14.7.2010

Viimeinen sana

Ilmeisesti taiteilijan kohtaaminen on joillekin ihmisille jännittävää, jopa siinä määrin että nenäkkäin olo laittaa pasmat sekaisin. Kerran eräs näyttelyvieras seistä jökötti tovin hiljaa edessäni ympärillämme seinien täydeltä teoksia. Sitten hän kysyy, "niin tuota, millaista taidetta te oikein teette?".

Toinen onnitteli vilpittömästi sanoen "Onks sulla kuule hilsettä, kun on tossa hiutaleita olkapäällä?" Yleensä kohtaamiset sujuvat rennosti puolin ja toisin, kuten ihmisten välillä muutenkin, mutta sekaan mahtuu poikkeuksiakin.

Vuosia sitten muuan mies ei suostunut tulemaan sisälle galleriaan. Kurkisteli oven raosta ja hyihytteli millaista moskaa on nykytaide ja julisti että kunnon maisemamaalauksia saa torilta kymmenen kertaa halvemmalla.

Aina kun laittaa esille rakkausteemaa, alastonta eroottista parisuhdetoimintaa, niin varmaa on että jotain tämä ärsyttää, vaikka teokset olisi valittu ns. hyvällä maulla. Kerran eräs punaiseksi harmistunut emäntäihminen lausui totuuden kovaan ääneen niin että kaikki paikalla olijat sen varmasti kuulevat. "Näissä kuvissa on kyse siitä, että taiteilijat puhuvat puutteestaan!" Näin suoraan hyökkäykseen ei auta muu kuin nopea vastaisku. "Eli, jos sinä et puhu seksistä, niin takaako se sen ettei miehesi elä puutteessa?" Tästä hän kimpaantui ja lällätti kuin alakoululainen "siitä puhe mistä puute" lorua pois mennessään. Hän halusi ehdottomasti viimeisen sanan.

Mutta viimeistä sanaa hän ei saanut, enkä saa sitä minäkään, eikä kukaan muukaan. Meidän sanamme häviävät kun aikamme hiipuu ja seuraavakin sukupolvi vaikenee vuorollaan, mutta taide on ja pysyy. Se jatkaa elämäänsä meistä riippumatta ja sanoo aina sen viimeisen sanan. Edellyttäen tietysti että teos on tehty hyvin aikaa kestäväksi.

Kuvassa Simo Hannulan pieni etsaus "Häämatka" vuodelta 1975

2 kommenttia:

Ripsa kirjoitti...

Mun mies sanoi taiteilijatyötilan avoimet ovet tilaisuudessa kans aika hyvin.

Oli semmoinen kuivunut akankäppänä katsomassa hyvin läheltä yhtä piirrosta jossa oli kehykset ja lasit ja kaikki.

Sitten akka kysymään: "Onpa hienot kehykset. Kuinka paljolla myisit ne?"

Mihin meidän isäntä että: "750 euroa."

Akka hätkähti ja luikki tiehensä.

Luovuksissa kirjoitti...

Näitä taiteilija anekdootteja olisi mukava kuulla enemmänkin, niitä pitäisi kerätä taiteilijoilta talteen. Kaikenlaista on varmasti tapahtunut.