Betoniporsas vai antiikkiesine?

Tässä kuva parista elämää nähneestä betoniporsaasta, jotka löytyvät Viherlaakson koulun kentän reunalta. Sen verran on niihin on tullut ajanpatinaa ja rosoa, että ne alkavat jo sopia kuvanveistäjän materiaaliksi. Ehkäpä joku alan ihminen käy korjaamassa possut talteen.

Mietin tässä vaan milloin betoniporsas muuttuu antiikkiesineeksi tai artefaktiksi tai readymade-taiteeksi tai painavaksi roskaksi?

Jalankulkukatos

Mannerheimintietä ylittäessäni kiinnitin huomiota maalaamalla koristeltuun jalankulkukatokseen, joka kummasti piristi olemuksellaan. Käytävän täydeltä pariisilais putikkeja jalankulkijoiden iloksi. Otin siitä vauhdissa tämän kuvan.

Petyin kuitenkin kun pääsin kadun yli. Maalaukset olivatkin laminaatti päällysteisiä painokuvia. Hetken jo luulin että taideopiskelijat ovat saaneet töitä ja tarjoilevat nyt ohikiitävää ja katoavaa "käyttötaidetta" kadun kulkijoille.

Sotakone vai veistos?

Kuopion Rissalan lentoaseman edessä on vanha Mig lentokone nostettu jalustalle. Mietin onko tässä nyt esimerkki siitä kuinka mikä tahansa asia voidaan muuttaa taiteeksi kun se vain jalustalle nostetaan ja taiteen tavoin esitetään?

Signeeraus tästä tosin puuttuu ja sehän on joidenkin mielestä se ainoa asia, josta tietää onko jokin taidetta vai ei. Mutta mielenkiintoinen asia jokatapauksessa, jota pitää vähän miettiä.

Ehkä jossain voitaisiin nostaa jalustalle pieni punainen mummon mökki autioituvan maaseudun muistolle?

Ite-taidetta vai artefakti vai jotain muuta?

Varistaipaleen kanavan yhteydessä on pieni museo, jossa on näytteillä muutamia taiten tehtyjä pienoismalleja, niinkuin tämä kuvassa oleva laivan jäljennös.

Pienoismallien tekijät ovat usein alan harrastajia, eräänlaisia ITE-taiteiljoita, joissa on ripaus insinöörin vikaa, ja raja pienoismallien ja Ite-taiteen välillä onkin hieman hämärä.

Hieman kömpelömmin tehty ja luovilla vapauksilla höystetty pienoismalli on varmasti ITE-taidetta. Mutta tämän esimerkin kaltainen pieteetillä valmistettu pienoismalli on taas aikamoinen käsityötaidon näyte ja miellän sen jonkinlaiseksi taide-esineeksi, näköisveistokseksi laivasta.

Loppujen lopuksi mitä eroa on laivan pienoismallin tekemisellä kuvien/piirrusten pohjalta ja muotokuvan tekemisellä ei-elävästä ihmisestä, niin ettei malli istu edessäsi ja homma täytyy suorittaa valokuvien ja muun kuvamateriaalin avulla?

Pienoismallit ovat aliarvostettu taitamisen (taiteen) laji.

Jääkausi kuvanveisto puuhissa

Kotipihalta löytyneistä jääkauden jäänteistä tuli mieleen tämä jääkauden hienosti veistänä kvartsiittinen kivi jonka kuvasin taannoin Pyhätunturin kansallispuistossa.



Luonnonvoimat ovat uurtaneet kiven pintaan hienon aaltoliikkeen. Tarvitaan vain pientä siistimistä ja tämä kivi voidaan nostaa jalustalle ja esitellä se jossain näyttelyssä hienona veistoksena arvokkaalle juhlaväelle.

Nyt kivi palvelee kansallispuiston vieraita tarjoten tukevaa jalansijaa polulla kulkevalle.

Lehmä

Pysähdyin taukokahveille Tertin kartanoon ja silmään tökkäsi lähes luonnollista kokoa oleva Kitsch-lehmä, joka käyskentelee pellolla ja tuijottelee kahvilan suuntaan. Kahvituokioni häiriintyi kun tuo vitivalkoinen veistos ei suostunut millään istumaan maisemaan.

Veistos on kyllä yritetty sijoittaa pellolle harkiten, mutta kontrasti lehmän muovisen olemuksen ja sitä ympäröivän vehreän maaseudun välillä on niin voimakas ettei yhteentörmäystä voi välttää.

Länsimaiselle ihmiselle valkoinen väri symboloi puhtautta ja viattomuutta, mutta kaukoidässä väri tarkoittaa surua ja kuolemaa. Onko siis lehmän tarkoitus torjua kiinalaisia vai kertoa jotain kartonon busineksen pyyteettömyydestä? Vai onko kyseessä jonkilainen hajuhaittojen torjunta-operaatio, jossa maaseutua halutaan tarjoilla vierailijoille steriilissä muodossa? Vai kenties jalo teko taiteen hyväksi?

