7.3.2009

Omat koirat purivat

Edelliseen tekstiini liittyen, on olemassa tuttu sanonta "omat koirat purivat". Lause on peräisin samannimisestä kirjasta, jossa Ilmari Kianto muistelee talvisodan aikana tapahtunutta vangitsemistaan, kuulustelujaan ja tuomiotaan, joka päättyi armahdukseen Kyösti Kallion toimesta.

Hän oli jättänyt sikarilaatikon kanteen venäjänkielisen viestin, jossa toivoi etteivät etenevät neuvostojoukot tuhoaisi hänen kotiaan: "Venäläiset toverit! Kunnioittakaa sivumenolla köyhän kirjailijan kotia." Ja antaa vinkin paremmasta tuhoamiskohteesta, nimittäin naapurin talosta: "Tuossa on saari autiona ynnä huvila itäänpäin muine rakennuksineen."

Lause on jäänyt elämään sananpartena tarkoittaen kaikkea sellaista jossa siteeraaja joutuu "omiensa" taholta ajojahdin kohteeksi. Reaalielämässä tapahtuu kuitenkin useammin niin että "naapurin koirat purevat", kuten minulle kävi tässä joku päivä sitten ollessani hiihtolenkillä Lippajäven jäällä. Lenkillä oli mukana vaimoni, jota tervehtimään naapurin rouva päästi kiltiksi ja hyvin ystävälliseksi tunnetun paimenkoiransa.

Mutta silloin koiran päässä naksahti. Se sai hetkeksi yhteyden alkuperäiseen suojelijan olemukseensa ja ajatteli "mies vaarallinen, pohje maukas". Ja samassa, täysin yllättäen se maistoi alaraajaani.

Kotona ilmettelin nykyaikaisten hiihtohousujen ohuen mikrokuidun lujuutta. Siinä ei ollut jälkeäkkään puremasta vaikka pohkeessa oli verihaava ja lämpökalsarissa reikä.

Tämä oli jo toinen läheltä koettu puremistapaus muutaman kuukauden sisällä. Vuoden vaihteessa kävelimme oman koiramme kanssa erään hevostallin ohi, jolloin tallin pihalla irrallaan ollut koiralauma ryntäsi nuuskuttelemaan pientä karvaista ohikulkijaa.

Yllättäen yksi tallijengin isoista karvakuonoista nappasi tulokkaasta kunnon suupala-otteen. Seurasi täysi kaaos, huutoja ja säntäilyä. Kunnon potku purijan persuksiin, mutta leukojen ote vain tiukkeni. Sitten hyppäsin kasan päälle ja runttasin 90 kilon painolla kyynervarteni tappajakoiran kaulaan, leukaluun alle jolloin lihaan työntyneille hampaille tuli halu irrottautua.

Näin jälkeen päin ajateltuna oli aika uhkarohkeaa ryhtyä painimaan moisen pedon kanssa. Tuntematon koira olisi saattanut olla aika arvaamaton. Rytäkästä selvittiin tikeillä, antibiooteilla ja eläinlääkärin kulujen maksatuksella. Onneakin oli sillä juuri lapojen kohdalta jackrusselin terrieri kestää yllättävän paljon.

Ja paljon kestää ihminenkin. Sen näytti jo 90-luvun alun lama. Miten käy tällä kertaa? Ystäväni saneerattiin eilen ulos huipputulosta tekevästä yrityksestä, yks kaks yllättäen, ihan vaan kun on lama ja pitää tehostaa. Omat koirat purivat.

2 kommenttia:

Esko J kirjoitti...

Ilmari tosiaan kirjoitti omista koirista. Mutta lause taitaa olla vanhempaa perua. Oletetusti herra Sprengtportenin suusta, kun savolaiset tarjoilivat annoksen lyijyä Porrassalmella.

Luovuksissa kirjoitti...

Tätä en tiennyt, kiitos.