15.7.2010

Itseoppineella on kivinen tie

Aamun hesarissa oli mielipidekirjoitukseni itseoppineiden vaikeasta tiestä taidealalla. Itseoppinut, autodidakti kreik. autodidaktos tarkoittaa henkilöä joka on ominpäin kouluja käymättä hankkinut tieto-taitonsa. Itseoppimisesta ei pahemmin puhuta tässä koulutuksen läpivärjäämässä maassa, jossa ei kohta saa edes siivota ilman "puhtaus-viihtyisyys vastaavan" tutkintoa. Aiheesta tulisi puhua, sillä monelle koulupudokkaalle tämä on se ainoa tie varjoista valoon, ja mahdollisuus oman paikan löytämiseksi auringosta.

Itseoppineella on kivinen tie

Helsingin Sanomissa 13.7. oli artikkeli itseoppineista eri alojen taiteilijoista ja yhtenä esimerkkinä käytettiin Tanja Konsteniusta, joka osti kameran 22 vuotiaana ja nyt kuusi vuotta myöhemmin on debytoinut taiteilija ja apurahaputkessa kiinni.

Kuulostaa helpolta, sillä yleensä tie taiteilijaksi kulkee erilaisten kuvataidekerhojen, taidelukioiden, opisto-, ammatti- ja korkeampien opinahjojen kautta. Yleistäen voidaan arvioida että ammatin oppiminen ja näkemyksen kypsyminen vaatii noin seitsämän vuoden ahkeran työn. Koulutus helpottaa taiteilijan taivalta, sillä omatoiminen omaksuminen vie helposti tuplasti enemmän aikaa.

Opinahjoissa luodaan suhteiteita toisiin opiskelijoihin, vanhempiin kollegoihin ja alan toimijoihin. Taidekentällä on hyötyä ihmissuhteista ja siitä että ikäänkuin kasvaa järjestemään sisälle. Homogeeninen taideyhteisö suhtautuu karsaasti keittiön kautta alalle pyrkiviin ja niihin jotka toimivat pelisäännöistä poiketen tai tekevät vähemmän muodikasta taidetta.

Luovat alat kiinnostavat ja suomi on täynnä eriasteista kouluja tai kursseja läpikäyneitä henkilöitä, joista vain pieni osa päätyy ammattitaiteilijoiksi. Tästä joukosta jäävuoren huippu saa apurahoja ja vielä harvemmat pystyvät oikeasti hankimaan elantonsa taiteellaan ilman tukia.

Se että itseoppinut pääsee nopeasti apurahoille on harvinainen poikkeus ja antaa väärän kuvan asioista. Toivon ettei kyseessä ole onnenkantamoinen, vaan kannuste hyvin tehdystä työstä ja tärkeän teeman esiinnostamisesta (syrjäytyneet).

2 kommenttia:

Ripsa kirjoitti...

Muistatko, Pekka, kun ehkä parikymmentä vuotta käytiin taistelua semmoisesta aiheesta, että jos kuvataiteilija rupeaa opettajaksi, hänen pitää suorittaa didaktiikan opinnot ja opetusharjoittelu?

Muinaisessa TaiKissa olikin sitten kursseja, mutta ne kuivuivat ehkä siihen ettei tullut tarpeeksi opiskelijoita.

Minä muistan julistaneeni siinä vaiheessa jossain paikallisessa lehdessä että on taiteilijoita jotka ovat luontojaan hyviä opettajia ja sitten sellaisia joista ei opettajia saa kepittämällääkään.

Tämä liittyy Hesari- aiheeseesi sikäli, että muistaakseni niissä ties kuinka monessa TAISTO-mietinnössä todettiin että taiteilijat saavat parhaiten tuloja opettamisesta.

Koululaitos oli didaktiikan suhteen järkähtämätön. Taiteilijaparat hikoilivat kesäyliopistoissa ja yrittivät saada sen hemmetin cumun aikaseks. Mutta monelle nousikin sitten kynnykseksi opetusharjoittelu. Kukaan ei suostunut ottamaan Oikeita Taiteilijoita harjoitteluun.

Ilmeisesti pelättiin anarkistista luovaa solutusta...

Luovuksissa kirjoitti...

Joo, muistan. Nykyisin kuitenkin aika moni opettaa ja siihen taiteilijoita rohkaistaan. Kaksoistutkinto olisi mielestäni ihan hyvä ajatus, eli kuvataiteilija valmistuisi samalla johonkin toiseen ammattiin millä voisi osa-aikaisesti elättää itsensä ja rahoittaa taiteilut., mutta tämä vaatisi aikalailla isoa yhteiskunnallista remppaa, kuten kunnilta, valtiolta osa-aikaisia työpaikkoja, vaikka kiintiöt taiteilijoille. Eli lakisääteisesti turvattaisiin taiteilijoille osa-aikaista työtä. ...liian iso muutos, joten tämä hautunee toteutumattomien ideoiden unholaan.