Siirry pääsisältöön

Apurahasysteemin ongelma selkokielellä

Ehkä tässä olisi vielä paikallaan hieman kiteyttää ongelmaa joka liittyy viimeaikaiseen keskusteluun apurahoista. Yritän selittää asian mahdollisimman selkeästi.

Ongelma tai epäoikeudenmukaisuus tai vääristymä liittyy näyttelytoimintaan. Näyttelyt ovat ainoa kanava jonka kautta taiteilijan on mahdollista rakentaa uraa, tuoda teoksiaan esille ja hankkia toimeentuloa, joko konkreettisen teosmyynnin kautta tai näyttelyssä tehtyjen mainetekojen kautta, jotka mahdollisesti myöhemmin realisoituvat esim. apurahoiksi.  Ongelma jota nyt hahmottelen näkyy selkeimmin ns. kaupallisen taiteen alueella ja kaupallisella taiteella tarkoitan kaikkea sitä taidetta, jolle näyttelyissä lätkäistään hintalappu. 

En lähde tässä saivartelemaan siitä kuinka hyvin mikäkin taide sopii myytäväksi tai missä tarkalleen kulkee ei-kaupallisuuden ja kaupallisuuden raja. Jos teos on esim. valmistettu orgaanisista materiaaleista, tilateokset jne, niin silloin ne jotka ylipäätään näitä ja vastaavia teoksia voivat ostaa, ovat lähinnä museot ja muut institutionaaliset tahot.  Sohvanpäällystauluja ja muuta 'kaupallista taidetta' voivat ostaa edellisten lisäksi myös aivan tavalliset yksityiset ihmiset. Kaupallisuus alkaa siitä kun hinta ilmoitetaan, kauppaa toivotaan ja raha alkaa liikkua. Kaupallisuutta voisi kuvata janalla, jonka toisessa päässä on vaikeasti myytävä taide, kuten esim tila-, performanssi-, yhteiskuntakriittinen-, poliittinen-, jne  ja toisessa päässä paremmin myytäväksi sopiva taide jota tehdään käsityöläisyyspohjalta esteettisiä asioita painottaen. (Tosin tämä on hieman teoriaa kun asiat taiteessa limittyvät ja kääntyilevät miten sattuu, jopa päälaelleen.)

Kaikki myyminen, myös taideteosten, on kaupantekoa mikä taas on tulonhankintaa, joka suomen kaltaisessa sivistysvaltiossa pitäisi tapahtua tasavertaiselta pohjalta. Nyt apurahajärjestelmä vääristää kuvion. Käytännössä vain niiden taiteilijoiden joilla on ns. 'apuraha päällä' on mahdollista järjestää näyttely kelvollisessa galleriassa, koska kulurakenne on suuri ja toimii periaatteella 'taiteilija maksaa'. (Suomessa on vallalla vuokravetoinen systeemi, jossa näyttelypaikan pyörittäjä veloittaa muutaman viikon näyttelyajalta vuokraa välillä muutama satanen - useampi tuhat euroa + provisiot myynnistä.)  Nyt apurahat toimivat eräänlaisen piilotukena galleristeille ja muille näyttelyiden järjestäjille, mikä ei varmuudella ole apurahojen tarkoitus. 

Näyttelyitä on kuitenkin pidettävä sillä ne ovat, kuten jo sanoin, taiteilijan työssä se ainoa kanava jonka kautta uraa rakennetaan. Ja koska mitään muuta reittiä ei ole, niin myös tästä syystä tulisi jokaisella taiteilijalla (myös ei-kaupallisilla) olla sama mahdollisuus tavoitella onnistumista näyttelyiden kautta. Nyt apurahajärjestelmän puitteissa käytännössä päätetään etukäteen kenelle suodaan tähän mahdollisuus ja kenelle ei. Onnistumisen tai epäonistumisen tulisi tapahtua vain ja ainoastaan näyttelyn kautta, ei apurahojen vaikutuksesta.  Ongelma liittyy siis ammatissa toimimisen mahdollisuuksiin ja tämän pitäisi levätä oikeudenmukaisella perustuksella. 

