Siirry pääsisältöön

Viihdekuvataiteilijan kivitys

Viihde on ajankulua ja viihtymistä hyvää mieltä tuovien asioiden parissa. Joku viihdyttää itseään saippuasarjoilla, toinen ratkomalla ristikoita. Viihteenä pidetään kaikenlaisia asioita urheilusta lööppijuoruiluun ja populaarimusiikista kepeisiin kirjoihin.

Hieman yleistäen, viihde on lähes mitä tahansa koko kansan sirkushuvia, jonka parissa voi viettää aikaa, kun ei ole parempaakaan tekemistä.

Taiteessa vahditaan tiukasti rajaa viihteen ja ”oikean” taiteen välillä. Mutta onko raja vain harhaa, sillä mitä muutakaan taide on, kuin viihdykettä eliitille, korkeakulttuuriseen muotoon pakatuna?

Taiteen kentällä eivät viihdekuvataiteilijat hihhuloi, lööpeissä ehkä, mutta eivät teoksissa.

Jos taideteoksesta tulee vitsi, niin se heitetään kentältä tylysti jäähylle tai tuomitaan kova-äänisesti viihteen kadotukseen. Huumoria saa taiteessa toki olla, mutta sen tulee olla älyyn verhottua hyväntuulisuutta, joka avautuu vain fiksuimmille.

Taiteesta on kehittynyt eräänlainen uusi uskonto, jonka opin puhtautta vaalitaan kollektiivisesti ”oikeiden” taiteiljoiden ja erilaisten taidekentän kirjanoppineiden johdolla. Taideuskonnon ytimestä löytyy niin sanottu ”vapaa taide”, mikä tarkoittaa sitä että taideteos on syntynyt ”puhtaasti”, ilman kaupallis-viihteellisiä tai muita mielisteleviä motiiveja. Käytännössä vapaa taide pitää sisällään kaikenlaisia teoksia, joissa ”tutkitaan valoilmiöitä peiliheijastusten avulla” tai ollaan eritavoin yhteiskuntakriittisiä.

Kantaaottavuus onkin taiteessa nyt muotia, jopa siinä määrin, että siitä on tullut vapaalle taiteelle lähes synonyymi. Mikä taas tekee vapaudesta harhaa, sillä aina kun jotain aatetta julistetaan, niin sen sitomia ollaan. Kenen lauluja laulat, sen orja olet.

Ainoa todellinen vapaus taiteessa löytyy luovasta työskentelystä ja niistä hetkistä kun mielenkiintoinen työvaihe vie mennessään, ja ajan ja paikan kahleet katoavat. Vain tällöin voidaan puhua todellisesta vapaudesta taiteen yhteydessä.

Mutta tämähän ei passaa, sillä myös viihteen tekijät kokevat vastaavia flow hetkiä ja insinöörit samoin. Oikeaoppisuus vaatii ettei harhaoppisia suvaita, siksi viihteen tekijät tullaan jatkossakin kivittämään ulos taiteen kentältä.

Kommentit

Liisu sanoi…
Viihdettä kuvataiteissa? Enpä ole tullut pohtineeksi koko asiaa. Kiva, kun kirjoitat siitä.

Viihde koetaan tosiaan jollain tavoin kevyeksi ja, tietenkin viihdyttäväksi.

Mutta millainen taide sitten viihdyttää ja on kevyttä? Ns. "toritaide"? No, ei ainakaan se, sillä se tekee olon päinvastoin epäviihtyisäksi. Mutta onko hauskoja maalauksia esimerkiksi? Huumoria on kyllä aina käytetty, silloin tällöin näkee oikeinkin naurettavan hauskoja töitä, ja silti ne voivat olla ns. hyvän tekijän tekemiä. Grafiikassa hauskaa näkyy ehkä useammin kuin maalauksissa, ja se on hauskaa, sillä jos haluaa jotain hauskaa itselleen, vaikka sohvan yläpuolelle, tulee grafiikanlehti paljon halvemmaksi kuin joku maalaus.:)

