Luovuksissa

Kivi kengästä

2011-12-21T17:01:00.004+02:00

Viime päivinä olen miettinyt tarvetta "kuulua joukkoon", sitä kuinka ihminen rakentaa identiteettiään ja uraansa liittymällä erilaisiin ryhmiin, kuten taiteilijayhdistyksiin.

Jotkut liittyvät yhdistyksiin taiteilija identiteetin lujittamiseksi, itsetunnon kohottamiseksi, toiset paikallisten kontaktien ja yhteyksien luomiseksi. Tai jostain muusta syystä. Kuka mistäkin.

Ajatus mikä tästä nousi mieleeni on se että jäsenellä on yleensä aina jotain odotuksia yhdistyksen suuntaan. Taiteilija saattaa odottaa tietoa näyttelyistä, paikallisista taidetapahtumista ja apurahoista ja muista mahdollisuuksista. Odotuksia voi olla myös sosiaalisuudesta, hengenheimolaisten, ystävien löytymisestä tai siitä että vaikeina aikoina yhdistys toimii jonkinlaisena henkisenä tukipilarina tai muusta vastaavasta. Odotuksia voi olla hyvästä fiiliksestä yhdistyksen sisällä, siitä että kaikkia kohdellaan tasavertaisesti ja hyvin, siitä ettei ketään kiusata ja siitä että lakeja noudatetaan ja toiminta on muutenkin asiallista.

Jos odotukset eivät jostain syystä sitten täyty, niin yhdistyksen jäsenyydestä saattaa tulla jonkinasteinen rasite tai ainakin turhalta, ylimääräiseltä tuntuva asia. Näin on käynyt myös minulle suhteessa Espoon Kuvataiteilijoihin, jonka jäsenyydestä erosin tänään.

Asia liittyy espoolaisten taiteilijoiden riitelyyn, josta olen kirjoittanut jo aiemmin, enkä tässä mene siihen sen enempää. Totean vain että en halua enää jatkaa EKT:n jäsenenä kaiken sen jälkeen mitä syyttä erotettu taidelainaamonhoitaja on joutunut käymään läpi ja kohtaamaan.

Joulukuun kanttarelli

2011-12-15T16:23:00.006+02:00

Tässä pari valokuvaa jotka on otettu aivan joulukuun alussa Sammatin lähistöllä. Aamuinen kuura oli raikas pakkasyön jäljiltä. Aurinko nousi vasta joskus yhdeksän jälkeen joten aamuvarhaisen"sininen" tunnelma oli läsnä sopivasti koiralenkin aikaan.

Seitsämän-kahdeksan aikaan aamulenkki oli täysin mahdotonta pimeyden tähden. Ympärillä kun on vain metsäseutua ja maassa ei ole yhtään lunta antamassa kajastusta.

Syksy on ollut poikkeuksellisen lämmin ja poikkeuksellista on myös kanttarellin kohtaaminen tähän aikaan vuodesta. Sitkeä sieni. Sääli vaan ettei ollut se ollut enää syöntikunnossa ja se kasvoi muutenkin liian lähellä tietä.

Kuinka lyhyt on muisti

2011-11-30T18:19:00.006+02:00

Kolme vuotta sitten tapahtui koripallokentällä Keravan Saviolla järjetön teinitytön puukotus. Tapaus järkytti tuolloin heinäkuista lomasuomea ja asiaa puitiin tiedotusvälineissä varsin näyttävästi. Tapahtuma kosketti myös minua ja kävin kameran kanssa paikalla vajaan viikon kuluttua tapahtuneesta.

Löysin kuvan kun selailin äsken tiedostoja. Olin jo täysin unohtanut koko asian. Näyttää siltä että aina ne uusimmat lamat, koulusurmat, kreikat, islannin tuhkapilvet ja breiviikit sun muut järkyttävät tapaukset pyyhkivät muistista niitä aiempia mullistuksia ja ne painuvat unholaan kuin niitä ei olisi koskaan ollutkaan. Elämä ikäänkuin rytmittyy erilaisista tsunameista, 911:sta ja arabikeväistä. Aika kulkeen tapahtumasta toiseen.

Sanotaan että jokainen sukupolvi toistaa samat virheet kuin edellinen. Taitaa pitää paikkansa. Ihmisen muisti on kovin lyhyt.

Notre Dame marraskuussa

2011-11-22T09:06:00.005+02:00

Tässä kuva jonka otin marraskuun lopulla Pariisissa likimain 30-vuotta sitten. Kylläpäs aikaa rientää.

Vaeltelin kaupungissa päämäärättömästi ja Seinen rannalla huomioni kiinnityi pariskuntaan ja lähestyvään jokilaivaan. Kaivoin nopeasti kameran laukusta, vaihdoin 35 millisen, tähtäsin ja säädin manuaalisesti valon. Odotin hetkeä sekunnin tai kaksi ja sitten klik. Ja heti kuvan ottamisen jälkeen asetelma hajosi, vene tuli liian lähelle, samoin kulkijat ja kirkon torni ei enää mahtunut kuvaan. Valokuvaus jos mikä on hetkeen tarttumista ja joskus myös aivan pienestä kiinni.

Petas-Baari

2011-11-20T16:55:00.007+02:00

Tässä pari kuvaa viimevuoden lokakuulta vanhasta Petas-Baarista, joka sijaitsi Viherlaakson Länsirajalla Turuntien ja Lippajärventien risteyksen tuntumassa. Paikka jää juuri ja juuri Kauniaisten puolelle. Nyt rakennus on purettu ja tilalle on kohoamassa "Kukkalaakso" niminen kerrostalo asuinalue.

Rakennuksessa toimi vuosikymmeniä legendaarinen Petas-Baari ja kauppa. Rakennus valmistui ennen sotia 1938. Baari oli omana aikanaan varsin suosittu ohikulkijoiden kohtaus- ja taksimiesten taukopaikka. 1970-80 luvulla kaupan rakennukseen tuli U.Suomalaisen TV korjaamo ja myymälä. Toiminta hyytyi 90-luvun alun laman myötä.

1997 Petas-Baari toimi mm. Trabant Express sketsisarjan kulissina. Tässä Yuotuben pätkä Jasso Laamasen pajatson peluusta. Itsekin olen joskus vuosikymmeniä sitten käynyt baarissa pajatsoa kokeilemassa ja syömässä kuivan juustosämpylän.

Kaupparakennuksen päädyssä oli iso käsinmaalattu Hellaksen Figarol-mainos, jossa ajan havina on vahvasti läsnä.

Jos muistat tai tiedät jotain Petas-Baarista, niin ole vapaa kommentoimaan. Mitä baarissa on tapahtunut, miten se liittyy Espoon historiaan, miksi se on niin "legendaarinen", kuten olen kuullut väitettävän?

Kirveelle töitä

2011-11-19T16:54:00.006+02:00

Impressionistit kehoittivat aikoinaan: "Mene metsää, sillä muusa asuu metsässä". Tapana on myös sanoa ettei jossain asiassa oikein "nähdä metsää puilta".

Nämä ajatukset mielessäni lähdin tänään koiran kanssa etsimään Espoolaisesta sekametsästä näkökulmia paikallisten taideyhdistyksen kahnaukseen.

Ja toden totta. Niin metsä vastaa, kuin sinne kysymyksen huutaa. Kuulin kulttuurilautakunnan ryteiköstä outoa hinkkausta ja menin uteliaana lähemmäs. Ja siinä ne olivat, Espoon taideyhdistykset yhteisessä äänekkäässä kohtauksessa. Koirakin ihasteli hinkkausääntä pää kallellaan.

On Espoo Art Ry, joka on jäsenmäärältään yli 200 espoon suurin, lähinnä taideharrastajien yhdistys. Se saa olla aivan rauhassa tapahtumien taustalla.

Toisella laidalla on ainoastaan ammattilaisjäseniä hyväksyvä Espoon Taiteilijakilta Ry. Sen jäsenmäärä on tällähetkellä noin 40. Kuvaelman vastakkaisella puolella on taas Espoon Kuvataiteilijat Ry, jossa on jäseniä noin 130-140. Tarkka määrä ei ole tiedossani, koska väkeä on viimeaikoina kuulemma eronnut yhdistyksestä.

Näytelmän keskiössä on kuitenkin terhakka oksa, joka aiheuttaa hinkkausta EKT:n ja Killan välillä, niin että toisen runkoon on syntynyt iso arpi.

Katselen sekametsän esittämää arvoitusta ja koira nuuhkii puita. Mikä tämä oksa on? Onko se, se neljäs ja pienin ja myös vaiettu espoolainen taideyhdistys, Espoon Taiteilijaseura Ry, jonka neljä EKT:n hallituksen jäsentä ovat perustaneet?

Sen tiedän että Kilta piti perustaa tuon nimisenä, mutta joku teki tässä ns. oharit. Miksi? Jokin asiako tässä hiertää vai huonot ihmissuhteet? Kuka kiusaa ja ketä?

Mutta metsä ei vastaa. Toistaiseksi olen jäsen sekä Killassa että Ekt:ssä. Koira nostaa jalkaa ja lähdemme takaisin kohti lähiötunnelmaa. Ehkä kaupungin metsuri hoitaa ongelman.

Tyhjäkäyntiä

2011-11-18T15:06:00.004+02:00

Ajatus ei kulje, iso ratas lyö tyhjää. Päässä ei pyöri muuta kuin silmämunat. Siinä tämä päivä kiteytettynä.

Joskus näitä päiviä vain tulee. Ilmeisesti nekin kuuluvat elämään. Harva ihminen on kone, joka pystyy tasaiseen suoritukseen jokahetki. Ehkä heitäkin jossain on, mutta ainakin itselleni tulee kalenterissa vastaa suht säännöllisen epäsäännöllisesti myös niitä päiviä jolloin mikään ei suju, ei varsinkaan luova työ.

Tänään marraskuun harmaus oli käsin kosketeltavaa. Päivä kului huokaillessa ja kaikenlaista joutavaa tonkiessa. Ns. "tärkeät asiat" jäivät hoitamatta ja mieli pakeni joutilaisuuteen ja kahvin keittoon.

Olisiko kyse jonkinlaisesta henkisen vireen tai mielialan vaihteluista tai siitä että on tehnyt liikaa jo muutenkin ja pääkoppa ottaa tilanteen haltuun ja vaatii ns. akkujen lataamista? Ehkä hienoinen masennus on myös aivan oleellinen osa taiteen tekoa ja sitä ei pidä pelätä. Sille pitää vain antaa aikansa, eikä hosua tai runtata teosta tai elämää väkisin valmiiksi.

Suuren osan "tärkeistä asioista" ehtii hoitaa myöhemminkin ja vähemmät tärkeät hoitaa aika puolestamme.

Taidelainaamot vähentävät elitismiä

2011-11-18T07:45:00.007+02:00

Mielipide 18.11.2011 Hesarissa taidelainaamoista. Kuva Art Forum messuilta. Tilanpuutteen takia Hesari oli editoinut lähettämääni tekstiä, joten alla "pakkaamaton, alkuperäinen" ajatukseni asiasta.

Taidelainaamot vähentävät elitismiä

Kulttuurisivuilla 15.11. Michael Cunningham ruoti amerikkalaisen taidebisneksen rahanhajuista pinnallisuutta ja taidemaailman muuttumista jatkuvasti yhä elitistisempään suuntaan. Elämme todellakin maailmassa jossa taideteokset voivat muuttua pörssiosakkeiden kaltaisiksi sijoituskohteiksi.

Elitismiä ei tarvitse etsiä merten takaan tai suurista taidemaailman keskuksista. Jossain muodossa elitismi on ollut ja on läsnä kaikkialla missä taidetta tehdään ja myydään. Ennen taidemuseoiden ja galleristien aikaa, taiteilija teki töitä suoraan varakkaille tilaajille ja sai myös työstään palkan. Nyt vaurauden ja taiteilijoiden väliin on noussut välistävetäjien muuri, jota yksittäinen taiteilija ei kovin helposti ylitä.

Monenlaiset taiteen "asiantuntijat" seisovat muurin aukossa portinvartioina ja valikoivat markkinoille trendien mukaista taidetta. Taidekentän bisness museobuumeineen on iso, mutta siellä pyörivästä rahamassasta taiteilijalle tipahtelee vain lantteja. Nykyisestä vauraudesta ja hyvinvoinnista huolimatta suomalaisten ammattitaiteilijoiden keskimääräinen taiteesta saatu tulo on vain muutamia satasia kuukaudessa.

Onneksi suomessa on käytössä myös tavallista taiteilijaa aidosti hyödyttävä ratkaisu, nimittäin taidelainaamo. Taidelainaamot ovat usein kuntien tukemia ja paikallisten taiteilijaseurojen ylläpitämiä paikkoja, jossa taideteoksen voi pientä kuukausivuokraa vastaan lainata tai lunastaa itselleen. Taidelainaamosta lainatun teoksen tuotot ohjautuvat ilman sen kummempia mutkia suoraan taiteilijalle.

Taidelainaamojen ongelmana on taiteen kirjava taso. Tämä johtuu paikallisten taiteilijaseurojen vaihtelevista jäsenkriteeri käytännöistä. Mutta pienellä laatua kohentavalla ryhtiliikkeellä taidelainaamoista on mahdollista rakentaa todellinen vaihtoehto hyvälaatuisen taiteen esittelyyn, niin että myös laatua etsivän taiteen ystävän kelpaa taidelainaamoissa näyttäytyä.

Useissa kaupungeissa lainaamot ovat jo toiminnassa. Pääkaupunginseudulle ja muualle suomeen, isoimpiin kaupunkeihin mahtuisi hyvin kaksikin lainaamoa, pienempiin yksi ja Helsinkiin jopa kolme. Jos kuntien päättäjät todella haluavat tukea paikallisia taiteilijoita ja taidetta, niin hyvä kohde on taidelainaamo. Tämä jos mikä olisi todellinen kulttuuriteko ja myös tehokasta vastalääkeettä kaikenlaiseen guggenheim-elitismiin.

Pekka Hannula
Taidegraafikko, Espoo

Marraskuun aurinko

2011-11-15T21:03:00.003+02:00

Olen aina pitänyt marraskuuta vuoden synkimpänä kuukautena. Tänään keskipäivällä aurinko paistoi mukavan matalalta ja kirkkaasti. Ajattelin ettei tämä vuodenaika nyt niin kauhea ole, ainakaan juuri tällä hetkellä.

Uusi suunta

2011-11-13T09:26:00.010+02:00

Aika-ajoin on hyvä tehdä elämässä tilannearvio, miettiä sitä mikä on oleellista ja mikä turhaa painolastia. Taiteenteossa hyvä neuvo on se että "kaikki mikä ei ole teoksessa välttämätöntä, on turhaa ja kannattaa jättää suosiolla pois."

Tämä pätee myös elämässä. Espoon Kuvataiteilijoiden jäsenyys alkaa olla minulle pikkuhiljaa tälläinen pois joutava asia. On vain ajan kysymys koska jätän eroilmoitukseni ja otan uuden kurssin espoolaisten taideyhdistysten riitaisalla merellä.

Martti Ahtisaari sovittelijaksi Espoon Kuvataiteilijat Ry:n riitaan

2011-11-11T18:33:00.005+02:00

Kun on riita tai vaikka sota, niin olisi hyvä ensin määritellä tarkoin se mistä kyseisessä kahnauksessa on kyse, sillä tämän ymmärtäminen on ensi askel kohti rauhaa.

Ensin pitää tietää riidan osapuolet, se ketkä riitelevät ja se kuinka suurista joukoista on kyse. Sitten voisi hieman tarkastella heidän taustojaan, tukijoukkojaan ja hahmotella sitä mikä joukkoja yhdistää. Onko armeijan tai joukon perusta poliittinen, kansallinen, aatteellinen, uskonnollinen, koulutuksellinen, ammatillinen, kotiseutu-uskollinen tai muu vastaavanlainen. Olisi hyvä myös tietää millainen sodanjohto joukoilla on ja se osallistuuko reservi toimintaan vai onko se kentän reunalla tapahtumia seuraamassa tai jossain muualla täysin välinpitämättömänä.

Sitten voisi aivan konkreettisesti yrittää selvittää riidan aihetta, niitä seikkoja mistä riidellään. Ja myös riidan taustalla olevia asioita, niitä seikkoja jotka ovat luoneet jännitteitä osapuolten välille ja pohjan eripuraiselle ilmapiirille. Onko kyse hupenevista resursseista, rahasta, totuuden tai valehtelun peittelystä? Vai onko kyse itsepäisyydestä, siitä että kaikki ovat omasta ja äitinsä mielestä aina oikeassa, siitä ettei kukaan osaa tai halua pyytää anteeksi tai myöntää omia virheitään? Onko kyse siitä että taiteilijan tai rakkaan työntekijä-ystävän kunniaa on loukattu ja sen myötä vähän useampien mieltä pahoitettu tai siitä että jotkut vaikeat asiat on jo pitkään lakaistu maton alle ja ne on jätetty sinne rauhassa keräämään painetta? Vai onko kyse pitkävihaisuudesta, siitä että taiteilijan herkkä sielu ottaa nokkiinsa pikkumaisuuksista, eikä koskaan unohda sitä että häntä on epäilty töhertelijäksi?

Tämänkaltaiset seikat ovat tarpeellisia tietää, jotta voi piirtää tai maalata konfliktista abstraktin kartan. Siihen voi hahmotella erivärisiä taistelulinjoja ja miettiä sitä onko kyse satunnaisesta kivien heittelystä, sissisodasta, kostoretkeilystä vihollisalueelle vai täyden rintaman välienselvittelystä. Vai onko kenties kyse sisällissodasta, urhoollisesta puolustustaistelusta, vapaustaistelusta diktatuuria vastaan, liuhuvalippuisesta vallankumouksesta tai poteroihin kaivautuneesta asemasodasta.

Kun kartta on valmis, sen voi sitten kehystää nätisti ja viedä vaikka Espoon Kuvataiteilijoiden Taidelainaamoon. Ja sitten ei muuta kuin kärsivällisesti odotella että lainaamoon saapuu Mandela, Jeesus tai Martti Ahtisaari, joka ottaa Espoon Kuvataiteilijoiden riita-asian sydämmelleen ja aloittaa rauhanneuvottelut osapuolten välillä.

Bonus tässä on että Ahtisaari tietysti lainaa karttataulun 50 € kuukaudessa, sillä taiteilijan toimeentulo on myös hänelle sydämmen asia.

Espoon taideriidan linkit

2011-11-11T15:33:00.007+02:00

Koska Espoon Kuvataiteilijoiden jäsenten riitely herättää paljon kysymyksiä, niin laitan tähän netistä löytyvät asiaan liittyvät linkit, jotka auttavat hahmottamaan mistä on kyse. Suurin kohina käy parhaillaan Espoon Kuvataiteilijoiden tekemän nettiadressin sivuilla, jonka kommentteja EKT sensuroi reippaasti, vaikka epä-asiallisuuksien seassa on ollut myös paljon hyviä kysymyksiä, joihin kaivattaisiin vastauksia. (16.11.2011 koko keskustelu, 450 kommenttia sensuroitiin ja adressi vedettiin pois ja laitettiin EKT:n omille sivuille.)

Riidasta syyskuussa Ylen sivuilla, Hesarin verkkosivuilla, Espoon paikallislehti Länsiväylässä sekä Essessä.

Espoon kaupungin asiaan liittyvät pöytäkirjat: 1, 2, 3, 4

Asiaa on kommentoitu myös blogeilla: Kriitikko Otso Kantokorpi, Kultuurilautakunnan jäsen Jani Tiainen ja myös tällä blogilla.

Myös Hesarissa on ollut artikkeita asiasta 25.9.2010, 12.12.2010 ja 25.1.2011

sekä netissä pöyrii liuta erillisiä pdf-dokumentteja EKT tilanteesta, jotka löytyvät tästä masterlinkistä

Jos jaksan lisään tänne tuoreempia uutisia, sitä mukaa kun niitä ilmestyy, joskin aineistoa näyttää päivittyvän kokoajan lisää masterlinkin sivulle. Eli sieltä tietoa löytyy, ainakin niin kauan kun linkki toimii, linkin takaa löytyy suurimmaksi osaksi myös adressit-sivustolta sensuroitu keskustelu.

Kommentti

2011-11-09T15:53:00.005+02:00

Koska Espoon Kuvataiteilijoiden adressin kommentteja on ryhdytty sensuroimaan adressin tekijän eli Espoon Kuvataiteilijat Ry:n taholta, niin laitan tähän varmuuden vuoksi talteen ainoan kommenttini kyseisellä foorumilla. Sensurointi on harmi, sillä monilla nimimerkkien kirjoittajilla on ollut todellista asiaa ja aito huoli tapahtumista sekä paljon kysymyksiä, joita ei pitäisi tylysti deletoida:

Se että tämän addressin kommentit on deletoitu vahvistaa vain niitä käsityksiä että nykyinen hallitus harrastaa jonkin sortin sanelupolitiikkaa.

Itse olen yrittänyt pysytellä vuoden 2008 syksyn tapahtumien jälkeen neutraalina tässä pyörivän lumipallon lailla paisuvassa ristiriidassa. Mutta taidelainaamonhoitajan syksyinen erottaminen ja hänen tallomisena riitelyn tuoksinassa, on saanut minut nyt avaamaan suuni ja "valitsemaan puoleni"... jos nyt tälläistä naurettavaa ilmaisua käytetään. Samassa veneessähän me kai kaikki (luulisin) tässä olemme.

Itselleni taidelainaamo on elintärkeä. Lainaamosta saadut pienet tilitykset ovat osaltaan auttaneet minua selviytymään taloudellisesti. Lukumäärällisesti teoksia on vuosien varrella lainattu ja lunastettu ihan kohtuu hyvin. Työt ovat olleet lähinnä pientä halpaa grafiikkaa, joten tilitykset ovat koostuneet varsin pienistä puroista.

Lainaamo on ollut se paikka jossa olen piipahdellut usein ja se on myös se suurin kosketuspinta joka minulla on EKT:hen. On ollut surullista seurata taidelainaamon työntekijän joutumista ahtaalle hallituksen toimesta (puhuttelut, uudelleen ripustus-simputukset, potkuilla uhkailut ja viimevaiheessa potkut) .

Minua ei tässä sekoilussa kiinnosta lainkaan ns. kadonneet rahat tai kenen käsi on ketäkin kähminyt. Minua kiinnostaa se että Espoossa on hyvin toimiva taidelainaamo ja että sen työntekijällä on työrauha kaikissa olosuhteissa. Teokseni olen vetänyt pois protestina ja tuen osoituksena taidelainaamon työntekijälle, vaikka tilanne aiheuttaa pitkittyessään minulle vain taloudellisia vaikeuksia. Samasta syystä kannatan lämpimästi Espoon Taiteilijakiltaa ja sen myötä hieman asiallisempaa asiain hoitoa.

Syksyn 2008 tapahtumista ei pidä enää vaieta.

Tätä adressia en allekirjoita, enkä anna tukeani EKT:n nykyiselle hallitukselle, joka meinaa muutamassa vuodessa tärvätä sen mitä edelliset hallitukset ovat kymmenen vuotta rakentaneet.

Espoon kuvataiteilijat ry:n riidan synty

2011-11-06T21:25:00.006+02:00

Espoon Kuvataiteilijat ry:n taiteilijakunta on riidoissa. Peli näyttää kokoajan vain kovenevan ja nyt ihmetellään jo laajemminkin miten tälläiseen tilanteeseen on ajauduttu. Asiasta saa ihan hyvän käsityksen kun lukee EKT:n tekemän nettiadressin kommentteja. Suosittelen.

(10.11. mennessä kertyneistä reilusta 200 kommentista lähes kaikki on poistettu. Kommentointi ja loan heitto riistäytyi käsistä. Niiden perusteella kuka tahansa pystyi päättelemään miten ikävästä ja vakavasta asiasta EKT:n jäsenten välisessä riitelyssä on kyse ja miten syvät ovat näkemyserot.)

Itse en adressia allekirjoita. Olen Espoon Taitelijakillan jäsen ja myös EKT:n jäsen, kuten valtaosa liki neljästäkymmenestä kiltalaisesta.

Yritän tässä hahmotella jonkinlaista kokonaiskuvaa siitä miten tapahtumat ovat kehittyneet. Näkökulmani on tavallisen ja myös aika passiivisen rivijäsenen näkökulma. Kovin aktiivinen en siis ole EKT:n puitteissa ollut. Siksi en ota tässä kantaa mahdollisiin väärinkäytöksiin, sisäisiin tutkintoihin, tuhlattuihin rahoihin tai muihin asiaan liittyviin epäselvyyksiin. Keskityn vain riidan ytimen paljastamiseen. Pyydän myös anteeksi sitä että saatan aiheuttaa kirjoituksellani joillekin mielipahaa. Se ei ole tarkoitukseni.

Ensimmäisen näyttelyni Espoon Kuvataiteilijoiden galleriassa pidin vuonna 1997. Gallerian nimi oli tuolloin EKT-Galleria ja se sijaitsi Soukassa erään oppilaitoksen tiloissa. Paikka oli syrjässä, kävijämäärät vähäisiä ja yhdistyksen toiminta oli muutenkin aika pienimuotoista.

Sitten alkoivat muutoksen tuulet puhaltaa. Galleria muutti WeeGee-taloon ja espoolaisille taiteilijoille avautui aivan uudenlaiset tulevaisuudennäkymät. Taidemuseohankkeen myötä EKT:n toiminta terästäytyi. Silloiset hallitukset veivät asioita hyvin päättäväisesti eteenpäin. Aarni-Galleria pääsi EMMAN kylkeen. Kaupungin kanssa saatiin junailtua taidelainaamo Laina Iso-Omenan kirjastoon ja aivan viimeiseksi perustettiin vuonna 2007 taidegrafiikan työpaja Ilkka. EKT:n muodonmuutos kymmenessä vuodessa oli valtaisa. Aivan kuin vaatimattomasta toukasta olisi kuoriutunut kaunis perhonen tai kerjäläisestä olisi tehty kuningas. EKT:stä oli tullut puitteiltaan yksi suomen parhaista taiteilijaseuroista.

Mutta mitalilla on kääntöpuolensa. Jotta näin paljon saadaan aikaiseksi, se myös vaatii todella paljon työtä. Työnteko oli huipussaan grafiikkapaja Ilkan perustamis- ja käynnistelyvaiheessa 2006-2007. Ja kävi niin että pitkä-aikainen toiminnanjohtaja väsyi. Alkoi todella pitkien perättäisten työuupumus-sairaslomien kierre. Sen hetkinen hallitus joutui tekemään myös toiminnanjohtajan työt, koska sijaisen palkkaamiseen ei ollut rahaa. Tilanne pitkittyi ja pitkittyi ja syksyyn 2008 tultaessa myös silloisen hallituksen jäsenet olivat tilanteesta erittäin väsyneitä.

Esiin otettiin kysymys: voidaanko toiminnanjohtaja jotenkin erottaa, jos hän ei kykene hoitamaan tehtäviään nykyisessä tilanteessa? Sillä tilanne on pieni resurssiselle yhdistykselle täysin kestämätön. Näin ei voida jatkaa.

Syttyi rähinä. Osa taiteilijoista nousi puolustamaan erittäin kova-äänisesti ja agressiivisesti pitkä-aikaista toiminnanjohtajaa ja ystäväänsä. Tilanne kärjistyi syksyn 2008 riitaisassa kokouksessa, jossa silloinen jo pahoin tilanteeseen tuskastunut hallitus heitti hanskat tiskiin ja marssi ulos. Oma mielipiteeni on että ihmis- ja ystävyyssuhteet menivät tuolloin EKT:n kokonaisedun edelle. Asiasta ei kyetty mitenkään järkevästi keskustelemaan.

Näissä tapahtumissa lyötiin tämän meneillään olevan riidan alkutahdit. Selväksi tuli myös että jäseninä on puhtaasti ammattimaista asianhoitoa ja taiteentekoa kannattavia ja niitä joille vähempi ammattimaisuus riittää.

EKT järjestäytyi pian uudelleen ja uusi hallitus jatkoi asioiden hoitoa omalla tyylillään. Riitely ei kuitenkaan loppunut vaan se jatkui eriasteisin vivahtein ja kummallisin kääntein. Tätä on kestänyt jo kolme vuotta ja nyt ammattilaisuutta alleviivaavien mitta alkaa tulla täyteen etenkin taidelainaamon ikävien tapahtumien vuoksi.

Näiden tapahtumien seurauksena Espooseen on perustettu Espoon Taiteilijakilta, jonka jäsenyys perustuu puhtaasti taiteelliseen tasoon ja ammattilaisuuteen.

Riitaan liittyviä linkkejä ja sivuja.

Taiteilijat huomio

2011-11-06T12:49:00.003+02:00

Tiedossani on että Söderskärin saarella (joka on avomeren reunalla Vuosaareesta Porvooseen päin) on Majakkagalleria, jonne etsitään merihenkisiä taiteilijoita näyttelyitä pitämään tulevina kesinä. Itse pidin siellä näyttelyn menneenä kesänä toukokuusta syyskuun puoleen väliin. Saarella on aktiivista toimintaa ja vieraita näyttelyn näki kauden aikana n. 4000 henkeä. Vuokraa ei ole ja myynnistäkin varsin kohtuullinen provisio

Tässä linkki järjestäjien yhteystietoihin
ja tässä kuvaus ja kuvamateriaalia paikasta oman näyttelyni tiimoilta

Taideriita espoossa

2011-11-03T18:56:00.003+02:00

Parhaillaan ollaan päivittämässä "Taiteilijan asema" nimistä tutkimusta, jossa selvitetään mm. ammatissa toimivien taiteilijoiden (Suomen Taiteilijaseuran jäsenistön) tulotaso ja ammatillisen toiminnan edellytykset. Edellinen Taiteenkeskustoimikunnan tutkimus vuodelta 2000 kertoi että suomalaisen ammattitaiteilijan keskimääräinen taidetulo oli tutkimusvuonna vain 3532 euroa, eli 294 euroa kuukaudessa. Brutto.

Taiteensa varassa kituuttelevalla taiteilijalla oli tuolloin todella tukalaa ja tulee olemaan myös jatkossa. Uusi päivitetty tutkimustulos tuskin tuo tähän mitään oleellista muutosta. Tämä tosiasia heijastelee vaikutustaan taiteenkentälle eri yhteyksiin, kuten kovaan kisaan apurahoista tai käytäntöihin ja painotuksiin taiteilijoiden omissa yhdistyksissä.

Paikallisissa taiteilijayhdistyksissä on monenkirjavia jäseniä hyvin erilaisine taustoineen ja lähtökohtineen. On niitä jotka tekevät taidetta päätyönä, puurtavat koko elämän ajan ja niitä joilla taide kulkee mukana opettamisen tai muun sivutyön ohessa. Jotkut siirtyvät taiteilijoiksi vasta varttuneemmalla iällä, tekemään ns. toista uraa. Toisen elämisen turvaa puolison varallisuus, joku elää köyhyysrajalla, joku elää taiteilijaelämäänsä turvanaan päätyöstä hankittu eläke. Tässä en nyt ota mitään kantaa siihen miltä perustalta syntyy ns. "hyvää taidetta" tai siihen kuka on "oikea taiteilija".

Tähän liittyen Espoossa on parhaillaan käynnissä muheva taideriita. Palikat ovat menneet niin sanotusti sekaisin ja koko painin keskiössä on vuosia hyvin toiminut taidelainaamo, jonka tuottoja on haluttu ottaa pois taiteilijoilta ja rahoittaa niillä yhdistyksen muuta toimintaa. Lisäksi eriasteisella yhdistyksen hallituksen sanelupolitiikalla on yritetty tehdä kaikkien taiteesta yhtä hyvin lainattavaa, mikä taas on tehnyt lainaamon pyörittämisestä vaikeaa, koska ihmiset haluavat tarjotusta huolimatta päättää itse sen mitä he koteihinsa kantavat. Kaikkien taiteilijoiden työt eivät yksinkertaisesti liiku yhä hyvin kuin toisten.

Tilanne kärjistyi keväällä niin että tuen osoitukseksi ahdinkoon ajetulle lainaamonhoitajalle joukko taiteilijoita veti teoksensa kokonaan pois lainaamosta, jonka jälkeen lainaamon toiminta romahti. Ja nyt olemme tilanteessa jossa koko Espoon Kuvataiteilijoiden tulevaisuus on vaakalaudalla. Itse olen tilanteessa jossa en todellakaan voi edes harkita teosteni lainaamista yleishyödyllisyyden nimissä ilmaiseksi, kuten joku nimimerkin taakse piiloutuva on ehdottanut.

Mielestäni taiteilijan ammatti on samanlainen ammatti kuin muutkin ammatit, josta kuuluu edes yrittää saada jonkinlaista toimeentuloa. Kärjistäen ja todella karkeasti yleistäen voisi kai sanoa että espoossa on kyse "ammattilaissiiven ja harrastelijaklikin" riidasta. Näin musta-valkoinen tilanne ei tietenkään ole. Ihan kelpo taiteilijoita kaikki tyynni. Suurin osa espoon taiteilijoista seisoo sivussa ja ihmettelee tapahtumia suu auki.

Se mistä tämä riita, tai erimielisyys tai porukan jakautuminen tai mitä nimeä asiasta käytetäänkin, lähti liikkeelle, siitä löytyy kirjoitus tästä linkistä.

Parhaillaan mietin sitä miten suhtaudun Espoon Kuvataiteilijoihin jatkossa. Pysynkö jäsenenä vai eroanko? Samaa miettii moni muukin espoolainen kuvataiteilija. Toivottavasti tässä järki voittaa. Tilanne vaan näyttää aika huonolta.

Espoon Taiteilijakilta komeasti Art Forum 2011 messuilla

2011-10-29T16:39:00.005+03:00

Taiteilijavetoisten Art Forum Helsinki 2011 messujen parhaan osaston on laittanut pystyyn Espoon Taiteilijakilta. Sanon näin vaikka tässä on ns. oma lehmä ojassa.