Ja ongelma liittyy myös reiluun peliin  tulonhankinnassa ja koskee jokaista joka teoksiaan myy ja erityisesti niitä taiteilijoita, joiden taiteen myyntitulo, taiteen kokonaismyynti (liikevaihto) ylittää 8500 euroa vuodessa. Tämä on raja jonka ylittyessä lainsäätäjä katsoo ettei kyse enää ole harrastetoiminnasta vaan elinkeinosta, laittaa asianomaisen arvonlisäveron piiriin, antaa y-tunnuksen (pakollinen jokaiselle elikeinonharjoittajalle)  ja lähettää asian vakuudeksi taiteilijalle vuoden lopussa elikeinonharjoittajan verokaavakeen. On aivan samantekevää kokeeko olevansa 'yrittäjä' vai ei. (Itse en koe olevani yrittäjä sanan varsinaisessa merkityksessä, taiteilija-ammatinharjoittaja ennemmin.) 

Aina silloin kun ollaan ollaan lainkirjaimen mukaan tosiasiallisesti elinkeinon piirissä, jotain myymässä ja ostamassa, niin tulisi tämän tapahtua reilulta pohjalta, myös taiteen kohdalla. Ongelma on todellinen vaikkakin kaikenlaiset taiteen laatuasiat ja muut 'en ole mikään yrittäjä' -nyyhkytys vievät keskustelun helposti aivan kummallisille sivuraiteille. Se taiteilija jolla on y-tunnus ja väittää ettei kyse ole elinkeinosta vaan jostakin muusta, ei elä reaalimaailmassa tässä asiassa. En lainkaan puhu siitä mitä on oikea taide, tai hyvä tai huono taide, tai mikä on taiteen yhteiskunnallinen tehtävä. Puhun reilusta pelistä, oikeudenmukaisuudesta, silloin kun  taiteilijan ammatissa yritetään raapia leipää pöytään ja teoksille on asetettu jokin hinta, olkoon tekeminen taiteena kuinka hyvää tai huonoa tahansa.

Ongelman todellisuus myös Suomen Taiteilijaseurassa myönnetään. Mutta kun ratkaisu edellyttäisi todella radikaalia remonttia nykyiseen järjestelmään, niin tälle tielle ei ole haluttu lähteä. Tämä vääristymä ei katoa nykysysteemin taakse piiloutumalla tai yleistä perustuloa toivomalla, vaan ennemmin tai myöhemmin se tulee kohdata ja ratkaisuja on myös tehtävä. 

Ensimmäinen vaihtoehto tilanteen ratkaisuksi voisi olla samansuuruinen tuki kaikille, 'taiteilijatoiminnan tuki' tai 'taiteilijapalkka'. Hyvää tuessa olisi että sen myötä taiteilijapolitiikan hankauspisteet olisi helppo nähdä.  Esim: paljonko on tuen määrä, mistä lähteistä ja miten rahoitus järjestetään, ketkä tuen piiriin kuuluvat, paljonko tuen kanssa saa tehdä sivutyötunteja tai opiskella,   taiteilijoiden määrän kontrolli koulutukseen puuttumalla jne.

Toinen ratkaisu voisi löytyä vertaisarvioinnin muuttamisesta, niin että siinä poistettaan hakijoiden joukosta harrastelijat, sunnuntaimaalarit ja laadultaan muuten heikot. Ja sitten yksinkertaisesti arvotaan apurahan saajat kausittain. Tämä toisi  oikeudenmukaisuutta yllä esitettyyn ongelma kuvioon, koska selvästi useammille aukeaisi mahdollisuus työskennellä näyttelyitä varten apurahalla. Ja taidekauppaa tehtäisiin hieman reilummalta pohjalta.  Apuraha vuosilla voisi myös olla jokin katto jonka jälkeen henkilö ei enää voi osallistua arvontaan eikä saada apurahaa. 

Kommentit

Elina Keränen sanoi…
Olisiko mielestäsi yksityisellä galleristilla edes periaatteessa mahdollisuus vaikuttaa tuohon apurahavääristymään?

Taiteilijapalkka kuulostaa järkevämmältä kuin nykyinen systeemi, mutta mihin tahansa muuhun "työhön" tai "elinkeinoon" verrattuna se on aika mielipuolinen: ei mikään taho tue kannattamatonta yritystä, starttirahakin myönnetään vain jos yrityksellä on riittävästi potentiaalia kannattavaan toimintaan.
Luovuksissa sanoi…
...eipä taida olla. Kyseessä taiteilijapolitiikan sisäinen solmu. Ja totta on että taiteilija 'bisnes' on lähtökohdiltaan usein aika kehno. Taiteilijuus on vähän sellainen elämäntapa-, kutsumusammatti, joka on elikeinona usein vähän niin ja näin.
veronmaksaja sanoi…
Ne nykyisetkin apurahat voisi laittaa vaikka lastensairaalan korjaamiseen tai valtion velan lyhentämiseen. Ei tällaisiin tukiin ole tällä hetkellä yhteiskunnalla varaa. Sitä paitsi jos taideteoksesta ei tykkää kuin taiteilijan äiti ja taiteilija itse niin voikin harkita alan vaihtoa. Keskinkertaisia taiteilijoita on Suomessa enemmän kuin tarpeeksi.

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Petas-Baari

Tässä pari kuvaa viimevuoden lokakuulta vanhasta Petas-Baarista, joka sijaitsi Viherlaakson Länsirajalla Turuntien ja Lippajärventien risteyksen tuntumassa. Paikka jää juuri ja juuri Kauniaisten puolelle. Nyt rakennus on purettu ja tilalle on kohoamassa "Kukkalaakso" niminen kerrostalo asuinalue. Rakennuksessa toimi vuosikymmeniä legendaarinen Petas-Baari ja kauppa. Rakennus valmistui ennen sotia 1938. Baari oli omana aikanaan varsin suosittu ohikulkijoiden kohtaus- ja taksimiesten taukopaikka. 1970-80 luvulla kaupan rakennukseen tuli U.Suomalaisen TV korjaamo ja myymälä. Toiminta hyytyi 90-luvun alun laman myötä. 1997 Petas-Baari toimi mm. Trabant Express sketsisarjan kulissina. Tässä Youtuben pätkä Jasso Laamasen pajatson peluusta. Itsekin olen joskus vuosikymmeniä sitten käynyt baarissa pajatsoa kokeilemassa ja syömässä kuivan juustosämpylän. Kaupparakennuksen päädyssä oli iso käsinmaalattu Hellaksen Figarol-mainos, jossa ajan havina on vahvasti läsnä. Jos muistat

What is Expandism?

Longer version of this article is at my  homepage . Expansion in Art-making and Expansion-motivated art Introduction This article is a compact study of expansion in the context of making a piece of art. I believe that expansion is one aspect of all kinds of making of art. It has been neglected topic, even unseen, but the phenomenon is real and it is connected to art making, for it is impossible to make a piece of art without its expansion to some space. A work of art is always located in some space – on paper or canvas, in real or imaginary place, in this world or in digital one – and a work of art must first enter that space, it must do expansion there to take control of it. And it is the artist's task to make this happen.  By definition expansion means the increase of something in size , number , or importance . It relates to artworks in two ways, first, to the actual size of an artwork, and second, to the making process of an artwork. In some cases these expansions are overla

Inhorealismia

Länsimaisessa oikeusvaltiossa ei kuulema ole sensuuria. Asia ei pidä paikkaansa. Sensuurin ymmärtää hyvin käsitteen inhorealismi yhteydessä. Realismi tarkoitaa todenmukaisuutta (ransk. réalisme) ja inhorealismi sitä kun todellisuus esitetään kaikkein raadollisimmillaan, asioiden inhoittavia piirteitä tarkastellen. Asia on arkipäivää esimerkiksi uutistoimituksissa, joissa joudutaan jatkuvasti miettimään onko jonkin kuva-aineiston (katastrofin uhrit, sodan kauhut, kirurginen leikkaus jne.) näyttäminen julkisesti sopivaa vai ei. Toisin sanoen kuvamateriaalia joudutaan sensuroimaan, niin että esitetty aineisto on linjassa vallitsevien moraalikäsitysten kanssa. Ja myös niin ettei ketään tarkoituksella järkytetä. Inhorealismi liittyy myös taidekentällä säännöllisesti syntyvään kohuun, kun joku taiteilija kyseenalaistaa tätä rajaa, esittelemällä teoksissaan asioita joita emme ole tottuneet näkemään "hyviä lehtimiestapoja" kunnioittavassa yhteikunnassamme. Ihmiset haluavat syödä