16.5.2009

Itsensä kopioija

Välillä törmään erilaisiin selitelmiin taideteoksen syntyvaiheista. Yksi "teorioista" on se, että taiteilijalla on ensin selkeä idea teoksesta päässään, vähän niinkuin rakentajan piirros syntyvästä talosta. Sitten taiteilija vain yksinkertaisesti toteuttaa ideansa juuri sellaisena kuin oli sen suunnitellut.

Tämä kuulostaa hienolta, mutta käytännössä asia ei ole näin simppeliä. Nimittäin, jos mielessä on etukäteen kovin tarkka kuva syntyvästä teoksesta, niin tämä kutistaa luovan työskentelyn jonkinlaiseksi kopionniksi. Taiteilijasta tulee oman mielikuvansa kopioija, valmiin mallin mukaan kutova käsityöläinen.

Kaikenlainen kopionti, myös omien mielikuvien, on mielestäni luovuutta kangistavaa. Jos tavoite on liian kirkas niin silloin matkasta päämäärään tulee helposti suoraviivainen ja yllätyksetön. Ja löytämisen ilokin puuttuu, kun mielessä on jokin tietty tiukasti rajattu lopputulema.

Parempi olisi sanoa että taiteilijalla on mielessään vain aavistus teoksesta tai jokin suunta jota kohti hapuilemalla vastaus (teos) alkaa hahmottua. Tämä on luovuudelle ja ns. vapaalla taiteelle huomattavasti hedelmällisempi "teoria" kuin ensimmäinen.

Omia tekemisiään on välillä hyvä miettiä tältä pohjalta. Koenko hämmästystä ja löytämisen iloa uuden teoksen valmistuttua? Vai tarkistanko taiteilija-virkamiesmäisesti lopputuloksen vastaavuuden mieleni mallin kanssa ja annan teokselle laatuhyväksynnän, signeeruksen?

Kumpi on tärkämpää, tavoitteen saavuttaminen vai matka?

9 kommenttia:

Ansku kirjoitti...

Itse olen aina ollut melkoinen perfektionisti, mutta olen oppinut asiassa hieman "hölläämään". Oma taiteenalani ovat käsityöt - kun alan suunnitella vaikkapa jotain vaatetta, en koskaan piirrä siitä luonnosta. Olen huomannut sen rajoittavan tekemistäni valtavasti, ja aiheuttavan pettymyksiä, kun lopputulos ei olekaan täsmälleen piirroksen mukainen.

Vapaampi tekeminen on todellakin (ainakin minulla) ruokkinut luovuutta. Päässä tehty suunnitelma onkin ommellessa muuttunut radikaalisti, mutta valmis tuotos on ollut suunnitelmaa moninkertaisesti parempi.

Luovuksissa kirjoitti...

Tiedän että jotkut taiteilijat eivät piirrä teosideasta minkäänlaista visuaalista luonnosta, vaan kirjoittavat sen ajatuksen kirjallisessa muodossa "luonnoslehtiöön". Varsinaiseen työhön ei saa tuoreutta, jos se on jo kertaalleen tehty kuvaksi.

Ripsa kirjoitti...

Meillä löytyy luonnoslappuja ihan mistä vain.

Ei kuitenkaan miltään tietokoneelta. Vaikuttaa siltä että isännällä on luonnos/ideakirja käsillä suhteellisen hyvin, mutta ei läheskään aina.

Tein veroilmoituksen ja eikös vain niitä ollut kuittien takanakin. Epäilen että se on jo autuaasti unohtanut ne.

Vai miten on? Onko niitä yhtä vaikea saada kiinni hännänpäästä kuin sanojen, tarinanrepaleiden päästä?

Voisin kuvitella että prosessi on sama. Ja jos on, niin mieluiten olen matkoilla kaiken aikaa.

Luovuksissa kirjoitti...

jatkuva matkailu kuulostaa tässä yhteydessä ihan hyvältä, luovuksissa oloa kaikenaikaa.

Itse käytän "perinteisiä" luonnoskirjoja, joihin kirjaan tulleet ideat hyvin yksinkertaisena piirroksena, jota saatan höystää tekstillä, tietokoneella ei ole mitään.

Varmaan tässä on hyvin monta käytäntöä ja tapaa, niin kuin meitä on niin erilaisia luonteita.

Heikki kirjoitti...

Hei. Onpa mukava, että olen löytänyt sivusi.

Opiskelen työn ohessa kuvataiteita pienessä taidekoulussa. Minustakin kuvan tekemisessä on mielenkiintoista se, että matkalla ei välttämättä tiedä mihin on menossa. Sattuma saattaa tuoda uuden juonteen. Jokin uusi ajatus voi putkahtaa mieleen. Jotkut muut mielessä vireillä olevat asiat saattavat antaa osansa työhän.

Luovuksissa kirjoitti...

Heikki

Taiteilijuudessakaan ei aina tiedä - kuten ei elämässäkään - mihin kaikki lopulta johtaa. Huomasin että opiskelet yli viisikymppisenä, tsemppiä vaan. Taiteilija voi hyvin tehdä "uraa" muun ammatin ohessa aivan pikku hiljaa, mikä onkin hyvä asia toimeentulon kannalta.

Ja myöhemminkin ehtii ihan hyvin, kuten
Grandma Moses joka tarttui siveltimeen vasta eläkepäivillä

Kira kirjoitti...

Hei! Löysin sattumalta blogisi ja kiinnostuin. Itse olen juuri aloittamassa valokuvataiteen opinnot ja haaveena/tavoitteena olisi vielä joskus elättää itsensä tällä hommalla.

Luovuus ja taiteen tekeminen on nimenomaan siitä jännä asia, että ei koskaan tiedä mitä seuraavaksi tapahtuu. Voin aina suunnitella millaisia valokuvia haluaisin seuraavaksi ottaa, mutta yleensä lopputulos yllättää minut täysin. Ja hyvä niin, sillä useimmiten kaikenlaiset sattumukset ja virheetkin ovat osoittautuneet vain hyödyksi. Ei sitä ole sitten voinut kuin ihmetellä, että mitenkäs tässä näin kävi.

Luonnostella en ole koskaan oikein osannut, mutta kirjoittaminen taas toimii minulle erittäin hyvin. Tärkeintä on saada ideat muistiin, koska aina ei ole mahdollisuutta toteuttaa niitä heti ja minulla kun on lisäksi erittäin huono muisti, niin muistikirjaa ja kynää on pakko kantaa aina laukussa.

Kiitokset mielenkiintoisesta blogista, täytyy alkaa seuraamaan tätä!

Luovuksissa kirjoitti...

Kira

Kirjoittaminen on hyvä tapa työstää aihetta. Pari graafikkoakin tekee niin, sillä he kokevat että jos ideasta tekee kuvallisen luonnoksen niin mielenkiinto lopahtaa varsinaisessa teoksessa, kun asia on ikään kuin jo käsitelty.

Ja kovasti onnea vaan valokuvan opintoihin. Hyvä valinta. Annie Leibovitz on oma suosikkini.

Kira kirjoitti...

Totta, kirjoittaminen voikin siinä mielessä olla hyvä tapa. Liika suunnittelu ja ideoiden työstäminen, ei muutenkaan oikein sovi minulle.

Annie Leibovitz kuuluu myös omiin suosikkeihini, André Kertészin, Aino Kanniston ja Arno Rafael Minkkisen ohella.