21.3.2018

Taide kapitalismina ja sitaattina

Kuuluisiin taideteoksiin ja kuviin liittyviä viittauksia näkee usein niin taiteessa kuin mainoksissa ja populaarikulttuuriin liittyvissä yhteyksissä. Yksi viimeaikainen viitaus oli viime joulukuussa  Hesarissa ollut kuva pyllistelevästä Antti Tuiskusta. Kuva on ilmeisen suora sitaatti Robert Mapplethorpen kiistanalaiseen homoeroottiseen omakuvaan, jota käytetiin teosesimerkkinä Yhdysvaltalaisessa sananvapauteen, siveettömyyteen ja taiteen julkiseen rahoitukseen liittyvässä tunnetussa oikeudenkäynnissä. Tapausta puitiin kongressia myöten vuosina 1989–1990. 

Mapplethorpen kuva ei ole laajalle yleisölle samalla tavalla tuttu kuin esimerkiksi aikoinaan hyvin laajasti levinnyt kuva Iwo Jiman lipunnostosta  tai kuten muutama vuosi sitten uutisvälineissä levinneet kuvat hukkuneesta pakolaispojasta. Kuva on kuitenkin tiedossa siellä missä pohditaan taiteen rajoja, sitä mitä taiteen nimissä saa tehdä ja mitä ei. Esimerkiksi tämän tekstin kuvituksena olevassa kuvassa on hyödynnetty Anita Sepän tekemän Kuvataideakatemian oppikirjan Kuvien tulkinta sivua, jolta kyseinen kuva löytyy.
Jotkut taideteokset voivat olla erittäin tunnettuja, kuten esimerkiksi Leonardon da Vincin Mona Lisa, Michelangelon Daavid patsas tai Edvard Munchin Huuto. Ilmeisin suomalainen taideteosjulkkis on Simbergin Haavoittunut enkeli. Mona Lisasta voisi sanoa, että se on oikeastaan jo jonkinlainen kansainvälinen superjulkkis, joka luonna turistimassat tungeksivat ottamassa selfietään. Tässä lyhyt netistä löytyvä video Mona Lisasta kännykkäkuvaajien piirityksessä. Kuuluisuudessa on ilmeistä vetovoimaa.

Melko tuore tunnettuun valokuvaan viittaaminen taiteen keinoin tapahtui kolme vuotta sitten kun kuvanveistäjä Pekka Jylhän kopioi yllä mainitun hukkuneen pakolaispojan olemuksen sellaisenaan veistokseksi. En tiedä Jylhän, tai muiden aiheeseen tarttuneiden motiiveja, enkä lähde niitä tässä arvailemaan, mutta mielestäni tällä tiellä taide muuttuu oudoksi riistoksi, kun mikä tahansa aihe voidaan ottaa hyötykäyttöön omiin taiteellisiin tarkoituksiin. Taiteesta tulee tällöin kapitalismin ovela muunnos, jossa rahan sijaan kartutetaan taidepääomaa. Tavanomaisessa kapitalismissa mikä tahansa kelpaa kauppatavaraksi, tässä muunnoksessa aiheeksi.

Mapplethorpe on vastenmielisen valokuvansa kanssa tavallaan rehellisempi. Hän ei ratsasta muiden epätoivolla vaan puhtaasti ihka omilla perversiollaan tunkemalla piiskaa omaan ahteriinsa. Kun pakolaisongelma tai muu inhimillinen epäkohta paketoidaan esteettiseksi objektiksi ja tuodaan valkoiseen galleriatilaan käy helposti niin, ettei katsoja näe ongelmaa vaan objektin, koska näyttelyssä objektiin suhtaudutaan taideteoksena. Näin tapahtuu esteettinen etääntyminen. Näennäisen raflaavia etäännettyjä aiheita on turvallista "kauhistella" hyvin pukeutuneena kuohuviinilasillisen ja small talkin lomassa.

Tästähän museoita on syytetty ennenkin. Ei tämä mikään uusi asia ole. Kun mikä tahansa aihe tai esine revitään irti alkuperäisestä yhteydestään ja tuodaan museoon, niin se muuttuu museoesineeksi, ja sellaisena sitä myös katsotaan. Itse inhoan juuri tätä kuvataiteeseen liittyvää elitististä juonnetta. Mielestäni ei-esineelliset taiteenlajit – kirjallisuus, teatteri, elokuva, video, dokumenttielokuva – sopivat tavanomaista kuvataidetta paremmin maailmanparantamistarkoituksiin.

Huomion arvoista on, että Mapplethorpen kuva ei aiheuta vastaavaa esteettistä etääntymistä vaan päin vastoin.  Jo kirja sivulta kuvan välittämä tuulahdus homoeroottisesta sadomasokistisesta alakulttuurista pöllähtää keski-ikäisen hetetomiehen tajuntaan niin että inhottaa. Suutarina hän omalla tavallaan pysyy lestissään.

Sinänsä tässä ei kannata sen enempää pohtia miksi Tuisku haluaa tulla rinnastetuksi juuri tuohon valokuvaan. Tai onko rinnastus kenties valokuvaaja Anni Koposen ajatus. Oli sitten kyse jonkin asteen lukkarinrakkaudesta tai provokaatiosta, niin sitaatti on tainnut mennä Tuiskun kuulijakunnalta  ohi.

Ei kommentteja: