19.9.2009

Totuuden hetki

Katselin eilen tv:stä Totuuden hetki -kisailua. Ohjelman idea on se että kilpailijat testataan etukäteen valheenpaljastuslaitteen ja monipuolisten kysymysten avulla, myös setvimällä heidän intiimejä asioitaan. Testatuille ei kerrota testin tulosta, vaan se tieto jää materiaaliksi, jonka pohjalta varsinaisen tv-shown kysymykset asetetaan.

Siinä sitten tv-kansan ja läheistensä edessä kilpailija joutuu puhumaan totta, jos mielii ansaita palkintorahaa. Ja pelin henkeen tietysti kuuluu se että kysymykset muuttuvat yhä kiusallisemmiksi kisan edetessä ja palkintopotin kasvaessa.

Niinpä eilinen parturi-kampaaja tunnusti mm. haaveilleensa seksistä miehensä ystävän kanssa, olemaan haluton ottamaan äitiään kotiinsa asumaan jos tämä jäisi kodittomaksi, uhanneensa miestään teräaseella, pitävänsä itseään paremman näköisenä kuin lähetyksessä mukana ollutta naapurin rouvaa ja pettäneen miestään. 20 000 euron taso jäi haaveeksi kun hän jäi kiinni valheesta väittämällä ettei tunne seksuaalista vetovoimaa naapurin miestä kohtaan.

Mielestäni tässä on hyvä esimerkki siitä miten perinteiset kristilliset arvot ovat painumassa unholaan ja tilalle ovat nousseet pikavoitojen, maineen ja oman edun tavoittelun mukaiset arvot. Kyseistä ohjelmaa voisi pitää jonkilaisena julkisena "ripittäytymisenä", näytelmänä jossa ihminen asettaa itsensä (ja koko elämänsä ihmissuhteineen) mammonan "uhrialttarille", toiveena että tuleva rahapalkinto on niin suuri että se pesee synnit puhtaaksi. Rukoillaan että mammonan jumala armahtaa.

Asia mikä kilpailussa jää piiloon (vaikka se on mitä ilmeisintä) on se että jokainen kysymys ja annettu vastaus iskee kilpailijaan leiman. Ja osa näistä leimoista on varmasti sellaisia jotka eivät ole mitenkään totuudenmukaisia ja joista eroon pääseminen on jopa mahdotonta, varsinkin kun leimaaminen tehdään näin julkisesti miljoonan katsojan edessä.

Kuvio on tuttu myös taiteen kentällä. Jos teet teoksen joka herättää (liian) runsaasti huomiota, niin helposti koko taiteilijauraasi peilataan juuri tuon yhden ja saman teon kautta, vaikka se olisi vain pieni "episodi" suuressa elämän kokonaisuudessa. Kun sinut on "määritelty" ja leima on lyöty, niin siitä maineesta on todella vaikea päästä eroon, olivatpa muut teoksesi sitten miten laadukkaita tahansa. Kissantappaja on ikuisesti kissantappaja. Ja se joka on todettu "kaupalliseksi", niin kaupallisena hän myös vaeltaa hamaan loppuun asti. Eikä sipulin piirtäjältä mitään muuta odotetakaan kuin lisää sipuleita.

Myös tietynlainen (tv-kisan kaltainen) itsensä likoon laittaminen on läsnä taidekentällä. Esimerkiksi silloin kun taiteilija paljastaa alastomuutensa, fyysiset salaisuutensa, ja asettaa itsensä kaikkien kriittisten katseiden tarkattavaksi ja tuomittavaksi. Mitä tällöin tavoitellaan? Ehkä sitä että saa synnit anteeksi, ja että sinut hyväksytään, ja että palkkio on suurempi kuin teon mahdollinen paheksunta ja tuomio, ja että sinut huomataan, ja näin lunastat paikkasi auringossa.

Ja paikasta auringossa on Totuuden hetki- ohjelmassakin pohjimmiltaan kyse, siitä että tässä yksilöä korostavassa ajassa yhä useampi haluaa jotain enemmän kuin se tavallinen arki, jossa leikataan hiuksia tai tehdään taiteen tilaustöitä duunarin lailla ilman sen kummempaa glooriaa.

Ei kommentteja: