Luovuksissa

Aamulla kaikki on toisin. On hiljaista. Puheensorina ja avajaisiin liittyvä lataus on lauennut. Roskatpussit on tyhjennetty ja tiskit tiskattu. Ihan hyvät avajaiset, väkeä paikalla sopivan runsaasti ja myös niitä ihmisiä, joihin tutustuttiin viime kesän näyttelyn merkeissä. Aika riittii nippa-nappa että ehdin seurustelemaan hieman kaikkien vieraiden kanssa. Myös iän kangistama ja jalkavaivainen isä jaksoi hyvin avajaisruljanssin. Avajaisten jälkeisenä päivänä on aika usein hieman haikea olo, jopa surullinen. Tässäkö tämä sitten oli, tätä vartenko kaikki vaiva on nähty? Vähän niin kuin jokin jakso tai elämänvaihe olisi loppunut - sivu olisi kääntynyt - ja nyt alkaa jotain aivan muuta. Jotain arkisempaa, jotain mitä voisi kutsua vaikkapa "työksi" tai "galleristin arjeksi". Nyt ei enää synnytetä näyttelyä kovalla tohinalla ja juosta kiireellä asiasta toiseen, vaan nyt rooli vaihtuu. Seuraavat viikot ollaan ikäänkuin "passissa", odotellaan näyttelyvieraita,