Kiireitä piisaa

Huomasin että on vierähtänyt lähes vuosi siitä kun olen kirjoittanut tälle blogille.  Kulunut talvi on ollut minulla varsin kiireinen ja erinäisten asioiden kanssa juostessa on blogin pito jäänyt taka-alalle.

Mutta nyt rakentelen kesänäyttelyä Sammattiin ja myös kirjoittelen sen tiimoilta aktiivisimmin toiselle taideaitat blogille. Parhaillaan on mennossa näyttelyn pystytys ja kaiken pitäisi olla valmista reilun viikon kuluttua, kun tämän vuoden TaideAitat kesä näyttely pyörähtää käyntiin kokeneen taiteilijakaarin voimin. Näyttelyn taiteilijat ovat Juan Antonio Muro ja Eeva Tervala, Elina Tammiranta-Summa ja Pertti Summa sekä Simo ja Pekka Hannula.

Laskin tuossa että näyttelyn taiteilijoiden keski-ikä on suunnilleen 67 vuotta, joten voi varmasti sanoa että kukaan ei enää etsiskele taiteilijana itseään, vaan on sitä mitä on. Tässä näyttelyssä puhuu kokemus. Näistä linkeistä pääsee taideaittojen blogille ja facebook sivulle. Tämän päiväisen blogitekstin linkeistä löytyvät taiteilijoiden matrikkelitiedot. Tulkaa käymään näyttelyssä, Sammatti on muutenkin mukava paikka.

Espoon kuvataiteilijat ry:n riidan synty

Espoon Kuvataiteilijat ry:n taiteilijakunta on riidoissa. Peli näyttää kokoajan vain kovenevan ja nyt ihmetellään jo laajemminkin miten tälläiseen tilanteeseen on ajauduttu. Asiasta saa ihan hyvän käsityksen kun lukee EKT:n tekemän nettiadressin kommentteja. Suosittelen.

(10.11. mennessä kertyneistä reilusta 200 kommentista lähes kaikki on poistettu. Kommentointi ja loan heitto riistäytyi käsistä. Niiden perusteella kuka tahansa pystyi päättelemään miten ikävästä ja vakavasta asiasta EKT:n jäsenten välisessä riitelyssä on kyse ja miten syvät ovat näkemyserot.)

Itse en adressia allekirjoita. Olen Espoon Taitelijakillan jäsen ja myös EKT:n jäsen, kuten valtaosa liki neljästäkymmenestä kiltalaisesta.

Yritän tässä hahmotella jonkinlaista kokonaiskuvaa siitä miten tapahtumat ovat kehittyneet. Näkökulmani on tavallisen ja myös aika passiivisen rivijäsenen näkökulma. Kovin aktiivinen en siis ole EKT:n puitteissa ollut. Siksi en ota tässä kantaa mahdollisiin väärinkäytöksiin, sisäisiin tutkintoihin, tuhlattuihin rahoihin tai muihin asiaan liittyviin epäselvyyksiin. Keskityn vain riidan ytimen paljastamiseen. Pyydän myös anteeksi sitä että saatan aiheuttaa kirjoituksellani joillekin mielipahaa. Se ei ole tarkoitukseni.

Ensimmäisen näyttelyni Espoon Kuvataiteilijoiden galleriassa pidin vuonna 1997. Gallerian nimi oli tuolloin EKT-Galleria ja se sijaitsi Soukassa erään oppilaitoksen tiloissa. Paikka oli syrjässä, kävijämäärät vähäisiä ja yhdistyksen toiminta oli muutenkin aika pienimuotoista.

Sitten alkoivat muutoksen tuulet puhaltaa. Galleria muutti WeeGee-taloon ja espoolaisille taiteilijoille avautui aivan uudenlaiset tulevaisuudennäkymät. Taidemuseohankkeen myötä EKT:n toiminta terästäytyi. Silloiset hallitukset veivät asioita hyvin päättäväisesti eteenpäin. Aarni-Galleria pääsi EMMAN kylkeen. Kaupungin kanssa saatiin junailtua taidelainaamo Laina Iso-Omenan kirjastoon ja aivan viimeiseksi perustettiin vuonna 2007 taidegrafiikan työpaja Ilkka. EKT:n muodonmuutos kymmenessä vuodessa oli valtaisa. Aivan kuin vaatimattomasta toukasta olisi kuoriutunut kaunis perhonen tai kerjäläisestä olisi tehty kuningas. EKT:stä oli tullut puitteiltaan yksi suomen parhaista taiteilijaseuroista.

