Tasapuolista taiteilijatoiminnan tukea kaikille

Taidemaalari Heli Kuparinen kirjoitti hyvin Taiteilija-lehdessä 1/2008 museonäyttelyiden epäkohdista. Näyttelytoiminnan pelisäännöt ovat kaikenkaikkiaan aika sekavat ja taiteilijalle useimmiten epäedulliset.

Taiteilijan tueksi tarvitaan selkeä näyttelytoiminnan "työehtosopimus" tai yleinen suositus johon pyritään. Alan myynti ja näyttelykäytäntöjen "viitekehys", jonka mukaan toimitaan.

On aivan totta että voisimme katsoa asiassa peiliin. Senhän pitäisi olla aivan itsestään selvää että taiteilijallekin kuuluu palkkio näyttely esiintymisestään aivan siinä missä bandille keikkapalkkio tai luennoitsijalle luentopalkkio. Kyse on hyvin paljon siitä kuinka kauan annamme tämän tilanteen jatkua.

Asiassa mietityttää se että kyseisen sopimuksen aikaansaaminen edellyttäisi sitä että taiteililijuus kyettäisiin näkemään selkeämmin myös elinkeinona. Ja tämä taas on ollut hieman hankalaa mm. apurahajärjestelmän takia, joka on ristiriidassa elinkeinon vapauden ja elinkeinoon liittyvän tasavertaisen kilpailun kanssa.

On aivan eri asia taloudellisesti järjestää näyttely apurahoitettuna kuin omasta kukkarostaan käsin. Millään muulla alalla tälläinen kilpailun vinouma ei ole mahdollinen. Elinkeinonasian taka-alalle painaminen ja kieltäminen toimii tulppana, joka jarruttaa taiteilijan toimeentuloasioiden kokonaisvaltaista edistämistä.

Järkevintä olisi nyt rohkeasti kyseenalaistaa koko vanha apurahajärjestelmä (vaikka se on hankalaa) ja rakentaa sen pohjalle aivan uusi systeemi. Elinkeinon näkökulmasta hyvä voisi olla sellainen järjestelmä jossa jokaiselle päätoimiselle taiteilijalle jaetaan tasapuolista taiteilijatoiminnan tukea ja nykymuotoiset harvoille jaettavat apurahat lakkaisivat kokonaan.

Tähän taiteilijoiden keskusrahastoon sijoitettaisiin vuosiapurahojen määrärahat ja myös läänien ja yksityisten säätiöden taiteilijarahoitus. Lisäksi kassaan voisi ohjata osan työttömyyskorvauksista ja kelan tuista joita taiteilijoille jo nytkin maksetaan.

Kassaan voisivat laittaa rahaa myös kaikki ne yritykset tai muut tahot, jotka haluavat olla tukemassa suomalaista taidetta ja edistää luovuutta. Asian eteenpäin vieminen vaatisi laaja-alaista ajatusten vaihtoa ja mielestäni tämä keskustelu kannattaisi käydä.

Kun taiteilijat on ensin saatu samalle viivalle tasavertaiseen asemaan, niin tämän jälkeen olisi varmasti helpompaan ajaa alalle työehtosopimuksia ja muita uudistuksia. Olisihan se mukava elää sekin päivä jolloin taiteilijat voisivat mennä vaikka lakkoon parempien näyttelyehtojen puolesta.

Mutta tähän taiteilijakunta on aivan liian hajanainen. Jokainen näyttää lähinnä vain kyttäävän omaa mahdollisuuttaan vaapaaseen taiteiluun apurahan avulla.

Kenelle taiteen yhteiskuntakritiikki on tarkoitettu?

(Teksti on julkaistu Helsingin Sanomien mielipidepalstalla 8.3. otsikolla "Yhteiskuntakritiikki ei ole taiteessa helppoa")

Viime viikoina on kirjoitettu paljon tapauksesta, jossa poliisi takavarikoi lapsipornoa kritisoivan taideteoksen Kluuvin galleriasta. Poliisin toimintaa on myös arvosteltu.

Yksi asia on jäänyt kuitenkin huomaamatta. Kun kritisoidaan, niin kenelle kritiikki on tarkoitettu? Onko tarkoitus keskustella kriittisesti vain taiteilijoiden ja pienen kuvataiteen ystävä-älymystön muodostaman piirin sisällä. Vai onko tarkoitus kritisoida laajasti, niin että viestin ymmärtää myös Matti ja Maija Meikäläinen tai jopa poliisi?

Voimakkaasti kriittiset kannanotot ovat taiteessa hieman ongelmallisia. Jos teoksen sisältämää viestiä selkeytetään liikaa, niin silloin siirrytään helposti pois taiteen alueelta jonnekin propagandan, aatteiden ja erilaisten asioiden ajamisen puolelle. Tästä syystä vakavasti otettavan taiteen "kriittiset sisällöt" tulevat aina pysymään hieman moniselitteisempinä eivätkä ne aukea yhtä helposti kuten esim. politiikan slogunit.

Taidetta parempi keino vaikeiden asioiden käsittelyyn on ehdottomasti journalismi. Jos nyt oli tarkoitus tuoda esiin internetin lapsiporno ongelmat, niin siinä on onnistuttu ja vain siksi että poliisi ja media ovat aktiivisesti osallistuneet tähän kokonaisvaltaiseen performanssiin. Ilman tätä panosta olisi tämäkin yhteiskuntakritiikki jäänyt vain pieneksi sivulauseeksi taiteen marginaaleihin.