Yleisilme messukeskuksen 3 hallissa on aika kirjava. Mukana kaikentasoisia taiteilijoita harrastelijoista jo kauemmin uraa tehneisiin ammattilaisiin. Yleisölle tämä on ehkä vähän hämmentävää kun jyvät ja akanat on ripustettu pitki ja poikin suurta hallia. Espoon Taiteiijakillan taiteilijat tekevät messuilla ensimmäisen yhteisen esiintymisen, teokset hyvätasoisia ja mukavan erilaisia. Rauhallinen ja ammattimaisesti toteutettu kokonaisuus kiinnittää kyllä taiteen ystävävien huomiot hienoisen sekamelskan keskellä. Ohessa hieman perjantaina otettua kuvamateriaalia Killan estraadin lähitienoilta.

Art Forum Helsinki 2011

2011-10-25T16:45:00.004+03:00

Kävin hetki sitten viemässä teoksia Art Forum Helsinki 2011 tapahtumaan, joka järjestetään messukeskuksessa kirjamessujen kanssa samaan aikaan. Halleissa oli täysi tohina, kun näytteilleasettajat rakensivat karsinoitaan. Itse olen mukana Espoon Taiteiljakilta ry:n ihan hyvän kokoisella osastolla parinkymmenen muun espoolaisen ammattitaiteilijan kanssa.

Ilmassa näytti olevan hienoista kutinaa ja sähköä, sillä messut järjestetään nyt ensimmäistä kertaa ja messuilla olevia teoksia katselee varmasti nyt torstain ja sunnuntain välisenä aikana monin verroin enemmän silmäpareja kuin helsingin kaikissa taidegallerioissa koko vuoden aikana yhteensä.

Messut ovat auki torstaina, lauantaina ja sunnuntaina klo 10-20 ja perjantaina klo 10-20 ja paikkahan on tietysti Helsingin messukeskus pasilassa.

Junttahommia

2011-10-24T20:21:00.003+03:00

Elämässä näyttää aina välillä tulevan eteen sellainen kohta jolloin on aivan pakko ruveta karsimaan matkasta kaikenlaista turhaa. Jo pitemmän aikaa meno on tuntunut vähän nihkeältä, aika ei riitä, rahat on loppu, kaikenlaista "hoidettavaa" asiaa pukkaa esiin kuin sieniä tänä syksynä metsässä. Olo on riittämätön ja kaikki menee hosumiseksi.

Joten olen ryhtynyt karsimaan pois elämästäni kaikenlaista ylimääräistä. Sinänsä monet asiat ovat olleet ihan hyviä ja hyödyllisiä, mutta kun kalenteri täyttyy näistä, ne rupeavat stressaamaan ja vievät voimat ja loputkin energiat.

Kaikkein tärkeimpien asioiden pahimmat uhkaajat eivät ole ns. huonot asiat, koska ne on helppo tajuta joutaviksi ja karsia ne muutenkin pois tieltä. Vaan ne pahimmat uhat ovat aina niitä sinänsä "hyviä ja hyödyllisiä" asioita, joita niin mielellämme roikotamme mukanamme, ahneita kun olemme.

Näistä sitten elämä pikkuhiljaa täyttyy ja kohta ei ole energiaa, eikä aikaa sille mikä on kaikkein olleellisinta ja rakkainta.

Tämän takia mm. taiteilijan elinkeinoasioihin keskittyvä Partnerismi.fi sivusto saa nyt mennä ja moni muu asia sen mukana. Luovuksissa blogi kuitenkin jää ja jatkaa. Ehkäpä myös tämän syyssiivouksen myötä aikaa vapautuu enemmän myös blogikirjoitteluun.

Taiteilijan liiketoimintasuunnitelma

2011-10-23T16:12:00.004+03:00

Tässä partnerismi.fi sivustolta tänne talletettu taiteilijan liiketoimintasuunnitelma, joka on aika-ajoin herättänyt kiihkeääkin keskustelua. Teksti koostuu lähinnä kysymyksistä ja sitä on käytetty aika paljon hyödyksi ja keskustelun pohjaksi erilaisissa taiteilijan yrittämiseen liittyvissä koulutuksissa ja muissa pohdinnoissa. Tekstissä on paljon hyviä kysymyksiä jokaiselle taiteilijalle pohdittavaksi, riippumatta siitä miten suhtautuu ns. yrittämiseen.

Mainittakoon tässä että oma kantani yrittämiseen on muuttunut vuosien myötä erittäin kriittiseksi. Etsin parhaillaan ulospääsyä omasta "pakkoyrittämisen" ikeestäni, tavoitteena hieman stressittömämpi arki ja enemmän kiireetöntä aikaa oman (asiakkaista vapaan) taiteeni tekemiselle.

Taiteilijan liiketoimintasuunnitelma

Sisällys:

Saatteeksi ja kiitokset

Liiketoimintaympäristö / ulkoinen analyysi:
1. Taidekenttä ja -markkinat

Sisäinen analyysi:
2. Taiteilija
3. Taide, taidepalvelu ja tuote

Toiminnan perusta:
4. Liikeidea

Toiminnan päämäärät:
5. Tavoitteet

Liiketoiminta käytännössä:
6. Markkinointistrategia
7. Tuote
8. Raha ja talous

Taiteilijan liiketoiminta lyhyesti:
9. Swot-analyysi liiketoiminnan vahvuuksista ja heikkouksista
10. Tiivistelmä

Saatteeksi

Taiteilijan ammattiin sisältyy paljon muutakin kuin pelkkä taiteellinen työskentely. Kun tarkastelee taiteilijatoimintaa laajempana kokonaisuutena, niin toiminta muistuttaa huomattavan paljon elinkeinonharjoittamista tai pienimuotoista yrittämistä.

Suuri osa taiteilijan työajasta kuluu muuhun kuin taiteelliseen työskentelyyn. Työpäivän mittaan joutuu hoitamaan erilaisia asioita, joilla ei sinänsä ole mitään tekemistä luovan työskentelyn kanssa.

Teosten myynti pitää järjestää ja asiaan liittyvät käytännöt on sovittava jälleenmyyjien kanssa. On neuvoteltava näyttelyistä, laitettava e-maileja, on soitettava ja tavattava ihmisiä, on tehtävä näyttelysopimuksia ja lehdistötiedotteita. Välillä teoksia pakataan ja kuljetellaan ympäri maata. On myös huolehdittava kirjanpidosta ja vakuutuksista ja on rakennettava nettisivuja. On tehtävä itseään tykö alan keskeisille toimijoille ja päivitettävä portfoliota.

Kehykset ostetaan usein alihankintana kehystäjältä ja hankalan kokoiset kiilat teetetään puusepällä. Apulaisiakin saattaa joutua joskus palkkaamaan ja näiden eläkemaksuja maksamaan. Postissa käydään ja ateljee siivotaan, apurahoja anotaan ja niiden käyttöselvityksiä tehdään. On myös materiaalihankintoja ja työhuonevierailuihin valmistautumista. Kutsuvieraiden osoitteet on myös pidettävä ajansalla ja väliin ollaan taidekurssia vetämässä jne. Taiteilijan toiminta on kokonaisuutena lukuisten pienten osasten summa.

Taiteen keskustoimikunnan tutkimuksessa (Taiteilijan asema, Kaija Rensujeff, 2003) kuvataiteilijoista 78% määrittelee työmarkkina-asemakseen vapaan taiteilijan ja vain 6% piti toimintaansa yrittämisenä. Tässä tutkimuksessa vapaa taiteilijuus on eniten voimissaan kuvataiteilijoilla ja seuraavaksi kirjailijoilla, 58%. Kaikilla taidealoilla vapaita taiteilijoita oli keskimäärin 28% ja yrittäjiä vastaavasti 18%.

Vapaa taiteilijuus on ihannekuva siitä, että taiteilija voi omistautua vapaasti luovuudelleen ja tuottaa taidetta ilman turhia rajoitteita. Käytännössä taiteilijan arki on kuitenkin usein selviytymiskamppailua, josta vapaus on kaukana. Laskut on maksettava ajallaan ja luova työ pitää rytmittää erilaisten rahan ansaitsemiseen liittyvien pätkätöiden tai vaikkapa lastenhoidon väliin.

Yrittäminen on yksi mahdollisuus, joka voi avata taiteilijalle tietä vapauteen. Sillä jos talous paranee, niin on mahdollista "vaihtaa vapaalle" aina sopivin väliajoin. Itselleni yrittäminen on ollut pitkälle rahasta tehtävien asioiden ja vapaan taiteen tekemisen yhteensovittamista.

Mutta jokainen arvioikoon itse onko taiteilijauran kannalta parempi hankkia lisä-ansioita muista töistä, odottaa vapauttavia apurahoja vai kehittää taiteilijatoimintaansa yrittämisen suuntaan.

Seuraava liiketoimintasuunnitelman malli on laadittu niin, että taiteiljia pystyy tekstin avulla kirjoittamaan suunnitelman toiminnalleen ja pohtimaan yrittämisen mielekkyyttä omalla kohdallaan. Otsikot muodostavat sellaisenaan liiketoimintasuunnitelman rungon ja asioita käydään läpi erilaisten kysymysten avulla.

Kysymyksiä on käytetty melko runsaasti ja lopullisten vastausten antamista on pyritty välttämään. Taiteilijat ovat erilaisia ja jokaisen tulisi itse olla oman toimintansa asiantuntija.

On hyvä tiedostaa että liiketoimintasuunnitelma ei tule kerralla valmiiksi, vaan sen tarkoitus on olla toimintaa ohjaava apuväline, jota jatkuvasti hienosäädetään ja muokataan. Se on kuin kartta johon palataan säännöllisin välein, vaikkapa kerran vuodessa, tekemään tarkennuksia ja reittisuunnitelmia.

Liiketoimintasuunnitelman tärkein osa tulee viimeisenä. Kun muu kokonaisuus on ensin käyty läpi ja asioita on tarkasteltu perusteellisesti monelta kantilta, niin sen jälkeen kirjoitetaan lyhyt tiivistelmä keskeisistä asioista.

Tämä tiivistelmä kertoo kaiken oleellisen liiketoiminnastasi. Lyhennelmän tehtävänä on antaa kokonaiskuva yrittämisestäsi yhdellä silmäyksellä. Kun esittelet toimintaasi jollekin yhteistyötaholle tai rahoittajalle, niin silloin tiivistelmä sijoitetaan liiketoimintasuunnitelman alkuun.

Tämä taiteilijan liiketoimintasuunnitelma on ensimmäisiä laatuaan. Vastaavaa taiteilijalle takoitettua ohjeistusta ei ole tiettävästi suomessa aiemmin tehty, ainakaan näin perusteellisesti. Siksi toivonkin saavani tästä runsaasti palautetta. Vain palautteen kautta on mahdollista korjata mahdollisia puutteita ja päivittää liiketoimintasuunnitelmaa niin että se voisi palvella taiteilijoita mahdollisimman hyvin.

Taidekoulut ja yksittäiset taiteilijat voivat vapaasti hyödyntää tekstiä ja liiketoimintasuunnitelmassa olevia asioita parhaaksi katsomallaan tavalla. Teksti on tarkoitettu yleiseen jakeluu ja sitä voi siis vapaasti kopioida, lainata ja levittää kunhan muistaa mainita alkuperäisen lähteen.

Espoossa kesällä 2008

Pekka Hannula
Taidegraafikko

KIITOKSET

Taiteilijan liiketoimintasuunnitelman laatiminen ei olisi onnistunut ilman asiantuntijan apua. Kiitän saamastani tuesta Bengt Forsströmiä, joka toimii Projektipäällikkönä Yrityshautomo Arabuksessa ja Suomen taideyliopistojen koulutus- ja kehittämisinstituutti IADE:ssa. Ilman hänen neuvojaan tämä urakka olisi helposti jäänyt puolitiehen.

TAITEILIJAN LIIKETOIMINTASUUNNITELMA

Liiketoiminnan ympäristö - analyysi ulkoisista tekijöistä

1. Taiteen toimiala ja taiteen markkinat

Markkinoiden suuruus ja nykytila:
Suomalaisen taidekentän tila. Selvitä tai arvioi markkinoiden koko euromääräisesti. Miten suuret ovat suomalaiset taidemarkkinat? Paljonko rahaa liikkuu taidehuutokaupoissa ja paljonko myydään gallerioissa? Mikä on yritysten taideostoihin käyttämä rahamäärä ja miten paljon museot ja kokoelmat hankkivat taidetta? Millainen on yleinen hintataso? Jne.

Taidealan keskeiset toimijat:
Ketkä ovat toimialasi keskeiset toimijat? Miten taiteen myyntiin ja ostamiseen liittyvät asiat tapahtuvat, miten taidehankintoja tehdään? Millaisia myyntikuvioita taidealalla on?

Taidemarkkinoiden osa-alueet, segmentit:
Yritä hahmottaa koko markkina-alue ja jakaa se pienempiin segmentteihin. Millaisiin osa-alueisiin markkinat jakaantuvat? Ketkä kaikki ostavat taidetta ja miten nämä tahot olisi luontevaa jakaa erilaisiksi ryhmiksi? Esim. Kunnat, kaupungit, yksityiset kodinsisustajat, yritykset, museot, kokoelmat jne. Millainen on kysyntä ja kilpailu eri osa-alueilla?

Taiteessa muodissa olevat asiat:
Millaista taidetta myydään nyt ja miksi? Mikä on taiteessa "muotia"? Ovatko esimerkiksi video tai valokuva suosiossa juuri nyt? Entä sarjakuva? Millaisia taidevirtauksia maailmalla on ja kuka niistä päättää?

Markkinoiden kehitys:
Analysoi miten taidemarkkinat ovat kehittyneet viime vuosina. Ostetaanko taidetta enemmän vai vähemmän kuin ennen? Miten asiat ovat nyt verrattuna vuosien takaiseen tilanteeseen? Mistä löytyy tietoa suomen taidemarkkinoista?

Markkinoiden kehitys jatkossa:
Miten arvelet taiteen myynnin kehittyvän jatkossa? Millainen on taiteen markkinoiden tulevaisuus? Tapahtuuko jollain markkinoiden osa-alueella voimakkaampaa kasvua vai taantuuko jokin sektori?

Taiteen vienti ja tuonti:
Paljonko taidetta tuodaan suomeen ja mikä on taideviennin arvo? Onko kulttuurinvienti hankkeella merkitystä taiteilijoille? Millä tavalla? Miten ja ketkä ovat mukana taiteen viennissä? Ja miten taiteen vienti suomesta käytännössä tapahtuu?

Oma sijoittuminen taiteen kentällä:
Miten itse sijoitutut taiteen toimialalla? Mikä on markkina-asemasi? Millainen asema sinulla on taidekentällä? Oletko iso vai pieni tekijä alalla?

Taidemarkkinoihin vaikuttavia tekijöitä

Taloudelliset tekijät:
Arvioi miten mahdolliset korkotason nousut ja laskut, taloudellinen taantuma tai jokin muu suhdannetekijä vaikuttaa toimintaasi tai koko toimialaan. Ovatko nämä todellisia uhkia ja miten voisit niihin varutua?

Poliittiset tekijät:
Arvioi tapahtuuko kulttuuripolitiikassa jotain sellaista jolla on vaikutusta asioihin tai sinun toimintaasi. Onko tapahtumassa jotain joka voisi vaikeuttaa taiteilijayrittäjyyttäsi? Voiko esim. taiteilija-yrittäjyydestä tulla este apurahojen saannille?

Sosiaaliset tekijät:
Miten väestön ikääntyminen tai muu sosiaaliset tekijät voivat muuttaa taidekenttää tai vaikuttaa toimintaasi? Voisiko esim. vapaa-ajan yleinen lisääntyminen avata sinulle uusia mahdollisuuksia taiteilija-yrittäjänä?

Tekninen kehitys:
Vaikuttaako nykyinen tekninen kehitys markkinoiden toimintaan? Taidealan tulevaisuus ja visiot? Voisiko videoiden editoinnin halpeneminen tai sähköinen kaupankäynti avata uusia mahdollisuuksia vai päinvastoin?

Mitä uhkia ja mahdollisuuksia tekniikka tuo tullessaan? Siirtyykö taidekauppa entistä enemmän verkkoon? Paljonko taidetta myydään internetin kautta suomessa, entä maailmalla? Voiko tulevaisuuden taulu olla digitaalisessa muodossa?

Oma toiminta ja lähtökohdat - sisäistä analyysiä

2. Taiteilija

Taiteilijatoiminnan taustat:
Millainen koulutus sinulla on? Miten taiteilijatoimintasi sai alkunsa ja miten se on kehittynyt nykyiseen muotoonsa? Onko sinulla jokin erityinen tekotapa tai valmistusmenetelmä, jota olet kehittänyt? Millaista toimintasi on? Onko sinulla yrittämistä helpottavia taitoja, kaupallista koulutusta tai myyntikokemusta?

Toiminnan nykyinen tilanne:
Kuvaile millaista on toimintasi nyt. Mitä teet, mitä työpäiviisi kuluu ja miten asiat tapahtuvat käytännössä? Millaisista asioista työpäiväsi muodostuu?

Toiminnan kehittämistarpeet:
Millaisia puuteita toiminnassasi on ja mitä voisit tehdä toisin. Mitä asioita tulisi kehittää ja parantaa? Missä asioissa sinun pitää parantaa osaamistasi? Mitkä ovat keskeiset parannusta vaativat asiat? Mitä tavoitteita asetat lähitulevaisuudelle? Mitkä asiat ovat helposti parannettavissa ja mitkä asiat ovat hankalia muuttaa? Miksi? Listaa kaikki parannusta tai muutosta tarvitsevat asiat.

Toiminnan tavoitteet ja motiivit:
Millaisia tavoitteita sinulla on taiteilijana tai taiteilija-yrittäjänä? Mikä on motiivisi taiteilijana tai yrittäjänä? Kuvaile selkeästi mitä tavoittelet, mihin pyrit? Ovatko taloudelliset tavoitteesi ristiriidassa taiteellisten tavoitteidesi kanssa?

Lisää pohdintoja taiteilijana toimimisen motiiveista

Haasteet:
Mitkä ovat suurimmat haasteet tai esteet tavoitteidesi tiellä? Millaisia vaikeuksia kohtaat? Tarvitsetko koulutusta ja mistä sitä on mahdollista saada? Voiko jokin toimintatapa tai toimintaympäristö olla este yrittämiselle ja miksi? Entä ilmastonmuutos tai muuttuva maailmantilanne?

Työhuone ja sijainti:
Millä paikkakunnalla toimit tai tulet toimimaan? Onko paikkakunnastasi jotain etua tai haittaa? Millaista ja miksi? Millaisessa työhuoneessa toimit? Onko ateljeetilanteesi kunnossa? Tarvitsetko lisää tilaa tai uusia laitteita? Miten mahdolliset laitteet hankitaan? Onko sijainti hyvä asiakkaiden kannalta? Ovatko tarviketoimittajat, materiaalit ja mahdollinen aputyövoima sopivasti saatavilla?

Voimavarat ja puutteet:
Millaisia mahdollisuuksia sinulla on selviytyä haasteistasi? Mikä tukee onnistumistasi? Mitä vahvuuksia sinulla on ? Onko sinulla riitävästi tietoa ja osaamista yrittämisestä? Tarvitsetko lisäkoulutusta tai muuta apua ja miten voisit sitä saada? Mitkä ovat puutteitasi? Miten voisit vahvistaa heikkouksiasi? Mistä saat tukea? Mikä antaa voimaa ja auttaa jaksamaan?

Tukiryhmät:
Keitä tukijoita sinulla? Mistä tai keneltä saat apua ja tukea vaikeuksissa? Onko sinulla taustatukea, johon voit luottaa? Kenen puoleen voi tarvittaessa kääntyä?

Muut sidosryhmät:
Mitkä ovat sinulle tärkeät sosiaaliset sidosryhmät? Keiden kanssa olet tekemisissä? Ja keiden kanssa voisit liittoutua, jotta toimintasi vahvistuisi? Entä muu verkostoituminen?

3. Taide, taidepalvelu ja tuote

Ydinosaaminen:
Liikeidean hahmottamiseksi on hyvä ensin pohtia ydinosaamista eli sitä osaamista tai ominaisuutta sinussa, jonka ilmentymää myös taiteesi on. Eli mikä on se perustaito tai syvällä persoonassasi oleva ominaisuus, josta esim. koko taiteesi tai tapasi nähdä ja ajatella kumpuaa? Onko se värien poikkeuksellinen kokeminen vai jotain muuta? Vai onko se performance-esitystesi takaa löytyvä kehon motoriikan luontainen hallinta ja koordinaatio kyky? Vai onko se jotain aivan muuta? Ydinosaamistaan kannattaa pohtia huolella ja yrittää hahmottaa se mahdollisimman selkeästi, sillä tämä voi avata uusia mahdollisuuksia taiteilijatoiminnan kehittämiseeen ja toiminnan laajentamiseen uusille alueille.

Osaamisalueet:
Osaamisalueet ovat taas niitä taitoja, jotka ilmentävät ydinosaamista ja antavat ydinosaamiselle ikäänkuin näkyvän muodon. Osaamisalueita voivat olla esim. taidegrafiikka ja piirtäminen tai vaikkapa performance. Mitkä ovat sinun osaamisalueesi? Missä sinä olet hyvä? Mikä on paras ilmaisuvälineesi? Mitkä asiat sujuvat hyvin ja ovat mieluisia tehdä?

Taidetuote, päätuote, ydintuote:
Ydintuote perustuu osaamiselle. Se voi olla vaikkapa asiakaslähtöisesti toteutettu taidegrafiikan lahjateosten sarja tai jossain tilaisuudessa esitettävä performance-esitys. Ydintuote on selkeästi hahmotettu ja hinnoiteltu "tuote" tai taidepaketti, joka voidaan myydä asiakkaalle. Muotokuvan maalaus, hinta tämä, toimitusaika tämä ja prosessi pitää sisällään nämä ja nämä asiat.

Millainen ydintuote sinulla on tai voisi olla? Onko se sitä taidetta mitä luonnostaan syntyy vai voisiko se olla myös jotain muuta? Voisiko taiteeni pohjalta kehittää jonkin myytävissä olevan "taidetuotteen", jonka avulla voisin hankkia toimeentuloa? Voinko yhdistää taiteeni luontevasti yritystoimintaan, niin ettei siitä ole minulle haittaa taiteilijaurani kannalta? Miten? Jos taiteeni ei oikein taivu myytäväksi tuotteeksi, jota yrittäminen edellyttää, niin voisiko ydinosaamiseni pohjalta nousta esiin jotain muuta mistä voisin jalostaa tuotteen tai palvelun?

Ydintuote on taiteilijalle usein juuri se taide mitä luonnostaan syntyy ilman mitään sen kummempia tarkoitusperiä tai myyntiajatuksia. Tällöin suurin kysymys toimeentulon ja yrittämisen kannalta on se miten teosten myynti voitaisiin järjestää tehokkaammin.

Sama taiteilija saattaa myös tuottaa teoksia hyvin erilaisista lähtökohdista. Hän voi tehdä tilausteoksia asiakaslähtöisesti ja tehdä samalla omaa taidettaan tarkan reviiritietoisesti vain itsestään käsin. Hänellä voi olla jokin taiteen tekemiseen liittyvä oma tekninen sovellutus ja lisäksi hän saattaa käyttää hyvin erilaisia tekniikoita. Ydintuotteitakin voi näin olla helposti useita ja tämä on omiaan hajoittamaan kokonaisuutta.

Mutta olivatpa tekniikat, taidot ja niistä kumpuavat tuotteet kuinka moninaisia tahansa, niin toiminnan heikko kohta löytyy yleensä myynnistä. Hienoinkaan teos ei helpota toimeentuloa, jos sitä ei myydä.

Ydintuotetta kannattaa pohtia ja muutenkin karsia toiminnastaan kaikki ylimääräiset rönsyt pois. Kaikkea ei kuitenkaan ehdi ja yrittämisellä on paremmat mahdollisuudet kun malttaa keskittyä vain kaikkein oleellisimpiin asioihin.

Sivutuotteet, oheistuotteet:
Voisitko myydä ydintuotteen lisukkeena vielä jotain muuta? Esim. teosten kehystyspalvelua, taidekursseja, taidegrafiikan työtilojen osavuokrausta, taidekonsultointia, taiteen ripustuspalvelua tai teoskuvien myyntiä? Mitä oheistuotteita voisit myydä taiteesi tai ydintuotteesi ohessa? Oheistuotteilla haetaan siis lisätuloa parantamaan kokonaisansioita.

Tuotekehittely:
Millä tavalla pidät yllä ammattitaitoa ja opiskelet uusia asioita? Onko olemassa tekniikoita tai sovellutuksia joista voisi olla toiminnallesi hyötyä? Miten ja paljonko varataan aikaa tuotekehittelylle? Mitä tavoitteita tuotekehittelyllä on?

Tuotteen ainutlaatuisuus:
Millä tavalla taiteesi, tuotteesi tai palvelusi erottuu edukseen muista vastaavista? Mikä erottaa sinut kilpailijoistasi? Mikä tuotteessasi on ainutlaatuista? Miksi juuri sinun tuotteesi huomataan?

Tuotantoprosessi:
Millä tavalla teos, taidetuote tai palvelusi syntyy? Millainen on teoksen matka materiaalista valmiiksi tuotteeksi ja myyntiin? Millaisia raaka-aineita käytät? Mistä hankit materiaalisi? Onko välttämätöntä aina ostaa kaikki tarvikkeet vai voisiko jotain materiaaleja myös vaihtaa taiteeseen?

Teetätkö jotain alihankintana vai teetkö aivan kaiken itse? Paljonko aikaa teoksen tekeminen vaatii? Miten asia tapahtuu käytännössä? Voisiko jotain tehdä toisin? Miten varastointi on hoidettu? Ovatko teokset varastossa työhuoneella vai myynnissä kauppiailla?

Tuotteen elinkaari:
Millainen on tuotteesi elinkaari? Teknisesti hyvin tehdyllä öljyvärimaalauksella elinkaari saattaa olla satoja vuosia, kiviveistoksella kymmeniä tuhansia, mutta hiekka- tai lumiveistoksen elinkaari on vain muutamia tunteja tai päiviä. Mitä tämänkaltaiset asiat vaikuttavat sinun tekemisiisi?

Ympäristöasiat, ekologisuus:
Miten otat ympäristöasiat huomioon taiteessasi ja tuotannossasi tai palveluissasi? Onko ekologisuudella merkitystä ja miten? Millaisia mahdollisuuksia tämänkaltaiset asiat avaavat sinulle?

Taiteilijan liiketoiminnan perusidea - liikeidea ja sen kehittely

4. Liikeidea

Liikeidea on se perusidea jonka ympärille yritykset rakentavat liiketoimintansa. Liikeidea pyrkii vastaamaan kysymyksiin: mitä, kenelle ja miten? Hyvä liikeidea erottuu edukseen muista vastaavista ja se on pitkällä aikavälillä aina kannattava.

Mitä:
Mitä teet? Mitä myyt? Millaisia ovat tuotteesi tai palvelusi? Mikä ydinosaamiseesi nojaava tuote, palvelu tai muu idea sinulla on? Mikä tuotteessasi on innovatiivista, uutta ja oivaltavaa? Mikä erottaa sen muista vastaavista?

Kenelle:
Kenelle tuotteesi myydään, eli keitä ovat asiakkaasi? Mikä on se markkinoiden osa-alue jolla toimit? Miksi asiakkaat ostavat juuri sinun tuotteesi? Mitä asiakas saa ostaessaan tuotteesi? Ostetaanko taidettasi sijoitusmielessä vai sisustuksen vuoksi vai parannetaanko sen avulla imagoa? Antaako tuotteesi asiakkaalle jotain lisä-arvoa? Mitä hyötyä liikeideastasi, tuotteestasi on on asiakkaalle?

Asiakas hyötyy liikeideasta / tuotteesta silloin kun se on esim. edullisempi, turvallisempi, luotettavampi, kätevämpi, joustavampi, kevyempi, pienempi, miellyttävämpi, nopeampi, vaivattomampi, helpompi, yksinkertaisempi tai jotain muuta vastaavaa.

Miten:
Miten kaikki tehdään? Eli millä tavalla liikeidealla ansaitaan rahaa? Miten myynti järjestetään? Käytätkö jälleenmyyjiä vai rakennatko verkkokauppaa tai toimitko muulla tavoin? Miten palvelut ja tuotteet saadaan aikaiseksi ja miten ne saatetaan markkinoille? Miten markkinointi ja rahoitus hoidetaan? Mitä kustannuksia tuotteen valmistuksesta syntyy ja mikä hinta siitä voidaan periä? Miten suojataan tuotteen immateriaaliset (copyright) oikeudet?

Liikeidean kehittely:
Liikeideat syntyvät harvoin valmiina ja yleensä ne tarvitsevat kehittelyä. Jos taiteilija pystyy kehittämään toimivan taiteentekoon liittyvän liikeidean, niin se varmasti auttaa yrittämisessä eteenpäin. Mutta usein on kuitenkin niin että teokset eivät synny ratkaisuna asiakkaan ongelmiin vaan ne vain tehdään vapaasti, ilman tarkoitusperiä. Tällöin liikeidean pohtiminen ja yrittämisen kärki kannattaa suunnata myynnin kehittämiseen.

Tällöin voisi miettiä esim. siirtymistä työhuoneensa kanssa sinne missä mahdolliset asiakkaat ovat tai kehittää jokin muu idea myyntiä edistämään. Onko taiteessasi tai toiminnassasi muita asioita, joita voisit kehittää edelleen liikeideaksi asti? Onko asikaslähtöisyys tai tilaustaide kokonaan poissuljettu asia taiteessasi? Voisiko olla kaksi taiteen "tuotantolinjaa", oma vapaa taide ja myyntiin tarkoitetut teokset? Voisiko liikeideana olla jokin aivan uusi tapa esitellä taidetta ja järjestää myynti totutusta poiketen? Voisiko liikeideasi toimia paremmin, jos sen takana olisi useiden taiteilijoiden ryhmä?

Ansaintamalli:
Liikeidealla siis kiteytetään liiketoiminnan ansaintamalli, se miten rahan ansaitseminen onnistuu. Klassinen ansaintamalli taiteilijalla voisi olla seuraava. Taiteilija ostaa teoksen tekoon tarvittavat materiaalit ja kehystyksen, joista muodostuvat omat kustannukset yhdessä ateljeen ym. kulujen kanssa. Valmis teos sitten myydään ja saadaan myyntituloja.

Taiteilijan kannattaa myös miettiä muunlaisia ansainta malleja, sillä suomen taidemarkkinat ovat tunnetusti aika pienet. Mitä muita tapoja voisi taiteilijalla olla rahan ansaitsemiseksi? Kurssitoimintaa, taidekonsultointia, teoskuvien myyntiä, performance esityskokonaisuuksia, videotuotantoa, lavastusten tekoa, taideoppaana toimimista, taidematkojen järjestämistä tai jotain aivan muuta?

Apua liikeidean kehittelyyn:
Keneltä voisit saada apua liikeideasi kehittelyssä? Kenen kanssa voisit käydä ideaa läpi? Löydätkö asiantuntija-apua, onko sinulla tuttavia tai sukulaisia tai joiden kanssa ideaa pystyisi hiomaan paremmaksi? Kenelle voisit jakaa ajatuksesi?

Liiketoiminnan tavoitteet ja päämäärät

5. Tavoitteet

Liiketoiminnan keskeiset tavoitteet:
Mitkä ovat liiketoimintasi keskeiset tavoitteet? Paremmat ansiot? Vaurastuminen? Taiteellisen työskentelyn mahdollistaminen? Vapaan taiteen tekemisen rahoittaminen? Perheen elättäminen? Mihin pyrit? Mikä on päämääräsi yrittäjänä? Mitä tavoittelet suhteessa kilpailijoihisi?

Liikevaihto, palkka ja talous:
Millaista palkkaa tavoittelet? Millaista eläkettä haluat saada? Millainen on liikevaihtotavoitteesi? Miten liikevaihtosi kehittyy lähivuosina?

Tavoitteet luovan työn tekijänä, taiteilijana:
Millainen on asemasi taidekentällä. Miten tunnettu olet ja millaista asemaa tavoittelet? Mitkä ovat tavoitteesi taiteilijana? Ovatko taiteelliset tavoitteesi ristiriidassa liiketoimintasi tavoitteiden kanssa?

Markkinoinnin ja myynnit tavoitteet:
Millaisia tavoitteita sinulla on myynnin kehittymisestä? Miten myynti- ja markkinointiasiat pitäisi hoitaa? Millaista kokonaismyyntiä tavoittelet ja millaista markkinointia tavoitteen saavuttaminen edellyttää?

Luova työskentely, tuotanto ja tuotekehittely:
Tavoitteet luovan työskentelyn suhteen? Taiteen tekemisen tavoitteet? Paljonko teoksia pitää valmistua, paljonko tuotantoa liiketoimintasi edellyttää? Taiteellisen ilmaisun tavoitteet? Miten näyttelytoiminta on mukana toiminnassasi?

Muut mahdolliset tavoitteet:
Mitä muita tavoitteita sinulla on liiketoiminnallesi? Uudet kontaktit, tuttavuudet ja toiminnan laajentaminen vai jotain muuta? Kenties itsensä voittaminen tai itsearvostuksen kohentaminen?

Liiketoiminta käytännössä

6. Markkinointistrategia

Markkinat ja segmentit, eli "alueet" joille liiketoiminta sijoittuu:
Millainen on markkinoiden koko? Esim. suomen taidemarkkinoiden euromääräinen koko? Millaisiin osa-alueisiin (eli samankaltaisten asiakkaiden muodostamiin ryhmiin) taidemarkkinat jakautuvat ja mitä eroja eri osa-alueilla (segmenteillä) on? Paljonko eri segmenteillä on mahdollisia asiakkaita? Ja onko eri segmenteillä kannattavuuseroja? Millaisia ja miksi? Mistä saat tietoa taiteen myynnistä ja markkinoista suomessa?