Oli miten oli niin Kitschiä lehmä on joka tapauksessa ja myös ympäristön kannalta epäeettistä. Muovin käyttöä pitäisi vähentää kaikilla elämän alueilla, myös koriste-esineissä ja taiteessa.

Miina Äkkijyrkän kierrätysmateriaali lehmät painivat aivan eri sarjassa.

Muovinen hanhi

tähystelee tolpan nokassa ja seuraa Nurmekseen menevää liikennettä kantatiellä numero 75. Symbolieläimenä hanhi liitetään lähinnä naisen ja kodin asioihin. Lisäksi hanhi kuvaa valppautta, mutta myös juoruilua ja tyhjänpuhumista.

Vierailijoille hanhen viesti on "että täällä on nainen puikoissa" tai "vieraat kestitään asianmukaisesti" tai "jutellaan kun tavataan". Varkaille ja muille ei-toivotuille kyläilijöille hanhi taas sanoo että "varokaa vain, täällä ollaan tarkkana" tai "emäntä näkee kaiken".

Mutta hanheen liittyy muitakin merkityksiä. Rooman aikoina hanhen lihan uskottiin nostattavan lempeä ja linnun sapesta valmistettiin potenssilääkettä. Haluavatko talon asukkaat mainostaa sujuvaa lemmenelämäänsä vai onko patsas salakielinen "täällä tarvitaan viagraa"-avunhuuto?

Vai harjoitetaanko osoitteessa jotain alkukantaista pohjoista uskontoa? Niinkuin siperian heimokansojen shamaanit, jotka matkivat villihanhien lentoa kunnes pääsivät transsiin.

Luultavasti kitschinen hanhi on kuitenkin laitettu pihatien päähän lämpimäksi tervetulotoivotukseksi ja maamerkiksi, jotta talo löytyisi helpommin yksitoikkoisen tien varrelta, eikä hanhen merkityksiä ole pohdittu sen kummemmin.

97-vuotias nainen lentää

Rolls-Roycen keulalla on pieni veistos. Tämän siivekkään naishahmon tekijä on Charles Robinson Sykes (1882-1942).

Mielestäni tässä on hyvä esimerkki siitä kuinka yksi pieni taiteellinen teko saattaa jättää koko muun tuotannon ja uran täysin varjoonsa.

Koska taiteella on aina ollut vaikea tulla toimeen, niin Sykeskin hankki ansioita piirtämällä ja maalaamalla The Car lehdelle, jota kautta hän myös tutustui autoilun alkuvaiheen englantilaisiin vaikuttajiin.

Lehteä kustansi Lordi Montagu II, joka oli innokas autoharrastaja. Hän osallistui mm. The Automobile Clubin järjestämiin kestävyysajoihin. Automobile Clubin puuhamies oli taas Claude Johnson, josta tuli kohta perustettavan autonvalmistaja Rolls-Roycen ensimmäinen toimitusjohtaja ja Johnsonin sihteeristä Eleanor Velasco Thorntonista tuli Lordi Montagun rakastajatar ja keulaveistoksen malli.

Keulaveistoksen esikuvana on Pariisin Louvressa oleva Samothraken Nike. Ensimmäinen keulaveistoksen versio "The Whisper" tehtiin jo vuonna 1906 autoclubin aikoina. Siinä juokseva naishahmo pitää toista kättä kuiskauksen merkkinä suun edessä.

Varsinainen ja vielä nykyisinkin käytössä oleva "Spirit of Speed" tai "Spirit of Ecstasy" veistos toteutettiin vuonna 1911, kun Rolls-Roycen tuotanto oli päässyt vauhtiin. Ensimmäiset valut tehtiin kokonaan hopeasta, mutta alituisten varkauksien takia siirryttiin pian niklattuihin veistoksiin.

Veistoksen malli neiti Thornton hukkui 1915 Välimerellä ensimmäisen maailmansodan pyörteissä, kun saksalaiset torpeedoivat häntä kuljettaneen aluksen. Myös sukellusvene tuotanto oli lähtenyt käyntiin.

Jäin vain miettimään että oliko tämä juuri se taideteko, josta Sykes haluaisi itsensä muistettavan? Ja oliko keulaveistoksen tekeminen hänelle taiteilijana hyödyksi vai haitaksi? Oliko "kaupallinen leima" niin peittävä että sen taa unohtui koko muu taiteellinen tuotanto?

Sykes piirsi ja maalasi ja oli aikansa taitavampia pronssiin veistäjä. Hän osallistui mm. arvostettuihin Royal Academyn ja Pariisin Salongin näyttelyihin 1910 ja 1912. Näyttää kuitenkin siltä että taidepiireissä Sykestä ei pahemmin muistella, mutta Rolls-Roycen ystävien keskuudessa sitäkin enemmän.

Ja taitelijasta riippumatta keulamerkki elää omaa elitististä elämäänsä. Kuten tässä New Yorkilaisen jalokivikauppiaan 200 000 dollarin hintaisessa timanteilla päällystetyssä veistos tunauksessa, josta löytyy kuva täältä.