Mutta mitalilla on kääntöpuolensa. Jotta näin paljon saadaan aikaiseksi, se myös vaatii todella paljon työtä. Työnteko oli huipussaan grafiikkapaja Ilkan perustamis- ja käynnistelyvaiheessa 2006-2007. Ja kävi niin että pitkä-aikainen toiminnanjohtaja väsyi. Alkoi todella pitkien perättäisten työuupumus-sairaslomien kierre. Sen hetkinen hallitus joutui tekemään myös toiminnanjohtajan työt, koska sijaisen palkkaamiseen ei ollut rahaa. Tilanne pitkittyi ja pitkittyi ja syksyyn 2008 tultaessa myös silloisen hallituksen jäsenet olivat tilanteesta erittäin väsyneitä.

Esiin otettiin kysymys: voidaanko toiminnanjohtaja jotenkin erottaa, jos hän ei kykene hoitamaan tehtäviään nykyisessä tilanteessa? Sillä tilanne on pieni resurssiselle yhdistykselle täysin kestämätön. Näin ei voida jatkaa.

Syttyi rähinä. Osa taiteilijoista nousi puolustamaan erittäin kova-äänisesti ja agressiivisesti pitkä-aikaista toiminnanjohtajaa ja ystäväänsä. Tilanne kärjistyi syksyn 2008 riitaisassa kokouksessa, jossa silloinen jo pahoin tilanteeseen tuskastunut hallitus heitti hanskat tiskiin ja marssi ulos. Oma mielipiteeni on että ihmis- ja ystävyyssuhteet menivät tuolloin EKT:n kokonaisedun edelle. Asiasta ei kyetty mitenkään järkevästi keskustelemaan.

Näissä tapahtumissa lyötiin tämän meneillään olevan riidan alkutahdit. Selväksi tuli myös että jäseninä on puhtaasti ammattimaista asianhoitoa ja taiteentekoa kannattavia ja niitä joille vähempi ammattimaisuus riittää.

EKT järjestäytyi pian uudelleen ja uusi hallitus jatkoi asioiden hoitoa omalla tyylillään. Riitely ei kuitenkaan loppunut vaan se jatkui eriasteisin vivahtein ja kummallisin kääntein. Tätä on kestänyt jo kolme vuotta ja nyt ammattilaisuutta alleviivaavien mitta alkaa tulla täyteen etenkin taidelainaamon ikävien tapahtumien vuoksi.

Näiden tapahtumien seurauksena Espooseen on perustettu Espoon Taiteilijakilta, jonka jäsenyys perustuu puhtaasti taiteelliseen tasoon ja ammattilaisuuteen.

Riitaan liittyviä linkkejä ja sivuja.

Taiteilijat huomio

Tiedossani on että Söderskärin saarella (joka on avomeren reunalla Vuosaareesta Porvooseen päin) on Majakkagalleria, jonne etsitään merihenkisiä taiteilijoita näyttelyitä pitämään tulevina kesinä. Itse pidin siellä näyttelyn menneenä kesänä toukokuusta syyskuun puoleen väliin. Saarella on aktiivista toimintaa ja vieraita näyttelyn näki kauden aikana n. 4000 henkeä. Vuokraa ei ole ja myynnistäkin varsin kohtuullinen provisio

Tässä linkki järjestäjien yhteystietoihin
ja tässä kuvaus ja kuvamateriaalia paikasta oman näyttelyni tiimoilta

Taideriita espoossa

Parhaillaan ollaan päivittämässä "Taiteilijan asema" nimistä tutkimusta, jossa selvitetään mm. ammatissa toimivien taiteilijoiden (Suomen Taiteilijaseuran jäsenistön) tulotaso ja ammatillisen toiminnan edellytykset. Edellinen Taiteenkeskustoimikunnan tutkimus vuodelta 2000 kertoi että suomalaisen ammattitaiteilijan keskimääräinen taidetulo oli tutkimusvuonna vain 3532 euroa, eli 294 euroa kuukaudessa. Brutto.

Taiteensa varassa kituuttelevalla taiteilijalla oli tuolloin todella tukalaa ja tulee olemaan myös jatkossa. Uusi päivitetty tutkimustulos tuskin tuo tähän mitään oleellista muutosta. Tämä tosiasia heijastelee vaikutustaan taiteenkentälle eri yhteyksiin, kuten kovaan kisaan apurahoista tai käytäntöihin ja painotuksiin taiteilijoiden omissa yhdistyksissä.