Ja millä segmentillä toimit ensisijaisesti? Millainen on taiteen kysyntä sillä osa-alueella, jolla toimit? Millaista on markkinaosuutta voisit tavoitella?

Kilpailijat:
Millainen on vallitseva kilpailutilanne? Ketkä ovat kilpailijoitasi? Kuka tavoittelee samoja asiakkaita? Miten hyvin tunnet heidän toimintansa ja tuotteensa? Mitä vahvuuksia ja heikkouksia heillä on? Miten ja missä kolleegat myyvät teoksiaan? Miten he toimivat? Voisiko kilpailijoiden kanssa tehdä yhteistyötä, niin että se olisi molempien etu? Mitä opittavaa sinulla on kilpailijoistasi?

Asiakkaat:
Määrittele omat asiakasryhmäsi. Mitkä ovat tärkeimmät asiakasryhmäsi. Keitä ovat ensisijaiset asiakkaasi ja miksi?

Myytkö sukulaisillesi ja tutuillesi vai yksityishenkilöille laajemmin? Entä muut mahdolliset taiteen ostajat tai kohderyhmät, kuten museot, yritykset, kunnat, kaupungit, seurakunnat, ravintola-asiakkaat, hotellivieraat, keski-ikäiset akateemiset naiset, musiikkiteollisuus, sisustussuunnittelijat, arkkitehdit, kesävieraat, taiteen keräilijät, turistit, lomalaiset tai jotkut muut tahot?

Kuinka voisit oppia tuntemaan paremmin asiakkaasi? Onko asiakasryhmän tuntemisesta apua liiketoiminnallesi? Mistä saat tietoa kohderyhmästäsi? Kuka tekee taideasioissa ostopäätökset?

Mitä asiakkaat saavat, kun he ostavat juuri sinun teoksesi tai taidepalvelusi? Mitä hyötyä siitä on heille? Mitä he saavat esityksestäsi tai mitä grafiikan vedoksesi juuri heille merkitsee? Mitä tunteita tuotteesi herättää?

Asiakkaiden tavoittaminen:
Keitä ovat asiakkaasi ja miten heidät parhaiten tavoittaa? Miten käytännössä markkinoit taidettasi? Yritätkö tavoittaa heitä jälleenmyynnin, galleristien kautta tai näyttelyiden avulla? Otatko yhteyksiä suoraan, pyritkö tapaamaan, soitatko vai lähetätkö sähköpostia?

Millaisia myynninedistämiseen tähtääviä asioita teet tai voisit tehdä? Mitä sinun pitäisi tehdä jotta tuotteesi, taiteesi myisi paremmin ja olisi laajemmin tunnettua?

Miten paljon aikaa sinun on varattava käytännön myyntityöhön ja myynnin edistämiseen? Mitä eroa on myyntityöllä ja myynninedistämisellä? Miten myyntityö hoituu käytännössä? Voitko hyödyntää vanhoja asiakkaitasi myyntisi edistämisessä?

Miten kerrot toiminnastasi asiakkaillesi? Osallistutko messuille, mainostatko? Teetkö lehdistötiedotteita? Miten ja mitä kautta tuot toimintaasi ja tuotteitasi esille? Miten nämä asiat tulisi järjestää, jotta niistä olisi hyötyä toiminnallesi? Milloin asiakas ostaa uudelleen? Voiko taiteilijalla olla pitkä-aikaisia asiakassuhteita?

Tavoitteletko näkyvyyttä mediassa? Miten ja miksi? Onko sinun järkevää mainostaa? Onko taiteilijalle mainonnasta hyötyä vai haittaa? Miksi tai miksi ei?

Onko sinulla www-kotisivut tai oma taidekauppa verkossa? Miten hyödynnät internettiä toiminnassasi? Mitä mahdollisuuksia on tavoittaa asiakkaita netin kautta?

Asiakassuhteiden hoito:
Miten pidät yhteyttä asiakkaisiin? Miten pidät huolta asiakassuhteista ja miten tiedotat heille toiminnastasi? Miten järjestät asiakasrekisterin, asiakaskortiston tai postituslistat? Miten ylläpidät näyttelyvieraslistoja? Miten usein ja miten olet yhteydessä asiakaisiisi?

Järjestätkö asiakastapaamisia, ateljeevierailuja tai näyttelyitä erityisesti asiakkaitasi varten? Voiko asiakassuhteita ylläpitää jälleenmyyjien kautta? Miten?

Oletko aktiivinen suhteessa muihin taidekentän toimijoihin, kuten kolleegoihin ja päätöksentekijöihin? Mitä tahoja sinun kannattaisi tiedottaa toiminnastasi? Ovatko suhteesi tiedotusvälineisiin kunnossa? Millaisia suhteita sinun kannattaa luoda ja keihin pitäisi olla yhteydessä?

Yrityskuva, imago:
Imagosi taiteilijana tai imagosi yrittäjänä? Onko niillä eroa? Millaisena asiakkaat näkevät ja kokevat sinut yrittäjänä tai taiteilijana? Millainen mielikuva muilla ihmisillä on toiminnastasi? Kuten asiakkailla, taidekentän toimijoilla, kolleegoilla, kilpailijoilla, ystävillä ja ihmisillä yleensä? Miten tämä mielikuva on tullut heille? Miten voit vaikuttaa imagoosi? Miten voit rakentaa imagoasi ja onko asialla merkitystä? Millaiset asiat olisivat imagollesi hyödyllysiä tai haitallisia ja miksi?

Tukiverkosto:
Mistä saat tukea myyntiasioissa? Millaisia tukiverkostoja, ihmissuhteita sinulla on? Keiden kanssa voisit liittoutua ja toimia yhdessä? Mistä saat voimavaroja tai apua asiakassuhteiden luomiseen ja niiden hoitoon? Mistä asioista saat voimaa, mikä auttaa jaksamaan? Miten lataat "akkujasi"?

7. Tuote

Tuotteen hinta:
Millainen hintataso palvelullasi tai tuotteellasi on? Miten sen hinta määritellään? Mikä on tuotteesi omakustannushinta ja paljonko on myyntikate? Miten hintojen nosto tai laskeminen vaikuttaa myyntiin? Milloin hinta on sopiva? Onko hinta merkittävä tekijä vai onko laatu tai sisältö tärkeämpi? Millainen on hintatasosi markkinoilla yleensä verrattuna muihin? Paljonko teoksia pitää myydä, jotta toimintasi on kannattavaa? Miten hinnoittelu vaikuttaa tähän?

Lisää pohdintoja taiteen hinnoittelusta --> täältä

Tuotteen laatu:
Millainen on palvelusi laatu? Mikä on laatusi tae ja miksi? Miten laatu määritellään taiteessa? Miten laadukkaasti teoksesi on tehty ja mistä asiakas sen huomaa tai tietää? Millainen on laatusi verrattuna kilpailijoihisi? Miten laadukkaita materiaaleja tai menetelmiä käytät tuotteesi valmistuksessa?

Tuotteen menestystekijät:
Mitkä asiat ovat niitä tekijöitä, jotka tekevät tuotteestasi haluttavan? Mitä etuja tuotteellasi on suhteessa kilpailijoihisi? Missä asioissa olet hyvä? Näkyykö osaamisesi tuotteessasi ja miten? Mistä asioista tai osatekijöstä tuotteesi rakentuu? Millaiset asiat ovat tuotteellesi etuina? Erotutko tuotteinesi kilpailijoistasi? Ja miten? Mikä auttaa eteenpäin?

Tuotteen heikkoudet:
Mikä uhkaa toimintaasi taiteilijana, taidettasi tai palveluasi? Mikä tuotteesi heikkous? Millaisia heikkouksia palvelullasi on? Millaiset asiat voivat vaikeuttaa toimintaasi, tuotteiden tai taiteen valmistamista tai laatua?

Tuotekehittely:
Miten paljon käytät aikaa tuotekehittelyyn ja uusien asioiden oppimiseen? Onko tuotekehittelyä riittävästi? Paljonko tuotekehittelyyn pitäisi varata aikaa ja miten asia järjestetään käytännössä? Onko uusien asioiden omaksuminen sinulle välttämätöntä vai vähemmän tärkeää?

Kysyntä:
Miten tuotteesi kysyntä tulee kehittymään seuraavien vuosien aikana? Ja miksi? Mikä edistää taiteesi, tuotteesi kysyntää? Millaiset asiat vaikuttavat taiteesi kysyntään?

8. Raha ja talous

Menot:
Millaiset kulut toiminnallasi on? Millainen on kulurakenteesi? Paljonko kuluja erilaiset asiat aiheuttavat? Työhuoneen kulut, puhelin, materiaalit, jäsenmaksut, sähkö, tietokone, näyttelyvuokrat, postimaksut, kehystykset jne. Paljonko sinulla on kuluja päivässä, viikossa, kuukaudessa, vuodessa? Miten paljon yhden teoksen valmistaminen maksaa sinulle?

Tulot:
Arvioi kaikki tulosi. Paljonko toimintasi tuottaa? Paljonko teoksiasi myydään? Osaatko hinnoitella teokset ja tuotteet oikein? Paljonko sinulle jää kulujen jälkeen jokaisesta teoksesta? Mitä muita tuloja sinulla on? Kuinka paljon saat tilityksiä jälleenmyyjiltä? Mistä eri lähteistä tulosi tulevat? Kuinka paljon teoksiasi myydään vuodessa ja millainen myynti olisi realistista?

Palkkatavoite:
Mikä on palkka tavoitteesi? Paljonko tarvitset tuloja päivässä tai viikossa tai kuukaudessa, jotta saat tavoittelemasi palkan? Paljonko myyntiä, liikevaihtoa pitäisi olla vuodessa, jotta saisit haluamaasi palkkaa? Onko realistista että saat palkan myynnillä vai tarvitsetko lisä-ansioita? Millainen eläke olisi kohtuullinen?

Hankinnat:
Mitä hankintoja on tulossa? Mitä materiaaleja, tarvikkeita tai laitteita joudut hankkimaan? Millaisia muita investointeja on tulossa? Millaisia asioita olet hankkimassa ja kuinka oleellisia ne ovat liiketoiminnan kannalta?

Rahoitus:
Mitä rahoitusmahdollisuuksia sinulla on jos joudut investoimaan esim. uuteen tietokoneeseen tai muihin laitteisiin tai työhuoneen remonttiin? Ja kuinka rahoitus järjestetään? Millaisia rahoitusmahdollisuuksia sinulla on jos tarvitset pääomaa? Onko apurahoitus, pankkilaina tai Finnveran pienyrityslaina realistisia vaihtoehtoja? Miten lainan takaisinmaksu rasittaisi talouttasi? Mistä saat tietoa rahoitusvaihtoehdoista?

Apurahat:
Miten paljon saat apurahoja ja voitko luottaa niiden saantiin jatkossa? Onko apurahoista hyötyä vai haittaa yrittämiselle? Miksi? Onko sinulla jokin anomisprosessiin liittyvä rutiini tai käytäntö, jottei kaavakkeiden täyttöön mene liikaa aikaa? Onko apurahoista ollut sinulle selkeästi apua? Miten ja paljonko? Kuinka paljon toimintasi on riippuvaista apurahoista? Onko tämä hyvä vai huono asia?

Kirjanpito ja apua raha-asioissa:
Onko järkevää tehdä kirjanpito itse vai olisiko parempi käyttää kirjanpitäjää? Voiko kirjanpitäjältä saada laajemmin neuvoja raha-asioissa? Mistä muualta voit saada neuvontaa ja apua raha-asioissa?

Liikevaihto:
Millainen liikevaihto toiminnallasi on ja miten se kehittyy lähivuosina? Mitkä asiat ovat liikevaihdon kannalta kaikkein oleellisimpia? Mistä rahaa tulee kassaan eniten?

Taiteilijan liiketoiminta lyhyesti

9. SWOT-analyysi ( Strengths, Weaknesses, Opportunities, Threats )

( Vahvuudet ja heikkoudet ovat toimintaan vaikuttavia sisäisiä tekijöitä, joita arvioidaan suhteessa kilpailijoihin. Mahdollisuudet ja uhkatekijät ovat toimintaympäristössä ja tulevaisuudessa vaikuttavia asioita. Swot-analyysin avulla hahmotetaan liiketoiminnan mielekkyyttä. Kaikki toimintaan vaikuttavat asiat listataan kategorioittain. Jos heikkoudet ja uhkatekijät painottuvat liikaa, niin silloin liiketoiminnalla ei ehkä ole riittäviä edellytyksiä. )

Liiketoimintasi vahvuudet:
Mitkä asiat ovat liiketoiminnassasi vahvuuksia? Millaisiin asioihin toimintasi nojaa, mitkä seikat ovat toimintasi tukipilareita? Millaisia vahvuuksia sinulla on? Mitä teet paremmin kuin kilpailijasi? Onko sinulla jokin kilpailuetu? Onko sinulla tietoa, taitoja, motivaatiota, resursseja, kokemusta, yhteyksiä, taustatukea, rahoitusta tai muita seikkoja, jotka vahvistavat toimintaasi?

Toimintasi heikkoudet:
Mitä heikkouksia sinulla on? Millaiset asiat ovat liiketoimintasi heikkoja kohtia? Mitä asioita kilpailijasi tekee paremmin? Mikä hoituu huonosti? Mitä heikkouksia on luonteessasi? Missä asioissa on parantamisen varaa? Laiskuus, ihmispelko, liiallinen asioihin takertuminen, tekemisen hitaus, stressi, rahan tai muiden resurssien puute? Entä heikko oma terveys tai ihmissuhdeongelmat? Ristiriidat yrittämisen ja taiteilijauran yhteensovittamisessa?

Mahdollisuudet:
Millaiset toimintaympäristössä olevat asiat ovat sinulle mahdollisuuksia? Yleinen yrittäjä myönteinen ilmapiiri? Euroopan unioni ja vapaa mahdollisuus kuljettaa teoksia ilman tullausta? Taidemarkkinoiden laajentuminen, yleinen kiinnostus taiteeseen ja luovuuteen, internetin kautta tapahtuvan kaupan kasvu tai jotain muuta?

Liiketoimintaasi uhkaavia tekijöitä:
Millaiset asiat saattavat vaikeuttaa tai uhata toimintaasi? Onko ilmastonmuutos sinulle uhka vai mahdollisuus? Entä mahdollinen elitason lasku, yleinen lama tai energian kallistuminen? Entä turismin väheneminen, väestön siirtymnen etelä-suomeen tai ikääntyminen? Ovatko nämä ja muut vastaavat seikat uhkia vai mahdollisuuksia?

10. Tiivistelmä - yhteenveto

( Tiivistelmä kirjoitetaan viimeisenä ja se sijoitetaan valmiin liiketoimintasuunnitelman alkuun, helpottamaan yleiskuvan muodostamista. Sen tarkoitus on antaa toiminnasta kokonaiskuva muutamalla silmäyksellä. )

Perustiedot:
Henkilötiedot, taiteilijanimi ja mahdollinen toiminimi tai yrityksen nimi, omistaja, toimiala, kotipaikka, osoite, henkilöstö ja liikevaihto.

Toimintasi historia ja nykytilanne:
Lyhyt yhteenveto taustoista. Koska olet aloittanut, millainen historia on taiteilijatoiminnallasi ja millaiselta näyttää on nykytilanteesi?

Toimitilat:
Työskentelymahdollisuudet. Millainen on työhuoneesi, ateljeesi? Minkälaisessa ympäristössä toimit?

Mitä teet:
Mille tuotteelle tai palvelulle liiketoimintasi perustuu? Kuvaile lyhyesti taiteesi, tuotteesi tai palvelusi. Millaisia tuotteita valmistat tai millaista palvelua myyt? Onko niillä jokin selkeä käyttötarkoitus ja millaisia mahdollisuuksia on niitä markkinoida? Ja millä tavoin ne erottuvat vastaavista kilpailevista tuotteista tai palveluista. Mitä hyötyä tuotteestasi on asiakkaalle?

Kenelle teet:
Ketkä ovat asiakkaitasi eli kenelle tuotteesi on tarkoitettu? Millaisia asiakasryhmiä sinulla on? Mikä on kohdeyleisösi?

Miten toimit:
Mitä teet että asiakkaat löytävät tuotteesi? Miten tuotteesi saavuttaa asiakkaan? Millainen on käytännön myynti- ja markkinointistrategiasi?

Missä toimit:
Kuvaile liiketoimintaympäristösi eli millainen on se toimiala, jolla vaikutat? Lyhyt kuvaus esim. suomen taidemarkkinoista, ketkä ovat alan keskeisiä toimijoita ja miten taidekauppaa tehdään. Miten itse sijoitut liiketoimintaympäristöösi?

Voimavarat:
Mitkä asiat tukevat toimintaasi ja ovat voimavarojasi? Millainen tukiverkosto sinulla on?

Tavoitteet:
Mihin tähtäät taiteilijatoiminnallasi, mitkä ovat tavoitteitasi? Tavoitteletko työtä, toimeentuloa, taiteellista mainetta, uran rakentamista, yhteiskunnallista vaikuttamista vai jotain muuta? Liikevaihto tavoitteesi ja palkkatavoitteesi?

Tulevaisuudennäkymät:
Millaiselta tulevaisuutesi näyttää? Mitä mahdollisuuksia sinulla on? Mitkä ovat mahdollisia riskitekijöitä tai uhkia, joilla voi olla vaikutusta toimintaasi?

Partnerismi manifesti

2011-10-23T16:06:00.003+03:00

Lakkauteltavalta partnerismi.fi-sivustolta talteen otettu kirjoitus

Partnerismi manifesti

Teollistumisen myötä työnteko siirtyi ensin käsityöläisyydestä sarjatuotantoon, sitten kehityksen ja prosessien parantelun myötä nykyiseen massaräätälöintiin. Taiteilijat eivät ole kokeneet tätä kehitystä omakseen, vaan taiteellinen työ on yhä edelleen (enemmän tai vähemmän) sidoksissa käsityöläisyyteen. Patrneristit uskovat, että työn kehityksen seuraava askel, yhteiskehittely, tarjoaa taiteilijalle luontevan mahdollisuuden tehdä työtä aivan yhteiskunnallisen kehityksen kärjessä, ilman että taiteellisen työn luonne muuttuu.

Partnerismi on taiteilijan toimintatapa, työskentelymetodi, joka perustuu dialogiin taiteilijan ja jonkin toisen ihmisen tai useiden ihmisten välillä. Vuorovaikutus ja uudet virikkeet ovat luovuuden ydinasioita ja oikeanlainen dialogi avaa tietä parempaan luovaan työskentelyyn. Partnerismi lähestyy taiteen tekoa vuorovaikutuksen kautta ja uskoo myös että toisissa ihmisissä oleva luovuus on arvokasta.

Partnerismin tavoitteena on taiteilija-ammattien yleisen arvostuksen nostaminen ja taiteilijoiden työ- ja toimintamahdollisuuksien parantaminen sekä luovuuden edistäminen. Partnerismi tuo taiteen kiinteäksi osaksi yhteiskunnan muuta toimintaa ja auttaa taiteilijaa tulemaan paremmin toimeen omalla työllään ja erityisosaamisellaan.

Tilaustöissä partnerismi kääntää perinteisen "taiteilija luo, galleristi myy ja asiakas ehkä ostaa" asetelman päälaelleen, sillä suorassa asiakaskontaktissa määritellään teos ja sen hinta ensin ja välittäjäporraskin saattaa pudota kokonaan pois. Partneristiset tilaustyöt tuottavat taidetta, johon kumpikin osapuoli voi olla tyytyväinen. Tilaaja saa itseensä tai toimintaansa luontevasti liittyviä teoksia ja taiteilija voi toteuttaa ne ilman, että hänen täytyy tinkiä taiteellisista periaatteistaan. Partneristisella tilaustaiteella on selkeä funktio yhteiskunnassa.

Partneristinen taide syntyy taiteilijan ja toisen osapuolen välisestä dialogista. Pelkkä sisäinen keskustelu, asioiden tutkistelu tai havointojen teko ei riitä synnyttämään partneristista taidetta. Partnerismi tarvitsee aina kumppanin tai asiakkaan, "partnerin", jonka kanssa dialogi onnistuu. Partnerismissa on siis kyse taideteoksen yhteiskehittelystä.

Partnerismi ei ole rajoittunut taiteen tyylilajeihin ja tekotapoihin tai taiteilijoiden henkilökohtaisiin maailmankatsomuksiin. Taiteilija voi toimia millä taiteen alalla tahansa ja olla vakaumukseltaan mitä tahansa ja tehdä taidetta partneristisen metodin mukaisesti.

Pekka Hannula
Kuvataiteilja - Taidegraafikko - Partneristi
Espoossa 24.10.2006

(Tekstiä tarkennettu useaan otteeseen, viimeksi 19.10.2007)

Partnerismista

2011-10-23T15:48:00.003+03:00

Lakkauteltavalta partnerismi.fi sivustolta talteen korjattu kirjoitus

Partnerismin erittelyä

Partnerismi on asiakaslähtöisen taiteen tekemisen metodi, jossa luovaa työskentely nojaa vuoropuheluun taiteilijan ja asiakkaan välillä. Partnerismi on toimintatapa, jossa taiteilija pyrkii dialogien ja vuorovaikutuksen avulla saamaan itselleen uusia työtilaisuuksia. Eli käytännössä kyse on taiteen tilaustöiden tai erilaisten yhteistyöprojektien etsimisestä ja partnerismi-metodi pyrkii antamaan taiteilijalle työkalut näihin ponnisteluihin.

Taiteilijoita on ennenkin pyydetty mukaan erilaisiin hankkeisiin ja tilausteoksia on tehty läpi taidehistorian. Tähän partnerismi ei tuo mitään uutta. Perinteisessä tilaustyöprosessissa taiteilijalta tilataan teos johonkin kohteeseen tai vaikkapa muotokuva, jonka taiteilija toteuttaa enemmän tai vähemmän tilaajaa huomioiden.

Jos tilaustöitä tai muita yhteistyö hankkeita kysytään riittävästi, niin tilanne on taiteilijan kannalta hyvä, eikä tällöin partnerismiakaan tarvita. Mutta käytännössä näin on valitettavan harvoin. Muutamassa vuosikymmenessä taiteilijoiden määrä on monikertaistunut, kilpailu kiristynyt ja kaikkinaiset toimintamahdollisuudet kaventuneet. Se taiteilija jota nykytilanteessa tullaan "hakemaan ateljeesta" on todella harvinaisessa asemassa.

Partnerismi astuu kuvaan tässä. Taiteilija lähtee itse aktiivisesti etsimään niitä ihmisiä ja tahoja, joiden kanssa taiteellinen yhteistyö voisi onnistua. Kyse on tilaustöiden tai muiden yhteistyöhankkeiden etsimisestä. Toisin sanoen taiteilija myy ja markkinoi omaa osaamistaan ja taidettaan. Hän pyrkii solmimaan asiakassuhteita sekä avaamaan taiteelleen ja toiminnalleen uusia mahdollisuuksia.

Yhteistyökumppanin ei tarvitse välttämättä olla taiteen tilaaja, eikä partnerismissa tarvitse olla ole kyse ns. kaupallista hankkeista, tilaustöistä ym. Partnerismissa dialogin toinena osapuolena voi hyvin olla myös näyttelyn järjestäjä, taiteen tuottaja, kuraattori, galleristi, toinen taiteilija tai kuka tahansa muu ihminen. Tärkeintä vain on se että vuorovaikutus auttaa toiminnan laajentamisessa ja avaa uusia mahdollisuuksia. Partnerismi on kuitenkin syntynyt tilanteessa, jossa on kipeästi mietitty ratkaisuja toimeentulo-ongelmaan. Partnerismi-metodi on kehitetty auttamaan taiteilijaa tekemään toiminnastaan taloudellisesti kannattavampaa.

Taiteilijan (etenkään kuvataiteilijan) ei ole helppoa aktivoitua myyntiasioissa ja ryhtyä markkinoimaan itseään, kun taidekentän nykyiset rakenteet ja vallitsevat käytännöt eivät tue taiteilijan tämänkaltaista omatoimisuutta. Kaupallisuus, ei-kaupallisuus stereotypiat ovat juurtuneet yllävän sitkeästi taidekentän asenteisiin. Taiteilija voi vielä tänäänkin joutua tilanteeseen, jossa hän omaa myyntiään edistäessään kokee tekevänsä "väärin" ja olevansa jonkinlainen lainsuojaton, "taiteellinen huoraaja" tai muuten vain "kaupalliseksi" leimattu.

Näissä asioissa on viimekädessä kyse toimeentulosta ja elämässä pärjäämisestä. Ja jokaisella ihmisellä, myös taiteilijalla, tulisi olla täysi vapaus järjestellä omia asioitaan. Partnerismi pyrkii antamaan välineitä tämän ongelman kohtaamiseen. On tärkeää ymmärtää että toimii "oikein" ja että toiminta on myös taiteellisesti kestävällä pohjalla.

Partnerismissa vuoropuhelu on se väline, jonka avulla kontaktien luominen tapahtuu. Hyvä dialogi johtaa väistämättä siihen että asiakkaalta (tai muulta keskustelukumppanilta) tulevat vaikutteen sekoittuvat taiteelliseen luomisprosessiin. Voisikin sanoa että partnerismi tekee taiteenteosta jossainmäärin asiakaslähtöistä. Tässä on kuitenkin tärkeää että taiteilija itse kontrolloi luovaa prosessia ja pitää itse taiteen tekemisen ohjat tiukasti käsissään. Jos mennään täysin asiakaslähtöisyyteen, niin samalla luisutaan pois taiteen alueelta ja toiminta muuttuu "käsityöläisyydeksi". (Tosin partnerismi-metodi toimii hyvin myös käsityöläisyyden parissa ja alalta löytyy tekijöitä, jotka toimivat samansuuntaisesti.)

Vuorovaikutus ja erilaiset virikkeet on luovuuden ydinasioita. Hyvä dialogi ja onnistunut partnerismi stimuloi luovuutta ja tekee luovasta työskentelystä rikkaampaa. Jos taiteilija joutuu vuoropuhelussa altavastaajaksi, niin hän joutuu tilanteeseen, jossa luovuus ja koko prosessi häiriintyy. Onnistunut partnerismi on molemmin puolin kunnioittavaa ja sen tarkoitus on olla innostavaa ja luovuutta (ja nimenomaan taiteilijan luovuutta) eteenpäin sysäävää, eikä päinvastoin. Kysehän on viimekädessä taideteoksen tekemisestä.

Partnerismi liittyy myös työn kehitykseen ja yhteiskehittely (yhteisluominen, co-creation) ajatukseen. Taiteen tekeminen on edelleen vahvasti sidoksissa käsityöläisyyteen, mikä taas oli vallitseva työnteon muoto ennen teollista vallankumousta. Teollistumisen myötä työ kehittyi ensin sarjatuotantoihin ja pikkuhiljaa prosessien parantelun kautta massaräätälöintiin, mutta näissä kehitysvaiheissa taiteellinen työ ei ole löytänyt elintilaa. Työn kehityksen seuraava vaihe on yhteisluominen, jossa työtä tehdään vuoropuhelussa tekijän ja tilaajan välillä.

Termi yhteiskehittely kuvaa toimintaa paremmin. Yhteiskehittelylle on tyypillistä yksilölliset ratkaisut, käsityön paluu ja pitkä-aikaiset (partnership) kumppanuus suhteet, jossa työ ei ikäänkuin koskaan valmistu, vaan asia on jatkuvasti prosessissa. Yhteiskehittely tarjoaa taiteilijalle luontevan mahdollisuuden tehdä työtä yhteiskunnan muiden toimijoiden rinnalla ja työn kehityksen etujoukoissa, ilman että taiteellisen työn (käsityön) luonne muuttuu.

Yhteiskehittelyssä taiteilija voi tehdä samalle tilaajalle useita teoksia, niin että aina uusinta teosta hieman yhdessä mietitään ja kehitellään vallitsevan tilanteen mukaan. Kun alkuun on päästy ja vuoropuhelu poikii molemmin puolin onnistunutta taidetta, niin ovi on auki jatkokeskusteluille ja mahdolliselle pitkä-aikaiselle kumppanuudelle taideyhteistyön merkeissä.

Yleislääke kaikkien taiteilijoiden toimeentulovaikeuksiin partnerismi ei ole. Osalle taiteilijoista vuorovaikutteisuus toisten ihmisten kanssa on täysin mahdoton ajatus. Mutta niille jotka haluavat kehittää toimintaansa ammatiharjoittamisen pohjalle, avaa partnerismi mahdollisuuksia. Partnerismi auttaa taiteilijaa solmimaan pitkäaikaisia taidekumppanuus- tai asiakassuhteita, niinkuin muillakin toimialoilla tehdään. Ja partnerismissa myynti, markkinointi, asiakas-suhteiden hoito ja muut yritysmaailmaan liittyvät asiat ovat taiteilijalle (ja taiteelle) sopivassa muodossa. Ja nämä ovat seikkoja, jotka varmasti auttavat uralla ja elämässä eteenpäin.

Käytännössä ero perinteinen tilaustyön ja partneristisen toteutuksen välillä on hieman hämärä, eikä aina voi tarkasti sanoa kummasta lähestymistavasta on milloinkin kyse. Tilaustöiden ja eri projektien lähtökohdat vaihtelevat tapauskohtaisesti hyvin paljon. Ensimmäinen tilaajalle tehty saattaa toteutua partnerismin hengessä, mutta seuraavan teoksen asiakas vain tilaa ilman sen kummempaa vuorovaikutusta. Mutta tässäkin tapauksessa partnerismi on vahvasti läsnä ja aikaansaatu taidekumppanuus kantaa hedelmää.

Yhteiskehittelyn ajatuksesta enemmän kiinostuneille suosittelen työtutkijan ja professorin Yrjö Engeströmin kirjaa "Ekspansiivinen oppiminen ja yhteiskehittely työssä" (Vastapaino Tampere 2004)

Pekka Hannula
Taidegraafikko

Partnerismi käytännössä

2011-10-23T15:43:00.002+03:00

Pian lakkauteltavalta Partnerismi.fi sivustolta talteen otettu teksti

Partnerismi

Yhteiskehittely tilaustaiteessa - asiakaslähtöinen tilaustaide

Partnerismi on tilaustaiteeseen liittyvä toimintamalli, jossa taidetta tehdään asiakaslähtöisesti. Partnerismi perustuu yhteiskehittely (co-creation = yhteisluominen) ajatukseen, jossa taideteos syntyy taiteilijan ja asiakkaan välisen vuoropuhelun innoittamana. Partnerismin tavoitteena on rakentaa asiakassuhteita, kumppanuuksia (eng. partner = yhteistyökumppani), parantaa taiteilijan toimeentuloa pitkällä aikavälillä ja synnyttää taidetta, johon taiteilija ja asiakas ovat kumpikin tyytyväisiä.

Partnerismissa tilaustyön tekeminen lähtee liikkeelle taiteilijan ja asiakkaan välisestä dialogista, jossa käydään läpi teokseen liittyvät asiat molempien osapuolten näkökulmista. Keskustellaan ideoista, asiakkaan näkemyksistä, toiveista, teoksessa käytettävistä materiaaleista ja muusta mahdollisesta.

Dialogin tarkoituksena on tuoda luovaan työskentelyyn innostavia virikkeitä ja auttaa taiteilijaa suoriutumaan tehtävästä mahdollisimman hyvin. Siksi on tärkeää että taiteilija ei suostu sellaisiin toivomuksiin jotka latistavat motivaatiota, vaan tuo esiin omat näkökulmansa ja pyrkii ottamaan huomioon vain ne vaikutteet, jotka parhaiten sopivat teokseen ja hänen työskentelyynsä. On myös asiakkaan etu että taiteilijan luova vapaus säilyy mahdollisimman suurena teoksen asiakaslähtöisyydestä huolimatta.

Onnistunut partnerismi synnyttää asiakassuhteen, kun osapuolet ovat tulokseen tyytyväisiä. Asiakas saa itseensä tai toimintaansa luontevasti liittyvää taidetta ja taiteilija pystyy toteuttamaan teokset hyvin, ilman että hänen täytyy tinkiä taiteellisista periaatteistaan. Lisäksi syntynyt asiakassuhde parantaa taiteilijan toimeentuloa jatkossa.

Koska hyvä vuoropuhelu edellyttää suoraa kontaktia asiakkaan kanssa, niin on luontevaa ettei taiteilijan ja asiakkaan välissä ole galleristia tai muuta välittäjäporrasta. Myös tämä lisää taiteilijan toimeentuloa.

Vaikka partnerismi on tilaustaiteeseen ja taiteilijan elikeinoon liittyvä toimintamalli, niin partnerismia voi soveltaa paljon laajemmin. Mahdollisuudet yhteiskehittelyyn taiteilijan ja jonkin toisen osapuolen välillä ovat lähes rajattomat, oli sitten kyse kaupallisista tai ei-kaupallisista yhteyksistä.

Yhteiskehittely toteutuu parhaiten pitkäaikaisissa asiakassuhteissa tai muissa yhteyksissä, joissa taidetta tehdään toistuvasti samaa tarkoitusta varten. Tälläin taiteilijan ilmaisulla ja asiakkaan näkemyksillä on mahdollisuus kypsyä ja teokset jalostuvat kerta kerralta parempaan suuntaan.

Tässä partnerismi sivuaa tuotekehittelyä, jossa tuotetta pyritään kokoajan päivittämään ja kehittämään yhä laadukkaammaksi. Partnerismi pitää sisällään tuunaamisen ajatuksen.

Partnerismia yritysten kanssa - ohjeita taiteilijalle

1. Analyysi - kuka olet ja millaista taidetta teet?
Pohdi millaista taidetta teet, millaisiin yhteyksiin se voisi luontevimmin sopia ja ketä se saattaisi kiinnostaa? Millainen olet taiteilijana ja ihmisenä? Taiteesi vahvuudet, heikkoudet, kehittämistarpeet ja mahdollisuudet yhteiskehittelyn näkökulmasta? Taiteilijan toimintasuunnitelman ja omien motiivien pohtiminen.

2. Asiakkaiden etsiminen
Mahdollisten yhteistyötahojen, kumppaneiden etsiminen. Tavoitteena löytää joukko potentiaalisia asiakkaita.

3. Ideoiden alustava kehittely
Asiakkaiden toimintaan tutustuminen jokaiseen erikseen (toiminta, tuotteet, arvot, henkilöstö, liikevaihto, toimitilat jne.) ja alustavan idean pohtiminen. Kun taustatyö on tehty hyvin on, niin helpompaa pohtia mitä voisit tehdä juuri tälle yritykselle tai yhteisölle ja miksi se kiinnostaisi juuri heitä?

4. Idean "myynti" asiakkalle
Yhteydenotto asiakkaaseen. Idean esittely ja asiakkaan kiinnostuksen herättäminen, niin että yhteiskehittely voi alkaa.

5. Tapaamiset ja dialogit
Tapaamisia, vuoropuhelua, näkökulmien vaihtoa, idean kehittämistä ja tilaustyöstä sopiminen. Työn hinnan määrittely.

6. Luova työskentely
Luova työskentely normaaliin tapaan.

7. Asiakassuhde
Teoksen luovuttaminen asiakkaalle. Kun asiakas on tyytyväinen, niin taiteilijan on seuraavalla kerralla helpompaa päästä tekemään teoksia tälle samalle asiakkaalle. Yhteiskehittely jatkuu ja asiakassuhde lujittuu.

Ylläoleva toimintamalli sopii työkaluksi taiteilijoille jotka toimivat ammatinharjoittajina tai yrittäjinä.

Miksi teet taidetta

2011-10-23T15:26:00.004+03:00

Tässä toinen partnerismi.fi sivustolta tänne talteen siirretty teksti taiteilijan motiiveista:

Taiteen tekemisen motiivit - miksi olet taiteilija?

Alle on kerätty runsas joukko erilaisia taiteilijuuteen ja taiteen tekemiseen liittyviä kysymyksiä, joiden tarkoitus on auttaa taiteilijaa pohtimaan toimintansa perusteita. Tavoite on että kysymyksiä pohtimalla kykenisi paremmin arvioimaan elinkeinonharjoittamisen mahdollisuuksia omalla kohdallaan.

Kysymykset ovat enemmän tai vähemmän satunnaisessa järjestyksessä ja osin päällekkäisiä. Kysymyksiä myös täydennetään ja muokataan taiteilijoilta saadun palautteen myötä. Kysymyset ovat tarkoituksella hieman kärjistettyjä ja valmiita vastauksia niihin ei ole. Jokaisen on arvioitava itse oman toimintansa motiivit.

Miksi olet taiteilija? Ketä varten taidettasi teet ja miksi?

Mitä tavoittelet? Etsitkö mainetta ja meriittejä? Yritätkö piirtää nimesi taidehistoriaan? Tavoitteletko toimeentuloa? Tai kohtuullista eläkettä? Luotatko siihen että juuri sinulle myönnetään taiteilijaeläke? Miksi?

Teetkö korkealaatusta taidetta? Mitä on hyvä taide? Kuka sitä tekee? Keitä taiteilijoita arvostat tai ihailet? Arvostatko heitä ihmisinä vai arvostatko lähinnä heidän taidettaan?

Onko museossa esiintyminen kaupallista? Voiko siitä olla taloudellista hyötyä? Miksi tai miksi ei? Mitä tarkoittaa kaupallinen ja mitä on ei-kaupallinen? Oletko itse kaupallinen tai ei kaupallinen? Voidaanko kaupallista ja ei-kaupallista lokerointia ylipäätään tehdä?

Ovatko teoksesi myytävissä? Onko toiveesi että teoksiasi myydään paljon, jonkin verran vai ei ollenkaan? Mitä on taiteilijan ammatti? Onko se vain luovaa työskentelyä vai liittyykö siihen muitakin asioita?

Mistä haaveilet? Mitä tavoittelet taloudellisesti ja mitä tavoittelet taiteessasi ja mitä tavoittelet laajemmin elämässäsi? Ovatko taiteelliset tavoitteesi ristiriidassa taloudellisten tai muiden tavoitteidesi kanssa?

Onko sinulla asiaa? Mitä asiaa? Haluatko parantaa maailmaa? Haluatko puhutella ja koskettaa ihmisiä? Ja jos näin niin miksi?

Julistatko politiikkaa? Oletko huolissani yhteiskunnan epäkohdista tai globaaleista vääryyksistä? Tavoitteletko aitoa parannusta asioihin vai tavoitteletko epäkohtien tai politiikan avulla taiteellista mainetta ja tukevampaa jalansijaa taidekentällä?

Kuka on yleisösi? Onko yleisö sama asia kuin asiakas? Onko sinulla asiakkaita? Mikä tai kuka on taiteilijan asiakas? Onko taiteen ostaja ystävä, vihollinen, välttämätön paha, mahdollisuus vai jotain muuta?

Mitä näyttely merkitsee sinulle? Miksi pidät näyttelyitä, mitä tavoittelet, myyntiä vai mainetta? Ovatko näyttelyt tuoneet sinulle toivomasi ansion? Toivotko että myynti järjestyisi jälleenmyyjien kautta?

Onko vapaasti syntynyt taideteos tuote? Muuttuuko teos tuotteeksi galleriassa? Tuleeko teoksesta tuote silloin kun sille laitetaan hintalappu? Miksi tai miksi ei? Onko tilausteos tuote? Mitä ylipäätään tarkoittaa tuote taideteoksen yhteydessä?

Myytkö teoksiasi itse, miksi tai miksi et? Kuka teoksiasi myy? Millä elät, miten maksat elämisesi? Ovatko teoksesi myytävissä?

Mitä muuta teet toimeentulosi eteen? Mikä suomalaisella taidekentällä toimii ja mikä ei? Voisitko itse tehdä taiteilijana jotain toisin? Onko sinulla sivutyö? Tukeeko sivutyösi taiteen tekemistä?

Onko taiteilijuutesi myös elinkeino? Jos taiteilijatoiminta ei ole sinulle elinkeino niin mitä se sitten on? Julistustoimintaa, itseilmaisua, keino saavuttaa jotain? Saavuttaa mitä? Onko taide sinulle politiikkaa, omatoimista terapiaa, imagon rakentamista, minuuden jatke, mystiikkaa, asioiden ajamista, uskonnollista toimintaa, keino vaikuttaa asioihin vai jotain muuta?

Millaisten muiden asioiden hoito kuuluu taiteilijan ammattiin? Millaisista asioista sinun arkesi muodostuu? Ja liittyvätkö nämä asiat jotenkin toimeentuloon tai elinkeinonharjoittamiseen? Miksi ja miten? Tai miksi ne eivät liity?

LUKIJA HUOM! ONKO MUITA KYSYMYKSIÄ, JOITA TAITEILIJAN OLISI HYVÄ POHTIA?

Taiteen hinta - mikä on taideteoksen "oikea" hinta

2011-10-23T14:45:00.004+03:00

Siirrän oheisen tekstin Luovuksissa- blogille talteen partnerismi.fi sivustolta, jonka aioin lakkauttaa, koska sen kunnollinen ylläpito veisi aivan liikaa aikaa ja oikeastaan tämänkaltaisen toimeentuloon ja elinkeinoon liittyvän tiedon keruu on enemmän taiteilijaseurojen ja järjestöjen hommia kuin yksittäisen taiteilijan. Joukossa on kuitenkin ihan hyödyllisiä tekstejä jotka talletan tälle blogille, jotta ne varmuudella säilyvät.

Taideteoksen hinnoittelusta

Taideteoksen tai taidehankkeen hinnan määrittely on hankalaa mm. vaihtelevien kustannusten ja erilaisten vuosimyyntien takia. Jos taiteilija jonain vuonna uusii tietokonelaitteet, hankkii taidegrafiikan prässin, niin hänen tai ostaa materiaaleja kerralla useammaksi vuodeksi, niin hänen kulunsa voivat olla kaksinkertaiset normaali vuoteen verrattuna.

Teoksen hinnan määrittelyn voi aloittaa tekemällä realistinen laskelma kaikista taiteilijatoimintaan liittyvistä kuluista. Tämän voi hyvin tehdä veroilmoituksen pohjalta ja aina vain on parempi jos voi arvioda kulujaan noin keskimäärin useamman vuoden ajalta.

On täkeää että tekee laskelman oikeiden ja realitisten kulujen mukaan ja mielellään vaikka hieman yläkanttiin, sillä kaikenlaista yllättävää rahan menoa ilmaantuu helposti.

Työhuoneen kulut, vuokra, sähkö, vesi, jätehuolto, kunnostaminen, työtilojen muokkaus ja rakentelu, vuosittaiset laitehankinnat noin keskimäärin, materiaali- ja tarvikehankinnat, kehystys, valukustannukset, eläkemaksut, vakuutukset, kuljetuskustannukset, matkakulut, näyttelykulut, tilavuokrat, avajaiskulut, kutsukortit, julisteet, mainokset, esitemateriaalit, käyntikortit, kirjanpitokulut, postimaksut, tietokonekulut, internetyhteydet, puhelin, kuvamateriaali, teosten dokumentointikulut, portfoliot, jäsenmaksut, ammattikirjallisuus, työvaatteet, täydennyskoulutus, kurssit jne.

Eli lasketaan yhteen kaikki mahdolliset kulut jotka ovat verotuksessa vähennettäviä.

Työpäiviä suomessa on noin 220 vuodessa (262 arkipäivää -arkipyhät ja lomat). Jos taiteilijan kulut ovat vuodessa esim. 10 000 euroa, niin jokaisen työpäivän kulut ovat noin 46 euroa. Jos tavoitteena on 20 000 euron vuosipalkka, niin silloin työpäivän hinta on noin (46+91€) 137 euroa +alv9%. Ja jos taiteilija valmistaa teoksia keskimäärin 40 kappaletta vuodessa, niin silloin yhteen teokseen käytetyn työajan voidaan ajatella olevan viisi ja puoli päivää.

Eli se mitä taiteilijan pitäisi saada itselleen keskimäärin teoksesta on 750 euroa +alv9%. Jos teokset myydään välittäjän kautta tai näyttelyistä, niin hinta on noin 1500-2000 euroa +alv9% myyntiprovisiosta (30-50%) ja galleriavuokrista riippuen. Ja näin tietysti vain silloin kun kaikki 40 teosta tulevat myydyksi. Jos esimerkin taiteilija myy vuodessa puolet tuotannostaan eli 20 teosta, niin hinnat galleriassa ovat tällöin noin 3000-4000 euroa +alv9%.

Käytännössä toimivin hintataso on sellainen että voi pitää teoksilla samaa hintaa riippumatta siitä myykö niitä itse tai välittäjän kautta. Yksi yhtäläinen hintataso on taiteilijan etu pitkällä tähtäimellä. Esimerkkimme taiteilijan pitäisi jokatapauksessa saada rahaa kassaan reilut 750 euroa +alv 9% viikossa tai 3000 euroa +alv9% kuukaudessa kymmenenä kuukautena vuodessa.

Tilausteoksen hinnoittelussa kannattaa työaika arvioida hieman yläkanttiin, sillä luovaa työskentelyä ei oikein voi hoputtaa. Ja kokemuksesta tiedän että arviot työajoista ovat lähes aina liian lyhyitä. On todella harmi jos muuten hyvin onnistunut tilaustyö tuottaa taloudellisen pettymyksen ja vain siksi ettei osannut (tai kehdannut) arvioida työskentelyyn kulunutta aikaa oikein. Myös suunniteluun, tapaamisiin, alkuvalmisteluihin ja teoksen luovuttamiseen käytetty aika on muistettava ottaa huomioon.

Työpäivän arvoa voi käyttää laskelmien pohjana myös silloin kun pitää arvioida esimerkiksi sopiva palkkio kurssin vetämisestä tai luennon pitämisestä. Kunhan muistaa ottaa huomioon myös valmistelu päivät.

Toinen tapa yrittää arvioida hintaa on jakaa taiteilijatoiminnan kiinteät kokonaiskustannukset (työhuonevuokrat, sähköt, puhelimet, nettisivut jne.) teosten määrällä ja lisätä summaan materiaalikustannukset suhteessa teosten kokoon. Eli jos 10 000 euron kokonaiskuluista on 5000 euroa materiaalikuluja ja 5000 euroa kiinteitä kuluja, niin 5 000 jaettuna 40:llä tekee keskimäärin 125 euron kiinteitä kustannuksia per teos. Ja teoksista 10 on isoa, joiden osuus materiaalikuluista on puolet eli 2500 euroa, niin silloin isojen teosten omakustannushinta on 375 euroa/teos (125+250) ja pienempien (30kpl) teosten 208,30 euroa/teos (125+83,30).

Yllä olevat hinnoittelumallit toimivat parhaiten perinteisten taideteosten hinnoittelussa. Esimerkit osoittavat hyvin että teosten kustannusten määrittely ja hinnoittelu perustuu aina enemmän tai vähemmän keskimääräisiin arvioihin. Samankokoistenkin teosten valmistukseen käytetyt työskentelyajat vaihtelevat suuresti. Jonkin teoksen valmistumiseen liittyy useita epäonnistumisia ja materiaalia tärväytyy moniverroin. Jos teosten koot ja tekniikat vaihtelevat suuresti ja tuotanto on hyvin sekalaista, niin tarkan omakustannushinnan laskeminen teoskohtaisesti voi olla lähes mahdoton tehtävä.

Kun mietitään kuinka paljon pitäisi veloittaa performancesta tai ympäristöteoksesta, jonka suunnittelee ja toteuttaa kulttuuritapahtumaa varten, niin silloin työpäivän hinta on vähintään tuplattava ja nostettava esiintyvien taiteilijoiden palkkioiden tasolle tai lähelle erikoisalojen ammattilaisen tuntihintojen luokkaa. Ja aina kun on mahdollista, niin veloittaa myös syntyneet kulut tilaajalta erikseen.

Tässä kirjoituksessa ei oteta lainkaan huomioon taiteilijan teosten arvon muotoutumista ns. taidemarkkinoilla tai sitä onko taiteilijalla apurahoitusta vai ei. Asiaa lähestytään taiteilijan työpanoksen ja tavoitteena olevan palkan näkökulmasta. Teosten hintaan vaikuttavat myös teosten laatu, taiteilijan tunnettavuus, meriitit, ikä, uran pituus ja taiteen yleinen hintataso ym.

Kannattiko kesänäyttely?

2011-08-04T09:21:00.003+03:00

Kesänäyttely on ohi ja kyltit tien varresta on kerätty pois. On aika pohtia miten kaikki sujui ja kannattiko vaiva.

Alkujärjestelyt sujuivat selvästi helpommin kuin viime kesänä. Nyt ei tarvinnut käyttää yhtä paljon energiaa kaikenlaisiin korjauksiin. Vaikka torniaitan katto uusittiin ja pari aittaa sai pintaansa punamultaa, niin silti aikaa jäi enemmän itse näyttelyn rakentamiseen.

Viime kesään verrattuna kävijämäärä jäi hieman pienemmäksi. Kuudesta sadasta putosimme nyt viiteensataan. Ehkä yksi syy tähän oli näyttelyn teemassa - piirtäminen, mikä ei "arkisuutensa" takia kiinnostanut suurta yleisöä laajemmin. Sääli, sillä näyttely keräsi harvinaisen paljon positiivista palautetta ja kiitosta, niltä jotka paikalle tulivat. Jotkut saapuivat paikalle nimenomaan juuri teeman takia, muutamat jopa hieman kauempaakin. Itsellekin jäi sellainen maku että kokonaisuus oli varsin onnistunut.

Toinen syy kävijämäärän kutistumiseen oli ilmeisesti kylteissä. Tämä vuonna Ely-keskuksen linja oli varsin tiukka lupien kanssa. Asfalttitien varteen sai laittaa Sammatin suunnasta lähestymiset 1km ja 500m ja toisesta suunnasta vain 500m sekä kohdalle kääntymisnuoli. Viimekesäiset 2km ja 3km yms. kyltit tulkittiin mainonnaksi ja niitä ei nyt sallittu, eikä kuulemma sallita jatkossakaan. Näyttelyn "mainostaminen" pitää Ely-keskuksen mielestä hoitaa aivan muilla foorumeilla kuin tienvarsikylteillä. Ei edes aukiolo-aikaa saanut laittaa päätien varteen, vaan ihmisten piti käydä portilla toteamassa että suljettu on tältä päivältä. Päätien varressa oli oltava vain "tapahtuman nimi ja nuoli".

Päivät olivat yllättävän tasaisia. Ihmisiä tupsahteli paikalle tasaisen harvakseltaan. Toki alkuviikot olivat hieman hiljaisempia ja viikonloppuina paikka paikoin jopa hieman ruuhkaa kuten viimekin vuonna, mutta kaiken kaikkiaan päivät olivat nyt aikalailla samankaltaisia. Tämä taas toi näyttelyn pyörittämiseen hienoista passissa olon tai "puuduttavan" odottelun makua. Onneksi vaimoni Kristiina oli varsin paljon paikalla, niin ettei näyttely sitonut meitä kumpaakaan aivan kokonaan aitojen kupeseen koko heinäkuuksi. Lisäksi järjestimme niin että tietokoneen ääreltä näki suoraan näyttelyalueelle. Ja laitoimme myös soittokellon ja "soita kelloa"-kyltin näkyvälle paikalle, niin että välillä oli mahdollista hieman puuhailla puutarhan puolella. Nämä olivat oikeita ratkaisuja, sillä on tärkeää että hyvä fiilis säilyy koko näyttelyn ajan ja kaikki vieraat kokevat itsensä tervetulleeksi.

Ostamisen suhteen ihmiset olivat selvästi harkitsevaisempi kuin vuosi sitten. Kreikka ja laman uhka näytti tuovan ylimääräistä varovaisuutta hankintoihin. Onneksi sentään grafiikka liikkui ihan mukavasti, niin että vaivasta jäi käteen pientä palkkaa. Joidenkin näyttely vieraiden kertomana kuulin myös saman suuntaisia huhuja, siitä että myös muissa kesänäyttelyissä on myynti ollut heikompaa kuin aiemmin. Ilmeisesti median jatkuva rummutus laman uhasta saa ihmiset varuilleen ja taide on tällaisessa tilanteessa aina niitä ensimmäisiä mistä säästetään.

Tänä kesänä erialojen taiteilijoita piipahteli paikalla aika usein. Tapahtui monia mielenkiintoisia keskusteluja, kohtaamisia ja tutustumisia. Yllätyin jälleen miten nopeasti kuukausi meni. Ensi kesänä homma jatkuu ja muuttuu useamman taiteilijan yhteisnäyttelyksi. Toivottavasti laman uhka on siihen mennessä jo hälvennyt.

Aamulla kaikki on toisin

2011-07-02T10:10:00.003+03:00

Aamulla kaikki on toisin. On hiljaista. Puheensorina ja avajaisiin liittyvä lataus on lauennut. Roskatpussit on tyhjennetty ja tiskit tiskattu. Ihan hyvät avajaiset, väkeä paikalla sopivan runsaasti ja myös niitä ihmisiä, joihin tutustuttiin viime kesän näyttelyn merkeissä. Aika riittii nippa-nappa että ehdin seurustelemaan hieman kaikkien vieraiden kanssa. Myös iän kangistama ja jalkavaivainen isä jaksoi hyvin avajaisruljanssin.

Avajaisten jälkeisenä päivänä on aika usein hieman haikea olo, jopa surullinen. Tässäkö tämä sitten oli, tätä vartenko kaikki vaiva on nähty? Vähän niin kuin jokin jakso tai elämänvaihe olisi loppunut - sivu olisi kääntynyt - ja nyt alkaa jotain aivan muuta. Jotain arkisempaa, jotain mitä voisi kutsua vaikkapa "työksi" tai "galleristin arjeksi". Nyt ei enää synnytetä näyttelyä kovalla tohinalla ja juosta kiireellä asiasta toiseen, vaan nyt rooli vaihtuu.

Seuraavat viikot ollaan ikäänkuin "passissa", odotellaan näyttelyvieraita, näitä taiteilijan "asiakkaita" ja ollaan valmiina palvelemaan. Ohjelmassa on pientä kahvin keittoa ja runsaasti seurustelua, mikäli vanha protololla toistuu. Onneksi Kristiina on tänä kesänä enemmän mukana näyttelyn arkea pyörittämässä, niin minulle jää aikaa tehdä myös jotain muuta, vaikkapa hieman taidetta, meditatiivisia piirroksia ihan vaan rentoutusmielessä.

Mielenkintoista on nähdä miten näyttely nyt sujuu. Mikä menee eritavalla kuin viimeksi, onko viime vuotisista virheistä opittu ja joissain asioissa on tapahtunut kehitystä tai tilalle on tullut parempi rutiini. Mielenkiintoista on myös nähdä, miten ihmiset löytävät näyttelyn tänä vuonna. Onko tieto levinnyt, onko "puskaradio" toiminut, tuleeko paikalla yhtä hyvin väkeä kuin viime vuonna vai kenties enemmän?

Ei tämä silti aivan paikoillaan oloksi muutu. Julisteita on yhä levittämättä Fiskarin ja Billnäsin alueelle. Ja kehystäjältä on tulossa lisää töitä kauppa-aittaan, josta teoksia voi hankkia heti mukaan. Viime vuonna kauppa-aittaa ei ollut, joten mukava on nähdä miten tämä vaikuttaa myyntiin. Myyntiä myös toivotaan, sillä koko esitys on rakennettu ilman apurahoja tai muita tukia, eikä pääsymaksuja ole. Eräs avajaisvieraista totesi että tämän vuotinen näyttely on niin laadukas että vastaavaa ei usein näe edes museoissa. No, ehkä hieman ylisanoja. Mutta tietysti me toivomme että porukkaa tulee paikalle runsain määrin itse arvioimaan onko esitys kelvollinen. Meidän mielestämme se on.

TaideAitat

Laadukas kesänäyttely

2011-06-23T22:54:00.004+03:00

TaideAitat-kesänäyttelystä on tulossa tänä vuonna erittäin hieno vaikka näin itse sanon. Piirtämisen teema tulee käsiteltyä monipuolisesti ja kattavasti, niin että katsoja saa asiasta hyvän käsityksen. Näin on tavoite. Näyttelyn rakentamista ja sen tunnelmia voi seurata TaideAitat blogilla, jota päivittelen nyt kesällä aktiivisesti. FaceBookissa on myös näyttelyyn liittyvä ryhmä josta löytyy runsaasti kuvamateriaalia ja ajatusten vaihtoa kaikesta mahdollisesta näyttelyyn liittyvästä. Kaukaisin näyttelyä seuraava ryhmäläinen on toisella puolella maapalloa.

Viimekesänä kun homma pyörähti käyntiin, kävi näyttelyssä 600 henkeä kuukaudessa. Saas nähdä miten väki löytää nyt paikalle. Avajaiset ovat ensiviikon perjantaina. Kuvassa keskikesän "yö" (klo 22.08) aitoilla hetki sitten.

Ministerin tulee säätää taiteilijoille perusturva

2011-06-22T08:31:00.004+03:00

Aamun Hesarissa oli mielipidekirjoitukseni. Laiton kirjoituksen Hesariin otsikolla "Avoin kysymys kulttuuriministerille", mutta olivat mielipidetoimituksessa laittaneet otsikon eri tavalla, eli "Ministerin tulee säätää taiteilijoille perusturva". Ihan hyvä kuitenkin että julkaisivat tekstin.

Avoin kysymys uudelle kulttuuriministerille

Uusi hallitus on muodostettu ja kulttuuripolitiikan johtoon astuu uusi kulttuuriministeri. Edellinen hallitus tuki kiitettävästi osaa kulttuuria, esimerkiksi elokuvaa ja taidelaitoksia, mutta tavallisten taiteilijoiden toimeentulon kohentamisessa se epäonnistui pahoin, kuten edellisen kulttuuriministerin toimikautta tarkastelevan artikkelin HS 15.2.2011 yhteydessä todettiin.

On häpeällistä että Suomen kaltaisessa sivistysvaltiossa yhä edelleen löytyy korkeasti koulutettu ammattikunta, taiteilija köyhällistö, jonka toimeentulo-, sosiaaliturva ja eläkeasiat ovat täysin retuperällä. Hallituskaudesta toiseen taiteilijoiden perusturvaa luvataan kohentaa, mutta juhlapuheita pidemmälle asiat eivät näytä etenevän.

Esimerkiksi tavalliselle kuvataiteilijalle ei kerry elämäntyöstään eläkettä edes murto-osaa takuueläkkeen vertaa, koska taiteilijat luokitellaan valtiovallan toimesta yrittäjiksi ja YEL:n piiriin, vaikka tämä raskas eläkejärjestelmä ei ota lainkaan huomioon taiteilijan työn erityispiirteitä. Myös Tarja Cronbergin hiljattain ilmestyneessä selvityksessä todetaan että taiteilijoiden alkutuotannon kaltaisen toiminnan tulisi kuulua YEL:n sijaan Maatalousyrittäjän eläkelain MYEL:n piiriin.

Lisäksi taiteilijan toimeentuloa helpottaisi se että maamme alikehittyneiden taidemarkkinoiden annettaisiin kasvaa, säätämällä kaikille taide-esineille yhtäläinen arvonlisävero ja se että kotitalousvähennys ulotettaisiin koskemaan myös taiteellista työtä. Myös apurahajärjestelmä tulisi ottaa kriittiseen tarkasteluun. Voisiko sen sijaan olla parempi järjestelmä, joka takaisi jokaiselle taiteensa varassa kituttelevalle edes pienen säännöllisen perusturvan? Nyt taiteilijan työllä rahastavat lähinnä muut tahot, kun taiteilijan oletetaan lähtökohtaisesti elävän apurahoilla, vaikka tosiasiassa tätä tukea riittää vain harvoille.

Mitä uusi kulttuuriministeri tulee tekemään taiteilijoiden asioiden kohentamiseksi? Ottaako hän asiat todella hoitaakseen vai puhutaanko jälleen vain tyhjiä korulauseita kulttuuriviennistä ja luovuudesta?

Kesänäyttelyn blogi

2011-06-20T23:06:00.002+03:00

Heinäkuu lähestyy ja sen myötä TaideAitat kesänäyttely, joten päivittelen nyt kesällä hieman aktiivisemmin näyttelyyn liittyvää blogia, mutta toki myös tännekin jotain uutta...

Piirrosjumppa

2011-05-21T23:08:00.002+03:00

Lupasin päivittää piirrosjumpan ohjeet kotisivuille tässä lähiaikoina. Sieltä ne nyt löytyvät...

Former Communist Leaders Graveyard

2011-05-19T20:25:00.004+03:00

Piipahdin Pietarissa ja kaiken ohessa myös Aleksanteri Nevskin Luostarissa, ja kas, pihalta löytyi entisten kommunisti johtajien ja puoluepamppujen hautausmaa. Katoavaista on mainen kunnia ja loisto.

Majakkagalleria

2011-05-15T21:49:00.013+03:00

Kävin tänään ripustamassa näyttelyn Söderskärin saarelle ja yllätys, yllätys majakassa sijaiseva näyttelytila yllätti minut positiivisesti. Täytyy myöntää että Söderskärin Majakkagalleria on yksi erikoisimmista ja tyylikkäimmistä tiloista jossa olen näyttelyä pitänyt. Ihastuin tilaan heti ensi silmäyksellä.

Ajanhavina on käsin kosketeltavaa. Majakan paksut kiviseinät pitävät tuulen huminan ja meren äänet ulkopuolella, niin että kolmannessa kerroksessa sijaisevassa galleriassa on täysin hiljaista. Mikä on aika harvinaista näin lähellä Helsinkiä. Matka saarelle Vuosaaren Aurinkolahdelta kestää tavallisella moottoriveneellä reilut puolituntia ja hitaamilla paateilla tunnin. Söderskärin nettisivuilta löytyy tietoa myös Kauppatorilta kolme kertaa viikossa liikennöivästä yhteysaluksesta, jonka vilahtaa yhdessä oheisesta kuvasta.

Majakka galleria on noin 4-5m korkea mutterin muotoinen tila. Kevyet teokset - kuten kuvissa - on heppo naputella seinille tiilten saumoihin pienillä nauloilla. Poikki katon kulkee muutama paksu teräspalkki joihin on mahdollista myös ripustaa isompikin kolmiulotteinen teos.

Portaat ylös Majakkagalleriaan ovat aika jyrkät, kapeat ja hieman ahtaat, joten se rajoittaa isojen ja painavien teosten esittelyä tilassa. Veikkaan että Majakkagalleriasta tulee lähivuosina suosittu ja laadukas taiteen esittely paikka. Eksoottinen ja erikoinen se on jo nyt. Viime vuosina majakassa on käynyt 4000-5000 vierasta kaudessa, mikä kestää toukokuun puolesta välistä syyskuun puoleen väliin.

Jos tämä mahdollisuus kiinnostaa, niin kannattaa ottaa yhteyttä järjestäjiin. Mikäli oikein ymmärsin niin tarkoitus on pitää jatkossa taiteen taso hyvänä ja erityisesti heitä kiinnostavat ns. matrikkelista löytyvät taiteilijat.

Jatkossa näyttelytiloja tulee olemaan kaksi, joista toinen ns. majakanvartijan talossa. Siellä hieman tavanomaisemmat seinät, mutta ihan siisti tila sekin. Eli parilla, kolmella eri taiteilijalla on mahdollista järjestää täällä näyttely kesässä, kunhan homma kehittyy. Kannattaa siis laittaa portfoliota liikkeelle jo hyvissä ajoin etukäteen ja olla aktiivinen jos tämä mahdollisuus jonain kesänä kiinnostaa. Suosittelen.

Piirrosjumppaa Oulun Taidemuseolla

2011-05-14T16:59:00.002+03:00

Istun parhaillaan junassa paluumatkalla Oulusta Helsinkiin. Kävin Taidemuseolla pitämässä expandismiin liittyvän teemapäivän piirrosjumpan tiimoilta.

Museon projektihuone oli varattu tarkoitusta varten. Halukkaita osallistujia oli enemmän kuin kyseiseen tilaan oli mahdollista ottaa.

Aiheena oli siis piirtämisen keinoin toteutettava aivojumppa, joka on mahdollista toteuttaa mahdollisimman yksinkertaisin välinein ja niin että kaikki harjoitteet on mietitty niin että aivan tavallinen taiteesta tietämätön ja ns. "huonolla piirtämistaidolla" varustettu henkilö voi osallistua jumppaan siinä missä "paremmatkin" piirtäjät.

Alkuun kerroin jumpan-taustalta löytyvästä expandismista, eli ajatuksesta jossa taidetta lähestytään henkisenä harjoituksena ja tähän liittyvästä meditatiivisesta piirtämisestä, joka ajatuksena syntyi ennen aivojumppa-ideaa.

Tämän jälkeen jumpan eri vaiheet ja harjoitteet käytiin läpi yhdessä. Tila oli järjestetty niin että kaikki osallistujat näkivät valkokankaalta hyvin sen mitä minä ja muut jumppa-ohjaanina toimineet henkilöt dokumenttikameran avulla piirsimme.

Aivojumppa vedettiin läpi päivän aikana useita kertoja ja ajatuksia eri harjoitteista vaihdettiin matkan varrella vähän joka käänteessä. Tavoitteena oli yhdessä rakentaa toimiva piirrosjumppa jota jokainen voi soveltaa omissa yhteyksissään haluamallaan tavalla. Tärkeää oli saada asiat toimimaan hyvin käytännössä.

Jumppa ohje löytyy jo nyt Facebook-ryhmän sivulta, jossa sitä on tarkoitus kehitellä lisää avoimen lähdekodin tapaan tai muuten jakamalla asiasta kokemuksia ja ideoita. Päivitän kuitenkin lähipäivinä jumppaa lisää ja otan mukaan joitain tämäpäiväisen aivoriihen antia. Laitan jumpan myös kotisivuilleni jotta myös ne jotka eivät Facebookissa ole pääsevät asiaan käsiksi.

Oheinen kuva meditatiivisesta kollaasista, joka myös kumpuaa expandismi-ajatuksesta.

Hakkuuaukea

2011-04-16T18:43:00.003+03:00

Kun kuljetaan TaideAitat näyttelypaikan ohi pari kilometriä, niin tullaan tämän näköiselle silmiä hivelevän rumalle hakkuu aukealle. Tien poskessa kasvaa kaksihaarainen jykevä koivu. Ihan hyvä näköinen puu ja sopisi varmaan hyvin puuveistäjälle materiaaliksi.

Onneksi tätä ei kuitenkaan ole kaadettu vaikka lähitienoot on muuten parturoitu lähes putipuhtaaksi. Käytämme Topin kanssa puuta koiralenkin kääntöpaikkana ja suoritamme sen luona asianmukaisen reviirin merkkauksen.

Palvelulinja

2011-04-10T17:36:00.004+03:00

Keväisellä päiväkävelyllä tuli vastaan tällainen palvelulinjan merkki, jonka rapaistunut olemus tökkäsi silmää niin että tuli pakonomainen tarve ottaa siitä kuva. Merkki kököttää paikallaan ja kertoo meille että joskus palvelu on pelannut vaan eipä pelaa enää. Asiat ovat retuperällä vähän samaan malliin kuin taiteilijoiden eläkekertymät. Homma ei toimi.

