa lepo. En oikein usko nälkätaiteeseen ja siihen että ihmissuhdepainin tiimellyksestä käsin pystyy parhaimpaansa.

Toki myös vaikeuksia ja painetta tarvitaan ja voihan luovuus/luovatyö toimia myös pakopaikkana ahdistavasta todellisuudesta.

Ja täytyy olla myös motiivi, syy miksi minä tätä kaikkea teen? Mikä on luovan olemassa oloni tarkoitus?

Ja olet oikeilla jäljillä siinä että tulisi tulla tietoiseksi omasta luovuudestaan ja tie tähän löytyy oman luovuutensa tarkkailun ja itsehavainnoinnin kautta. "Tunne itsesi" pitää myös luovuuden suhteen hyvin paikkansa.

Ja tässä mennään takaisin keskiajalle, katolilaisuuteen, mystiikan pariin ja miksei myös itämaille. Samat asiat löytyvät myös sieltä.

A-K.H kirjoitti...

Siihen aikaan, kun nuorena ja rutiköyhänä ja nälkäisenä yritin maalailla tauluja ja saada jonkinlaisia sanataiteellisiakin tuloksia, yritin voimistaa luovuuttani lukemalla Knut Hamsunin Nälkäa, mutta havaitsin, etten nälkäisenä kyennyt mihinkään. Suurin surkeus oli kuitenkin siinä, ettei vatsan kylläisyyskään tuottanut toivottuja tuloksia.

Luovuksissa kirjoitti...

A-K.H

Jokaisella on oma tiensä, joka on vain kuljettava...

Lohtua köyhyyteen voi saada myös köyhtyneen Kreivin Alexander von Schönburgin kirjasta "Tyylikkään köyhäilyn taito"

olematon kirjoitti...

Koen, että ilmaisen itseäni parhaiten, kun en seiso oman itseilmaisuni tiellä.

Ihmettelyn tila, tai tila, jossa on vapaa katsomaan/kuulemaan ilman, että yrittää varsinaisesti repiä todellisuudest irti mitään, on tila, jossa voi antaa jotain semmoista, joka ei ole oman mielen vanhoja opittuja ja toistuvia kuvioita. Uusi syntyy kun vanhat mallit eivät ole määräävinä päällä.

Ihmettelystä vielä... Ei voi kuulla jos on itse äänessä koko ajan. Ei voi nähdä jos itse koko ajan yrittää nähdä.

Luovuksissa kirjoitti...

Olematon

Noinhan se on. Suurin rajoite ja este ihmiselle on hän itse.

Vanhat mallit (asenteet, tietämisemme, käsitteet, leimat jne. ) ne istuvat ihmisessä kuin tauti ja niistä luopuminen on vaikeaa.

Luopuminen on tärkeä asia luovuuden (ihmettelyn) lisäksi myös ihmisten kohtaamisen, paremman ymmärtämisen kannalta.

Ja totta on että asiaa ei voi oikein pakottaa...

Maija kirjoitti...

Hei! Mukava kun laitoit kommentin niin löysin minäkin tänne.
Inspiraatio on kai latinaa ja meinaa sisäänhengitystä. In-spiratio. Sillai minä sen ymmärrän, se on vaikuttumista. Ulkopuolellani on jotain muuta, käsittämätöntä, ennen aistimatonta. Tai sitten jokin tuttu näyttäytyy uudessa valossa.

Miten sitä voisi edesauttaa, en osaa sanoa! Neuvosi "astua sivuun" kuulostaa hyvältä. Se vaan käy päivä päivältä vaikeammaksi.

Luovuksissa kirjoitti...

Hei Maija

Niin ikään on mukavaa kun olet täällä.

Sisäänhengityksen tulisi olla rentoa, vaikka läähätykseksi se helposti menee, kun koko maailma on täynnä erilaisia oravanpyöriä joissa "pitäisi" juosta.

Anonyymi kirjoitti...

Minusta tuntui jotenkin siltä, että vahvasti leimasit "individualismin".Yhteisöhän se on, joka pakottaa ihmiset oravanpyörään. Eikö individualismia ole paremminkin oravanpyörästä irrottautuminen?

Käsitän siis individualismin positiivisena asiana. Se on mielestäni yksilöllisyyden arvostamista, mikä on luovuudenkin kannalta elintärkeää. Individualismia ei siis ole leimojen lyöminen.Jos yhteiskunta perustuisi enemmän todelliseen individualismiin, kaikki olisi kenties paremmin.

Tuo kaikki mitä kuvasit, on paremminkin egoismia. Kirjoituksesi oli kokonaisuutena hyvin individualistinen...

Luovuksissa kirjoitti...

Anonyymi,

...ehkäpä noin kuten sanoit. Tosin raja individualisimin ja egoismin lienee "veteen piirretty viiva". Individualismin ponkittäminen johtaa helposti egoismiin ja siihen että luulee tietävänsä. Olisiko egoismi se kolikon toinen puoli?

Liika itserakas sooloilu estää oppimasta/näkemästä/arvostamasta sitä mitä muut ovat tehneet... ja muutenkin näkemästä asioita "tuoreesti", kuin ensi kertaa.

...ehkä itserakkaus olisi parempi termi jutun otsikossa.