Tänä aamuna puhuttiin runoudesta, siitä, miten tarkoituksetonta sanahelinää se voi olla, ja silti jotkut pitävät sitä taiteellisena suorituksena. Sama kuvataiteissa. Joskus näkee työn, jossa "ei ole mitään" mikä kiinnostaisi tai herättäisi minkäänlaisia tunteita. Oikeastaan sellaista näkee aika usein. Mikä tekee taiteesta yleensä "mitään sanomatonta"? Ainakin minusta sellainen työ; maalaus, runo, elokuva, joka tuntuu "kalutulta luulta", jossa ei ole mitään uutta ja mielenkiintoista, voisi olla sellaista.

Sellainen ei ole edes viihdettä. Hyvä viihde sisältääkin mielestäni aina jonkun "kipinän", joka muuttaa sen taiteeksi. En osaa vetää rajaa viihteen ja taiteen välille. Molemmissa voi olla suoranaista tylsyyttä, tai sitten jotain hyvin virkistävää ja uutta.

Tästä aiheesta riittäisi vaikka kuinka mielipiteitä.
Sille, joka tekee taidetta, jo pelkkä tekeminen voi olla, tai yleensä on, joskus hyvinkin raskasta, vaikka sitten tekisi "nauravia naamoja". Se käy kyllä työstä, joskin siinä on sentään hyvät hetkensä, silloin kun työ luistaa.

Minusta ns. hyvästä taiteesta voi nauttia. Ja jos taiteesta nauttii, se on melko varmaan silloin hyvää taidetta.

Joskus tuntuu, että ne ihmiset, jotka tekevät taidetta "suullaan", siis puhuvat siitä ja pitävät esitelmiä ja kirjoittavat taiteesta kirjoja ja ovat olevinaan toisten yläpuolella tiedoissaan ja taidoissaan ja opastavat ihmisiä ja itseään suorittamalla kaikenmaailman tutkintoja, ovat niitä ihmisiä, jotka saavat elantonsa "oikeitten" taiteilijoiden kustannuksella ja töistä. Sillä heillä ei ole ainakaan itsellään AIKAA paneutua itse tekemiseen.

Mitähän kaikkea tässä tulinkaan puhuneeksi, täytyy ihan lukea. Mutta ensin lähetän tämän, sillä olen varma, että jos luen ja huomaan, miten tyhmiä mielipiteitä, joutavia, tuli sanottua, lentävät nämä lauseet "taivaan tuuliin!"

Kiitos kuitenkin kirjoituksestasi, Luovuksissa. Tämä on kyllä aihe, josta riittää puhumista ja jokaisella on varmaan "viisaita" mielipiteitä.

Sanot:
"Ainoa todellinen vapaus taiteessa löytyy luovasta työskentelystä ja niistä hetkistä kun mielenkiintoinen työvaihe vie mennessään, ja ajan ja paikan kahleet katoavat. Vain tällöin voidaan puhua todellisesta vapaudesta taiteen yhteydessä."

Samaa mieltä.
Luovuksissa sanoi…
Kiitos kommentista Avatar,

mukavaa että kirjoitus poiki paljon ajatuksia.

Olet aivan oikeassa siinä että joskus työ on hyvinkin raskasta vaikka aihe olisikin "kepeä".
Tämän huomaa erityisesti isojen grafiikantöiden kohdalla jotka vaativat loputtoman tuntuista piirtämistä ja näpertämistä yksityiskohtien kimpussa, päiviä toisensa perään, joskus jopa viikkoja. Tällöin tulee vastaan se paikka jossa kysytään kärsivällisyyttä ja malttia vaan jatkaa samalla pikkutarkalla hartaudella laatan työstäminen loppuun, eikä ruveta hosumaan, luovuttaa siis.

