
Selkein ero löytynee kuvaajan pyrkimyksistä. Taidevalokuvan lähtökohta on taiteen tavoittelu jo valotushetkellä. Kuvaajan toiminta tähtää siis taiteen tekemiseen. Siinä missä lehtikuvaaja tavoittelee tietynlaista yksiselitteisyyttä ja oleellista informaatiota asiasta, niin taidevalokuvaaja puolestaan etsii taiteelle tyypillistä moniselitteisyyttä ja jättää tiedonvälittämiset ja mahdolliset asiayhteydet taka-alalle.
Taideteokselle on tyypillistä ettei se avaudu katsojalle ensi silmäyksellä, vaan teosta joutuu pohtimaan ja sen ymmärtämiseen on kuljettava ikäänkuin kerrosten läpi. Jos täyttä ymmärrystä edes löytyy.
Lehtikuvan on taas oltava niin selkeä että sen tajuaa heti. Mutta toki raja näiden välillä on hieman epäselvä ja tulkinnallinen. Entä jos lehtikuvaaja ja valokuvataiteilija kuvaavat saman kohteen. Toiselle syntyy valokuvataideteos, toiselle lehtikuva ja molemmat ovat ”taiteelliselta” laadultaan vastaavia. Tämä nostaa esiin kysymyksen mitä taide oikeastaan on?
Ehkä taide on sopimuskysymys? Olemme sopineet että valokuvataiteilijoiden otokset ovat ”oikeiden” taiteilijoiden teoksia ja museokelpoista taidetta. Ja muiden ottamat kuvat ovat jotain muuta. Oman vivahteensa tähän valokuvasoppaan tuo se että, aika usea valokuvataiteilija toimii myös lehtikuvaajan roolissa.
Aika on tässä kuitenkin säälimätön tuomari. Sen hampaissa testataan kaikki kuvat riippumatta siitä kenen valottamia ne ovat. Kun vuosikymmenet irroittavat lehtikuvat alkuperäisistä yhteyksistään, niin kuvat nähdään yhä enenevästi ”vain kuvina” ilman uutisia johon ne liittyivät. Kuvat alkavat elää omaa elämäänsä kuvina kuvien joukossa. Näin parhaat kuvat nousevat esiin ja joistakin lehtikuvaajista kuoriutuu taiteen klassikoita, joiden teosten rinnalla monen valokuvataiteilijan tuotanto näyttää roskalta.