Paikallisissa taiteilijayhdistyksissä on monenkirjavia jäseniä hyvin erilaisine taustoineen ja lähtökohtineen. On niitä jotka tekevät taidetta päätyönä, puurtavat koko elämän ajan ja niitä joilla taide kulkee mukana opettamisen tai muun sivutyön ohessa. Jotkut siirtyvät taiteilijoiksi vasta varttuneemmalla iällä, tekemään ns. toista uraa. Toisen elämisen turvaa puolison varallisuus, joku elää köyhyysrajalla, joku elää taiteilijaelämäänsä turvanaan päätyöstä hankittu eläke. Tässä en nyt ota mitään kantaa siihen miltä perustalta syntyy ns. "hyvää taidetta" tai siihen kuka on "oikea taiteilija".

Tähän liittyen Espoossa on parhaillaan käynnissä muheva taideriita. Palikat ovat menneet niin sanotusti sekaisin ja koko painin keskiössä on vuosia hyvin toiminut taidelainaamo, jonka tuottoja on haluttu ottaa pois taiteilijoilta ja rahoittaa niillä yhdistyksen muuta toimintaa. Lisäksi eriasteisella yhdistyksen hallituksen sanelupolitiikalla on yritetty tehdä kaikkien taiteesta yhtä hyvin lainattavaa, mikä taas on tehnyt lainaamon pyörittämisestä vaikeaa, koska ihmiset haluavat tarjotusta huolimatta päättää itse sen mitä he koteihinsa kantavat. Kaikkien taiteilijoiden työt eivät yksinkertaisesti liiku yhä hyvin kuin toisten.

Tilanne kärjistyi keväällä niin että tuen osoitukseksi ahdinkoon ajetulle lainaamonhoitajalle joukko taiteilijoita veti teoksensa kokonaan pois lainaamosta, jonka jälkeen lainaamon toiminta romahti. Ja nyt olemme tilanteessa jossa koko Espoon Kuvataiteilijoiden tulevaisuus on vaakalaudalla. Itse olen tilanteessa jossa en todellakaan voi edes harkita teosteni lainaamista yleishyödyllisyyden nimissä ilmaiseksi, kuten joku nimimerkin taakse piiloutuva on ehdottanut.

Mielestäni taiteilijan ammatti on samanlainen ammatti kuin muutkin ammatit, josta kuuluu edes yrittää saada jonkinlaista toimeentuloa. Kärjistäen ja todella karkeasti yleistäen voisi kai sanoa että espoossa on kyse "ammattilaissiiven ja harrastelijaklikin" riidasta. Näin musta-valkoinen tilanne ei tietenkään ole. Ihan kelpo taiteilijoita kaikki tyynni. Suurin osa espoon taiteilijoista seisoo sivussa ja ihmettelee tapahtumia suu auki.

Se mistä tämä riita, tai erimielisyys tai porukan jakautuminen tai mitä nimeä asiasta käytetäänkin, lähti liikkeelle, siitä löytyy kirjoitus tästä linkistä.

Parhaillaan mietin sitä miten suhtaudun Espoon Kuvataiteilijoihin jatkossa. Pysynkö jäsenenä vai eroanko? Samaa miettii moni muukin espoolainen kuvataiteilija. Toivottavasti tässä järki voittaa. Tilanne vaan näyttää aika huonolta.

Espoon Taiteilijakilta komeasti Art Forum 2011 messuilla

Taiteilijavetoisten Art Forum Helsinki 2011 messujen parhaan osaston on laittanut pystyyn Espoon Taiteilijakilta. Sanon näin vaikka tässä on ns. oma lehmä ojassa.

Yleisilme messukeskuksen 3 hallissa on aika kirjava. Mukana kaikentasoisia taiteilijoita harrastelijoista jo kauemmin uraa tehneisiin ammattilaisiin. Yleisölle tämä on ehkä vähän hämmentävää kun jyvät ja akanat on ripustettu pitki ja poikin suurta hallia. Espoon Taiteiijakillan taiteilijat tekevät messuilla ensimmäisen yhteisen esiintymisen, teokset hyvätasoisia ja mukavan erilaisia. Rauhallinen ja ammattimaisesti toteutettu kokonaisuus kiinnittää kyllä taiteen ystävävien huomiot hienoisen sekamelskan keskellä. Ohessa hieman perjantaina otettua kuvamateriaalia Killan estraadin lähitienoilta.

Art Forum Helsinki 2011

Kävin hetki sitten viemässä teoksia Art Forum Helsinki 2011 tapahtumaan, joka järjestetään messukeskuksessa kirjamessujen kanssa samaan aikaan. Halleissa oli täysi tohina, kun näytteilleasettajat rakensivat karsinoitaan. Itse olen mukana Espoon Taiteiljakilta ry:n ihan hyvän kokoisella osastolla parinkymmenen muun espoolaisen ammattitaiteilijan kanssa.

Ilmassa näytti olevan hienoista kutinaa ja sähköä, sillä messut järjestetään nyt ensimmäistä kertaa ja messuilla olevia teoksia katselee varmasti nyt torstain ja sunnuntain välisenä aikana monin verroin enemmän silmäpareja kuin helsingin kaikissa taidegallerioissa koko vuoden aikana yhteensä.

Messut ovat auki torstaina, lauantaina ja sunnuntaina klo 10-20 ja perjantaina klo 10-20 ja paikkahan on tietysti Helsingin messukeskus pasilassa.

Uusia tuulia

Viime vuoden lopulla kerrottiin uutisissa kuinka yritysten taiteeseen satsaama rahamäärä on hiipunut kolmasosaan verrattuna kymmenen vuoden takaiseen vuoden 1999 tilanteeseen. Kuvataiteen alueella tämä tarkoittaa sitä että se raha millä yritykset ovat ostaneet teoksia on pienentynyt vuosi vuodelta, vaikka samaan aikaan suomalaiset yritykset ovat entistä vauraampia ja yleinen elintasokin on kuulemma korkeampi kuin ikinä ennen.

Uutinen oli hätkähdyttävä siksi että olen tehnyt paljon tilausteoksia yrityksille juuri tänä samana ajanjaksona. Ja täytyy myöntää että tilaustöiden saaminen oli 2000-luvun taitteessa selvästi helpompaa kuin nyt viime vuosina on ollut. On myös vahvistunut outo tunne että uin kokoajan johonkin kummalliseen vastavirtaan ja meno tuntuu paikkapaikoin jo pelottavan tahmealta.

Tutkimustuloksen kuuleminen oli helpottavaa. Aavistukseni ovat olleet oikeansuuntaisia. Isot firmat investoivat ulkomaille, konttorit rakennnetaan avomallisiksi tai muuten lasiseinäisiksi. Taiteelle ei ole edes tilaa tälläisessa ympäristössä.

Ja lisäksi on vielä globalisisaatio ja kustannustehokkuuden vaatimukset. Taidetta "kulutetaan" tässä oravanpyörässä lähinnä silloin kun henkilöstöä pitää virkistää teatteri-illalla tai viininmaistelulla museomiljöössä. Yksittäisen leipäänsä hankkivan kuvataiteilijan on aika vaikea taistella tällaista suurta koko yhteiskunnan läpäisevää kehityssuuntaa vastaan.

Se täytyy kyllä pystypäin ja ylpeänä sanoa, että aika hyvin olen taistellut ja onnistunut tilauksia saamaan näihin aikoihin asti ja sitkistely jatkuu edelleen. Mutta selvää on että tähän rinnalle tarvitaan myös jotain muutakin toimeentuloa, muuten voivat uintiliikkeet käydä jossain vaiheessa liian raskaiksi.

Ensimmäisiä askeleita olen jo ottanutkin tähän suuntaan. Nyt kokeilen tänä keväänä miten taiteenteko ja elämä sujuu kun mukana matkassa on pieni sivutyö, joka vie aikaa 2 työpäivää viikossa.

Kirjoitan jossain vaiheessa ajatuksia siitä miten (ei taiteeseen liittyvä) sivutyö vaikuttaa taiteelliseen työskentelyyn ja elämän laatuun.

Nokkimisjärjestys

Kaikkialla vallitsee nokkimisjärjestys. Asiat ja ihmiset arvotetaan, punnitaan ja laitetaan pituusjärjestykseen ja useimmiten tämän järjestyksen määrittelee raha. Köyhä on huono, osaamaton, tyhmä ja ruma. Mutta kun raha tulee mukaan kuvioihin, niin tilanne muuttuu viisaaksi, kauniiksi ja laadukkaaksi.

Näin on marjat myös näyttelyiden ja kulttuuri tapahtumien suhteen. Eniten huomiota, palstamillimetrejä saavat isot näyttelyt. Ne keräävät eniten kävijöitä ja niistä puhutaan vaikkei paljon puhuttavaa olisikaan.