Ja sanahelinää löytyy paljon myös kuvataiteen puolelta, eli lämpimikseen tehtyä taidetta, "vasemmalla" kädellä tehtyä tekelettä. Todella hyvää ja hienoa on aika vähän.

Jos hyvin käy niin kukaties saan itsekin joskus aikaiseksi edes yhden todella onnistuneen teoksen. Pitkään olen etsinyt "helmeä". Välillä olosuhteet (elatuksen murheet) vaikeuttavat etsintää ja liian usein lähden itse uteliaille harhapoluille, mutta toivossa on hyvä elää. Yksi teos jonka rinnalla kaikki aiempi on roskaa ja tuulentavoittelua...
Kun taiteilija on yhteydessä sisimpäänsä, luovaan ytimeen, aitoon itseensä ja tuo hetki, viesti, sanoma, tunne kuvittuu,muotoituu, liikkeistyy tai jollain tapaa tulee näkyväksi/kuulluksi...silloin myös näkijä tai kokija voi saada kokemuksen joka avaa yhteyden hänen omaan sisimpäänsä ja tuo kokemus voi olla ainutlaatuinen, pyhä, katarsis.....

Itse olen kokenut mm Tero saarisen tanssissa "Hunt"...Isaak Sternin soittaessa Vivaldia....ja tänä kesänä japanilaiskanadalaisen butotanssijan esityksessä...
Kuvataiteessa voimakkaasti minua on koskettanut mm Kuutti lavonen ja on muitakin...

Minä koen että taiteessa sielu ilmaisee itsensä taiteen kautta silloin kun sekä tekija, että kokija ovat täydellisesti ilman mitään odotuksia, suorituksia, kilpailuja ja ovat antautuneet korkeamman virtauksen viedyksi itsessään....
Ripsa sanoi…
Viihteestä tulee ensimmäiseksi mieleen turhan kauan viihteen nimellä kulkenut sarjakuvataide. Niiden tekijöissä on hienoja piirtäjiä.

Olen käsittänyt että Suomi on oikeastaan sarjakuvan suurmaa, mutta ne piirtäjät taitavat edelleen elää aika lailla ahdingossa.

Ehkä sarjakuvakirjoja ei osteta niin kuin pitäisi, tai niille ei aseteta hintaa, joka elättäisi piirtäjän? Kustantajiakin taitaa olla aika vähän.

Mutta on sellaisia muitakin graafikoita jotka uskaltavat käyttää huumoria. En tarkoita tuota myhäilyhuumoria, vaan sellaista jossa on rosoa ja joka vaatii vähän miettimistä ennen avautumista.

Maalauksen puolella jokunen naivisti voi olla myös humoristi.

Mutta olet oikeassa siinä, että hieman jyrkästi huumoriin suhtaudutaan. Ylipäänsä lajitietoisuus ei ole ollenkaan niin tarpeen kuin yritetään uskotella esimerkiksi kritiikeissä.
Luovuksissa sanoi…
Kiitos kommentista Hanne

Noin kuin kuvailin, niin se pitäisi olla luovuuden ja taiteen kanssa.

Usein kuitenkin on niin että teosta tehdessä on hyvin vaikea luopua odotuksista. "Mitähän tästä oikein tulee"- ajatus kummittelee lähes aina tekemisen taustalla.

Salaisuus lienee siinä että malttaa rauhoittua työn ääreen ja kykenee "olemaan hetkessä". Parhaiten tämä onnistuu, ainakin minulla, sellaisten teosten kanssa, joita lähdetään tekemään "seikkaillen ja etsien", ilman kovin tarkkaa ennakko tavoitetta. Suunta pitää toki aina olla, muuten menee helposti hapuiluksi
Luovuksissa sanoi…
Ripsa

Huumoria taitaa löytyä eneiten taidekentän marginaaleista, juuri noista mainitsemistasi sarjakuvasta ja naivismista. Johtuisiko siitä että molempien lajityyppien taiteilijat ovat noin yleisesti aika vähän taidekoulutettuja. Koulunpenkillä taiteesta tulee jotenkin vakavampaa. Taiteilijoista tulee vakavasti otettavia ammattilaisia tms.

