11.11.2011

Martti Ahtisaari sovittelijaksi Espoon Kuvataiteilijat Ry:n riitaan

Kun on riita tai vaikka sota, niin olisi hyvä ensin määritellä tarkoin se mistä kyseisessä kahnauksessa on kyse, sillä tämän ymmärtäminen on ensi askel kohti rauhaa.

Ensin pitää tietää riidan osapuolet, se ketkä riitelevät ja se kuinka suurista joukoista on kyse. Sitten voisi hieman tarkastella heidän taustojaan, tukijoukkojaan ja hahmotella sitä mikä joukkoja yhdistää. Onko armeijan tai joukon perusta poliittinen, kansallinen, aatteellinen, uskonnollinen, koulutuksellinen, ammatillinen, kotiseutu-uskollinen tai muu vastaavanlainen. Olisi hyvä myös tietää millainen sodanjohto joukoilla on ja se osallistuuko reservi toimintaan vai onko se kentän reunalla tapahtumia seuraamassa tai jossain muualla täysin välinpitämättömänä.

Sitten voisi aivan konkreettisesti yrittää selvittää riidan aihetta, niitä seikkoja mistä riidellään. Ja myös riidan taustalla olevia asioita, niitä seikkoja jotka ovat luoneet jännitteitä osapuolten välille ja pohjan eripuraiselle ilmapiirille. Onko kyse hupenevista resursseista, rahasta, totuuden tai valehtelun peittelystä? Vai onko kyse itsepäisyydestä, siitä että kaikki ovat omasta ja äitinsä mielestä aina oikeassa, siitä ettei kukaan osaa tai halua pyytää anteeksi tai myöntää omia virheitään? Onko kyse siitä että taiteilijan tai rakkaan työntekijä-ystävän kunniaa on loukattu ja sen myötä vähän useampien mieltä pahoitettu tai siitä että jotkut vaikeat asiat on jo pitkään lakaistu maton alle ja ne on jätetty sinne rauhassa keräämään painetta? Vai onko kyse pitkävihaisuudesta, siitä että taiteilijan herkkä sielu ottaa nokkiinsa pikkumaisuuksista, eikä koskaan unohda sitä että häntä on epäilty töhertelijäksi?

Tämänkaltaiset seikat ovat tarpeellisia tietää, jotta voi piirtää tai maalata konfliktista abstraktin kartan. Siihen voi hahmotella erivärisiä taistelulinjoja ja miettiä sitä onko kyse satunnaisesta kivien heittelystä, sissisodasta, kostoretkeilystä vihollisalueelle vai täyden rintaman välienselvittelystä. Vai onko kenties kyse sisällissodasta, urhoollisesta puolustustaistelusta, vapaustaistelusta diktatuuria vastaan, liuhuvalippuisesta vallankumouksesta tai poteroihin kaivautuneesta asemasodasta.

Kun kartta on valmis, sen voi sitten kehystää nätisti ja viedä vaikka Espoon Kuvataiteilijoiden Taidelainaamoon. Ja sitten ei muuta kuin kärsivällisesti odotella että lainaamoon saapuu Mandela, Jeesus tai Martti Ahtisaari, joka ottaa Espoon Kuvataiteilijoiden riita-asian sydämmelleen ja aloittaa rauhanneuvottelut osapuolten välillä.

Bonus tässä on että Ahtisaari tietysti lainaa karttataulun 50 € kuukaudessa, sillä taiteilijan toimeentulo on myös hänelle sydämmen asia.

7 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Kannatan sovittelua.Marja-Leena Valkola

Luovuksissa kirjoitti...

Toivotaan että Mandela, Jeesus tai Ahtisaari ilmestyy...

Jani Tiainen kirjoitti...

Sovittelijasta / auditoijasta on Kulttuurilautakunnan sisällä keskusteltu ja näyttää jopa todennäköiseltä vaihtoehdolta.

Luovuksissa kirjoitti...

Toivottavasti ratkaisu löytyy.

Moni ammattilainen tekee parhaillaan omia ratkaisujaan ja eroilmoitusten myötä EKT:n ovi käy ilmeisen tiuhaan. Itsekin tätä ratkaisua mietin juuri nyt. Tulevaisuuden näkymät jatkaa EKT:n kelkassa ovat aika huonot, samoin fiilikset.

Anonyymi kirjoitti...

Kannattaapa kiinnittää huomiota siihen että tämän blogin kirjoittaja on kilpailevan taiteilijaseuran hallituksen jäsen. Seura toimii agressiivisesti Espoon Kuvataiteilijat ry:tä vastaan saadakseen omakseen EKTn nauttimat toiminta-avustukset. Eikö olekin jännittävää että hän pitää tämän tideon kovasti piilossa kirjoitellessaan. Asiat kontekstiinsa!

Anonyymi kirjoitti...

Väärä tieto, en ole Killan hallituksessa. Olen tavallinen rivijäsen sekä EKT:ssä ja Killassa, enkä pidä mitään piilossa tässä asiassa. Puhun asioista suoraan vain ja ainoastaan omalla nimelläni, en nimimerkkien takaa...

Kannattaisi varmaan muidenkin puhua asiasta suoraan omilla nimillä!

T. Pekka Hannula

Luovuksissa kirjoitti...

Tähän pitää nyt lisätä se että olen tänään eronnut Espoon Kuvataiteilijat ry:stä...