Vaalit ovat tulossa - tai oikeastaan jo menossa ennakkoäänestyksen pyöriessä täyttä häkää - ja tässä on hieman epätietoinen olo miten kannattaisi äänestää. Puolueiden taidekannoista ei oikein ota selkoa, ellei nyt persujen postmodernia sekoilua oteta lukuun.

Aika monena vuotena olen kannattanut nukkuvien puoluetta, eli suomen suurinta puoluetta, mutta tänä vuonna annan ääneni jollekin pienemmälle taholle. En kuitenkaan äänestä ensisijaisesti puoluetta vaan sellaista ihmistä, jonka kuvittelen pitävän kovinta ääntä taiteilijoiden puolesta ja ymmärtävän tilanteemme, oli tämä pauhaaja sitten minkä värinen tahansa. Valinta ei ole ihan helppo. Ja se riski myös täytyy ottaa että vaalilupaukset ja taiteilijan tilanteen ymmärtäminset saattavat jäädä taka-alalle, kun arki eduskunnassa alkaa.

Mielenkiintoiset vaalit ovat jokatapauksessa tulossa, kun sikeästi nukkuvatkin alkavat heräilemään. Jos seuraava eduskunta ei saa aikaiseksi parannusta taiteilijakunnan kehnoon tilanteeseen, vaikkapa eläkeasiaan, niin palaan nukkumaan, enkä enää jatkossa vaivaudu heräämään kaikenmaailman poliitikkojen tyhjiin kutsuhuutoihin.

Rahat ja Henki-seminaarissa

2011-04-09T17:52:00.002+03:00

Lähdin aamujunalla Kotkaan. Ensin Pasilassa paikallisjunan vaihto Kouvolan kyytiin. Sitten Kouvola-Kotka lähijunassa tapahtui positiivisessa mielessä kummia. Juna nytkähtää liikkeelle ja konduktöörin reipas ääni aloittaa kuulutuksen kaijuttimista.

"Tervetuloa lentävän lähijunan kyytiin arvoisat rouvat ja herrat, nuoret ja vanhat. Tätä Valmetin vuonna 1972 rakentamaa insinööritaidon ihmettä kutsutaan lentäväksi siksi että tästä putkilosta piti alunpitäen tulla lentokone, mutta kun Valmetilla ei vielä siihen maailman aikaan osattu rakentaa siipiä, niin junahan tästä sitten lopulta tuli. Mutta ei hätää arvoista matkustajat, tämä paksupeltinen työjuhta kiidättää teidät tuossa tuokiossa Kotkaan. Pysähdymme asemilla….jne."

Kuulutus saväytti hyväntuulisella absurdiudellaan. Jokaisen matkustajan suunpielissä karehti hymyn vire. Sinänsä pieni asia, mutta merkittävä, ainakin minun päivääni junavirkailijan tempaus piristi kovin.

Kotkassa kävin pitämässä pienen alustuksen "Rahat ja henki" seminaarissa, jossa aiheena taiteiljan toimeentulo huolet. Ihan hyvä päivä. Muina puhujina Tarja Cronberg, Pertti Kukkonen ja Kira Sjöberg. Kaikkien näkökulmat täydensivät hyvin toisiaan ja yleisöäkin oli mukavasti paikalla.

Juna on hyvä keksintö. Mennessä voi valmistella esitystä ja palatessa laittaa blogille pienen tekstin.

Spektri Business Parkin näyttelytila

2011-04-01T15:55:00.008+03:00

Kävin tänään ripustamassa näyttelyn Spektri Business Parkiin Espooseen kehä I:n varteen lähelle Tapiolaa. Kyseessä on yritys "puisto" tai iso kiinteistö jossa on vuokralla reilut 70 yritystä. Taidenäyttelyitä varten on varattu rakennusten välisiä yhdyskäytäviä ruokalan ja kahvion molemmin puolin.

Ainakin ripustuksen aikana väkeä tuntui liikkuvan ja tauluja pysähdyttin katsomaan. Yritysten työntekijöitä ja vierailijoita liikkuu käytävillä päivittäin satamäärin, eli jokainen täällä pidettävä näyttely saavuttaa moninverroin enemmän yleisöä kuin tavanomainen gallerianäyttely. Nähtäväksi sitten jää miten omalla vastuulla oleva myynti sujuu, kun varsinaista myyntihenkilökuntaa ei ole paikalla. Yhteystiedot löytyvät jokaisen teosryppään molemmin puolin.

Tila sopii hyvin pienimuotoisiin esityksiin. Omassa näyttelyssäni on vain kymmenen teosta, mikä tuntui varsin sopivalta määrältä. Ohessa muutama tuore kuva näyttelystä heti ripustuksen jälkeen. Ripustus paikkoja on kolme, joista kaksi on selkeitä käytäviä ja kolmas on pieni välitila, aulan tapainen, johon sopiin tarvittaessa melko isokin työ. Mielestäni tilat ovat ihan tyylikkäät, vaikka käytävänäyttely ei lähtökohtaisesti kuulosta kovin houkuttelevalta.

Alku aina hankala

2011-03-30T18:24:00.002+03:00

Aina välillä käy niin että tilaustyön aikataulut eivät mene yksiin ns. inspiraation kanssa. Asiakas odottaa saavansa valmista ja laadukasta jälkeä tietyn ajan kuluessa, mutta ateljeessa ei tapahdu mitään. Taiteilijalla on jonkin sortin rimakauhu. Tyhjä paperi pelottaa ja aloittaminen tuntuu vaikealta.

Homma menee kynien teroitteluksi, tyopisteen ympärillä kaarteluksi ja kaikenlaiseen toissijaiseen takertumiseksi. Yllättäen iskee tarve järjestää ateljeen naulakko ja viedä kellarissa oleva lehtipino kierrätykseen. Ulkokenkiin tulee laitettua vähän rasvaa ja palanut lamppu, joka on ollut vaihtamatta jo vuoden, tulee uusittua.

Jokaisella taiteilijalla lienee oma riittinsä, jonka avulla saadaan kiinni luovasta vireestä ja pystytään viimein rauhoittumaan työn ääreen. Omaa "luovuuden moottoriani" käynnnisteltäessä tuntuu hyvältä kun asioita vain alkaa tapahtua, vaikka nämä asiat eivät suoranaisesti liity kyseiseen tilaustyöhön. Ilmeisesti ateljeen tuntumassa tehtävien pienten suoritteiden kautta energia tasoni pikkuhiljaa nousee, niin että lopulta huomaan olevani valmis tarttumaan luovaan työhön ilman epäröintiä.

Tässä vanha sanonta "alku aina hankala, lopussa kiitos seisoo" pitää aika hyvin paikkansa.

Aivojumppaa ja ekspandismia

2011-02-23T09:43:00.005+02:00

Olen pitänyt itsepäisesti kiinni periaatteesta että ihmisen on tultava toimeen omalla työllään. Kohdallani tämä on tarkoittanut sitä että olen tosissani yrittänyt repiä toimeentuloa taiteesta, joskin asiaan on liittynyt pieni ongelma.

Parasta taidetta syntyy silloin kun teoksia tehdään vapaasti oman halun, mielenkiinnon ja innostuksen mukaan, eikä sitä varten että teoksen mahdollisesti ostaa joku. Olen tehnyt paljon teoksia jotka eivät ole ns. "myyviä" tai "kauniita", mikä taas on vaikeuttanut toimeentulon hankkimista. Tämän takia olen tehnyt vapaan taiteilun ohessa tilaustöitä lähinnä yrityksille. Näin olen onnistunut pysymään hieman paremmin kiinni leivän syrjässä.

Yritysten kanssa on ollut helpompi toimia kun on itsekin toiminut yrittäjämäisesti ammatinharjoittajana. "Yrittäminen" on tuonut tilaustöiden etsimiseen kurialaisuutta ja stemppiä, mutta myös aika paljon stressiä. Painetta onkin ollut aika-ajoin omiksi tarpeiksi aivan liikaa.

Kun 2008 iski uusin lama ja yritysmaailma aloitti säästökuurin, niin ensimmäisiä asioita mistä tälläisissa tilanteissa karsitaan on taide. Ja minuun tämä iski erityisesti kun suurin osa tuloistani on yritysten tilauksista kiinni. Tämä jos mikä nosti mukavasti verenpainetta ja kiristi pinnaa.

Olen myös pitänyt vapaan taiteeni kanssa säännöllisesti näyttelyitä ja osallistunut erilaisiin yhteisiin kattauksiin ym. taiderientoihin. Lisäksi on perhe-elämä ja tavallinen arki velvoitteineen. Välillä on tuntunut että elämä ja kaikki se mitä pitäisi tehdä menee jossain kaunana edellä ja minä hengästyneenä yritän raahautua perässä.

Näistä syistä aloin kaipaamaan stressitöntä tilaa, jotain sellaista minkä avulla voisin unohtaa hetkeksi kaiken mitä ympärillä on. Halusin heitää pois huolet, kaiken ponnistelun, näyttelykiireet, tilaustöiden etsimisen paineet, toimitusaikojen sovittelut, rahahuolet, arjen asiat, aiheiden miettimiset, ruohon leikkuut, lumityöt ja taiteen teon.

Ja niin syntyi ajatus meditatiivisesta piirtämisestä, expandismista, siitä kuinka piirtäminen lakkaa olemasta aiheiden hahmottelua tai taiteen tekemistä ja kynän käyttö muuttuu henkiseksi harjoitukseksi, mahdollisuudeksi rentoutua.

Ekspandismissa unohdetaan piirtäminen perinteisessä mielessä. Ei osaamista, ei aihetta eikä suunnitelmaa, vaan mielen tyhjentämistä yksinkertaisten alkeellisten merkkien, kynästä lähtevien töhryjen avulla. Virheitä ei ole, nyt ei tehdä taidetta vaan jumpataan mieltä.

Merkkeihin, yksityiskohtiin keskittymällä tavoitellaan rauhoittumista, kaiken muun unohtamista. Kyseessä on hapuilu jonnekin piirtämisen (ja ehkä myös taiteen tekemisen) alkutilaa kohti, aikaan kauan ennen piirrustuksenopettajia ja taidekäsityksiä. Jonnekin sinne milloin raapustettiin ensimmäiset merkit nuotiolla hiiltyneellä puun palalla.

Täytyy sanoa että ekpandismin myötä elämään on tullut rauhaa ja levollisuutta. Ajatus on myös alkanut kehittyä ja mietiskelyn rinnalle on syntynyt aivojumppa. Jumppa on suunniteltu niin että se sopii kenelle tahansa piirrustustaidosta riippumatta. Riittää että osaa vähän kirjoittaa.

Nyt Espoon modernintaiteen museossa Emmassa on mahdollista päästä haastamaan aivojaan aikuisten työpajoissa tämän ekspandismiin pohjautuvan piirrosjumpan avulla. Homma pyörii kevään ajan Miró näyttelyn ajan.

Expandismista ja meditatiivisesta piirtämisestä lisää tästä linkistä.

Osto-odotus

2011-02-20T11:04:00.004+02:00

Jokin aika sitten tuli teeveestä dokumentti jossa kerrottiin Keniassa ja Namibiassa luonnonsuojelualueille villieläinten sekaan perustetuista ja osin paikallisten pyörittämistä pienistä hotelleista, jonne toivottiin vieraiksi turisteja euroopasta, usasta ja muista rikkaista maista. Ideana oli se että salametsästys ja eläinten tappaminen (myös nälkään) vähenee kun myös alueen heimot ymmärtävät luonnon arvon ja saavat siitä selvää rahallista hyötyä. Luonto on kuin pankki, jossa jokainen villieläin on talletus, korkoa kasvavaa pääomaa.

Sinänsä hyvä ajatus. Mutta ongelmiakin oli. Turisteille järjestettiin pieniä safareita erään karussa ympäristössä savimajoissa elävän pienen heimon luo. Esille oli laitettu kaikenlaista käsintehtyä matkamuistoa, pikku kudelmaa ja esinettä, joita vaaleaihoisten rikkaiden toivottiin ostavan runsainmäärin. Mutta krääsä ei oikein tahtonut kelvata näille pääosin jo paljon maailmaa nähneille keski-ikäisille matkaajille.

Ostamisen odotus oli käsinkosketeltavaa ja samoin se että hyvinvoiva länsimainen ihminen jolla jo on kaikkea yllinkyllin ei mielellään osta matkamuisto roipetta, vaan meluummin ostaisi jotain "kunnollista". Turistien mentyä köyhät kyläläiset olivat pettyneitä, kun vaalenpunaisille rikkaille ei mikään kelpaa. Myös turistit harmittelivat kun heille yritettiin myydä turhanpäiväistä moskaa ja heidän elämysretkensä hyvä fiilis katosi sen siliän tien.

Asetelmassa oli jotain hyvin tuttua. Jotain sellaista mihin olen törmännyt elämäni aikana monen monta kertaa. Muistan jo lapsuudesta kuinka isäni ateljeessa oli käynyt tauluostaja, joka oli vain "levitellyt rahojaan, esitellyt kallista kelloaan ja aikansa katseltuaan huristellut tiehensä kiiltävällä autollaan ostamatta mitään". Isältäni meni monta päivää toipua mielipahastaan ja siitä kuinka "toisilla sitä on rahaa vaikka kuinka mutta ei mitään ymmärrystä hyvän taiteen päälle. Hakekoon torilta taulunsa perkele!"

Vuosien varrella olen ollut mukana monenlaisissa näyttelytilanteissa ja yleensä tämä sama asia, eli odotus myynnistä, taloudellisesta onnistumisesta, on jollain tapaa läsnä. Asiasta ei puhuta kovin avoimesti, mutta kun taiteilijat keskenään keskustelevat, niin myyntiä jännitetään, sitä toivotaan ja tiettyjä ostovoimaisia vieraita odotetaan avajaisiin.

Pettymyksen aiheuttaa yleensä se että ennakko-odotus ei täyty ja tilannetta huonontaa taiteilijan kannalta myös se että taidetta ostetaan suomessa verraten vähän. Jos kaupanteko olisi jokapäiväisenpää, niin ostamisessa ja myymisessä ei olisi mukana niin paljon tunnetta, kuten nyt kun jokainen myyty teos on toimeentulolle hyvin tärkeä.

Tässä kohtaa me taiteilijat olemme hieman samassa asemassa, kuin turisteja odottavat kyläläiset. Jos myydä haluaa, niin myytävän tavaran vaan olisi hyvä olla sellaista että se kiinnostaa kaikennähneitä turisteja ja taulunostajia. Kokonaan eriasia siten onkin haluaako taiteilija tehdä taidetta periaatteella "tehdään sitä mikä myy." Käsityöläisen on tämä helpompi omaksua, mutta taiteessa tämä ei takaa ns."hyvää taidetta".

Apurahoitus vääristää terveen kilpailun taiteessa

2011-02-03T08:58:00.002+02:00

Aamun Hesarissa oli ilokseni mielipiteeni, joka liittyy Hesarin kirjoitteluun kulttuurin rahoituksen koukeroista:

Apurahoitus vääristää terveen kilpailun taiteessa

Viime aikoina Helsingin Sanomat on nostanut esiin kultuurin ja taiteen rahoitukseen liittyviä näkökulmia. Artikkelissa 28.1 kerrottiin elokuvien rahoituksesta ja siitä kuinka jotkut elokuvat ovat saaneet tukea jopa satoja euroja katsojaa kohden.

Katsojaluvut, kävijä- ja lukijamäärät ovat selkeitä mittareita, joilla arvioidaan yksitäisen teoksen, taiteilijan, tuotannon tai esityksen onnistumista tai yleistä kiinnostavuutta. Kuvataiteen puolella museokävijät tilastoidaan, mutta pienemmistä yksityisnäyttelyistä ei statistiikkaa juuri löydy.

Näyttely on kuvataiteilijan työn keskeinen toiminto, jonka kautta rakennetaan uraa, esitellään teoksia ja yritetään ansaita toimeentuloa. Keskiverto näyttelyn kävijämäärät jäävät muutamaan sataan ja myyntikin on yleensä varsin vaatimatonta. Eli käytännössä myös monet taiteilijat "maksavat" jokaisesta näyttelyvieraastaan, kun taiteilijan kiinteät kulut ja näyttelyn kustannukset otetaan asianmukaisesti huomioon.

Tässä kohtaa hyväksi kehuttu apurahajärjestelmä asettaa taiteilijat hyvin eriarvoiseen tilanteeseen. On huomattavasti helpompaa tukea näyttelyvieraiden taide-elämyksiä apurahoitettuna kuin omista rahoistaan.

Apurahajärjestelmä tulisi laittaa reilusti täysremonttiin ja maksaa kaikille taiteilijoille samansuuruista tukea ammatinharjoittamisen perusedellytysten turvaamiseksi. Ja jos rahaa vielä tämän jälkeen riittää apurahoille, niin nämä rahat tulisi kohdentaa ei-kaupallisiin ja yleishyödyllisiin taidehankkeisiin.

Myyntinäyttelyn pitäjänä jokaisella taiteilijalla tulisi olla tasavertaiset lähtökohdat tavoitella menestystä taidemarkkinoilla. Miksi vääristynyt kilpailu sallitaan taidekentällä, vaikka muilla yhteiskunnan alueilla se on rangaistavaa?

Uusia tuulia

2011-01-22T11:53:00.004+02:00

Viime vuoden lopulla kerrottiin uutisissa kuinka yritysten taiteeseen satsaama rahamäärä on hiipunut kolmasosaan verrattuna kymmenen vuoden takaiseen vuoden 1999 tilanteeseen. Kuvataiteen alueella tämä tarkoittaa sitä että se raha millä yritykset ovat ostaneet teoksia on pienentynyt vuosi vuodelta, vaikka samaan aikaan suomalaiset yritykset ovat entistä vauraampia ja yleinen elintasokin on kuulemma korkeampi kuin ikinä ennen.

Uutinen oli hätkähdyttävä siksi että olen tehnyt paljon tilausteoksia yrityksille juuri tänä samana ajanjaksona. Ja täytyy myöntää että tilaustöiden saaminen oli 2000-luvun taitteessa selvästi helpompaa kuin nyt viime vuosina on ollut. On myös vahvistunut outo tunne että uin kokoajan johonkin kummalliseen vastavirtaan ja meno tuntuu paikkapaikoin jo pelottavan tahmealta.

Tutkimustuloksen kuuleminen oli helpottavaa. Aavistukseni ovat olleet oikeansuuntaisia. Isot firmat investoivat ulkomaille, konttorit rakennnetaan avomallisiksi tai muuten lasiseinäisiksi. Taiteelle ei ole edes tilaa tälläisessa ympäristössä.

Ja lisäksi on vielä globalisisaatio ja kustannustehokkuuden vaatimukset. Taidetta "kulutetaan" tässä oravanpyörässä lähinnä silloin kun henkilöstöä pitää virkistää teatteri-illalla tai viininmaistelulla museomiljöössä. Yksittäisen leipäänsä hankkivan kuvataiteilijan on aika vaikea taistella tällaista suurta koko yhteiskunnan läpäisevää kehityssuuntaa vastaan.

Se täytyy kyllä pystypäin ja ylpeänä sanoa, että aika hyvin olen taistellut ja onnistunut tilauksia saamaan näihin aikoihin asti ja sitkistely jatkuu edelleen. Mutta selvää on että tähän rinnalle tarvitaan myös jotain muutakin toimeentuloa, muuten voivat uintiliikkeet käydä jossain vaiheessa liian raskaiksi.

Ensimmäisiä askeleita olen jo ottanutkin tähän suuntaan. Nyt kokeilen tänä keväänä miten taiteenteko ja elämä sujuu kun mukana matkassa on pieni sivutyö, joka vie aikaa 2 työpäivää viikossa.

Kirjoitan jossain vaiheessa ajatuksia siitä miten (ei taiteeseen liittyvä) sivutyö vaikuttaa taiteelliseen työskentelyyn ja elämän laatuun.

Ateljeetossut

2010-12-21T17:58:00.004+02:00

Ateljeetossuni olivat kuluneet käytössä melko huonoon kuntoon. Olin ostanut ne joskus 20 vuotta sitten. Ne ovat kunnon paksua nahkaa ja kestävät vuosikausia, sanoi myyjä. Ja oikeassa oli.

Mutta mikään hyvä ei jatku loputtomiin, vaikka kuinka laadukasta olisi. Niinpä koitti päivä jolloin jouduin uudelleenarvioimaan tossutilanteeni. Ostanko uudet vai annanko uskollisille palvelijoilleni jatkoajan?

Otin tossut kainaloon ja lähdin kierroselle. Ensin suutarilta arvio kannattaako ylipäätään korjata ja mitä homma maksaa. Sitten kauppojen valikoimia katsomaan. Löytyi muutaman kympin vaahtomuovista läpykkää ja kaikenlaista muuta työjalkineeksi luokiteltua. Oli muovista lestiä, puista lestiä, pehmustettuja ja jalkaa hierovia tuotekehittelyn tuloksia hintahaarukassa 50-150 euroa.

Pohdin ekologisuutta, sitä onko luonnon kannalta parempi työllistää suutaria vai kaukoidän tehtaita monenkirjavine alihankinta- ja kauppiasketjuineen. Kelpo kansalaisen pitäisi kuulemma kuluttaa, jotta kestäväkehitys ja maailmantalous saisi loputtomasti kasvaa ja tuoda hyvinvointia, mannaa ja hunajaa maapallon asukkaille.

Tässähän tämä onkin ihmisen ongelma. Mihin uskoa, millaista tulevaisuutta rakentaa? Luottaako siihen että jatkuva kasvu tuo paremman huomisen ja maapallon ylikäytön ongelmat ratkaistaan aikanaan kaiken kulutuskysynnän ja työpaikkojen turvaamisen ohessa. Vai lähteäkö suosiolla siitä että elintasoa on pakko pudottaa ja palata monta askelta taaksepäin aikaan jolloin käsityötä tehtiin paljon yleisemmin. Vai tuleeko kenties Jeesus takaisin ja laittaa asiat kerralla kuntoon uuden luomakuntansa kera, jolloin kelpo kristittyjen ympäristö-sikailuilla ei ole oikeastaan mitään väliä?

Tässä tapauksessa valitsin käsityön. 40 eurolla ostin tossuilleni jatkoaikaa taas vuosiksi eteenpäin. Oliko tämä ekoteko? Tämän kaltaisia valintoja tulee vastaa lähes jokapäivä ja yleensä talouskasvu vie voiton. Käsityö kun ei oikein ole kilpailukykyistä tehdastuotannon kanssa. Olemme ilmeisesti jonkin sortin patti-tilanteessa.

Lumisade A18 Helsinki-Turku moottoritiellä

2010-12-19T17:17:00.005+02:00

Tässä muutama tuore kuva etelä-suomen kaamoksesta ja äskeisestä lumimyräkästä. Kuvattu hetki sitten kello 16 tienoilla matkalla Helsingistä Sammattiin Turku-Helsinki moottoritiellä. Lumi pöllysi ja näkyvyys oli paikka paikoin heikko. Aura-autokin ilmestyi lumipilvestä näkyviin vasta lähietäisyydeltä. Ei tarvitse mennä Lappiin hakemaan kaamostunnelmaa.

Kaksoistutkinto toisi turvaa taidealan ammattilaiselle

2010-12-17T13:47:00.003+02:00

Hesarissa, keskiviikon lehdessä oli jälleen mielipiteeni 15.12 koskien taiteilijoiden kehnoa toimeentulotilannetta...

Kaksoistutkinto toisi turvaa taidealan ammattilaiselle

Kulttuurisivuilla kirjoitettiin (HS 13.12.) kulttuurialan koulutuksen ylitarjonnasta ja siitä kuinka kuvataiteilijoista 20 % on työttömyyskortistossa. Artikelissa todettiin kuinka taiteilijoiden työllistämisessä on epäonnistuttu vaikka kulttuurialat ovat valtiovallan virallisen linjauksen mukaan ns. tulevaisuuden kasvualoja.

Opiskelupaikkojen raju karsinta ja sitä kautta taiteiljoiden ja kulttuurialojen opiskelijoiden määrän rajoittaminen varmasti helpottaa tilannetta. Yksi ratkaisu tässä voisi olla koulutuksen kehittäminen kaksoistutkinnon suuntaan. Tällöin toimeentulon kannalta ongelmallisten alojen opiskelijoilla olisi mahdollisuus valmistua myös johonkin toiseen ammattiin, josta saisi itselleen tarvittaessa parempaa toimeentuloa.

Pohtia pitäisi myös 40 tuntiseen työviikkoon nojaavan työelämän pelisääntöjä. Voisiko niitä muuttaa niin että osa-aikaista työtä olisi selvästi nykyistä enemmän tarjolla? Tällöin taiteilijoilla olisi edes hieman paremmat mahdollisuudet löytää mielekkäitä sivuansioita ja selviytyä elämästä ilman työttömyysrahalla kikkailua.

Taiteilijuus on usein kutsumusammatti tai elämäntehtävä. Eli taidetta tehdään jokatapauksessa satoi tai paistoi, joko sivutöiden avulla, apurahalla, oman myynnin varassa kituutellen tai työttömyysrahan turvin. Yhteiskunnan kannalta olisi varmaan kestävämpää kehitystä se että taidetta tehdään edes hieman sivuansioista veroja maksaen kuin täysin pelkkien yhteiskunnan tukien varassa roikkuen.

Siivooja löysi luovuuden roskan seasta

2010-12-13T20:09:00.005+02:00

Välillä työskentely ateljeessa tökkää, mikään ei suju eikä huvita. Aina silloin tällöin iskee tuollainen jakso, eikä siinä mitään. Alavire kuuluu myös luovuuteen. Ei ihminen ole kone, vaan etäisyyttä luovaan työhön ja lepoa ja ns. akkujen lataamista tarvitaan säännöllisin välein.

Ongelmaksi tämä tulee silloin kun on jokin deadline näköpiirissä, näyttely tulossa tai asiakas odottaa tilauksensa valmistumista. Kun työ ei maistu niin silloin kannattaa yrittää pelata itselleen lisäaikaa ja ottaa koko touhusta reilusti etäisyyttä ja lähteä vaikka kalaan tai kaupungille luuhaamaan tai tekemään (tai olemaan tekemättä) mitä hyvänsä tahansa joka auttaa viemään ajatukset aivan muualle ja virkistää.

Pieni irroittautuminen, vaikka muutamaksi tunniksi, päiväksi tai viikoksi virkistää ajattelua sen verran että pystyy käyttämään jäljellä olevan ajan paremmin kuin silloin jos jää alavireessä työn äärelle ja vääntää teoksen väkisin runttaamalla valmiiksi.

Yksi tapa löytää uutta potkua työhön on työhuoneen järjestely. Huomaan aina säännöllisin välein vaihtavani työpisteiden paikkoja ja laittavan paikat uuteen ojennukseen. Jostain kumman syystä tämä herättää uinuvaan luovaa virettä ja saan itseni suht helposti käyntiin.

Olisiko niin että siisti työhuone ikäänkuin kutsuu sotkemaan ja leikkimään paikat hyrskyn myrskyn. Sitten kun kaikki on taas kaaoksessa, niin luovuus hukkuu roskan sekaan ja tarvitaan siivoojaa jotta innoitus voidaan löytää jälleen.

Taide on kuin uskonto

2010-11-30T19:24:00.004+02:00

Tässä 2.12.2010 ilmestyvään ESSE-lehteen (Espoon seurakuntien lehti) kirjoittamani puheenvuoro taiteesta. Teksti julkaistaan palstalla jossa Espoolaiset taidevaikuttajat kynäilevät erilaisia näkökulmia taideasioita sivuten.

Taide on kuin uskonto

Kristinusko on taantunut. Se on jäänyt nykyihmisen arjessa taka-alalle. Ei pyöri elämä enää kirkon ympärillä niin kuin 100 vuotta sitten. Yksilön tarpeet korostuvat ja Jumalan tahtoa tärkeämmäksi on tullut se miten ihminen itse haluaa elämänsä elää, se mitä "minä" tahtoo.

Aika muuttuu, mutta ihmisen hengellinen kaipaus on sama. Sieluilla on yhä nälkä. Jos hengen ravintoa ei saa kristillisistä lähteistä, niin silloin sisältöä haetaan jostain muualta, kuten taiteesta.

Taiteessa onkin paljon uskontoon vivahtavia sävyjä, jopa siinä määrin että siitä voi tulla joillekin uskonnon korvike tai uususkonto. Olen tavannut useita taiteilijoita tai innokkaita taiteen ystäviä jotka enemmän tai vähemmän tosissaan kertovat uskonnokseen taiteen.

Taidetta tehdään yleensä hyvin harkiten ja teoksia syntyy vain pieni rajallinen määrä. Siksi aiheella ja esiin nostettavalla teemalla on väliä. Taiteilijan kannattaa tarttua niihin aiheisiin joihin hän uskoo ja sitten ikäänkuin julistaa nämä taiten tehdyt oivalluksensa yleisölle.

Taiteessa etsitään myös "totuutta" uskontojen tapaan. Jokainen teos on taiteilijan näkemys tai tulkinta - eli taiteilijan totuus jostain asiasta. Jos totuus välittyy eteenpäin katsojalle ja teos puhuttelee tai koskettaa syvemmin, niin silloin voidaan sanoa että taiteilija on onnistunut työssään.

Yleensä katsojakin odottaa että taiteessa on sisältöä ja ajatusta. Hän haluaa tulla kosketetuksi ja saada uusien näkökulmien kautta sisältöä, suuntaa ja lohtua elämäänsä. Taide piristää ja auttaa jaksamaan. Katsoja voi jopa kokea että juuri hän on tärkeä ja taiteelle rakas. Taide parantaa ja kutsuu tyhjiä astioita luokseen.

Museoissa on hyvin aistittavissa tähän liittyvä "taiteen henki". Suurissa saleissa on harras ilmapiiri kuin kirkossa konsanaan ja teokset on sijoitettu valkeille alttareille taiteenpalvojien iloksi. Tätä jokainen voi pohtia seuraavalla kerralla näyttelyssä käydessään.

Haluaisin kysyä mitä taide merkitsee kirkolle tänään? Onko se vanhaan kristilliseen traditioon nojaavaa kirkon koristelua, huonosti hyödynnetty ja tutkittu voimavara, kilpaileva uskonto vai jotain muuta? Kunnon keskustelu taiteesta saataisi olla kirkossa paikallaan.

Tilausteos

2010-11-30T19:13:00.004+02:00

Tässä pari kuvaa viimeisimmästä äsken valmistuneesta tilausteoksesta, joka komeilee nyt asiakkaan edustustilan seinällä, eli tarkemmin sanottuna jäähallin aitiossa. Oli aika erikoinen paikka tehdä taidetta, mutta mielestäni kokonaisuus onnistui varsin hyvin.

Taiteen tulevaisuusseminaari

2010-11-22T17:15:00.002+02:00

Olen jälleen peruskysymysten äärellä. Tuijotan tyhjää paperia. Mietin miksi oikein teen tätä taidetta? Pohdin onko tekemisilläni mitään merkitystä tai ylipäätään millään taiteella? Mietin luonnon riistoa, maapallon tilaa, kuluttamiseen perustuvaa elämän tapaamme ja sitä kuinka lähes kaikki mitä me ihmiset valmistamme päätyy liian pian jätteeksi?

Meitä taiteilijoita on liikaa ja suuri osa kaikesta siitä taiteesta mitä nyt tehdään ei päädy minnekkään tai päätyy muun ylituotannon lailla kaatopaikalle. Taiteen nykyiset varastorakennukset natisevat jo nyt liitoksistaan ja kärvistelevät rahapulassa.

Onko taideteoskin lopulta vain ihmiskunnan kulutusjuhlan osanen? Kulutushyödykkeenä taide menee ilman muuta luksustuotteiden ja turhakkeiden kategoriaan. Elitismi ja taide näyttävät kuuluvan erottamattomasti yhteen.

Jos tilanne jostain syystä kiristyy (yksilön tai yhteiskunnan tasolla) niin yleensä perustarpeista huolehditaan ensin. Taidetta ja muita vastaavia vähemmän välttämättömiä asioita pohditaan vasta viimeisenä. Tämän huomaa kun tekee taidetta yrityksille. Kun maailmantalous hieman yskäisee, niin taide unohdetaan tai laitetaan jäihin heti ensimmäisten joukossa.

Entä jos luonto pakottaa meidät kyseenalaistamaan loputtomaan kasvuun perustuvan elämänmuotomme ja joudumme - etenkin länsimaissa - pudottamaan elitasoamme todella rajusti. Miten käy taiteen ja taiteilijoiden tässä yhtälössä? Onko taide jälleen ensimmäisten yliviivattavien asioiden joukossa?

Huomaan miettiväni mitä voisin tehdä etten omalla taiteellani lisäisi maapallon kuormaa, turhaa kuluttamista ja elitismiä. Myyn aina kun on mahdollista suoraan ja hinnoittelen työni tehdyn työmäärän mukaan. Kollaasit teen erilaisista kierrätys-, ylijäämä-, ja kirpputorimateriaaleista. Mutta täysin ekologisia ne eivät ole. Riittävän laadukasta liimaa en osaa valmistaa itse eikä kehystyskään onnistu kierrätysmateriaaleista.

Miten pystyisin lisäämään teosteni "ekologisuus astetta"? Mistä saan tietoa siitä mikä on akvarellipaperin tai öljyvärituubin hiilijalanjälki? Tai onko ekologisempaa piirtää perinteisellä tussilla vai tehdasvalmisteisella kynällä? Tai mitä se merkitsee luonnon ja kuluttamisen näkökulmasta, jos taideteos ostetaan galleriasta tai suoraan taiteilijalta?

Keskustelu taiteen ympäristövaikutuksista on yhä täysin käymättä. Olen yrittänyt nostaa aihetta silloin tällöin esiin mutta taiteen hiilijalanjäljet eivät tunnu taiteilijoita yksilötasolla pahemmin kiinnostavan. Tässä suhteessa emme eroa muista ihmisistä millään tavalla, vaikka aiheemme ja yhteiskuntakriittiset teemamme olisivat kuinka näennäisen kulutuskrittisiä tahansa.

Tarvetta olisi myös taiteen tulevaisuusseminaarille, jossa pohditaan taiteen asemaa, merkitystä ja mahdollisuuksia tilanteessa jossa turhaa kuluttamista tullaan rajoittamaan.

Suoramyynti taidetta

2010-11-15T15:35:00.007+02:00

Pingoitin kosteita akvarellipapereita taustalevyille, kun puhelin soi. Kiiruhdin vastaamaan toiveekkaana; ehkäpä taulunostaja haluaa visiitille?

Mutta kattia kanssa! Suoramyyjä kertoo että olen "joskus vuosi sitten" osallistunut heidän asiakastyytyväisyys kyselyynsä ja siksi hän soittaa minulle kertoakseen että minulla on käyttämättä 40 euroa rahaa. Eli käytännössä neljäkymppiä alennusta lehden kestotilauksesta.

Myyjän taktiikka perustui epärehellisyyteen. En ollut osallistunut heidän galluppiinsa, enkä ylipäätään minkään muunkaan firman asiakaspalautteluun, en koko ikänäni, jotain satunnaista nuoruuden hairahdusta lukuunottamatta. Äänestän yleensä näissä asioissa jaloillani.

Kaiken kukkuraksi tämä oli tänä syksynä jo toinen samoilla sanoilla tehty lähestyminen tuosta samasta firmasta. Toinen yleinen tapa koukuttaa puhelimestaan yllätetty kuluttaja on kertoa kuinka "juuri nyt asiantuntijamme kiertää sillä seudulla…"

Mitähän siitä tulisi jos galleristi soittelisi tuiki tuntemattomille ja kertoisi että heillä on 200 euroa rahaa käyttämättä koska nämä ovat osallistuneet taannoin "kuinka tyytyväisiä olette gallerian näyttelytarjontaan" tms. huu-haa kyselyyn. Ja että rahat voi hyvin "saada itselleen" parin-kolmen tonnin ostoksen yhteydessä.

Entä jos galleristi soittelisi läpi tietyn alueen koteja ja kertoisi kuinka "taiteilijamme on juuri siinä lähistöllä potrettia tekemässä ja että hän voisi hyvin myös tulla maalaamaan muotokuvan teistä"? Halvemmaksikin homma tulisi kun maalattaisiin usempi kärpänen kerrallaan. Mahtaisiko toimia?

Osa-aikaista leppoistelua

2010-11-12T15:51:00.009+02:00

Viikko hujahti tilaustyötä tehdessä kuin siivillä. Syksy on kohta vaihtumassa jouluun. Vuosi hupenee silmissä. Kaksoistornien sortumisesta on liki kymmenen vuotta ja muurin murtumisesta yli kaksikymmentä. Hetki sitten lapset ryömivät vaipoissaan, nyt nuorimmainenkin alkaa olla aikuinen.

Elämä menee nopeasti ja huomaan miettiväni jälleen kerran sitä mikä on oleellista, mikä tärkeää, sitä mihin jäljellä oleva aika kannattaisi harkiten tuhlata. Kaikkea mielenkiintoista en yksinkertaisesti ehdi. Kaikkea tärkeäksi luulevaani en myöskään pysty tekemään, koska raha pakottaa juoksemaan. Mietin onko leppoistaminen tai downsiftaus tavalliselle tallaajalle jotain kummallista muotilehti-utopiaa johon oikeasti kykenevät vain ne joilla siihen on varaa ja vähän vastuita?

Elämä menee kokoajan kehittyneempään suuntaan ja yhteiskunta, toiminnot, yhteisöt jakaantuvat yhä pienempiin yksikköhin. Tämä kai tarkoittaa sitä että kaikki muuttuu yhä kalliimmaksi ja kalliimmaksi. Käykö tässä niin että kansa punnertaa aina korkeaan eläkeikään, koska historian/kohtalon iso ratas vain pyörii siihen suuntaan, eivätkä arjen realiateetit anna mahdollisuutta hitaampaan elämään, kuin joillekin harvoille?

Saisinpa äkkiä isomman tilauksen, sen turvin olisi mahdollista leppoistella edes hetki osa-aikaisesti.

Elämä on kuljetustoimintaa

2010-11-08T18:20:00.007+02:00

Viime perjantaina kävin puhumassa taiteen hinnoitteluun liittyvistä kiemuroista art360-hankkeen tilaisuudessa Oulussa. Lähdin esitelmöinti reisuun Helsingistä torstaina 22.22 yöjunalla suht kiireisen päivän päätteeksi. Nukuin huonosti kun hytin seinän takana kaksi miestä jutteli äänekkäästi tunteistaan ja siitä miten heidän naisensa aiheuttavat monenkirjavaa päänvaivaa. Erikoista, mutta valvottavaa.

Perillä 7.32 ja aamiainen ja päivän lehti matkan varrelle osuneessa hotellissa. Sitten paikalle tilaisuuteen 9.30 alkavaa ohjelmaa seuraamaan. Lounaaksi keitto ja reipas kävelylenkki ennen omaa esiintymisvuoroa. Oma näkökulma hinnoitteluun ja ohjelman seuraamista tilaisuuden loppuu klo 15 asti. Muutama sana seurustelua järjestäjien ja jonkun teemapäivään osallistuneen kanssa ja sitten kipi-kapi 15.37 junaan. Pendolinossa kököttelyä etelään asti ja kotona joskus kymmenen jälkeen. Näin hujahti vuorokausi.

Art360 on valtakunnallinen EU-rahoitteinen hanke, jonka puitteissa yritetään antaa taiteilijoille käytännön työkaluja ja tukea liiketoimintansa ja toimeentulonsa kehittämiseen. Sivuja kannattaa käydä kurkkaamassa ja vaikka osallistua koulutuksiin jos käsiteltävä teema kiinnostaa.

Tänään olen jatkanut tilaustyötä Sammatissa ja seurannut miten aittarakennuksen kengitys etenee. Elämä on kuljetustoimintaa. Läpi vuosikymmenten me siirtelemme itseämme, toisiamme ja tavaroitamme paikasta toiseen, kunnes kuolo korjaa.

Virtsakivikohtaus

2010-10-27T21:09:00.003+03:00

Eilinen tiistai oli yllätys. Aamulla kaikki näytti hetken tavanomaiselta. Aamiaiseksi join lasin tuoremehua, menin työhuoneelle ja asettauduin työpöydän ääreen. Katselin hetken keskeneräistä työtä ja pohdin miten sitä jatkaisin, mutten oikein kyennyt keskittymään, sillä ajatukseni olivat jossain muualla.

Mietin häiritsevää kipua, joka tuntui vatsassa ja selässä. Nousin ylös. Ehkä selkä on yön jäljiltä vain jumissa? Pyörittelin lantiota, tein eteen taakse venytyksiä. Jospa se siitä helpottaisi. Istuin uudelleen työn ääreen ja otin siveltimen käteen. Mutta kipu ei kadonnut. Suussa tuntui kuivalta. Ehkä edellisillan saunan jäljiltä on vahän nestehukkaa? Join lasin vettä.

Suussa edelleen kuivaa. Join lisää. Kipu tuntui selässä vasemmalla kylkiluiden ja lonkan välissä sekä vatsan puolella ja kyljessä. Yritin vähän venytellä, pitää itseäni pienessä liikkeessä. Avasin tietokoneen ja netin. Jospa googlaan mitä tämä on. Mutta en pystynyt istumaan koneen ääreen. Kipu yltyi entisestään.

Sitten tuli huono olo. Juoksin ulos ja oksensin vedet pensaan juurelle. Mitä tämä on? Nyt mun täytyy lähteä lääkäriin. Huonoksi onneksi työskentelin tiistaina Sammatissa ja paikallisella terveysasemalla on lääkäri vain torstaisin. Soitin vaimolle, että nyt on jokin pahasti pielessä.

Hyppäsin auton rattiin ja ajoin Espooseen. Koko matkan liikehdin tuskausta, puristin rattia ja tähtäsin auton keulaa kaistalle. Kotona vaimoni pelästyi kun näki kuntoni. Ei muuta kun heti terveyskeskuksen kautta Jorvin kirurgisen päivystykseen. Kipu kävi kaiken aikaa yhä kovemmaksi. Sairaanhoitaja yritti laittaa tippaa, muttei onnistunut. Kipu oli niin kova että vasen selkälihas tärisi ja sen myötä myös minä vapisin kauttaaltaan.

Sitten minua piikitetään lihakseen ja saan työnnetyä kipu-supon takapuoleen. Olo alkaa helpottaa. Muutamassa minuutissa tuska on poissa. Tippaletku kiinnitetään. Verikokeita otetaan. Leijun kummallisessa unenomaisessa olotilassa sairaalan sängyssä.

Verikokeissa ei mitään poikkeavaa. Tarvitaan vielä tietokoneröntgeniä ennen kuin asiaan tulee varmuus. Makailen tuntikausia ja odotan vastausta. Neljän maissa lääkäri tulee vahvistaa epäilynsä: Virtsakivikohtaus. 6,5mm kivi tekee matkaa munuaisesta virtsarakkoon.

Saan reseptin reittejä avaavaa lääkettä ja ohjeet jatkosta. Käyn ennen kotiinlähtöäni vielä toisessa röntgenissä urologia varten. Kävelen sairaalasta ulos normaalisti, aivan kuin mitään ei olisi koskaan tapahtunutkaan.

Jos aihe kiinnostaa enemmän niin terveyskirjaston artikkelista löytyy asiasta kattavasti tietoa.

Jokeri-hahmolle kenkää tasa-arvon nimissä!

2010-10-17T11:24:00.001+03:00

Eilisen lotto arvonnan yhteydessä kerrottiin taas vitsi, joka kuului kategoriaan "kasku jossa ovela vaimo pettää hölmöä miestään". Vitsien maailmassa tämän lajityypin leiskautuksia löytyy vaikka kuinka paljon. Kaava on aina sama: vaimo häärää rakastajansa kanssa ja miehelle asia selviää jonkin naurettavan seikan kautta. Mies paljastuu hyväuskoiseksi narriksi ja saa ansaitemansa naurut.

Jäin miettimään miksi olen kuullut vastaavia elämäni aika vaikka kuinka paljon, mutta en muista yhtään vitsiä jossa nauretaan tyhmälle vaimolle kun mies vedättää häntä petipuuhillaan. Naisille ei yksinkertaisesti saa nauraa näissä asioissa. Asia on jonkin sortin tabu. Mistähän tämä johtuu?

Liippaako liian läheltä tosielämää vai muuttuuko vitsi heti jonkin sortin sovinistiseksi pamfletiksi jos naiselle nauretaan? Vai onko niin että miehet kertovat näitä juttuja lähinnä toisilleen ja myös nauravat itselleen? Millaisia vitsejä naiset sitten kertovat toisilleen vai kertovatko lainkaan?

Käyttävätkö miehet huumoria keinona, jonka avulla arjesta tulee siedettävämpää ja naisilla taas on omat välineensä arjen raskautta vastaan, kuten puhuminen, empatia ja jakaminen? Onko tämä todella näin musta-valkeaa tai mies-naisrooli sidonnaista?

Nykyisin näkee jo naisten tekemiä sketsejä ja ohjelmasarjaa, mutta silti miehen dominoivat huumorin kenttää. Onko niin että miehet ovat lähtäkohtaisesti enemmän narreja kuin naiset, kuten se lauantai illan Jokeri.

Vaikka Jokerin on ilmeisesti tarkoitus keventää lottoarvontaa, niin mielestäni se on hahmona hieman tekohauska. Siksi vaadin, ja myös tasa-arvon nimissä, että Jokeri saa kenkää ja tilalle palkataan Jokeriina tuomaan lisää naisnäkökulmaa huumorin kentälle.

105 päivää maan alla

2010-10-15T19:34:00.005+03:00

On sitä oltu maan alla ennenkin. Nyt kun Chilen kaivos-spektaakkeli on saatu onnelliseen päätökseen, niin laitan tähän asian kunniaksi vanhan lehti uutisen vuodelta 1963. Siinä kerrotaan tutkijasta joka vieti maan alla 105 päivää. Vanha uutinen tuntuu ihan tuoreelta. Aiheeseen liittyvä vanha uutisklippi löytyy täältä.

Blogia olen viime aikoina päivittänyt hieman laiskasti. Johtunee siitä kun etsin nyt aika aktiivisesti tilaustöitä tehtäväksi ja kaikki energia tuntuu hupenevan näissä touhuissa. Varmaan tilanne taas jossain vaiheessa helpottuu ja blogille alkaa ilmestyä asiaa tiheämmässä tahdissa.

Värjäytyneet vapaudet

2010-09-19T19:31:00.004+03:00

Mieleeni nousi vuosia sitten kuulemani radiohaastattelu, jossa lauluntekijältä kysyttiin hänen laulujensa synnystä. Muusikko kertoi tekevänsä vain sellaista musiikkia mistä itse pitää, soittavansa niitä soittimia joita osaa ja kirjoittavansa teksteihinsä ajatuksia joita alitajunta nostaa luonnostaan esiin.

Kun tekijä itse pitää musiikistaan, niin on todennäköistä että joku toinenkin liikkuu samoilla aalloilla ja tykästyy lauluu. Lauluteossa on tärkeää unohtaa itsensä, omat mielipiteensä ja varmat käsitykset elämästä, ja yksinkertaisesti on vain keskityttävä itse lauluun, teokseen ja antaa sen tulla sellaiseksi kuin se on tullakseen. Jos lauluun tulee tästä huolimatta "väriä" tai sanomaa, niin se tulee ikäänkuin vahingossa - lahjana.

Kari Hotakainen on puhunut samasta asiasta muistuttamalla että kirjailijan pitää unohtaa itsensä, esim. se että on "työväen kirjailija" ja hänen pitää keskittyä vain tarinaan ja antaa roolihenkilöiden kehittyä vapaasti ilman ennakkoasenteita ja leimoja. Vain näin voi syntyä hyvää kirjallisuutta.

Sama asia on läsnä myös kuvataiteessa. Parasta taidetta syntyy kun taiteilija hylkää omat ennakkokäsityksensä ja ylipäätään kaiken mikä voi värjätä tekemistä johonkin suuntaan. Liian lukkiutuneet käsitykset asioista ja mustavalkoiset, jäykät maailmankuvat rajoittavat luovuutta. Taidetta tehdessään taiteilijan tulisi unohtaa politiikka, uskonto, yhteiskuntakriittinen roolinsa, nais-/miestaiteilijuutensa ja omat tietämiset tai muut "varmat totuudet", sillä miten muuten taide voi olla ns. vapaa.

Mutta kuka meistä todella kykenee tähän, astumaan sivuun rooleistaan ja luopumaan edes hetkeksi uskomuksistaan? Maailmankatsomukset ja ennakkoluulot ovat meissä niin syvälle juurtuneina, että niitä on todella vaikea sivuuttaa. Luulen että "vapaata taidetta" ei ole olemassakaan, muualla kuin teoriassa.

Kaikki taide on aina jotenkin rajoittunutta. Se on eri tavoin sidottujen ihmisten tekemää, eikä koskaan täysin vapaata. Käsite "vapaa taide" ei kerro taiteen todellisesta vapaudesta vaan pikemminkin taiteilijan vapaasta elämäntavasta, jossa voi toteuttaa itseään niinkuin parhaaksi kokee.

Lampaita taidekentällä

2010-09-02T13:13:00.004+03:00

Laitan tämän hieman viiveellä, kun en ole ollut tietokoneen äärellä muutamaan päivään.

Hesarissa oli 29.8 mielipidekirjoitukseni taiteilijan toimeentuloon liittyen. Ja kuten aiemminkin on ollut asian laita, niin tästäkään kirjoituksesta ei ole kuulunut pienintäkään pihahdusta mistään suunnasta. Se on toki ymmärrettävää, sillä hankalat aiheet on helpointa vaieta kuoliaaksi.

Eniten ihmettelen taiteilijoiden hiljaa oloa. Kahden kesken keskusteltaessa moni purnaa ja pitää nykysysteemiä täysin huonona, mutta aika harva haluaa sanoa mitään kielestä julkisesti.

Olen itse "vaarantantanut apurahamahdollisuuteni" jo niin moneen kertaan, joten tämänkertainenkaan kirjoitus (ja sadat seuraavat) ei vaaranna mitään lisää.

Kaikille taiteilijoille pieni tuki työhönsä

Opetus ja kulttuuriministeriön lakiesitys Taiteen edistämiskeskuksesta on saanut taiteilijat huolestumaan, kuten 24.8 kulttuuri sivuilla uutisoitiin.

Eikä suotta, sillä taiteilijoiden kesto-huolenaihe liittyy toimeentuloon. Taiteen keskustoimikunnan tutkimuksessa todettiin jo vuonna 2000 että kuvataiteilijoiden keskimääräinen omasta taiteesta saama kuukausitulo oli alle 300 euroa. Nykyinen tilanne on tuskin muuttunut parempaan suuntaa, eikä tämä tosiasia muutu uuden lakiesityksenkään myötä.

Kun apurahajärjestelmää uudistetaan, niin miksi lähtökohtana on vuodesta toiseen vanhaan systeemiin takertuminen eikä se että uudistus kohentaisi laajamittaisesti koko taiteilijakunnan kehnoa tilannetta?

Kaikille taiteilijoille maksettava pieni samansuuruinen taiteilijatoiminnan tuki pitäisi nostaa rohkeasti keskusteluun, vaikka asia tuntuisi uhkaavalta apurahoilla nyt hyvin elävien mielestä.

Uskon että opetus- ja kulttuuriministeriössä on valmiutta tarkastella asiaa myös tältä kannalta, jos vain taiteilijoiden omat etujärjestöt eivät olisi tämän keskustelun käynnistäjänä täysin hampaattomia lampaita.

Siksi pelkään että taiteen edistämiset eivät hyödytä jatkossakaan suurinta osaa taiteilijoista, varsinkaan niitä jotka tekevät työnsä hiljaisemmin ja perinteisemmin sivussa taiteen muotivirtauksista.

Partnerismi - tilaustaidetta yhteiskehitellen

2010-08-23T16:52:00.004+03:00

Päivitin partnerismiin liittyvän sivun ajantasalle kotisivuilleni. Linkki partnerismin ajatuksen pariin löytyy tästä.

Kyseessä on tilaustaiteen tekemiseen liittyvä toimintamalli jota olen viime vuosina kehittänyt ja jonka tiimoilta olen käynyt puhumassa melko usein eri oppilaitoksissa ja muilla foorumeilla. Partnerismissa tehdään taidetta tasapainotellen asiakaslähtöisyyden ja taiteilijan luovan vapauden kanssa.

Expandismi ja meditatiiviset piirrokset

2010-08-20T16:30:00.004+03:00

Kesänäyttelyssäni olleet meditatiiviset piirrokset herättivät ilahduttavan paljon huomiota ja lupasin julkaista asiasta kiinnostuneille tietoa näiden piirrosten taustoista ja siitä miten ne ovat syntyneet. Nyt kotisivuiltani löytyy aiheesta infoa tämän linkin takaa. Myös näyttelyssä ollut piirros-mietiskelypaikan ohje löytyy sieltä.

Kyse on ajatuksesta jossa taidetta lähestytään henkisen harjoituksen näkökulmasta. Expandismissa taiteesta tulee harjoite vähän samaan tapaan kuin lenkillä käynti, pilates, jooga, mietiskelyhetki tai muu vastaava. Ja taide on vain koko prosessin sivutuote, jos hyvin käy. Käykää tutustumassa ajatukseen...

Julkista veistelyä

2010-08-12T12:45:00.006+03:00

Matka ensimmäisestä ajatuksesta lopulliseen ratkaisuun on usein melko pitkä. Tämän huomaa erityisen hyvin kun katsoo Galleria Sculptorissa Julkisen veistotaiteen museo -näyttelyssä Eila Hiltusen luonnosehdotusta Sibelius monumenttia varten. Luonnos on putkenpätkistä väsätty kyhäelmä, joka tuo mieleen ite-taiteen hitsailut. Se ei ollut kärkisijoilla vuoden 1961 veistoskilpailun ensimmäisellä kierroksella, mutta sen verran poikkeuksellisena palkintoraati ehdotusta piti että se päätettiin lunastaa jatkoon viiden kärkiehdokkaan lisäksi.

Jatkomahdollisuuden antaminen oli oikea ratkaisu. Vaatimattomista alusta huolimatta lopputuloksena on maailmankuulu veistos, joka kiinnostaa turisteja vuodesta toiseen. Millainen Sibelius-monumentti meillä sen sijaan olisi, jos raati ei olisi ollut halukas hieman riskeeraamaan ja Hiltusen idea ei olisi saanut mahdollisuutta jalostua valmiiksi?

Julkinen taideteos on yleensä hyvin tarkkaan mietitty ja hiottu hengen tuote. Pakettiin kuuluu kiteytetty ajatus ja ulkoasun viilaus niin ettei ylimääräisiä rönsyjä ole. Lisäksi on tehtävä kompromisseja paikan ja ympäristön suhteen. Teoksen on oltava osa suurempaa kokonaisuutta, teos ei määrittele ympäristöä vaan on sille alisteinen.

Myös aika on huomioitava. Teos ei voi olla liikaa tässä hetkessä. Vaikka teos on aina oman aikansa tuotos, se ei saa olla liian muodikas, jottei se näyttäisi muutaman vuoden kuluttua vanhentuneelta kummajaiselta. Lisäksi veistoksen on oltava poliittisesti korrekti ja kohtelias aikautensa ihmisiä ja vallitsevaa asenneilmastoa kohtaan.

Ja tietysti myös raha liittyy julkiseen taiteeseen. Taidehankkeet mielletään kalliiksi ja liian suuria riskejä ei oteta kun veromarkoilla pelataan. Näistä syistä julkisia teoksia vaivaa hienoinen tylsyys.

Tässä julkinen taide lähestyy käyttöesineitä. Monen arkisen esineen taustalta löytyy todella runsaasti tietyissä viitekehyksissä tapahtuvaa ajattelua, suunnittelua ja tiimityötä, joka sitten katoaa jonnekin taustalle kun katsoo vaikkapa valmista lasia tai kuppia. Esine arvioidaan nopeasti muutamalla silmäyksellä tässä ja nyt kulloinkin valitsevassa tilanteessa. Se puhuttelee, miellyttää silmää tai ei tai on muuten käyttötarkoitukseen sopiva, mutta ei kerro katsojalle mitään siitä miten ratkaisuun on päädytty. Eikä taideteoskaan yleensä paljasta taustojaan. Se vain on. Ota tai jätä.

Sculptorin näyttely on siksi kiinnostava kun esillä ei ole valmiita teoksia vaan kipsiluonnoksia, toteutumattomia ehdotelmia ja aihioita, eli kaikkea sitä mitä teosten taustalta löytyy. Kuvanveistäjien luonnoksia siis, joita ei ole tapana esitellä. Mielestäni julkisessa taiteessa mielenkiintoista on matka, kaikki se mitä prosessin aikana on tapahtunut. Ja myös se mikä on jäänyt tapahtumatta.

Olen aina inhonnut Mika Waltarin muistomerkkiä. Ehkä inhoni liittyy 80-lukuun jota ihoan muutenkin aivan erityisesti eikä tuohon latteaan kivilätyskään sinänsä. Mutta nyt kun näin näyttelyssä vielä onnettomamman luonnoksen vuoden 1983 kilpailuun - ajanhengen mukaisen mahtipontisen pelkistetyn kimpaleen - niin nykyinen muistomerkki muuttui aavistuksen siedettävämmäksi mielessäni.

Tässä on yksi julkisen taiteen erityispiirre. Julkisessa tilassa teoksesta tulee yhteistä "omaisuutta" ja jokaisella on oikeus kokea teos tavallaan ja myös halutessaan lausua inhonsa ääneen. Samaa ei voi tehdä yksityisestä taiteesta. Jos arvostelet tuttusi taidehankintaa, niin arvostelet samalla tuttusi makumieltymyksiä ja taideymmärrystä. Mitä se muille kuuluu miten yksityinen ihminen kotinsa laittaa. Kohteliaat tavat ja lähimmäisen kunnioittaminen ovat taidetta tärkeämpiä.

Mutta julkisessa tilassa asia muuttuu. Teoksesta tulee osa yhteiskuntaa mitä rakennetaan sanavapaudella ja demokratialla. Asioita tuupitaan eteenpäin puhumalla ja asettamalla erilaiset näkemykset vuoropuheluun. Julkinen taide on mitä suurimmassa määrin yhteiskunnan rakentelua hieman paremmaksi paikaksi. Puhetta veistoksista ja ympäristön viihtyvyydestä saisi olla enemmän.

Yksi tapa nostaa julkinentaide laajemmin keskusteluun voisi olla Patsas-idoli kilpailun järjestäminen, jossa yleisö tai rajatummin hankkeeseen liittyvän alueen asukkaat saisivat äänestää omia suosikkejaan luonnosten joukosta. Olisiko tälläinen kisa toteutettavissa ja löytyisikö järjestäjiltä riittävästi luottamusta ns. tavallisen kansan makuun?

Julkisten teosten joukossa ei ole käytetty liikaa ready-made ratkaisuja. Pääkaupunkiseudulla mieleeni nouseen lähinnä Pitäjänmäen kiertoliittymässä ja sen lähellä olevat huuvat, eli oluen keittoastioiden kannet. Mutta voisiko asiaa pohtia enemmän. Miltä näyttäisi vanhan raitsikan, veneen tms. puolikas kiinnitettynä talon seinään? Entä vanha linja-auto jalustalle kohotettuna jossain lähiössä tai teräksiseksi tuunattu (tai pronssiin valettu) ikivanha polkupyörä jalustalla pyörätien varrella? Ja minne ovat vanhat puhelinkopit menneet?

Ja miksei julkinen veistos voisi olla tukena toivotussa elämänmuutoksessa. Miten olisi iso lasinen tölkki, jonka sisällä olisi kunnan yhden asukkaan vuodessa synnyttämä jäte, noin keskimäärin? Sisältö vaihtuisi vuosittain ja teoksen avulla asukkaat voisivat tarkkailla miten jätekuormitustavoitteisiin päästään. Tätä sivuava ajatus on sähköinen ekopatsas, joka tuottaisi oman energiansa. Onko tämä taidetta, kansalaiskasvatusta vai politiikkaa?

Julkinen taide voisi tulla apuun myös yhteiskunnan ulkoistamisissa ja tiettyjen toimintojen alasajoissa. Nyt kun mielenterveysasiat ovat retuperällä, masennus lisääntyy ja ihmisiä vaivaa yksinäisyys, niin tarvitaan ehdottomasti veistos, jonka syliin voisi käpertyä saamaan lohtua seitsämällä kielellä. Toinen tähän liittyvä ajatus on kauppahuoneen kulmalla kyykkivä kerjäläispatsas, joka hoitaisi kerjäämisen kerjäläisten puolesta.

Luultavasti nämä osin pilke silmäkulmassa tehdyt ehdotukset eivät toteudu. Siksi yhdyn takavuosien ehdotukseen Stadin pulun nostamista jalustalle jonnekin aseman lähistölle. Viimein saisivat pulut oman patsaansa jota ne eivät paskoen kritisoisi.

Näyttely analyysiä

2010-08-03T10:01:00.002+03:00

Laitoin TaideAitat blogille hieman ajatuksia miltä tuntui olla taiteilijana galleristin housuissa, omatoimisen näyttelyn analyysiä ja muuta mielenkiintoista asiaan liittyvää. Kannattiko?

Mistä näitä koulupudokkaita oikein tipahtelee?

2010-07-21T13:41:00.005+03:00

On paljon tarinoita epäonnistujista jotka ryhdistäytyvät, saavat elämänsä raiteilleen ja menestyvät. Dropoutin, pudokkaan muuttuminen "prinssiksi" on elokuvien käsikirjoittajien vakioaiheita. Näissä kertomuksista luuserin johdattaa pelastukseen usein nainen. Sankari löytää todellisen minänsä ja paljastuu hiomattomaksi timantiksi, saa menestystä, rahaa, seksiä ja parisuhdeonnea.

Tämän kaltaisia tuhkimotarinoita kuunnellessa/katsellessa nousee mieleen kysymys, onko pudokkaan ainoa tie onnelliseen ja hyväksyttävään elämään se että löytyy paikka menestyksen auringosta? Eikö ole mitään muuta reittiä kunnon ihmiseksi kuin että löytää paikkansa systeemistä ja pelaa sääntöjen mukaan?

Suomalainen koulutuksen ja osaamisen nimeen vannova yhteiskunta on rakennettu järjestelmäksi, jonka pitäisi tuottaa osaavia yksilöitä, hyviä veronmaksajia koneiston tarpeisiin. Pisa pisteitä tulee, koululaitosta kehutaan maailman parhaaksi. Jossain on kuitenkin aukko kun tuhansia nuoria tipahtelee peruskoulun jälkeen ulos kouluputkesta ennen kuin elinikäinen oppiminen on edes kunnolla alkanutkaan.

Heitä ei kiinnosta lukiot, ammattikoulut, ei aikuiskoulutus, eikä avoimet tai suljetut yliopistot. Heitä on paljon ja joka vuosi tulee lisää muutama tuhat. Se on 7% ikäluokasta. Suurin osa poikia. Usein he putoavat täysin tyhjän päälle, koska töitä ei saa. Koulutus on valttia myös työmarkkinoilla. Takana ovat ne vuodet jolloin lautapojille, läheteille ja apukuskeille ym. oppipojille oli hommia jos niihin vain halusi. Nykyisin ei saa edes haravoida ilman "alemman puistopuutarhurin" sertifikaattia.

Kun kuuntelee poliitikkojen ja muiden päättäjien kannanottoja ongelmaan, niin tämän virallisen huolen kärki kohdistuu koulutukseen. Mietitään mikä saisi nuoret pysymään opintiellä riittävän pitkään ja saamaan todistukset ja ammatit. Se että on erilaista oppimista työn ohessa tai muita reittejä valmistua ammattiin, helpottavat varmasti ongelmaa, mutta perimmäistä syytä ne eivät ratkaise.

Kun nuori kasvaa suht tasapainoisessa kodissa, saa riittävästi turvaa, tukea, huolenpitoa ja läheisyyttä, niin tältä pohjalta on helpompi ponnistaa elämässä eteen päin, kuin kasvuympäristöstä jossa "kukaan ei välitä". On paljon ongelmaperheitä, päihdettä ja väkivaltaa, mutta yksin ne eivät selitä nuorten pudokkaiden suurta määrää.

Iso syy ongelmaan löytyy yleisessä asenteessa lapsiin. Lapsista on vaivihkaa tullut ilonpilaajia jotka tekevät elämästä tuskaa ja vaikeuttavat vanhempien itsensä toteuttamista. Lapset ovat syy lihomiseen, huonoon seksielämään, siihen ettei ehdi harrastaa eikä mihinkään ole enää varaa. Lapset ovat kalliita ja elämä oli silloin ennen vapaata ja hauskaa. Ja tähän vielä lehtien kestoaihe siitä kuinka vaikeaa on yhdistää ura ja perhe. Kaikesta tästä puhutaan avoimesti lasten kuullen.

Tilanne on asennetasolla muuttunut niin että lapsia hankitaan kun uskotaan lapsen tuovan sisältöä, lisä-arvoa elämään, eli ikään kuin odotetaan että lapsi antaa jotain minulle. Kun sitten elo lapsen kanssa menee hankalaksi tai hän muuten haittaa omia rientoja, niin lapsi jätetään rauhaan kasvamaan itsekseen "kukaan ei välitä" tilanteeseen. Yhä harvemmat "antavat kaikkensa" lapsensa edestä.

Hieman pelkistettyä, mutta tätä on ilmassa. Lasten syy että elämä on pilalla ja lapset myös tietävät tämän. Ei ihme että nuorten mielenterveysongelmat räjähtävät käsiin ja ettei koulu maistu. Kukapa haluaisi valmistua ammattiin, tulla veronmaksajaksi, perustaa perhe ja saada kaiken vaivan palkaksi päin helvettiä olevan elämän. Parempi olla vaan ja katsella mistä tuulee. Voisiko elämän elää jotenkin muuten?

Kirjoitus liittyy Facebook ryhmään koulupudokkaat jonne toivotaan runsasta osanottoa.

Itseoppineella on kivinen tie

2010-07-15T11:42:00.000+03:00

Aamun hesarissa oli mielipidekirjoitukseni itseoppineiden vaikeasta tiestä taidealalla. Itseoppinut, autodidakti kreik. autodidaktos tarkoittaa henkilöä joka on ominpäin kouluja käymättä hankkinut tieto-taitonsa. Itseoppimisesta ei pahemmin puhuta tässä koulutuksen läpivärjäämässä maassa, jossa ei kohta saa edes siivota ilman "puhtaus-viihtyisyys vastaavan" tutkintoa. Aiheesta tulisi puhua, sillä monelle koulupudokkaalle tämä on se ainoa tie varjoista valoon, ja mahdollisuus oman paikan löytämiseksi auringosta.

Itseoppineella on kivinen tie

Helsingin Sanomissa 13.7. oli artikkeli itseoppineista eri alojen taiteilijoista ja yhtenä esimerkkinä käytettiin Tanja Konsteniusta, joka osti kameran 22 vuotiaana ja nyt kuusi vuotta myöhemmin on debytoinut taiteilija ja apurahaputkessa kiinni.

Kuulostaa helpolta, sillä yleensä tie taiteilijaksi kulkee erilaisten kuvataidekerhojen, taidelukioiden, opisto-, ammatti- ja korkeampien opinahjojen kautta. Yleistäen voidaan arvioida että ammatin oppiminen ja näkemyksen kypsyminen vaatii noin seitsämän vuoden ahkeran työn. Koulutus helpottaa taiteilijan taivalta, sillä omatoiminen omaksuminen vie helposti tuplasti enemmän aikaa.

