Siirry pääsisältöön

Rajoja


Usein kuulee väitettävän että nyt on kyseessä uusi ns. rajat ylittävä tai rikkova taideteos. Tämä väite ei oikeastaan pidä paikkaansa, sillä taiteessa ei rajaa voi ylittää, koska silloinhan ollaan sillä alueella, jota ei enää kutsuta taiteeksi.

Pikemminkin on kyse siitä että rajaa siirretään hieman uuteen paikkaan. Ollaan siis yrittämässä "uutta" taiteen kisaennätystä, tavoitteena taiteen alueen uudelleen määrittely ja tuoreet aluevalloitukset.

Ja näin se mitä kutsumme taiteeksi laajenee yhä isommaksi ja vaikeammin hallittavaksi möhkäleeksi. Taidetta alkaa nykyisin olla aika moni asia, ja ehkä joskus tulevaisuudessa melkein mikä tahansa.

Taide liitetään moneen asiaa. Puhetta on meikkitaiteilijoista, puutarhataiteesta, tatuointitaiteesta, tulitaiteilijoista, puistotaiteesta, verkkotaiteesta, sosiaalisesta taiteesta, vesitaiteesta.

Löytyy hiekkataidetta, lumitaidetta, jäätaidetta, kenkätaidetta, kakkutaidetta, sokeritaidetta, kampaamotaidetta, hitsaustaidetta ja sitä rataa...

Ehkä joskus kampauksetkin päätyvät taidemuseoon, elleivät jo jossain ole.

Kommentit

meri sanoi…
pekka

tuntuu että nykymaailmassa mikä ja kuka tahansa on taidetta.

ikuiseen kysymykseen taiteen ja todellisuuden suhteesta on ollut yleensä tapana antaa kaksi patenttivastausta. toisaalta taidetta on pidetty perinteisesti täysin omalakisena, autonomisena alueena - yksityisen ihmisen tajunnallisena tosiasiana - joka on irrallaan todellisuuden kalseuksista.

toisaalta sen on nähty olevan täysin todellisuuden määrättävissä olevaa yhteiskunnallista tajuntaa.

kummassakin näkemyksessä lienee totta toinen puoli, mutta sillä tiedollahan me emme pääse kovin pitkälle.

ongelmana on se, että molemmissa kannoissa lähdetään oudolla tavalla taiteen ja todellisuuden erillisyydestä ja pohditaan sitten tämän dualismin ratkaisua.

mikä olisi kolmas vaihtoehto, vai onko sitä...
Luovuksissa sanoi…
meri,

minusta on yhä enemmän ruvennut tuntumaan siltä että taiteessa on suureksi osaksi kyse elämäntavasta, siitä että yksilöihminen voi olla vapaa ja voi tehdä sitä mitä huvittaa. Elää elämäänsä "nauttien" luovuudesta, sivussa kaikenlaisesta oravanpyörä touhusta, toteuttaa siis itseään.

...ja sitten tämän päälle rakennetaan taidejärjestelmää, määritelmiä siitä mikä on taidetta. Ja tätä vapaan leikin hiekkalaatikkkoa sitten vahditaan tarkasti.

Ketätahansa ei niin vain päästetä leikkimään. Portinvartioilla piisaa kiirettä, kun vapaus vetää puoleensa.

Vähän samasta asiasta on kai kyse kun uraihmiset muuttavat maalle lampaita pitämään ja yrittävät vaihtaa elämänsä toisennäköiseksi. Halutaan olla "taiteilijoita" ja toteuttaa itseään vapaasti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Petas-Baari

Tässä pari kuvaa viimevuoden lokakuulta vanhasta Petas-Baarista, joka sijaitsi Viherlaakson Länsirajalla Turuntien ja Lippajärventien risteyksen tuntumassa. Paikka jää juuri ja juuri Kauniaisten puolelle. Nyt rakennus on purettu ja tilalle on kohoamassa "Kukkalaakso" niminen kerrostalo asuinalue. Rakennuksessa toimi vuosikymmeniä legendaarinen Petas-Baari ja kauppa. Rakennus valmistui ennen sotia 1938. Baari oli omana aikanaan varsin suosittu ohikulkijoiden kohtaus- ja taksimiesten taukopaikka. 1970-80 luvulla kaupan rakennukseen tuli U.Suomalaisen TV korjaamo ja myymälä. Toiminta hyytyi 90-luvun alun laman myötä. 1997 Petas-Baari toimi mm. Trabant Express sketsisarjan kulissina. Tässä Youtuben pätkä Jasso Laamasen pajatson peluusta. Itsekin olen joskus vuosikymmeniä sitten käynyt baarissa pajatsoa kokeilemassa ja syömässä kuivan juustosämpylän. Kaupparakennuksen päädyssä oli iso käsinmaalattu Hellaksen Figarol-mainos, jossa ajan havina on vahvasti läsnä. Jos muistat

What is Expandism?

Longer version of this article is at my  homepage . Expansion in Art-making and Expansion-motivated art Introduction This article is a compact study of expansion in the context of making a piece of art. I believe that expansion is one aspect of all kinds of making of art. It has been neglected topic, even unseen, but the phenomenon is real and it is connected to art making, for it is impossible to make a piece of art without its expansion to some space. A work of art is always located in some space – on paper or canvas, in real or imaginary place, in this world or in digital one – and a work of art must first enter that space, it must do expansion there to take control of it. And it is the artist's task to make this happen.  By definition expansion means the increase of something in size , number , or importance . It relates to artworks in two ways, first, to the actual size of an artwork, and second, to the making process of an artwork. In some cases these expansions are overla

Inhorealismia

Länsimaisessa oikeusvaltiossa ei kuulema ole sensuuria. Asia ei pidä paikkaansa. Sensuurin ymmärtää hyvin käsitteen inhorealismi yhteydessä. Realismi tarkoitaa todenmukaisuutta (ransk. réalisme) ja inhorealismi sitä kun todellisuus esitetään kaikkein raadollisimmillaan, asioiden inhoittavia piirteitä tarkastellen. Asia on arkipäivää esimerkiksi uutistoimituksissa, joissa joudutaan jatkuvasti miettimään onko jonkin kuva-aineiston (katastrofin uhrit, sodan kauhut, kirurginen leikkaus jne.) näyttäminen julkisesti sopivaa vai ei. Toisin sanoen kuvamateriaalia joudutaan sensuroimaan, niin että esitetty aineisto on linjassa vallitsevien moraalikäsitysten kanssa. Ja myös niin ettei ketään tarkoituksella järkytetä. Inhorealismi liittyy myös taidekentällä säännöllisesti syntyvään kohuun, kun joku taiteilija kyseenalaistaa tätä rajaa, esittelemällä teoksissaan asioita joita emme ole tottuneet näkemään "hyviä lehtimiestapoja" kunnioittavassa yhteikunnassamme. Ihmiset haluavat syödä