Näytetään tekstit, joissa on tunniste expandismi. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste expandismi. Näytä kaikki tekstit

22.3.2018

Piirrosjumppa – ohjeet

Laitan tähän piirtämisjumpan rungon, jota voi vapaasti soveltaa kuvataiteen opetuksessa ja muissa yhteyksissä. Perusajatus tässä on järjestää piirtämisen tiimoilta matalakynnyksinen ohjattu tuokio, johon osallistutaan kuin mihin tahansa ohjattuun ja yhdessä tehtävään toimintaan. 


Mukavaa olisi jos jumpan soveltajat jakaisivat kokemuksiaan ja omia ideoitaa asiasta Facebookin piirrosjumppa ryhmässä. Tällä blogilla olleet aiemmat kirjoitukset löytyvät piirrosjumppa tunnisteen alta. Taideaitat kesänäyttelyn blogilta löytyy ajatuksia jumppan käytännön toteuttamisesta näyttelyn ohessa. Ainakin tuossa yhteydessä jumppa toimi varsin hyvin ja siihen riitti osallistujia. 

Huomio kaikki jotka piirtämiseen perustuvaa aivojumppaa jossain päin suomea vedätte tai suunnittelette. Ilmottakaa olemassaolonne Facebook ryhmässä. Jos haluatte siellä piirtämisen asiaa aktiivisemmin touhuta, niin voin lisätä teidät ryhmään editoreiksi, jotta voitte omasta toiminnastanne jouhevasti tiedottaa.
Piirrosjumppa:
1. Alkuveryttely / Kynäleikki 

Testaa piirrosvälinettä. Tee erilaisia merkkejä ja kuvioita paperille. Sotke, töhri, pitele kynää eritavoin, nyrkissä, sormenpäissä, kuten haarukkaa jne. Piirrä kärjellä, piirrä sivuttain, lappeellaan. Paina lujemmin ja väliin hellästi (tee varjo ja valoa).  Piirrä välillä silmät kiinni ja tarkasti katsoen. Kääntele, pyörittele, töki, hidastele ja kiiruhda. Keksi yhä uusia tapoja piirtää jälkiä paperille. (Paperin voi jakaa ruutuhin viivoilla ja täyttää ruudut erilaisilla kynänjäljillä, yhdenlaista jälkeä/ruutu) ...Tässä on vain mielikuvitus rajana.

Alkuverryttelylle on hyvä antaa reilusti aikaa.


2. Yksi viiva

a.) Piirrä mahdollisimman suoraa viivaa hitaasti paperille ja yritä osua paperin toisella reunalla olevaan kohtaan. Käänny terävästi ja yritä osua uuteen kohtaan paperin jollain reunalla. Jatka näin piirtäen paperille seittimästä kuviota.

b.) Piirrä hitaasti yksi katkeamaton kiemurainen viiva. Yritä täyttää paperi mielikuvituksella. Piirtele ristiin rastiin, mutta yritä välttää piirtämistä jo piirrettyä viivaa pitkin. 

Nämä voi liittää hyvin jo alkujumppaan.


3. Kynäralli

a.) Piirrä paperille kiemurainen päättymätön viiva (kilparata, jossa on paljon mutkia, käännöksiä ja silmukoita) niin että päätät kuvion samaan pisteeseen josta aloitit. Seuraa kynällä tarkasti piirtämääsi rataa ja kiihdytyä vauhtia pikkuhiljaa kierros kierrokselta.

b.) Tee vastaava rata mutta rakenna "siltoja" (hyppäämällä eteen tulevan viivan yli) aina kun ylität jo piirretyn reitin.

Kokeile radan "ajamista" toiseen suuntaan ja myös toisella kädellä sekä eri värisiä kyniä tai liituja. Sovella ja keksi uusia tapaoja rakentaa ratoja. Osoittaa hyvin miten nopeasti piirtäjä oppii liikeradat ja rutiini muodostuu.  


4. Orkesterinjohtaja

a.) Ota kynä molempiin käsiin ja piirrä yhtäaikaa peilikuvana samoja kuvioita. Tee mahdollisimman erilaisia kuviota ja etsi uusia suuntia.

b.) Piirrä täysin samoja kuvioita samanaikaisesti. Toinen käsi kopioi toista.

Kokeile eri värisiä kyniä ja liituja. Kääntele kynää eri asentoihin ja vaihtele voimakkuutta, jolla piirrät. (Hento viiva, tumma viiva, ohut viiva, paksu viiva...)


5. Keskustelua

a.) Kirjoita aakkoset molempien käsien yhteistyönä niin että teet A:n vasemmalla, B:n oikealla, C:n vasemmalla ja jatkat näin aakkosten loppuun.

b.) Kirjoita aakkoset tai jokin lause peilikuvana ja ylös-alaisin.

c.) Piirrä molempien käsien yhteistyönä labyrinttia, sokkeloa tai muuta kuviota. Vahvempi käsi lisää vaikeusastetta ja heikompi käsi yrittää suoriutua haasteista. 

Kokeile kirjoittamista tai labyrintin piirtämistä silmät kiinni ja myös eri värien käyttöä. Tätäkin voi hyvin soveltaa alkujumpassa. Peilikuvan teettäminen kirjaimista tai itse tehdystä mutkikkaammasta kuviosta  toimii myös omana harjoitteena.


6. Mittailua

Jaa paperi viivalla (tai taittamalla) kahdeksi samanlaiseksi alueeksi. Piirrä vasemmalle puoliskolle jokin vapaamuotoinen kuvio (esimerkiksi keskiviivasta alkava ja siihen päättyvä kiemurainen siiveke) ja kopioi se mahdollisimman tarkasti peilikuvana oikelle puolelle. Piirrä lisää vasemmalle ja kopio se oikealle ja näin edelleen. Kopioidessasi kiinnitä huomiota etäisyyksiin, viivojen kaltevuuksiin ja sijainteihin. Mittaile, arvioi, tee apuviivoja, hahmottele, jotta saat oikeasta puoliskosta symmetrisen. 

Voit piirtää vasemmalle myös minkä tahansa hieman monimutkaisemman muodon, jonka kopioit samanlaisena (ei siis peilikuva) oikealle vastaavasti mittailemalla.

Ajatus tässä on saada tuntumaa mallista piirtämisen mittailuun ja tarkkojen havaintojen tekoon.  


7. Muistipiirros

Jaa paperi viivalla kahdeksi samanlaiseksi alueeksi. Piirrä vasemmalle puoliskolle muutamia yksinkertaisia kuviota, viivoja ja merkkejä. Peitä piirroksesi ja piirrä se mahdollisimman tarkkaan muistin varassa paperin oikealle puolelle. Piirrä lisää kuvioita, peitä ja piirrä muistista. Jatka näin kunnes piirrosalueet ovat "täynnä". Vaikeusaste kasvaa mitä enemmän muistettavaa piirrät aina kerrallaan paperin vasemmalle puolelle. 

Muistipiirros tulee sitä vaikeammaksi mitä enemmän yksityiskohtia siihän käyttää. Tässä on hyvä pitää aluksi piirrettävät muodot suht helppoina esimerkiksi yleisten symbolien avulla (sydän, pallo, neliö, viiva, +merkki, =merkki, puolikaari jne. jne..). 


8. Sokkopiirros 

Aseta kynän kärki paperille sopivaan aloituskohtaan. Käänny niin että et näe paperia. Valitse "malli" (toinen kätesi, rypistetty paperi, huoneen nurkka, toinen piirtäjä tai jokin muu kohde) ja piirrä hitaasti ja mahdollisimman tarkasti mallisi ääriviivoja. Yritä huomata kaikki pienet yksityiskohdat ja suunnanmuutokset. Älä missään vaiheessa katso piirrostasi. Pienissä suunnanmuutos paikoissa nosta piirrin hetkeksi irti paperista ja kun joudut vaihtamaan piirroskohtaa paperilla, niin kuvittele siirto vain mielessäsi. Piirrä kuva ensin valmiiksi ja katso lopputulos vasta sitten. 

Ajatus tässä on ääriviivan tarkkaan muotoon keskittyminen ja jokaiseen "ryppyyn" reagoiminen. Se mitä paperille sokkona ilmestyy ei ole oleellista. 


9. Kaksi tehtävää

a.) Piirrä molemmilla käsillä yhtäaikaa samaa suorakaidetta (kolmio, neliö tai muu kulmikas kuvio) muutamia "kierroksia" ja anna sitten toisen käden irtaantua tekemään vapaamuotoisia kiemuroita. Jatka piirtämistä keskittyen toisen kädellä suorakaiteen piirtämiseen ja toisella sekalaisiin kuvioihin.

b.) Piirrä ensin vasemmalla kädellä paperin vasemmalle puoliskolle kiemurainen päättymätön kilparata-kuvio ja piirrä sitten oikealla kädellä paperin oikealle puolelle erilainen kilparata-kuvio. Yritä ajaa molemmilla käsillä samanaikaisesti piirtämiäsi ratoja, niin täsmällisesti ja nopeasti kuin pystyt. 


10. Loppujäähdyttely

Loppuun esim. Kynärallia (3) tai Orkesterinjohtoa (4) tai muuta itselle mieluista tehtävää.



Yleistä piirrosjumpasta 
 
Piirrosjumppa on harjoittelutuokio, johon voi osallistua samaan tapaan kuin perinteisille ohjatuille jumppatunneille. Erona on se, että piirrosjumpassa ei kehitetä hapenottokykyä tai rääkätä lihaksistoa, vaan treenataan aivoja erilaisin taiteen tekemiseen liittyvien ja jumppaa varten muokattujen harjoitusten avulla. Harjoitteiden suorittaminen ei edellytä piirrustustaitoa, riittää että osaa auttavasti kirjoittaa.

Piirrosjumppa on napakka kokonaisuus. Totuttua ajattelua kyseenalaistetaan ja aivot joutuvat ponnistelemaan uudenlaisten haasteiden edessä. Samalla jumppaan osallistuja saa aavistuksen siitä mitä taideteoksen/piirroksen tekemisen taustalta löytyy ja millaisia ongelmia taiteilija/piirtäjä joutuu työssään kohtaamaan. Tyylipisteitä ei anneta, eikä virheitä ole. Oleellista on että harmaat aivosolut saavat kyytiä.

Piirrosjumpan voi toteuttaa missä tahansa luokkahuoneen tapaisessa tilassa, josta löytyy dokumenttikamera, jonka avulla osallistujat voivat seurata mitä jumppaohjaaja tekee. Pienemmälle ryhmälle riittää iso pöytä, jonka ympärille jumppaajat mahtuvat. Tarvitaan väljästi pöytätilaa  osallistujille, pehmeitä lyijykyniä, liituja, kuulakärki-, väri- ja tussikyniä ja muita yksinkertaisia piirtämiseen sopivia välineitä sekä tavallista A4-A3 kopiopaperia. (A3 on parempi kuin A4.) Osallistujat valitsevat itselleen vapaasti muutamia erilaisia piirtimiä ja reilusti paperia. Piirrosjumppa onnistuu hyvin millä tahansa kynällä. 

Piirtämisjumppa on syntynyt mietiskelypiirroksiin liittyvän ekspandismi ajatuksen innoittamana.   

15.3.2018

Meditatiivisia piirroksia

Tällä sivulle laitan tietoa meditatiivista piirroksista. Meditatiivisuudella tarkoitan tässä työskentelyprosessia, jossa piirtäminen lähtee liikkeelle jostain kohdasta paperia ilman hahmotelua tai luonnostelua. Piirtämisessä vain syvennytään jonkin muodon toistamiseen ja varioimiseen.

Kutsun tekemisen tapaa ekpandismiksi, koska siinä vieri viereen sijoitettujen siveltimen tai piirtimen jälkien muodostama kuvio laajenee ja levittäytyy koko paperin tai piirrosalueen kokoiseksi. Ajatuksena ei niinkään ole tehdä taidetta, vaan rauhoittua työskentelyn ääreen. Löytää ikäänkuin työskentelyn kautta rauhallinen stressivapaa fiilis. Piirros tulee tässä tavallaan lahjaksi.

16:10'39'', tussi, 2011. Koko kehyksin 95x65 cm. 
3:04'29'', vesiväri, 2012. Koko kehyksin 72x58 cm.
Usein annan meditatiiviselle piirrokselle nimeksi piirtämiseen käytetyn ajan. Ideana on, että aloitaessa tai jatkaessa piirräntää käynnistän aina sekunttikellon ja nimeksi sitten vain tulee se mitä kellotaulussa lukee kun viimeinen viiva on sijoitettu paperille. Tämä on samalla vastaus kysymykseen: paljonko sulle menee ton tekemiseen aikaa? Näin ainakin tehokkaan työskentelyajan suhteen. Todellinen valmistumisaika on aika paljon pidempi. Ainakaan itse en jaksa keskittyä piirtämiseen yhtäsoittoa kuin korkeintaan tunnin kerrallaan.