Opinahjoissa luodaan suhteiteita toisiin opiskelijoihin, vanhempiin kollegoihin ja alan toimijoihin. Taidekentällä on hyötyä ihmissuhteista ja siitä että ikäänkuin kasvaa järjestemään sisälle. Homogeeninen taideyhteisö suhtautuu karsaasti keittiön kautta alalle pyrkiviin ja niihin jotka toimivat pelisäännöistä poiketen tai tekevät vähemmän muodikasta taidetta.

Luovat alat kiinnostavat ja suomi on täynnä eriasteista kouluja tai kursseja läpikäyneitä henkilöitä, joista vain pieni osa päätyy ammattitaiteilijoiksi. Tästä joukosta jäävuoren huippu saa apurahoja ja vielä harvemmat pystyvät oikeasti hankimaan elantonsa taiteellaan ilman tukia.

Se että itseoppinut pääsee nopeasti apurahoille on harvinainen poikkeus ja antaa väärän kuvan asioista. Toivon ettei kyseessä ole onnenkantamoinen, vaan kannuste hyvin tehdystä työstä ja tärkeän teeman esiinnostamisesta (syrjäytyneet).

Viimeinen sana

2010-07-14T08:55:00.000+03:00

Ilmeisesti taiteilijan kohtaaminen on joillekin ihmisille jännittävää, jopa siinä määrin että nenäkkäin olo laittaa pasmat sekaisin. Kerran eräs näyttelyvieras seistä jökötti tovin hiljaa edessäni ympärillämme seinien täydeltä teoksia. Sitten hän kysyy, "niin tuota, millaista taidetta te oikein teette?".

Toinen onnitteli vilpittömästi sanoen "Onks sulla kuule hilsettä, kun on tossa hiutaleita olkapäällä?" Yleensä kohtaamiset sujuvat rennosti puolin ja toisin, kuten ihmisten välillä muutenkin, mutta sekaan mahtuu poikkeuksiakin.

Vuosia sitten muuan mies ei suostunut tulemaan sisälle galleriaan. Kurkisteli oven raosta ja hyihytteli millaista moskaa on nykytaide ja julisti että kunnon maisemamaalauksia saa torilta kymmenen kertaa halvemmalla.

Aina kun laittaa esille rakkausteemaa, alastonta eroottista parisuhdetoimintaa, niin varmaa on että jotain tämä ärsyttää, vaikka teokset olisi valittu ns. hyvällä maulla. Kerran eräs punaiseksi harmistunut emäntäihminen lausui totuuden kovaan ääneen niin että kaikki paikalla olijat sen varmasti kuulevat. "Näissä kuvissa on kyse siitä, että taiteilijat puhuvat puutteestaan!" Näin suoraan hyökkäykseen ei auta muu kuin nopea vastaisku. "Eli, jos sinä et puhu seksistä, niin takaako se sen ettei miehesi elä puutteessa?" Tästä hän kimpaantui ja lällätti kuin alakoululainen "siitä puhe mistä puute" lorua pois mennessään. Hän halusi ehdottomasti viimeisen sanan.

Mutta viimeistä sanaa hän ei saanut, enkä saa sitä minäkään, eikä kukaan muukaan. Meidän sanamme häviävät kun aikamme hiipuu ja seuraavakin sukupolvi vaikenee vuorollaan, mutta taide on ja pysyy. Se jatkaa elämäänsä meistä riippumatta ja sanoo aina sen viimeisen sanan. Edellyttäen tietysti että teos on tehty hyvin aikaa kestäväksi.

Kuvassa Simo Hannulan pieni etsaus "Häämatka" vuodelta 1975

Kesänäyttelyt ja jäätelöbarometri

2010-07-12T15:22:00.004+03:00

Kesänäyttelyssä taitaa olla kaikkein oleellisinta sopiva sää. Arvelisin että oikeanlainen sää on jopa näyttelyn sisältöäkin tärkeämpi (yleisö)menestystekijä näyttelylle.

Jos on liian kuuma, kuten viime päivien yli 30 astetta, niin ihmiset muuttuvat leijoniksi ja jäävät varjoihin makailemaan ja sulattelemaan grilliruokiaa. Jos taas sää on liian sateinen tai muuten kurja niin sekään ei ole hyvä. Silloin porukat pysyvät kotona ilmoja päivittelemässä ja katselevat videoita.

Oikea kesänäyttelyn lämpötila on noin 19-22 astetta ja ilmassa kohtuullisesti vesileikkeihin sopimatonta pilvipoutaa ja lievää harmaata sateenuhkaa. Tällaisessa säässä ihminen lähtee liikkeelle, autoilee ja käy tutkimassa lähitienoot ja vähän kaempaakin. Homo Sapiens haluaa nyt seikkailla, etsiä elämyksiä ja saada uusia ajatuksia päähänsä. Aistit valpastuvat ja tielle osuvan taidenäyttelyn viettelevä kutsu vetää puoleensa, kuin jäätelökioski kuumalla rannalla.

Jäätelön myynti ja taiteen kiinnostavuus ovat kuin vastavoimia. Silloin kun jäätelökioskeilla jonotetaan, silloin on kesänäyttelyissä hiljaisempaa. Ja päin vastoin.

Anonyymisti vai ei?

2010-07-08T08:23:00.003+03:00

Viime viikot olen ollut erilaisten talonpoikaisesineiden ympäröimänä ja tarkastellut näitä käsityöesineitä lähietäisyydeltä. Niiden tekijät jäävät pimentoon ja se onkin seikka mikä erottaa taiteen käsityöstä. Taiteessa tekijän persoona on usein (ei aina) vahvasti läsnä, kun taas käsityöläinen häviää helposti anonyymiksi jonnekin valmistamansa esineen taustalle. Jäin pohtiman onko tämä hyvä vai huono asia?

Taiteessa on yleensä läsnä teoksen lisäksi myös taiteilijan nimi. Ihmisiä kiinnostaa kuka teoksen on tehnyt, se onko kyseessä tunnettu vai tuntematon taiteilija. Tiedossa on myös että julkisuus lisää taiteilijan myyntiä. Nimi kiinnostaa ja tunnettu nimi maksaa enemmän kuin tuntematon.

Käsityöläinen jättäytyy mielellään esineidensä taustalle ja luottaa siihen että "taiten tehty" riittää. Eikä tekijän persoona edes kiinnosta ostajaa, useimmiten riittää että esine on tasokas ja että se täyttää hyvin sille asetetun tehtävän.

Todellisuudessa tämä ei ole ihan näin musta-valkoista. Raja-aidat ovat häilyviä ja toimintatapoja on monia, niin taiteessa kuin käsityöläiyydessä. Löytyy taiteilijoita jotka tietoisesti haluavat hävittää persoonansa teoksesta ja laittavat signeerauksen teoksen takapuolelle tai eivät signeeraa töitään lainkaan, mutta tämänkaltainen toiminta on harvinaisempaa ja tietoista tekijän maailmankatsomukseen liittyvää valintaa. Ja kyllä käsityöläisiäkin löytyy jotka kilvoittelevat persoona edellä leipänsä eteen.

Mutta kun taidekentän touhuja seuraa niin tämänkaltaista "yleistyksen" voi kyllä tehdä. On aika vaikea kuvitella taidenäyttelyä (paitsi ikoninäyttely) jossa ei kerrottaisi tekijöitä ja luotettaisiin vain teosten voimaan. Puhumattakaan teosten myynnistä. Tuntemattomat suuruudet eivät ole taiteen markkinavoimien suosiossa.

Eli rahako tässä rattaita lopulta pyörittää? Harvalla taiteilijalla on varaa olla anonyymi. Se joka valitsee tämän tien kulkee todella vastavirtaan.

Nokkimisjärjestys

2010-07-06T11:38:00.004+03:00

Kaikkialla vallitsee nokkimisjärjestys. Asiat ja ihmiset arvotetaan, punnitaan ja laitetaan pituusjärjestykseen ja useimmiten tämän järjestyksen määrittelee raha. Köyhä on huono, osaamaton, tyhmä ja ruma. Mutta kun raha tulee mukaan kuvioihin, niin tilanne muuttuu viisaaksi, kauniiksi ja laadukkaaksi.

Näin on marjat myös näyttelyiden ja kulttuuri tapahtumien suhteen. Eniten huomiota, palstamillimetrejä saavat isot näyttelyt. Ne keräävät eniten kävijöitä ja niistä puhutaan vaikkei paljon puhuttavaa olisikaan.

Suuri huomio tai yleisömäärä ei aina ole laadun tae. Jos keitoksen halutaan maistuvan mahdollisimman monelle, niin silloin annos täytyy pitää tutun oloisena ja välttää liikoja erikoisuuksia tai kokeiluja. Pikaruoka on mielenkiinnotonta myös taiteen puolella. Kaupallisesti kauniit "yleisön suosikit" ovat helposti yhtä ja samaa mössöä riippumatta näyttelypaikan hienoista puitteista.

Elämässä ja taiteessa usein se kaikkein mielenkiintoisin tapahtuu rajapinnoilla, ruohonjuuritasolla, siellä missä haisee luovan työn hiki ja vain aniharvoin siellä missä tutulla viihteellisellä reseptillä rahastetaan rasvaa kulttuurilaitoksen rattaisiin.

Kesänäyttelyistä lähimpänä maan pintaa ovat erilaiset taiteilijan itsensä tai pienen taiteilijaporukan pystyyn tempaisemat esitykset. Kun näyttely järjestetään kotikutoisesti omissa nurkissa lähellä luovan työskentelyn lähdettä ja tekijöitä, niin tällöin näyttelyvieraalle välittyy jotain ainutkertaista taiteilijasta ja tämän taiteesta, sellaista mitä ei ole mahdollista kokea instituutioiden tai gallerioiden näyttelysaleissa, vaikka taustatietoa löytyisi näyttelyluettelosta metritolkulla.

Yleisön (ja myös omatoimisten taiteilijoiden) kannalta on sääli että median huomio kohdistuu vuosi vuodelta vain isoihin näyttelyihin. Suomessa on monia taiteilijoita jotka raottavat ateljeen tai liiterin ovea yleisölle näin kesäaikaan. Tästä sekalaisesta joukosta luulisi löytyvän myös laadukkaita aineksia muutamaan lehtijuttuun.

Onneksi Turun Sanomissa löytyy näkökykyä pintaa syvemmälle. Tästä linkistä juttu viime keskiviikolta TaideAitoilta.

Avajaisten jälkeinen aamu

2010-07-01T08:06:00.005+03:00

Avaisten jälkeiseen aamuun liittyy kummallinen harha. Tuntuu kuin kaikki olisi nyt ohi. Päässä pyörii ajatus, tässäkö tämä kaikki nyt sitten oli, tätäkö varten on nähty kaikki vaiva ja hössötetty kaikenmaailman pieniä yksityiskohtia? Kuten ulkohuussin kuivikkeita, määrämittaisia lasilevyjä, sitä millä pöytäliina pysyy kiinni tuulessa ja onkohan se-ja-se muistettu kutsua ja onkohan kahvikermaa riittävästi.

Toki isompaakin vaivaa on nähty. Koska edellisestä kesänäyttelystä oli kulunut aikaa 12 vuotta olivat paikat päässeet siinä ajassa hieman rempalleen ja pusikoissa ja rikkaruohoissa riitti vastusta. En ole aikaisemmin aloittanut kesänäyttelyn rakentamista raivaussahan kanssa ja risusavotalla.

Yhteen näyttelyaittaan vaihdettiin heikkokuntoinen alahirsi, käyttökelvoton ulkohuussi piti laittaa "uusiksi" ja päärakennuksen ja ulkoliiterin haperot laudat vaihtaa. onneksi näissä hommissa mukana hääri kelpo kirvesmies. Punamultaa kului uusille ja vanhoille laudoille tonkka tolkulla ja loppuun asti jatkuneesta hikisestä kiireestä piti huolta se että tellingit seisoivat talon ympärillä vielä edellisenä päivänä ennen avajaisia.

Kiire johtui osaltaan myös liian tiukasta aikataulusta. Vasta vapun jälkeen kypsyi päätös, jospa sittenkin polkaisemme näyttelyn käyntiin jo täksi kesäksi. Lehdistötiedotteiden hoitamisessa, kutsu- ja julistemateriaalin sekä opasteiden suunnittelussa ja muussa vastaavassa markkinointiin, tiedottamiseen ja sähköpostitteluun liittyvään olisi voinut käyttää aikaa vaikka kuukauden. Nyt asiat oli saatava "pakettiin" parissa viikossa.

Tähän viikko sekalaista kitkemistä ja puutarhan perkausta, vajaa kaksi viikkoa vesuri heiluttelua, pöyrähtelyä raivaussahan kanssa, halonhakkuuta ja risujen raahaamista. Toiset pari viikkoa maalaus- ja nikkarointihommia ja reilu viikko näyttelytilojen, aittojen kuunausta, somistelua ja itse näyttelyn kasaamiseen, avajaisjärjestelyihin, haastatteluihin liittyvää ja muuta sekalaista tuiki tärkeää.

Onneksi ihan kaikkea ei tarvinnut tehdä itse. Oli muutamat "perheensisäiset" talkoot, kesätyötä teinille ja aina luotettavaa apua vierestä. Näin hujahti kahdeksan viikkoa. Olo on kuin mankelista läpivedetyllä lakanalla. Lohduttaa ajatus että seuraavan kesän näyttelyn järjestelyt sujuvat moninverroin helpommin.

Ihmettelen itsekin miten hyvä näyttelystä tuli ja miten tyytyväisiä ihmiset olivat eilisissä avajaisissa näkemäänsä. Vielä kaksi viikkoa sitten mietin vakavasti, josko koko näyttelyn voisi vielä jotenkin perua. Tuntui että en yksinkertaisesti ehdi, enkä jaksa. Mutta ei peruminen ollut mahdollista kun tiedottaminen ja kutsuminen oli edennyt jo niin pitkälle, ettei perääntyä voinut.

Nyt otan aamupäivätorkut. Tämä ei kuitenkaan ole loppu, vaan alku. Näyttely avautuu yleisölle parin tunnin kuluttua ja vasta nyt alkaa se miksi kaikki vaiva on nähty. Tervetuloa Sammattiin. TaideAitat on meidän mielestämme euroopan, ehkä jopa koko maailman paras kesänäyttely.

H-hetki lähestyy

2010-06-29T23:19:00.004+03:00

Kirjoitan heinäkuussa TaideAitat blogia aktiivisemmin, joten Luovuksissa-blogilla on lähiviikkoina hieman hiljaisempaa.

Lähtekää pois tietokoneiden luota ja tulkaa lähelle luontoa. Tulkaa Sammattiin kokemaan Taideaittojen eriskummallinen näyttelymeininki. Vaikka näyttelyä ei ole vielä avattu, niin jo tänään ensimmäinen innokas seurue halusi päästä aittoja tutkimaan.

Näyttely avautuu yleisölle ylihuomenna ja se on auki heinäkuussa jokapäivä klo 12-18. Ajo-ohjeet ja muut tarkemmat koordinaatit TaideAitat blogilta Tervetuloa.

Juhannuskiireitä

2010-06-27T17:10:00.005+03:00

Juhannus meni hikihatussa huhkiessa kuin loppusuoraa pinkoessa TaideAitat näyttely kiireissä. Kaikki alkaa nyt olla jotakuinkin valmiina, ainakin pihamaalla. Vielä paripäivää teosten ripustusta ja sitten keskiviikkona avajaiset. TaideAitat-blogilla löytyy lisää kaikenlaista loppusähellys kuvaa.

Opasteita

2010-06-16T20:20:00.003+03:00

Viimeinen viikko on mennyt opasteita nikkaroidessa ja muissa TaideAitat näyttelyn kiireissä. Talon ja aitan maalausta, risusavottaa, kehystäjällä juoksemista, lapiohommia, kutsuvieraiden pläräystä, tiedottamisia, kallion perkausta, niittämistä, kaluaitan esineiden huoltoa jne.

Pientä rutistusta

2010-06-07T20:25:00.004+03:00

Aittojen sisukset alkavat olla siistit ja valmiina ripustukseen. Onneksi...

...sillä paljon on vielä muuta tehtävää ennenkuin varsinainen näyttelyn kasaaminen voi alkaa. Huomenna täytän vaihtolavan loppuun ja jatkan talon maalausta. Taitaa alkaa aikamoinen loppukiri jotta "kaikki" tulee valmiiksi ennen avajaisia.

Kiirettä piisaa

2010-06-05T08:56:00.005+03:00

Taideaitat näyttelyn valmisteluissa on kädet täynnä työtä. On kaikenlaista pikkuhommaa loppumaton virta. Tässä menossa Kaluaitan "kalujen" huolto

ja tässä hieman isompi talonmaalausurakka. Koko taloa en varmaan ehdi ennen avajaisia maalata, mutta tämä huonokuntoinen eteläsivu on ehostettava, sen huonon kunnon vuoksi. Osa laudoista meni uuusiksi ja nyt punamultaa pintaan.

Taideammattien arvostus 2010

2010-05-21T20:04:00.003+03:00

Kyllä meitä taiteilijoita taas arvostetaan. Suomen Kuvalehden uusimmassa numerossa (SK 20/2010) on jälleen listattu 380 ammattia arvostuksen mukaan "paremmuusjärjestykseen". Viimeksi sama tutkimus tehtiin 2007, josta kirjoitin myös tällä blogilla.

Kärjessä jälleen tutut lääkäriammatit kirurgin johdolla, höystettynä palomiehillä lentokapteeneilla, sairaanhoitajilla ja kätilöillä. Pientä arvostuksen nousua on laman myötä tapahtunut myös taideammattien kohdalla. Suomen Kuvalehden mukaan laman aikana taiteesta haetaan kuulema lohtua.

Taideammateista arvostetuin on edelleen arkkitehti sijalla 47, viimeksi 51. Sisustusarkkitehti on sijalla 136, viimeksi ammatti ei mukana tutkimuksessa. Kirjailijan sijoitus 148 on noussut 15 pykälää, elokuvaohjaajan sijoitus on 184, aiemmin 200. Säveltäjä löytyy numerolla 191, parannusta 18 sijaa.

Amanuenssi 218, valokuvaaja 226, muusikko 230, parannusta kaikissa 10-20 pykälää. Kuvanveistäjää arvostetaan 5 pinnaa enemmän, sijoitus nyt 271. Kuvataiteilija on myös parantanut asemiaan 24 askelta, numerolle 283, kulttuurisihteerikin 15 pykälää sijalle 309. Tanssija hyphdellyt hieman ylöspäin numerolle 335.

Taiteilija-ammateista lavastaja on säilyttänyt arvonsa ennallaan sijalla 318. Samoin kriitikoihin voi tässä suhteessa luottaa. Sijoitus ennallaan 361 ja listan häntäpään seurakin edellisten tutkimusten kaltaista: ulosottomies, autonmyyjä, pysäköinninvalvoja, tv-lupien tarkastaja jne. Pahnan pohjimmaisena, kuten viimeksikin, ovelta-ovelle myyjä.

Perinteiset kädentaito ammatit ovat selvästi taideammatteja arvostetumpia arkkitehtiä lukuunottamatta. Kirvesmies 55, puuseppä 61, muurari 85, suutari 102, lukkoseppä 103, kelloseppä 119. Ehkä yksi syy arvostukseen on se näiden ammattien edustajat mielletään ammattilaisiksi, hommansa taitajiksi. He toimivat hyvin usein ammatinharjoittajina ja laskuttavat tehdystä työstä.

Jos siis kuvataiteilija halajaa lisää arvostusta, niin ehkä silloin kannattaisi perehtyä enemmän ammatisharjoittamis- ja yrittämisasioihin. Ja tuoda tätä puolta reilusti esiin. Suomessa arvostetaan yrittäjää, sijoitus on sama kuin viimeksi, 29.

Yleiset mielikuvat taiteilijoista eivät ole kovin kaksiset. Olen kuullut vuosien varrella monenkirjavaa valitusta siitä millaisia me taiteilija olemme: "oikeaa työtä vieroksuvia", "ei juuri työttömiä kummempia", "epäsosiaalisia reppanoita", "eivät hoida asioitaan", "narsisteja", "toisen kustantamia apuraha-elättejä", "huu-haalla pelleilijöitä" jne..

Ehkä tässä on taas peiliin katsomisen paikka, vaikka mitäpä väliä sillä lopulta on mitä "muut" minusta taiteilijana ajattelevat tai arvottavat. Vai onko? Onko taiteilu, itsensä toteuttaminen tärkeämpää kuin yhteiskunnallinen arvostus? Onko eri suuntiin hapuileva levoton taiteilijuus ristiriidassa vakaan arvostettavan ammattilaisuuden kanssa? Tätä pitää miettiä.

Juliste

2010-05-17T15:05:00.004+03:00

Tässähän joutuu puuhaamaan varsin monipuolisesti erilaisia asioita tämän näyttelyn tiimoilta. Tänään suunnittelin julisteen, eilen väänsin risusavottaa, viimeviikolla lehdistötiedotetta ja seuraavaksi pitää metsästää erikoisia ripustusnauloja tai ruuveja joilla saa lasin kiinni seinään, niin että lasi jää irti taustasta. Luultavasti joudun tekemään kiinnikkeet itse kun niitä ei niin vain tunnu löytyvän.

Taideaitat - kuvia näyttelypaikasta

2010-05-14T20:14:00.004+03:00

Laitoin Taideaitat blogille hieman kuvia miltä tulevassa näyttelypaikassa näyttää toukokuun puolenvälin paikkeilla. Muutenkin päivitän tuolle blogille lähiaikoina lisää kaikenlaista näyttelyyn liittyvää. Käykää kurkkaamassa jos pieni mutta pippurinen kesänäyttely kiinnostaa Sammatin suunnassa.

Taideaitat tulee

2010-05-11T08:59:00.004+03:00

Perustin facebookin Taideaitat -ryhmän, johon toivotaan tietysti paljon jäseniä. Näyttelyn alkuun ei ole kuin hujaus ja nyt täytyy aloittaa tämä rutistus laittamalla tiedotusasioihin vauhtia. Pääpaino tiedotuksessa on netissä. Nyt tulee siis käytännössä testattua miten tieto verkossa leviää ja saavuttaa näyttelystä kiinnostuneet ihmiset.

Jos olet facebookissa, niin tervetuloa liittymään Taideaitat ryhmään ja muutenkin näyttelystä saa vapaasti kertoa ja linkittää jos näin kokee.

Tulossa kesänäyttely heinäkuussa

2010-05-10T17:37:00.004+03:00

Polkaisen käyntiin kesänäyttelyn "Taideaitat" Sammattiin heinäkuuksi. Asioiden etenemistä voi seurata täältä. Tavoitteena pieni mutta sitäkin laadukkaampi taidepläjäys. Kirjoitan asiasta tarkemmin hieman tuonnempana...

Kuvia kuolemasta

2010-04-30T09:51:00.003+03:00

Laitan tähän pari kuvaa teoksista joiden teema liittyy elämän lyhyyteen, siihen kuinka ohikiitävää kaikki on. Pienempi, postikortin kokoinen on "The Dance, jossa elämä rinnastuu onnelliseen tanssiin jota tositarkoituksella tanssitaan, mutta se ei kestä kuin hetken ja se on tuomittu lakastumaan kuin kukka (Sudenmarja).

Toinen teos on "The Breath - Henkäys", vaakamallinen vajaa 70cm leveä etsaus samalta vuodelta 2005. Siinä elämää verrataan huuruiseen henkäykseen joka pimeässä hetken näkyy. Teoksessa koko ihmiselämä juoksee silmien edessä kovalla kiireellä syntymästä kuolemaan. Tässäkö se oli?

Teosten myötä osanottoni Merille.

Käsityötä

2010-04-23T16:19:00.002+03:00

Viime viikko kului aluksi vedosten kanssa tuskaillessa, kunnes rauhotuin tämän tutun rutiinin ääreen ja annoin työn vain kuljettaa. Taustalla radio, välillä pientä taukoa, happihyppelyä, linnunlaulua ja taas vedostamista. Oikeastaan ihan mukava viikko.

Suotta vedostamista pidetään usein sellaisena välttämättömänä pahana, taidegrafiikan tekemisen hikisenä urakkana, sellaisena kammen veivaamisena, joka mielellään annetaan vedostajan tehtäväksi.

Minulle vedostus on kuitenkin tärkeä osa työtä, sellainen käsityöläisyyteen liittävä riitti, jossa samaa protokollaa toistetaan huolella, joskus 30 tai 50 tai jopa sata kertaa, riippuen sarjan suuruudesta. Välillä tuntuu että taiteessa halutaan työntää kaikki käsityö-asiat taka-alalle ja nostaa esille mieluummin taiteen "henkeä" tai "sanomaa". Taide sanakin liittyy aluperin taitoon, osaamiseen, jos nyt oikein muistan.

Välillä on tämä käsityö päässyt minultakin unohtumaan. Tällä viikolla löysin sen taas. Sitähän tämä grafiikka suurelta osin on. Pitkä sarja erilaisia käsityönä tehtäviä suoritteita ja se pieni idea, oivallus, jonka muutamassa hetkessä saa ja jota sitten työstetään käsityönä päiväkausia, kunnes teos on kasa valmiita vedoksia.

Selonteko

2010-04-01T21:20:00.001+03:00

Lueskelin iltapuhteena Opetusministeriön julkaisun 2010:10 "kulttuuri- tulevaisuuden voima toimikunnan ehdotus selonteoksi kulttuurin tulevaisuudesta".

Ensimmäiseksi kiinnitin huomiota esityksen luettelomaisuuteen ja tekstin suppeuteen. Asioita (jotka ovat usein varsin laajoja) vain listataan julistuksen omaisesti ilman tarkempia perusteluita tai taustatietoja, miksi tähän tai tähän väittämään on päädytty. Esimerkiksi (s. 26) todetaan "taiteen kulutuksen voidaan odottaa tulevaisuudessa kasvavan", mutta sitä miksi näin tapahtuu ei kerrota.

Ehkä tässä selvityksessä on kyse "virallisesta visiosta" siitä mihin ollaan menossa eikä niinkään nykyhetkestä eteenpäin luotaavasta analyyttisesta pohdiskelusta.

Selonteossa häiritsee hieman se että teksti on selvästi kirjoitettu "kulttuurikentän asiantuntijoille" eikä tavalliselle lukijalle. Esimerkiksi uutuussanoja "hybriditaide, ubiikki teknologia ja semanttinen web" ei selitetä, ikäänkuin termit olisivat päivän selviä lukijoille. Eikä myöskään selitellä mitä on "luova rihmastotalous" tai millaista on "leppoistelun elämäntapa" jota vuonna 2035 tavoitellaan? Minua ainakin jäi vaivaamaan miten "leppoistelu" on ylipäätään kenellekkään mahdollista jos eläkeikä nousee jokatapauksessa lähelle 70-vuotta?

Sinänsä yleviä ajatuksia kulttuurista ja kukoistamisesta, mutta olisin kaivannut enemmän konkretiaa ja luovan työn tekijän/taiteilijan näkökulmia. Tämä jäi nyt vähän ylhäältä annetuksi "viralliseksi totuudeksi", suppeaksi totuudeksi= alle 40 sivua.

"Luovatyö edellyttää ketteryyttä ja joustavuutta". Mitähän tämäkin tarkoittaa minulle keski-ikäiselle tapoihinsa kangistuneelle taidegraafikolle, jolla on polvi paskana ja jäykkä selkä?

Kuvasatoa, grafiikan parvi

2010-03-25T21:48:00.007+02:00

Koska en ole jaksanut viimeaikoina paljoakaan kirjoittaa tänne blogille, niin laitampa tässä vaihteeksi muutamia kuvia siitä missä nyt ollaan menossa. Työskentely on siis siirtynyt Sammattiin ja kaikki sujuu ihan mukavasti.

Grafiikan työpisteeni tai piirrustuspöytäni on nyt tämän näköinen.

Grafiikan työskentelyt tapahtuu nyt tälläisella parvella, jossa kaikki oleellinen on aivan käden ulottuvilla.

Löysin isän kätköistä tämän vanhan paksuöljyn (grafiikan teossa tarvittava öljy) jolla taitaa olla ikää yhtä paljon kuin minulla.

Jos joku ei tiedä mitä tamponi tarkoittaa, niin tässäpä niitä
oikein katon täydeltä.

Taidelainaamoista

2010-03-10T17:24:00.003+02:00

Kävipä yhteensattuma. Viimeksi kun kävin pitämässä alustusta taiteilijan yrittämisen kiemuroista ja asiaan liittyvästä problematiikasta, niin saman päivän Hesarissa oli mielipiteeni aiheeseen liittyen. Nyt tänään alustin jälleen asiasta, tällä kertaa Taikin Taiteilijan Tukikone koulutuksessa ja kas, Hesari julkaisi mielipiteeni taidelainaamojen tiimoilta.

Viime kuukaudet ovat olleen hieman raskaita, johtuen siitä että olen siirtänyt taidegrafiikan työskentelyn kaikkine laitteineen isäni luokse Sammattiin. Elämä on näköjään nyt tullut siihen vaiheeseen jossa ikääntyvät vanhemmat alkavat tarvita jälkipolven apua. Koko grafiikkasysteemin rakentaminen ja järjestäminen niin että työskentely sujuu omalla tavallani on ollut aika haaste, vaikka isäni käyttämät taidegrafiikan työpisteet olivatkin periaatteessa "valmiina".

Jokainen tekee töitä hieman erilailla ja ympäristö on saatava omansa näköiseksi, tutuksi. Tila on siis järjesteltävä joka nurkkaa ja koloa myöten, jotta kaikki on ikäänkuin "hallussa". Eikä tilannetta ole helpottanut se että meillä molemmilla on kertynyt aika runsaasti kaikenlaista roinaa työhuoneen nurkkiin.

Nyt tarlatanit, tamponit ja kovapohjat ovat oikeissa paikoissa ja levyjen leikkuu tapahtuu siellä missä pitääkin, lämpölevyn paikka on määritelty oikein, varastot ja muut tilat siivottu ja järjestely perusteellisesti, joten työskentely voi nyt alkaa toden teolla.

Mielenkiintoista on nähdä miten sujuu tasapainoilu perhe-elämän ja toisella paikkakunnalla työskentelyn välillä. Tähän mennessä on selvinnyt ainakin se kuinka vaikeaa tehdä lumitöitä kahdessa paikkaa yhtä-aikaa.

Tässä vielä aamun mielipiteeni:

Tulevaisuudessa kirjastot voisivat olla taidelainaamoja

Uutisanalyysi-palstalla (HS 5.3.) nostettiin esiin Hanna-Leena Hemmingin ehdotus, jossa taidehankinnasta voisi tehdä kotitalousvähennyksen. Kannatettava ja hyvä ehdotus, joka toteutuessaan laajentaisi suomen alikehittyneitä taidemarkkinoita ja osaltaan myös helpottaisi monen kuvataiteilijan ahdinkoa.

Ehdotuksella pyritään myös vahvistamaan taidegalleriota ja luomaan parempia olosuhteita taiteen viennille. Taiteijoiden perustoimeentulo ja taiteen kotimarkkinoiden toimivuus pitäisi kuitenkin ensin saada kuntoon ja vasta sitten pohdiskella kulttuurivientiä.

Huomio tulisi kiinnittää taidelainaamoihin, joita suomessa toimii jo muutamilla paikkakunnilla. Lainaamon periaate on että teoksen voi lainata kotiinsa pikku summaa vastaan, eli käytännössä lunastaa omakseen pienellä korottomalla kuukausimaksulla. Taiteilijan näkökulmasta lainaamot toimivat hyvin ja antavat tuloa saannöllisemmin ja varmemmin kuin epävarma näyttelytoiminta, joka lähes aina on taiteilijalle tappiollista.

Taidelainaamon kynnys on taidegallerian kynnystä huomattavasti matalampi ja lainaamoissa asioi paljon sellaista väkeä, joita ei gallerioissa näy. Jos taidemarkkinat halutaan laajentaa koko kansaa koskevaksi, niin silloin suomeen tarvitaan valtakunnallinen taidelainaamojärjestelmä esimerkiksi kirjastojen yhteyteen. Tämä varmasti myös piristäisi tavanomaista galleriatoimintaa ja toisi heille runsaasti uusia asiakkaita.

Myös kulttuurisetelin käyttöä pitäisi laajentaa niin että sillä voisi maksaa taidelainaamon kuukausimaksuja tai niin että seteleitä voisi keräillä enemmän ja käyttää ne kerralla taideteoksen ostoon. Nyt kulttuuriseteli ei hyödytä kuvataiteilijoita sentin vertaa.

Taiteen sisäpiiri

2010-02-04T22:40:00.003+02:00

Blogin pito on jäänyt viimeaikoina hieman taka-alalle muiden kiireiden takia. Mutta kevään mittaan varmaankin tilanteet taas muuttuvat niin että kirjoittamiselle on enemmän aikaa.

Tässä kuitenkin viimeisin mielipidekirjoiukseni joka julkaistiin aamun Hesarissa. Laitan sen tälle blogille näin illasta, kun aamulla en ehtinyt. Olin puhumassa taiteilijan toimeentulovaikeuksista ja taiteilijuuden/yrittäjyyden problematiikasta Oulussa Art360 hankkeen tiimoilta ja tulin vasta äsken kotiin.

Tässä kirjoitukseni:

Taiteen sisäpiiri päättää apurahoista

Viime päivinä on käyty keskustelua Kiasman johtajavalinnasta, poliittisesta taiteesta ja on pohdittu taiteen sisäpiirin olemusta.

Sana "sisäpiiri" luo ilmiöstä hieman erheellisen kuvan taidekentällä häärivästä salaseurasta, jota tuskin löytyy. Taiteilijan kannalta katsottuna sisäpiirissä kyse on apurahajärjestelmään sisäänrakennetusta vinoumasta, siitä kuka saa tehdä taidettaan toimeentulo turvattuna ja kuka ei.

