9.3.2009

Lakkautetaan totuus

Keskusteluissa ja mediassa vilahtaa usein sana totuus. Mikä on totuus siitä ja siitä, mikä on totuus kouluampujasta, avoin totuus julkkisparin suhteesta, totuus talouskriisistä, eläkeiän nostamisesta jne. Totuudesta on tullut jokin kummallinen pakkomielle, jota yritetään kaivaa vähän joka asiasta.

Taiteessakin puhutaan toisinaan totuudesta. Joku väittää jopa taiteen olevan itsensä totuus. Totuus tai sen etsintä ehkä kuulostavat hienolta mutta kyseessä ovat kuitenkin taiteilijan omat näkökulmat, mielipiteet ja tulkinnnat.

Ja tästä on kyse myös kaikissa ns. totuuksissa. Ei ole olemassa mitään absoluuttista totuutta inhimillisiin asioihin, vaan on vain kirjava joukko mielipiteitä.

Vaikka kyseessä olisi jokin yksinkertainen asia kuten, kivi, joka voidaan punnita, jauhaa atomeiksi ja analysoida aineosat puhki, niin silti kun minä katson kiveä, niin minulle se merkitsee jotain erilaista kuin sinulle. Jollekin kivi herättää lämpöisiä koristeellisia ajatuksia, kivi kun on niin mukava rakennusaine. Toiselle kiveen liittyy lapsuuden kivikatu, jolla seistiin kun isä riehui kännissä kotona.

Toiselle harmaus on väri, toiselle tylsä mitättömyys. Yksi pitää koiraa kivana kaverina, toinen kirppukasana, kolmas liharuokana, neljäs koe-eläimenä, viides luotettavana talon vahtina, kuudes arvaamattomana puoli-petona, seitsämäs mustina, kahdeksas rotujalosteena, yhdeksäs saastaisena eläimenä jne.

Totuuden kaivelu johtaa lopulta aina riitaan ja sotaan, varsinkin silloin kun on kyse tärkeistä asioista tai elämänkatsomuksen perusteista. Kun minun totuuteni elämästä on tämä ja sinun tuo, niin me olemme eriuskoisia, ellen saa "käännytettyä" sinua oman totuuteni kannalle, samaan "puolueeseen". Parisuhteen riidoissakin on yleensä kyse juuri tästä. Kahden kovapäisen omien-totuuksien taistelusta.

Sana totuus pitäisi kokonaan lakkauttaa ja ryhtyä puhumaan mielipiteistä tai "tämän hetkisistä ajatuksistani jostain asiasta". Mielipiteet voivat sitten olla perusteltuja, hyviä tai huonoja, mutta ne ovat jokatapauksessa armollisempia lähimmäisiä ja "vääräuskoisia" kohtaan kuin kiveen hakatut jäykät totuudet.

Myös kristinuskossa mennään usein metsään juuri tässä. Kun Jeesus sanoo olevansa totuus, niin helposti luulemme että kunnon kristityn pitää kaivaa totuutta joka asiasta aina "salatuimpaan asti", vaikka näin lähinnä valmistetaan ruutia teologisia sotia varten.

Käsittääkseni Jeesuksen totuus on nimenomaan rakkaus, eikä oikeassa oleminen. Totuuden kaivelu ei ole se kaita tie, vaan rakkaus, ja tämä löytyy luontevammin mielipiteiden, ajatusten vaihdon, lähimmäisen kuuntelemisen ja armahtamisen suunnasta.

Jos lähtökohta on, että Jumala on koko äärettömän maailmankaikkeuden luoja, niin kuinka universumin syrjäkylän pieniaivoinen rajallinen ihminen voisi häntä todella käsittää? Jumalan totuus tai ajatukset ovat ihmiselle jotain aivan liian suurta, jotain mikä menee täysin yli tajunnan. Ehdoton fundamentalismi on mielestäni pahinta Jumalan pilkkaa mitä maan päältä löytyy.

Inhimillinen totuus on aina mitä suurimmassa määrin vallan väline, oli sitten kyse politiikasta, uskonnoista, taiteesta tai parisuhteesta. Kun totuus on selvillä tai saatu sovittua, niin silloin tie avautuu valtaa pitävän totuuden kannattajille ja asiat etenevät. Näin se vain menee.

Tämä kirjoitus ei ole totuus, vaan mielipide.

2 kommenttia:

Pellon pientareella kirjoitti...

Loistava kirjoitus, totta joka sana! (... ;)

Luovuksissa kirjoitti...

Kiitos...