Ja tiukkaa on myös sarjakuvapiirtäjillä. Suomi on pieni maa ja taiteesta ja kulttuurista maksavaa yleisöä liiaan vähän.

Tähän kun joku viisas tietäisi ratkaisun...

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Petas-Baari

Tässä pari kuvaa viimevuoden lokakuulta vanhasta Petas-Baarista, joka sijaitsi Viherlaakson Länsirajalla Turuntien ja Lippajärventien risteyksen tuntumassa. Paikka jää juuri ja juuri Kauniaisten puolelle. Nyt rakennus on purettu ja tilalle on kohoamassa "Kukkalaakso" niminen kerrostalo asuinalue. Rakennuksessa toimi vuosikymmeniä legendaarinen Petas-Baari ja kauppa. Rakennus valmistui ennen sotia 1938. Baari oli omana aikanaan varsin suosittu ohikulkijoiden kohtaus- ja taksimiesten taukopaikka. 1970-80 luvulla kaupan rakennukseen tuli U.Suomalaisen TV korjaamo ja myymälä. Toiminta hyytyi 90-luvun alun laman myötä. 1997 Petas-Baari toimi mm. Trabant Express sketsisarjan kulissina. Tässä Youtuben pätkä Jasso Laamasen pajatson peluusta. Itsekin olen joskus vuosikymmeniä sitten käynyt baarissa pajatsoa kokeilemassa ja syömässä kuivan juustosämpylän. Kaupparakennuksen päädyssä oli iso käsinmaalattu Hellaksen Figarol-mainos, jossa ajan havina on vahvasti läsnä. Jos muistat

What is Expandism?

Longer version of this article is at my  homepage . Expansion in Art-making and Expansion-motivated art Introduction This article is a compact study of expansion in the context of making a piece of art. I believe that expansion is one aspect of all kinds of making of art. It has been neglected topic, even unseen, but the phenomenon is real and it is connected to art making, for it is impossible to make a piece of art without its expansion to some space. A work of art is always located in some space – on paper or canvas, in real or imaginary place, in this world or in digital one – and a work of art must first enter that space, it must do expansion there to take control of it. And it is the artist's task to make this happen.  By definition expansion means the increase of something in size , number , or importance . It relates to artworks in two ways, first, to the actual size of an artwork, and second, to the making process of an artwork. In some cases these expansions are overla

Inhorealismia

Länsimaisessa oikeusvaltiossa ei kuulema ole sensuuria. Asia ei pidä paikkaansa. Sensuurin ymmärtää hyvin käsitteen inhorealismi yhteydessä. Realismi tarkoitaa todenmukaisuutta (ransk. réalisme) ja inhorealismi sitä kun todellisuus esitetään kaikkein raadollisimmillaan, asioiden inhoittavia piirteitä tarkastellen. Asia on arkipäivää esimerkiksi uutistoimituksissa, joissa joudutaan jatkuvasti miettimään onko jonkin kuva-aineiston (katastrofin uhrit, sodan kauhut, kirurginen leikkaus jne.) näyttäminen julkisesti sopivaa vai ei. Toisin sanoen kuvamateriaalia joudutaan sensuroimaan, niin että esitetty aineisto on linjassa vallitsevien moraalikäsitysten kanssa. Ja myös niin ettei ketään tarkoituksella järkytetä. Inhorealismi liittyy myös taidekentällä säännöllisesti syntyvään kohuun, kun joku taiteilija kyseenalaistaa tätä rajaa, esittelemällä teoksissaan asioita joita emme ole tottuneet näkemään "hyviä lehtimiestapoja" kunnioittavassa yhteikunnassamme. Ihmiset haluavat syödä