Suuri huomio tai yleisömäärä ei aina ole laadun tae. Jos keitoksen halutaan maistuvan mahdollisimman monelle, niin silloin annos täytyy pitää tutun oloisena ja välttää liikoja erikoisuuksia tai kokeiluja. Pikaruoka on mielenkiinnotonta myös taiteen puolella. Kaupallisesti kauniit "yleisön suosikit" ovat helposti yhtä ja samaa mössöä riippumatta näyttelypaikan hienoista puitteista.

Elämässä ja taiteessa usein se kaikkein mielenkiintoisin tapahtuu rajapinnoilla, ruohonjuuritasolla, siellä missä haisee luovan työn hiki ja vain aniharvoin siellä missä tutulla viihteellisellä reseptillä rahastetaan rasvaa kulttuurilaitoksen rattaisiin.

Kesänäyttelyistä lähimpänä maan pintaa ovat erilaiset taiteilijan itsensä tai pienen taiteilijaporukan pystyyn tempaisemat esitykset. Kun näyttely järjestetään kotikutoisesti omissa nurkissa lähellä luovan työskentelyn lähdettä ja tekijöitä, niin tällöin näyttelyvieraalle välittyy jotain ainutkertaista taiteilijasta ja tämän taiteesta, sellaista mitä ei ole mahdollista kokea instituutioiden tai gallerioiden näyttelysaleissa, vaikka taustatietoa löytyisi näyttelyluettelosta metritolkulla.

Yleisön (ja myös omatoimisten taiteilijoiden) kannalta on sääli että median huomio kohdistuu vuosi vuodelta vain isoihin näyttelyihin. Suomessa on monia taiteilijoita jotka raottavat ateljeen tai liiterin ovea yleisölle näin kesäaikaan. Tästä sekalaisesta joukosta luulisi löytyvän myös laadukkaita aineksia muutamaan lehtijuttuun.

Onneksi Turun Sanomissa löytyy näkökykyä pintaa syvemmälle. Tästä linkistä juttu viime keskiviikolta TaideAitoilta.

Tosi-tv taiteilua

Oli ajan kysymys koska tosi-tv tunkee myös taiteen puolelle. BBC ryhtyy tekemään taidemaailman vastinetta Huippumalli-haussa tai Diili ohjelmille. Avokätisen mesenaatin roolissa on Englantilainen taiteenkieräilijä Charles Saatchi, joka on vaikuttanut myös "kalleimman nykytaiteilijan" Damien Hirstin uran taustalla.

Uutinen löytyy aamun Hesarista ja linkistä Saatchi's Best of British. Kyse englantilaisten maineeseen ja mammonaan halajavien taiteilijoiden kisasta, jossa tuskin etsitään "parasta", koska taiteessa "parhaan" määrittely on mahdoton tehtävä. Vaan Saatchin tarkoituksiin sopivaa tyyppiä, jonka avulla on hyvä suorittaa tuottoisaa rahastusta ja pönkittää mesenaatin omaa asemaa taidekentällä.

Taiteen paremmuudet ovatkin usein maku ja muotiasioita, joita ei voi laittaa johonkin absoluuttiseen järjestykseen. Taide on liian monimuotoista tähän. Vähän niinkuin laittaisi siilit, kilpikonnat, ahvenet, lepakot ja gebardit juoksemaan kilpaa.

Tässä varmaan tullaan näkemään erinäisten kaupallisuuteen ja julkisuuteen suostuvaisten gebardien mittelö, jossa paloitellaan saalista tv-katsojien ihastelevien silmien alla.

Putinin maalaus myytiin 860000 eurolla

Tässäpä todiste siitä mikä taidemaailmassa on tärkeintä ja se on nimi. Väliä ei ole taiteen laadulla kunhan nimi on tunnettu ja signeerus näkyy. Aamun Hesarissa oli uutinen Pietarissa järjestetystä hyväntekeväisyys huutokaupasta, jossa Vladimir Putinin tekemä maalaus huudettiin 860 000 euron hintaan.

Toki kyseessä oli hyväntekeväisyys huutokauppa, jossa nimenomaan julkkisten tekemiä tauluja huudettiin hyvään tarkoitukseen eli pietarilaisten lastensairaaloiden tukemiseen.

Putinin maalauksen osti moskovalainen galleristi Natalia Kurnikova, jolla on rahaa rutkasti ja Putinin maalaus ilmeisesti antaa hänelle jotain nostetta. Mene ja tiedä.

Kyseinen summa muuten vastaa 55 yksi-vuotista valtion vuosiapurahaa ja noin 28 keskimääräistä palkansaajan vuosiansiota.

Tässä Uuden Suomen uutinen muutaman päivän takaa ennen huutokauppaa.