Mitä jää jäljelle?

Viherlaakson koulusta kaakkoon sijoittuvalla tontilla seisoi aikoinaan Albert Wikbergille kuuleneita rakennuksia. En muista milloin purettiin se lähinnä nykyistä kävelysiltaa ollut vanha rakennus, jossa Wikberg aloitteli verstastoimintaansa, joka sitten laajeni ja siirtyi isompiin tiloihin Turuntien varteen. Mutta kaksi muuta rakennusta työnnettiin nurin melko tarkkaan 40 vuotta sitten keväällä 1981, jolloin otin niiden purkamisesta muutaman kuvan. Ensimmäisessä kuvassa on tontin pohjoisimmassa kulmassa ollut pieni rakennus, jonka taustalla näkyy Viherlaakson koulu silloisessa olomuodossaan. Nyt tuo koulukin on purettu ja korvattu uusilla rakennuksilla.

Seuraavassa kuvassa näkyy purkujätteen takaa Viherlaakson terveysaseman nurkka. Pienenkin talon rakentaminen ottaa aikaa useita kuukausia, mutta purkuun tarvitaan vain muutama päivä. Se miten ympäristö muuttuu tapahtuu joskus näenneäisen hitaasti. Silti ajan myötä ympäristö muokkautuu ihan erinäköiseksi kuin se oli joskus ennen. Se joka palaa vuosikymmenten jälkeen kotiseudulleen saattaa hämmentyä kuinka vieraalta kaikki näyttää.

Jokaisella rakennuksella on oma elikaarensa. Se rakennetaan johonkin tiettyyn paikkaan. Sitä asuvat tietyt ihmiset tarinoineen. Ihmisiä syntyy ja kuolee. Asukkaat vaihtuvat ja muuttavat. Tontteja ostetaan ja myydään ja taloja vuokrataan. Jossain vaiheessa rakennus tulee kuitenkin tiensä päähän ja se puretaan. Tämän talon kohtalo sinetöitiin jo reilu kymmenen vuotta aiemmin kun sen viereen rakennettiin vilkas Viherlaaksontie. 

Myös muisti muuttuu ja muovautuu. Siihen sulautuu todellisuuden lisäksi mielikuvia toisten kertomuksista, muista paikoista ja tapahtumista, jotka ovat tapahtuneet ihan jossain muualla. Onneksi muistin tueksi jää joskus valokuvia, joista voi nähdä miten asiat ovat olleet. Nykyisin tontti on metsittynyt ja sen pusikoiden kätköissä "puistobaarissa" juodaan Alepasta haettua olutta. 

Vilho Penttilän huvilan naispatsaat Viherlaaksossa

Viherlaakson rantatien varrella, (Viherlaaksonranta 8) paikassa jossa nykyisin on hoivakotikiinteistö, oli aikoinaan kaunis huvila torneineen. Sen rakennutti itselleen arkkitehti Vilho Penttilä 1900-luvun alussa. Penttilä ammuttiin punaisten toimesta sisällissodassa epäiltynä aseiden salakuljetuksesta. Dora vaimo joutui myymään huvilan, Villa Penttilän, joka päätyi uuden omistaja kuoltua vakuutusyhtiö Suomi-Salaman työntekijöiden virkistyskäyttöön. Tuossa käytössä huvila palveli aina 1960-luvun alkuun. Huvila oli pystyssä vielä 60-luvun lopulla, jolloin Viherlaakson rannan kerros- ja rivitalojen rakentaminen oli saatu päätökseen. Tuolloin se oli jo pahoin rapistunut. Viimevaiheessaan ennen purkamista se oli satunnaisten majailijoiden käytössä ja toimi lasten sokkeloisena leikkipaikkana. Muistan itsekin linnamaisen rakennuksen hyvin ja olen myös käynyt muutaman kerran rakennuksessa "seikkailemassa". Sisällä  paikat oli tärvelty ja sekalaista roinaa levitelty joka puolelle.

Huvila katosi mutta kivitasanne jäi. Samoin jäivät rinteelle sijoitetut naispatsaat, jotka tähystelivät Lippajärveä moneen suuntaan. Osa patsaista oli paikoillaan vielä 1981, jolloin otin nämä kuvat. Joitain vuosia myöhemmin huomasin yllättäen patsaiden kadonneen. 1981 patsaita oli jäljellä vain kaksi. Muistikuvani ja myös paikkakuntalaisilta kuulemani mukaan niitä olisi ollut paikalla selvästi ennemmän. Patsaita on siis täytynyt kadota paikalta jo aiemmin.

Kuvien ottamisen aikaan kaikilta patsailta oli isketty nenät sisään, niin kuin vandaalien kohteesi joutuneille patsaille kaikkina aikoina tuppaa käymään. Loppuvaiheessa ennen katoamista yksi patsaista ilmeisesti työnnettiin alas kalliolta. 

Olen usein miettinyt mitä patsaille tapahtui ja kuka mahtoi olla niiden veistäjä? Ovatko ne jossain museossa muiden nenättömien kivipaasien joukossa vai kenties koristamassa jonkun tiluksia? Kuulopuheiden mukaan samanlaisia patsaita on yksi havainnut autiotalon portinpielessä Hirsalassa. Ja toisen ystävä on taas nähnyt patsaan kurkistelevan jonkun ulkorakennuksen ajoliuskan alta Itä-Uudellamaalla. No, mene ja tiedä. Ehkä patsaiden kohtalo joskus ratkeaa. 

Arvoitus alkaa avautua. Kommenttien ja vihjeiden perusteella tarkentunutta tietoa:

Patsaat eivät ole Vilho Penttilän tilaamia vaan myöhemmin paikalle tuotuja vakuutusyhtiö Suomi-Salaman toimesta, jonka Aleksanterinkadun kiinteistön katolla ne olivat olleet. Patsaat on siirretty Viherlaaksoon 1957 kiinteistön remontin yhteydessä. Tämä selittää hyvin sen miksi patsaat eivät oikein tuntuneet sopivan uusille sijoituspaikoilleen rinteeseen ja kallion kielekkeille. Patsaiden veistäjä on kuvanveistäjä Alpo Sailo. Tämä tieto löytyy kirjasta Espoon rakennuskulttuuri ja kulttuurimaisema. Kirjassa tosin kerrotaan virheellisesti, että rakennus olisi purettu jo 60-luvun alussa, mikä ei pidä paikkaansa, sillä rakennus oli vielä pahasti ränsistyneenä paikallaan 60-luvun lopulla. Olen sen omin silmin nähnyt ja siellä leikkinyt. Viherlaaksoon muutin kolme vuotiaana 1964. 

Vanha Helvin kioski Viherlaaksossa

Tämä on vanha puinen Helvin kioski, joka oli Viherlaaksossa taksiaseman vieressä Turuntien ja Kauniaisiin vievän Helsingintien risteyksessä. Vieressä oli Viherlaakson taksiasema taukotupineen. Kuva on vuodelta 1981, jolloin kioski oli pystyssä ja sen vanha pitäjä vielä hengissä. Kioskissa oli kolme luukkua. Yhdestä myytiin lehdet, karkit, tupakat ja muut tavanomaiset kioskituotteet. Keskimmäisestä luukusta myytiin nakkipiiraita ja muuta purtavaa pikkunälkään ja viimeiseltä luukulta löytyi lahjatavaraa ja muuta spesiaalia aina Eau de Colognea myöten. Ja jokaisesta luukusta palveli väsymättä sama vanha nainen, Helvi, joka asui puutalossa piilossa kioskin takana. Työpaikka oli siis lähellä ja siksi hän tuntui olevan paikalla lähes mihin kellonaikaan tahansa. 

Mutta ikää tuli liikaa ja vanhan rouvan pyörittämän kioskin toiminta loppui 80-luvulla ja rakennus hävitettiin 80-luvun lopun tulipalon jälkeen. Taksiaseman yhteydessä taisi joku hetken kioskia pitää – Grillikioski Viheriina – mutta sekin on jo vuosia sitten lopettanut. Enää ei paikka ole vastaava risteyspaikka kuin ennen. Liikennejärjestelyt ovat muuttuneet Kehä II myötä ja paikasta on tullut Viherlaakson hoitamatonta reuna-aluetta. Joku aika sitten kioskin paikalla oli sinne unohtunut hiekkakasa.

Ikääntynyt naapurini sanoi, ettei tämä ollut hänelle se vanha kioski vaan uusi. Alkuperäinen sijaitsi vinosti vastapäätä, Turuntien toisella puolella, hieman Kehä II suuntaan silloisen puhelinkopin vieressä. Tätä olen liian nuori muistamaan, sillä muutin Viherlaaksoon pikkupoikana vasta 1964. 

Olen nähnyt myös vanhan tulitikkuetiketin painatuksella: KIOSKI Martti Suonpää Viherlaakso Puh. 599721. Kyseiset tikut oli tehty Porin Tulitukku Oy:n toimesta joskus ennen vuotta 1987 jolloin tehdas lopetti toiminnan. 

Kioski näyttää olevan "vähäpätöinen" rakennus ja itsestäänselvyys, johon ei paljon kiinnitetä huomiota kuin vasta sitten kun se katoaa.  Joskus mietin kuka Helvi oli ja mitä tarinoita kioskiin liittyy. Kaikki kommentit kioskista ovat tervetulleita.