21.8.2009

Elinkautista

"Elämä on usein niin elinkautista", näin asian Juhani Siljo joskus kiteytti. Otan tähän kuitenkin hieman toisenlaisen lähestymisen ja sanon että elämä on taulu.

Asia on nimittäin niin, että nuorena elämä on (noin yleensä jos olosuhteet ovat normaalit) suuri mahdollisuus, kuin maalaamaton taulu. On valtava määrä erilaisia mahdollisuuksia miten edetä eteenpäin. Vielä ei ole lyöty lukkoon mitä kenestäkin isona tulee. Maailma odottaa ottajaansa.

Sitten elämä lähtee kuljettamaan luovan prosessin lailla. Teemme valintoja, lisää valintoja ja näiden valintojen päälle taas uusia valintoja. Jokainen valinta johtaa meitä johonkin tiettyyn suuntaan.

Matkan edetessä valittu reitti sulkee pois muita mahdollisia reittejä ja näin elämä menee, kunnes ollaan tilanteessa jossa on vain yksi tai vähän mahdollisuuksia jäljellä. Valinnoilla on syyt ja seurauksensa jotka vaikuttavat kokonaisuuteen.

Perhe-elämä ja lapset karsivat elämästä sinkkuuteen liittyviä asioita. Ja jos valitset nuorena kapea-alaisen ammattiuran niin vaihtoehdot ovat vielä vähäisemmät myöhemmin. Tunnen erään kaverin joka satsasi kaikkensa painonnostoon ja vain painonnostoon. Nyt viisikymmpisenä hän edelleen pyörii saleilla painonnostokenkineen ja tekee sekalaisia hanttihommia leipänsä eteen. Hänen vaihtoehtonsa ovat siinä.

Tietyllä tavalla myös taide on tälläinen tie, matka jolta ei ole paluuta. Keski-ikäiset taiteilijat eivät vaihda alaa, siirry vaikkapa insinööreiksi. Malja juodaan loppuun, niinkuin taulut tehdään valmiiksi. Puolivalmista on mahdoton muuttaa aivan toisen näköiseksi, ellei sitten rappaa umpeen ja aloita riittävän alusta.

Toki joskus käy niin että insinööri yrittää ryhtyä taiteilijaksi. Yllättävän usein kuulee ihmisten suista tämän suuntaisia haaveita. Yleensä kuitenkin nämä alanvaihtajat joutuvat toteamaan aika pian että tapahtui virhe laskelmissa. Juna meni jo vuosikymmeniä sitten.

Ei kommentteja: