5.7.2014

Ylioppilasteatterin Maratoonimusikaali

(Tekstiin on tehty lisäys 22.8. toisen näkemiskerran jälkeen. Nämä kommentit lopuksi.)

Kävin eilen Mustikkamaalla katsomassa Ylioppilasteatterin Tanssi tai kuole - Maratoonimusikaalin, josta ei menoa ja meininkiä puuttunut. 

Kertomus perustuu Horace McCoyn "They Shoot Horses, Don't they?" romaaniin vuodelta 1935, josta on tehty myös 1969 oskareita voittanut filmi.  Suomalainen arvio elokuvasta tästä linkistä. Tarinan ytimestä löytyy viihteen ja positiivisuuden kaapuun verhoutunut ahdingossa olevien ihmisten hyväksikäyttö Yhdysvalloissa 20 ja 30-luvuilla järjestetyissä maratontansseissa, jotka olivat eräänlaista oman aikansa tosi-TV:tä.  Hatunnosto Ylioppilasteatterin rohkeudelle tarttua näin monisäikeiseen teemaan. 

Yritys on kova kun nuoruuden innolla lahjakkaat nuoret näyttelijät pyrkivät vastaamaan tarinan haasteeseen. Tanssikohtaukset soljuvat hyvin ja tanssin jatkuessa 'fyysisen väsymyksen' aistii katsomossa asti. Näyttelijät suoriutuvat kaiken kaikkiaan rooleistaan hyvin, mutta jossain vaiheessa esitys hajoaa sinne tänne poukkoiluksi, kun mukaan ympätään kaikenlaisia (oikeita) sponsoreita ja todellisuudesta tuttujen julkisuuden henkilöiden imitointeja tai roolisitaatteja kuten Cris Tuckerin (elokuvassa 5th Element) kaltainen pastori. Tässä minulle tuli sellainen olo että näiden Kososten, Laurien, Saareloiden ym. hahmojen avulla YT ikäänkuin pyrkii järjestämään esitykselleen jonkinlaista henkistä taustatukea. Mikä on täysin turhaa, sillä kyseisellä porukalla on kaikki edellytykset seisoa ihan itse omilla jaloillaan oman esityksensä takana. 

Ehkä kyse on 'liimasta', tekijästä joka pitäisi esityksen kasassa. Nyt naispäähenkilö on yhtä ahdistunut alussa kuin lopussakin ja hänen ampumisensa tuntuu jotenkin omituiselta. Puhumattakaan rouva Laitisen ampumisesta, joka ei liity yhtään mihinkään. Nyt päähenkilöparin tarina ei oikein kasva tai vie siihen että ampuminen on ikäänkuin väistämätön päätepysäkki, jolta ei ole paluuta ja jota kohti tapahtumat kehkeytyvät. Myös muiden tanssiparien tarinoiden avautumista enemmän jäi vähän odottamaan varsinkin kun alussa parit esittäytyivät ja kertovat missä kukakin on hyvä.

Kaiken kaikkiaan esityksestä jäi kuitenkin hyvä maku. Suosittelen.

(Lisäys 22.8.)
Näin esityksen uudestaan eilen ja täytyy sanoa että siitä oli kesän aikana hioutunut varsin ehjä ja toimiva kokonaisuus. Turhat poukkoilut olivat poissa, roolihahmot syventyneet ja kaikin puolin homma toimi varsin hyvin. Tanssikohtauksista oli muokkautunut entistäkin toimivampia, rouva Laitisen "turha" kuolema naksahti myös paikoilleen kokonaisuuteen ja "julkkikset" pysyivät paremmin taustalla sivujuonteena. Pieni miinus pakollisten sponsoreiden ymppäämisestä esitykseen. Kultuurin tukijoiden oikea paikka löytyy luontevimmin käsiohjemasta. 

Ylioppilasteatterin Maratoonimusikaali on yksi parhaista kesäteatteriesityksistä, joita olen nähnyt. Tiivistunnelmainen elämys. Sääli että jäljellä on enää yksi esitys.

1 kommentti:

Anonyymi kirjoitti...

Etsin Maratoonimusiikalista arvostelua ja Google johdatti tänne. Vinkkinä tulevaisuuteen - ei ole mitään tylsempää kuin spoileri.