Kaksi nuorta yhtälailla hyvinkoulutettua taiteilijan alkua on uransa alussa. Toinen on taiteessaan perinteisempi ja toinen ajan menoon osallistuva yhteiskuntakriitikko. Helposti käy niin että tämä muodikkaampi tekijä säväyttää enemmän ja saa apurahaa.

Apurahoitetun taiteilijan on huomattavasti helpompi keräillä "taiteellisia ansioita"ja samalla parannella asemiaan seuraavaa apurahakierrosta varten, kuin sen joka tekee taidetta erilaisten pätkätöiden ohessa. Jos apurahoihin ei pääse kiinni jo nuorena, niin varttuneempana se on lähes mahdotonta.

"Sisäpiirissä" on kyse trendeistä ja siitä mikä on taiteessa kulloinkin muotia, siitä mitä museoihin halutaan ja Kiasman uusi johtaja tulee osaltaan vaikuttamaan juuri tähän.

Mutta sisäpiiri on myös "politiikkaa". Kun taiteen pesässä on paljon poikasia, niin madon saa se jonka samanmielinen rääkynä emoja eniten miellyttää. Hitaammin kiiruhtaville ja vähemmän äänekkäille taiteilijoille nykyinen järjestelmä ei tukea anna. Heidät jätetään rämpimään rauhassa oman taiteellisen kutsumuksensa suohon.

Suomen kokoisen pienen maan etu on varmasti että kaikkien ammattitaiteilijoiden luova potentiaali saisi mahdollisuuden puhjeta kukkaansa. Paras ratkaisu tähän olisi kaikille pienituloisille taiteilijoille jaettava samansuuruinen taiteilijatoiminnan tuki nykyisen vanhentuneen apurahajärjestelmän sijaan. Miksi asiasta ei synny "sisäpiirissä" ja ennenkaikkea poliittisten päättäjien parissa edes kunnon keskustelua?

Pekka Hannula
Taidegraafikko
Espoo

Taidelatinaa

2009-12-04T10:38:00.004+02:00

Hiljattain löydettiin Saksasta Hohle Felsin luolasta maailman vanhin ihmishahmoinen veistos. Ikää tällä hienolla esineellä on ainakin 35 000 vuotta. Pienessä kuuden sentin luomuksessa on vahva eroottinen lataus. Rinnat ovat jättikokoiset, lanteet muhevat ja eikä jalkovälikään häpeile olemustaan.

Mitä mahtoi teoksen muinainen veistäjä ajatetella? Tutkiko hän ”seksuaalisuuden ilmenemistä Gravetten kulttuurisessa kontekstissa?” Vai halusiko hän tehdä mammutin luusta "postmodernin puheenvuoron, jossa häpeilemättömän muotokielen avulla kommentoidaan ajankohtaisia yhteiskunnan kipupisteitä suhteessa äitiyteen?"

Taidetta syytetään elitismistä ja väite pitää osin paikkansa. Yksi syy tähän on normaalista elämästä etääntynyt taidepuhe ja kirjoittelu, joka on tarkoitettu lähinnä toisille taidelatinan taitajille. Taide on etäällä kansasta kuin leipääntynyt politiikot konsanaan.

Kouluissa taideaineita on vähän, eikä taide pahemmin näy arjessa. Yhä edelleen suurin osa suomalaisista kodeista on ilman ensimmäistäkään "oikean taiteilijan" tekemää teosta. Matkamuistomaisemia ei tässä laskelmassa nyt noteerata.

Ylivoimasesti yleisin ”kritiikki”, jota saan, on se kun joku kertoo "pitävänsä" jostain teoksesta. Taidetta arvotetaan siis taulukolla tykkään - en tykkää. Eikä "ihanissa väreissä" sinänsä mitään väärää ole. Mutta taiteessa väri on usein ”vain” pintaa ja jos pinta ei tunnu heti ”ihanalta", niin tykkääjä ei mieti teosta sen enempää. Kaikki se mitä pinnan alla on, jää kokematta. Missään asiassa ei pääse syvemmälle ilman paneutumista ja asian parissa vietettyä aikaa. Näin myös kuvanlukutaito kehittyy.

Näyttelyn järjestäjät voisivat rikkoa vallitsevan hiljaisen museotunnelman ja kannustaa vieraitaan keskusteluun. Taidenäyttelyt olisivat huomattavasti mukavampia paikkoja käydä, jos kokoajan ei olisi tunne kirkkomaisesta hartaudesta ja siitä ettei saa olla häiriöksi.

Kuvanlukutaitoa parantavat myös taidelainaamot, joita jo muutamia onkin tavallisten kirjastojen yhteydessä. Käytäntö on osoittanut että lainaamon kynnys on moninverroin matalampi kuin gallerian. Lainaamojen taide myös tavoittaa niitä ihmisiä, joita ei muuten taidekentällä näy.

Kummalista että tämä niin hyväksi todettu toimintamalli ei saa tuulta purjeisiinsa, vaikka meillä on hyvin toimiva kirjastolaitos.

Koskevatko perusoikeudet myös taiteilijoita?

2009-11-19T10:39:00.002+02:00

Tässä aamun Hesarissa ollut mielipidekirjoitukseni. Täytyy myöntää että mielipiteen vapautta suomessa löytyy. Mutta aivan eri asia on sitten se onko mielipiteillä merkitystä. Kiusalliset ja varsinkin "valtaa" kyseenalaistavat näkemykset yleensä sivuutetaan ja vaietaan kuoliaaksi.

Oheinen kirjoitus on alkuperäinen tekstini, jota ei ole toimituksessa viilattu.

Koskevatko perusoikeudet myös taiteilijoita?

Kiasman johtaja Berndt Arell puhui hyvin (Hs 18.11) taidekentän luutuneista valtarakenteista, siitä kuinka pieni sisäpiiri päättää kuka suomalaisessa kuvataiteessa saa menestyä ja kuka ei.

Taiteilijan kannalta tämä tarkoittaa sitä, että jos et pääse "sisäpiirin suosioon", niin saat todella kamppailla leipäsi eteen ja että ylipäätään säilyt taiteilijana olemassa.

Valta näkyy keskustelussa. Kiusalliset puheenaiheet "vaietaan kuoliaaksi" ja konsensus jatkuu niinkuin ennenkin.

Aihe joka pitäisi ruotia perusteellisesti on taiteilijatoiminnan tarkastelu reilusti elinkeinon näkökulmasta. Eli puhua siitä mitä tarkoittaa ammatinharjoittaminen tai pienyrittäminen taiteilijalle. Sillä juuri tätä joutuu yhä useampi taiteilijat jokatapauksessa miettimään, koska alalle tulee väkeä yhä kiihtyvää tahtia ja sisäpiirin suosioon pääsee jatkossa yhä harvempi.

Toki aihe on kiusallinen. Jos taiteilijatoimintaa tarkastellaan elinkeinona, niin tämä asettaa apurahoituksen kyseenalaiseen valoon. Miksi jotkut taiteilija-ammatinharjoittaja saavat "tukiaisia" ja toiset eivät, kun kuitenkin kaikkien ammatilliset peruslähtökohdat - taiteellinen laatu, koulutus, ammattiliitojen jäsenyys - ovat samat ja toiminta tapahtuu samoissa taidekentän puitteissa?

Taiteen vapaus on turvattu perustuslaissa ja samoin yksilön oikeus "hankkia toimeentulonsa valitsemallaan työllä, ammatilla tai elinkeinolla." Perustuslain mukaan julkisen vallan olisi myös "huolehdittava työvoiman suojelusta." Ikävä vain taiteilijat on jätetty tässä asiassa heitteelle.

Valtarakenteet nojaavat yhä siihen olettamaan että taiteilija tekee teokset ja elää apurahoilla. Ja joku muu sitten tekee rahaa, "tuottaa sisältöä" taiteilijan teoksilla.

Kahdeksas kollaasi

2009-11-14T14:39:00.004+02:00

Tässä vielä toinen tuore kollaasi. Meneillään on ilmeisesti jonkinlaista etsintää, hapuilua kohti "jotain toisenlaista", kollaasin mahdollisuuksien testailua tms.

Itseasiassa koko vuosi on ollut tätä samaa murrosta. Kaipa tästä etsinnästä jotain kuoriutuu. Aika näyttää tuleeko tästä jotain mielenkiintoista vai onko tämä vain yksi tapa laittaa palikat nätisti paikalleen? Asiat varmaan hahmottuvat sitten paremmin kun niitä katselee takautuvasti taaksepäin.

Seitsämäs kollaasi

2009-11-13T14:36:00.001+02:00

Avioliittoparantola 50-luvun tyyliin ja bensakylpy

2009-11-07T19:10:00.006+02:00

Tässä vielä muutama tuulahdus vuosikymmenten takaa. Ensin on naisten Täky karvanpoistoaineen mainos vuodelta 1924.

Sitten ihmetellään avioliittoparantolaa 1950-luvulta, paikkaa jossa on tarjolla taideterapiaa, ratsastusretkiä, lentokonekyytejä ja miehille hermolepoa kalastuksen parissa. "Veden vilja kerääminen" kuulemma auttaa suurkaupungin melun rasittamia hermoja rauhoittamaan.

Taiteen avioliittoa parantavasta vaikutuksesta sanotaan mm. "Aviopuolisoille, jotka katsovat tulevansa väärinymmärretyiksi, annetaan ensiksikin maalauksen opetusta. Pensselin ja paletin katsotaan avaavan heidän silmänsä kaikkea kaunista havaitsemaan."

Viimeinen uutinen käsittelee August Matikaisen tapauksen 1940-luvulta, jossa ischiasta parannellaan bensakylvyssä tuhoisin seurauksin. Tästä ei omahoito enää pahene. Bum!!

Hypnoosia ja neitseellistä synnyttämistä

2009-11-07T18:31:00.006+02:00

Nykyisin on tapana kouluttaa työttömiä, parantaa lisäopilla heidän työnsaanti mahdollisuuksiaan ja sitä kautta rahatilannetta. Koulutus varmaan toimii hyvin jos työnhakijalla on mieli sen verran avoin että hän voi suuntautua useammalle alalle.

Mutta mitä tekee taiteilija tai muu ns. kutsumusammatin tekijä? Mitä koulutusta silloin on saatavilla, kun ei yksinkertaisesti kykene vaihtamaan alaa, vaan tekee taidetta jokatapauksessa, kun koko ammatti on enemmän tai vähemmän pakkomielle?

Yksi vaihtoehto voisi olla tälläinen vuoden 1960 hypnoosikurssi. Jos tämä omatoiminen "kirjekurssi" olisi vielä saatavilla, niin saattaisin hyvinkin kokeilla ja yrittää hypnotisoida jokaisen potentiaalisen vastaantulijan ostamaan taidettani.

Sillä tästähän taiteilijan rahapulissa on yleensä kyse. Talous paranee joko taidekauppojen kautta tai jos saa apurahaa tai sitten jos on sopiva ansiotyö. Näin se vain on. Muita vaihtoehtoa ei ole.

Tämä toinen leike on 50-luvun alusta ja liittyyneitseellisiin synnyttäjiin joita englannissa oli tuolloin useita. Eipä ole tämänkaltaisia otsikoita viimeaikoina näkynyt. Olisiko kristinusko nykyisin laimeampaa?

Kuudes kollaasi

2009-11-04T19:20:00.003+02:00

Tässä kuva juuri valmistuneesta kollaasista. En ole nyt viimeaikoina ehtinyt juurikaan miettimään blogitekstejä. Syksy on ollut... sanoisinko "harmaa", mutta ehkäpä tämä rahan kanssa tuskailu helpottaa taas jossain vaiheessa ja aikaa/intoa löytyy paremmin bloggaamiseen.

Onneksi tilaustyörintamalla näkyy pientä virkoamista, valoa loputtoman tuntuisen tunnelin päässä. Lama kyllä aiheutti aikalailla lamaannusta taidekentällä, etenkin niille joiden koko leipä on taiteesta kiinni.

Onko luovuus itserakkautta?

2009-10-20T13:33:00.004+03:00

Luovuus ilmenee parhaiten sellaisissa asioissa, joista erityisesti pidämme ja joita kohtaan meillä on luontaista kiinnostusta. On siis suotavaa, jopa välttämätöntä, että luovan työn tekijä ihastuu ja rakastuu projekteihinsa. Kyse on oikeastaan itserakkaudesta. Minä ja minun ihanat ideani. Siinä on koko touhun ydin.

Usein luovuuteen liitetään sana inspiraatio. Tällä tarkoitetaan innostunutta tilaa, jossa luova toiminta tapahtuu erityisen hyvin. Mielestäni inspiraatio on kuitenkin aika suppea ja luovuutta rajaava käsite. Inspiraatiossa on kyse lähinnä "ensimmäisestä ihastuksesta".

Verrataanpa taiteilijaa "puutarhuriin" joka hoitaa maataan ja lannoittelee ideoitaan. Ja kas, yllättäen ilmestyy ihanan idean itu. Siihen ihastutaan ja sen ympärille riennetään touhuamaan. Tätä on inspiraatio. Se on luovan prosessin alkuun paneva sysäys. Luovan paineen vapauttava venttiilin avaus.

Mutta kun liikkeelle on sitten päästy, niin pelkän ihastuksen voimalla pääsee perille vain harvoin. Luovilla ideoilla on nimittäin harmillinen taipumus tupsahdella tietoisuuteen hieman liian raakileina. Tämän huomaa erityisesti siitä kun yöllä alitajunnan uni nostaa esiin jotain todella nerokasta. Idea poimitaan muistikirjaan kuin kallisarvoinen aarre arkkuun. Unta jatketaan ja aamun kriittinen valo paljastaa totuuden. Raakileena syntynyt.

Idean alkujen kanssa on viettävä rakkaudellista laatuaikaa ja hoivattava pikku nupukkeet huolella täyteen kukkaansa. Tämä jos mikä vaatii kärsivällisyyttä ja nimenomaan rakkautta. Kuinka monesti olenkaan pilannut teoksen liiallisessa innossani. Parhaat ja taiteellisesti kestävimmät teokseni ovat yleensä niitä, jotka olen saatellut perille aivan kaikessa rauhassa ”keskustellen” ja sydämmellä.

Rakkauden vastakohdaksi esitetään usein vihaa. Luovuudessa on kuitenkin pelko rakkauden vastakohta. Rakkaudessa nimittäin luovuus voi hyvin ja viihtyy, mutta kun pelko saa vallan, niin luovuuskin lopahtaa. Pelko on pahin luovuutta lamauttava tunne. Kun paniikki iskee, ei mikään toimi. Viha ja muut angstit saattatavat - ainakin kuvataiteen puolella - tuottaa varsin kelvollista hedelmää. Myös kateus, kosto ja kiima tuuppaavat luovuutta mukavasti eteenpäin. Mutta keskityn tässä kuitenkin itserakkauteen, koska siitä on luovuudessa aika pitkälle kyse. Kiima laantuu, kosto vaihtuu sääliksi, erilaisia tunteita tulee ja menee. Taiteilijan itserakkaus on ja pysyy.

Palataanpa pelkoon. Elämämme on täynnä monenlaisia huolenaiheita, uhkia ja vaaratekijöitä. On työpaikkojen menetyksiä, on velkakierteitä ja hankaluuksia kanssamatkaajain kanssa. Innovatiivinen media vyöryttää otsonikadot, ekokatastrofit ja muut ikävyydet olohuoneisiimme yhä tehokkaammin ja uusilla tavoilla. Jokaiselle riittää huolen aiheita, kukaan ei jää ilman.

Minulle, kuvataiteilijana yksi kestohuoleni liittyy rahaan. Ongelmallista on tulojen epäsäännöllisyys. Joskus voi saada tilille kerralla useamman kuukauden tienestin, mutta toisinaan on pakko syödä lapsilta viikkorahatkin. Kun laskut erääntyvät ja huoli selviämisestä syvenee, niin luovuus katoaa kuin häkkilintu ateljeen ovesta.

Rakkaudessa on itseluottamusta, rentoutta ja rohkeutta. Kaikki tuntuu mahdolliselta. Pelokkaana sitä taas kangistuu ja alkaa pälyillä huolestuneena ympärilleen. Pienetkin asiat tuntuvat vaikeilta. Miten jatkaa rauhassa puutarhanhoitoa, jos ympärillä huojuu ja salamoi? Voi minua raukkaa! Minä ja minun ihanat ideani. Me, olemme hukassa!

Taidevalon kuvaaja

2009-10-15T16:13:00.003+03:00

Minulta kysyttiin äskettäin mistä erottaa niin sanotut taidevalokuvat muista valokuvista, kuten laadukkaista uutis- ja lehtikuvista, sillä pelkästään kuvia katsomalla eroa ei aina ole niin ilmeinen? Ja lehtikuvissa on joskus mitä hienoimpia otoksia, jotka täyttävät taiteen laatukriteerit kaikin tavoin.

Selkein ero löytynee kuvaajan pyrkimyksistä. Taidevalokuvan lähtökohta on taiteen tavoittelu jo valotushetkellä. Kuvaajan toiminta tähtää siis taiteen tekemiseen. Siinä missä lehtikuvaaja tavoittelee tietynlaista yksiselitteisyyttä ja oleellista informaatiota asiasta, niin taidevalokuvaaja puolestaan etsii taiteelle tyypillistä moniselitteisyyttä ja jättää tiedonvälittämiset ja mahdolliset asiayhteydet taka-alalle.

Taideteokselle on tyypillistä ettei se avaudu katsojalle ensi silmäyksellä, vaan teosta joutuu pohtimaan ja sen ymmärtämiseen on kuljettava ikäänkuin kerrosten läpi. Jos täyttä ymmärrystä edes löytyy.

Lehtikuvan on taas oltava niin selkeä että sen tajuaa heti. Mutta toki raja näiden välillä on hieman epäselvä ja tulkinnallinen. Entä jos lehtikuvaaja ja valokuvataiteilija kuvaavat saman kohteen. Toiselle syntyy valokuvataideteos, toiselle lehtikuva ja molemmat ovat ”taiteelliselta” laadultaan vastaavia. Tämä nostaa esiin kysymyksen mitä taide oikeastaan on?

Ehkä taide on sopimuskysymys? Olemme sopineet että valokuvataiteilijoiden otokset ovat ”oikeiden” taiteilijoiden teoksia ja museokelpoista taidetta. Ja muiden ottamat kuvat ovat jotain muuta. Oman vivahteensa tähän valokuvasoppaan tuo se että, aika usea valokuvataiteilija toimii myös lehtikuvaajan roolissa.

Aika on tässä kuitenkin säälimätön tuomari. Sen hampaissa testataan kaikki kuvat riippumatta siitä kenen valottamia ne ovat. Kun vuosikymmenet irroittavat lehtikuvat alkuperäisistä yhteyksistään, niin kuvat nähdään yhä enenevästi ”vain kuvina” ilman uutisia johon ne liittyivät. Kuvat alkavat elää omaa elämäänsä kuvina kuvien joukossa. Näin parhaat kuvat nousevat esiin ja joistakin lehtikuvaajista kuoriutuu taiteen klassikoita, joiden teosten rinnalla monen valokuvataiteilijan tuotanto näyttää roskalta.

Kannustimena mahdollinen levymyynti

2009-10-07T19:41:00.005+03:00

Viimeaikoina olen tullut taas siihen tulokseen että, taiteilijuudessa on kaikkein oleellisinta että osaa nautiskella ylämäessä. Vähän niinkuin pitkällä pyörälenkillä, jossa loputtoman tuntuinen vastamäki pakottaa etenemään hitaasti pienellä vaihteella kitkutellen.

On nimittäin niin että pärjätäkseen alalla taiteilijalla täytyy olla erittäin hyvä pettymysten sietokyky. Taiteilijan arki on täynnä kilpailua, loputonta jyrytystä ja apurahajonoissa turhautumista ja muuta rahan kanssa kituuttelua.

Se että teet hyvää taidetta ei takaa onnistumista edes pitkällä juoksulla. Leikissä pärjäävät parhaiten ne joilla on - taiteellisten lahjojen lisäksi - runsaasti sitko-ominaisuuksia ja kyky unohtaa pettymykset suht nopeasti.

Mielipahaa tulee kyllä riittämään. Jokaista saatua iloista apurahaa kohden löytyy kymmenen masentunutta mieltä. Näyttelypaikoista kisataan, niin että onni suosii ehkä joka viidennellä yrittämällä. Ja aina on jyry vastassa, etenitpä oikealle tai vasemmalle.

oikeastaan taideala on läpeensä kilpailtu, vaikka asiasta ei juuri puhuta. Yksi syy tähän löytyy elikeinoasioista. Kilpailu haiskahtaa hieman ikävästi ”yrittämiseltä” ja siitähän ei taiteessa voi olla kyse. Taide on jaloa hengen paloa ja ennenkaikkea kutsumustyö, jota tehdään jokatapauksessa ja olosuhteista (eli rahasta) piittaamatta.

Taiteilijuus nähdään kyllä selkeästi ammattina, mutta ei niinkään elikeinona, ja tämä jos mikä vaikeuttaa taiteilijoiden taloudellista ahdinkoa entisestään.

Luulisi että asioista puhuminen niiden oikeilla nimillä toisi edistystä alalle kuin alalle, ja taiteilijoiden olisi hyvä itsekin tiedostaa tämä. Muutoin kaikki jatkuu ennallaan ja saan jatkossakin kuunnella ”loistavia ideoita” kun joku pyytelee pitämään näyttelyä yrityksen juhliin periaatteella että ”ehkä saat jotain myydyksikin”.

Kuvataiteilijoille tämänkaltaisia ilmaistalkoohommia ehdotetaan aika usein, mutta kenellekään ei tulisi mieleen esimerkiksi pyytää esiintyvää taiteilijaa viihdyttämään asiakkaitaan ilman sovittua keikkapalkkiota, houkuttimena pelkkä ”mahdollinen levymyynti”.

Kuvataiteilijoilta pyydellään myös ilmaisia luonnoksia ja muuta suunnitteluapua. Sama ei onnistu arkkitehdeiltä, eikä suunnittelijoilta. Töillä on selkeät taksat.

Ehdotuksia voi tehdä vain sellaisille ammattilaisille, joiden elinkeinoasiat tepastelevat lapsen kengissä.

Kuvassa Aihan veistos Sara Hildenin taidemuseossa viime kesänä. Hieno museo, Suosittelen!

Pornon ja taiteen rinnastaminen ontuu

2009-09-25T08:14:00.001+03:00

Aamun Hesarissa oli oheinen mielipiteeni:

Pornon ja taiteen rinnastaminen ontuu

Janne Luotola kertoo (HS 23.9) pornon olevan vain "kuvan laji muiden kuvan lajien joukossa" ja että kyse on samankaltaisesta fiktiosta kuin maalaustaiteessa ja kirjallisuudessa. Luotola kyseli miksi porno on leimattu pahaksi kun muutkin kuvat traumatisoivat eivätkä vastaa todellisuutta.

Pornon rinnastaminen taiteeseen ontuu. Ei maalaustaidetta tai kirjallisuutta tehdä sen takia, että näiden avulla tyydytettäisiin halua, kuten Luotola väittää. Taiteen tekemisen lähtökohdat ovat yksilön luovuudessa, uusien ideoiden ja ilmaisun etsimisessä. Taide jättää myös ratkaisut avoimiksi ja antaa tilaa ihmisen omalle mielikuvitukselle. Pornon lähtökohta on taas kova kaupallisuus jossa paljastamalla "kaikki" käytetään hyväksi ihmisen kaikkein voimakkainta viettiä.

Jos kuvien maailmasta haluaa etsiä samankaltaisuutta pornoon, on katse käännettävä sinne missä voimakkaita tunteita herättämällä vaikutetaan perusvietteihin ja samalla pyritään edistämään omaa asiaa.

Poliittinen propaganda ratsastaa pelolla ja me-hengellä, raaka väkivalta tai inhorealismi piirtyvät tajuntaan voimakkaan vastenmielisyyden takia. Myös mainonta elää manipuloimalla asiakkaiden tunteita.

On hyvä että pornosta puhutaan. Mutta onko syytä antaa kaikkien kukkien kukkia vapaasti? Se että tunteitamme käytetään sumeilematta hyväksi ei välttämättä edistä ns. vapautta yhteiskunnassa, vaan tekee meistä helposti ohjailtavia ja erilaisten asioiden, kuten pornon, orjia.

Totuuden hetki

2009-09-19T14:27:00.004+03:00

Katselin eilen tv:stä Totuuden hetki -kisailua. Ohjelman idea on se että kilpailijat testataan etukäteen valheenpaljastuslaitteen ja monipuolisten kysymysten avulla, myös setvimällä heidän intiimejä asioitaan. Testatuille ei kerrota testin tulosta, vaan se tieto jää materiaaliksi, jonka pohjalta varsinaisen tv-shown kysymykset asetetaan.

Siinä sitten tv-kansan ja läheistensä edessä kilpailija joutuu puhumaan totta, jos mielii ansaita palkintorahaa. Ja pelin henkeen tietysti kuuluu se että kysymykset muuttuvat yhä kiusallisemmiksi kisan edetessä ja palkintopotin kasvaessa.

Niinpä eilinen parturi-kampaaja tunnusti mm. haaveilleensa seksistä miehensä ystävän kanssa, olemaan haluton ottamaan äitiään kotiinsa asumaan jos tämä jäisi kodittomaksi, uhanneensa miestään teräaseella, pitävänsä itseään paremman näköisenä kuin lähetyksessä mukana ollutta naapurin rouvaa ja pettäneen miestään. 20 000 euron taso jäi haaveeksi kun hän jäi kiinni valheesta väittämällä ettei tunne seksuaalista vetovoimaa naapurin miestä kohtaan.

Mielestäni tässä on hyvä esimerkki siitä miten perinteiset kristilliset arvot ovat painumassa unholaan ja tilalle ovat nousseet pikavoitojen, maineen ja oman edun tavoittelun mukaiset arvot. Kyseistä ohjelmaa voisi pitää jonkilaisena julkisena "ripittäytymisenä", näytelmänä jossa ihminen asettaa itsensä (ja koko elämänsä ihmissuhteineen) mammonan "uhrialttarille", toiveena että tuleva rahapalkinto on niin suuri että se pesee synnit puhtaaksi. Rukoillaan että mammonan jumala armahtaa.

Asia mikä kilpailussa jää piiloon (vaikka se on mitä ilmeisintä) on se että jokainen kysymys ja annettu vastaus iskee kilpailijaan leiman. Ja osa näistä leimoista on varmasti sellaisia jotka eivät ole mitenkään totuudenmukaisia ja joista eroon pääseminen on jopa mahdotonta, varsinkin kun leimaaminen tehdään näin julkisesti miljoonan katsojan edessä.

Kuvio on tuttu myös taiteen kentällä. Jos teet teoksen joka herättää (liian) runsaasti huomiota, niin helposti koko taiteilijauraasi peilataan juuri tuon yhden ja saman teon kautta, vaikka se olisi vain pieni "episodi" suuressa elämän kokonaisuudessa. Kun sinut on "määritelty" ja leima on lyöty, niin siitä maineesta on todella vaikea päästä eroon, olivatpa muut teoksesi sitten miten laadukkaita tahansa. Kissantappaja on ikuisesti kissantappaja. Ja se joka on todettu "kaupalliseksi", niin kaupallisena hän myös vaeltaa hamaan loppuun asti. Eikä sipulin piirtäjältä mitään muuta odotetakaan kuin lisää sipuleita.

Myös tietynlainen (tv-kisan kaltainen) itsensä likoon laittaminen on läsnä taidekentällä. Esimerkiksi silloin kun taiteilija paljastaa alastomuutensa, fyysiset salaisuutensa, ja asettaa itsensä kaikkien kriittisten katseiden tarkattavaksi ja tuomittavaksi. Mitä tällöin tavoitellaan? Ehkä sitä että saa synnit anteeksi, ja että sinut hyväksytään, ja että palkkio on suurempi kuin teon mahdollinen paheksunta ja tuomio, ja että sinut huomataan, ja näin lunastat paikkasi auringossa.

Ja paikasta auringossa on Totuuden hetki- ohjelmassakin pohjimmiltaan kyse, siitä että tässä yksilöä korostavassa ajassa yhä useampi haluaa jotain enemmän kuin se tavallinen arki, jossa leikataan hiuksia tai tehdään taiteen tilaustöitä duunarin lailla ilman sen kummempaa glooriaa.

Suuri ilotulitus

2009-09-16T08:53:00.006+03:00

Tässä muutama valokuva ilotulituksen SM-kisoista, jota meni varta vasten kuvaamaan pari viikkoa sitten. Myöhästyin tulituksen aloituksesta parkkiongelmien ja hyvien kuvauspaikkojen ylikansoituksen vuoksi, niin että kaksi ensimmäistä satsia menivät ohi.

Nämä kuvat ovat kolmannesta pläjäyksestä. Neljättä en sitten kuvannutkaan kun alkoi sataa reippaasti ja sadetamineet olivat unohtuneet kiireessä autoon. Niinpä pakkasin kimpsut ja kampsut ja häivyin paikalta. Onneksi sentään sain otettua edes nämä.

Opetus: Jos aikoo kuvata tämänkaltaisen tapahtuman onnistuneesti, on syytä olla paikalla ajoissa ja vaikka käydä katsomassa mahdolliset kuvauspaikat jo edellisenä päivänä ja varustautua mahdollista vesikeliä varten.

Pari kuvaa Taiteiden yöstä

2009-09-13T16:47:00.007+03:00

Tässä pari kuvaa muutaman viikon takaa taiteiden yöstä. Oikeastaan minulta meni koko taiteiden yö tälläkin kertaa ohi. Yleensä en ole jaksanut raahautua paikalle. Tällä kertaa olin ystäväni juhlissa ja nämä kuvat otin pikaisesti matkalla kotiin keskiyöllä.

Jostain syystä Taiteiden yö on jäänyt minulta väliin. Viimeksi olin paikalla muistaakseni 2004, kun osallistuin taiteilijoiden panelikeskusteluun. Silloin satoi kunnolla ja en viitsinyt jäädä panelin jälkeen kaupungille kastumaan.

No, ehkä sitten ensi vuonna, jos riittävä syy löytyy niin menen kaupungille.

Asia on herättänyt hieman kummeksuntaa tuttava piirissä. Vahva ennakko-oletus näyttää olevan että jos olet taiteilija niin ilman muuta osallistut Taiteiden yöhön.

Toinen vastaava ennakko-oletus minkä olen havainnut liittyy oopperaan. En oikein innostu tuosta muinaisjäänteestä. Ei taiteilijan tarvitse pitää kaikesta taiteesta. Kannatan ainoastaan oopperan ohjelmistosta löytyvää nykytanssia, muun joutaisi museoon.

Mitä on taide?

2009-09-11T10:53:00.003+03:00

Onko se sitä, kun taiteilija tutkiskelee itseään ja esittelee napanöyhtäänsä hämmentyneelle yleisölle? Eräänlaista lapsekasta narsismia, jossa on aivan pakko ihastella julkisesti omaa alastomuuttaan? Tutkia omaa minää ja suhdettaan muihin, harjoittaa ekshibitionismia laillisesti ilman seuraamuksia?

Onko taiteessa kyse pitkä-aikaisesta terapiasta, jonka etenemistä voi seurata näyttely näyttelyltä? Jos taiteen teko loppuu, niin onko silloin taiteilija tullut terveeksi? Onko angsti kadonnut?

Onko taiteessa kyse luovuudesta, joka vain riivaa riivaamistaan ja vaatii innostumaan? Tutkimusmatkailua ja uuden etsimistä siis, tai loputon "etsi ja löydä" leikki?

Tai kenties siitä että on "lahjakas" tai "taiteellinen" tai "osaa piirtää"? Onko taiteessa kyse taidosta, jota on harjoitettu? Taidekouluko taiteen tekijöitä tekee?

Onko taiteessa kyse ammatista, josta pitäisi saada palkkaa? Onko taiteilija käsityöläinen, niinkuin keraamikko tai muurari, ammattilainen joka tekee hommansa ja saa työstään maksun?

Vai onko taiteessa kyse uskonnosta, totuuden etsimisestä ja totuuden julistamisesta, aidosta, pyhästä taiteesta, kylähulluudesta ja shamaaneista?

Ehkä taiteessa on kyse politiikasta ja yhteiskunnallisesta osallistumisesta? Ja taiteilijat ovatkin vain valepukuisia mielipidevaikuttajia ja manipulaattoreita? Ja taide on erilaisten asioiden ajamista, hämmentämistä ja propagandaa?

Vai onko taide sitä että taiteilijalla on tunteet ja hän haluaa välittää omat kokemuksensa sinulle, katsojalle? Entä jos taiteilija rakastaa lähinnä vain itseään, eikä ole yhtään kiinnostunut sinusta, niin väheneekö silloin hänen taiteensa tenho?

Tai ehkä taide onkin vain kauppatavaraa, joka yrittää olla jotain muuta, vaikka kaikelle tässä maailmassa lätkitään hintalappu muodossa tai toisessa? Joku maksaa viulut joka tapauksessa. Suurta - erilaisiin hämäyspuheisiin verhottua - sisustusnäytelmää tai kultturellista rahastusta, jonka ympärille on rakennettu kokonainen järjestelmä?

Tai ehkä kyse on muistista, siitä että taide tallettaa aikaansa ja auttaa tulevia sukupolvia muistamaan meidät? Ainakin niiden teosten kautta, jotka kestävät aikaa. Mitähän meistä muistetaan?

Entä jos taide vain on? Niinkuin kedon kukka tai kuu taivaalla? Eikä asiassa mitään sen kummempaa.

Vai onko taide tapa osoittaa valtaa? Jonkilainen kiistämätön todiste tekijänsä tai omistajansa mahdista tai jopa todiste koko ihmiskunnan ylivallasta? Elitistinen turhake joka julistaa: Me ihmiset olemme vallanneet maan, kumartakaa meitä!