Välttämättä kaikkia kuvissa olevia piirroksia ei enää ole saatavilla, mutta vastaavia löytyy galleristeita ja ateljeessani Espoossa.

1.12.2016

Muutoksia blogeilla – kaksi blogia

Pidän jatkossa aktiivisemmin kahta blogia. Tämä luovuksissa -blogi jatkuu ja kirjoituksia tulee silloin tällöin kun jotain kirjoittamisen arvoista ilmenee.

Wordpressin alustalla osoitteessa hannula.art.blog on uusi blogi ja siinä painotus on englannin kielessä ja kuvamateriaalilla.

Teksteissä keskityn vapaan, omaksi ilokseni syntyvän taiteen asioihin, eli yksityiskohtien kautta kasvavaan meditatiiviseen työskentelytapaan, ekspandismiin, joka on itseasiassa kaiken työskentelyni pohjavire, myös tilausteoksissa.

Facebookissa olen ollut viime vuodet varsin passiivinen ja tuskin aktivoidun paljon jatkossakaan. Tilaustöiden etsiminen ja tekeminen tulee viemään paljon aikaa ja kaiken sen vähän ylimääräisen ajan joka jää tästä yli, käytän mieluummin rauhalliseen hetkeen meditatiivisen piirtämisen parissa.

15.11.2012

Pikku palkinto Pilsenistä

Yksi tämän syksyn iloinen uutinen oli se että meditatiivinen piirros huomioitiin  kovatasoisessa Pilsenin kansainvälisessä piirrustus biennaalissa kunniamaininnan tapaisella. Se pääsi jyryn valitsemalle muutaman huomionarvoisen teoksen listalle. (Short list / Drawing of Exellent Quality)

Mukavaa tulla huomioiduksi näin. Piirros on syntynyt täysin taide henkisenä harjoituksena -ajatuksen pohjalta.

Oheinen pieni kuva ei tee oikein oikeutta isokoiselle 100x70cm, detaljeja täynnä olevalle tussipiirrokselle.

Parhaillaan yritän viedä ajatusta taidegrafiikkaan. Ongelmana on vähän ollut se että taidegrafiikan runsaat työvaiheet hieman syövät meditatiivisuutta ja flow meininkiä työskentelystä, mutta eiköhän tähän jokin toimiva systeemi vielä löydy.

21.5.2011

14.5.2011

Piirrosjumppaa Oulun Taidemuseolla


Istun parhaillaan junassa paluumatkalla Oulusta Helsinkiin. Kävin Taidemuseolla pitämässä expandismiin liittyvän teemapäivän piirrosjumpan tiimoilta.

Museon projektihuone oli varattu tarkoitusta varten. Halukkaita osallistujia oli enemmän kuin kyseiseen tilaan oli mahdollista ottaa.

Aiheena oli siis piirtämisen keinoin toteutettava aivojumppa, joka on mahdollista toteuttaa mahdollisimman yksinkertaisin välinein ja niin että kaikki harjoitteet on mietitty niin että aivan tavallinen taiteesta tietämätön ja ns. "huonolla piirtämistaidolla" varustettu henkilö voi osallistua jumppaan siinä missä "paremmatkin" piirtäjät.

Alkuun kerroin jumpan-taustalta löytyvästä expandismista, eli ajatuksesta jossa taidetta lähestytään henkisenä harjoituksena ja tähän liittyvästä meditatiivisesta piirtämisestä, joka ajatuksena syntyi ennen aivojumppa-ideaa.

Tämän jälkeen jumpan eri vaiheet ja harjoitteet käytiin läpi yhdessä. Tila oli järjestetty niin että kaikki osallistujat näkivät valkokankaalta hyvin sen mitä minä ja muut jumppa-ohjaanina toimineet henkilöt dokumenttikameran avulla piirsimme.

Aivojumppa vedettiin läpi päivän aikana useita kertoja ja ajatuksia eri harjoitteista vaihdettiin matkan varrella vähän joka käänteessä. Tavoitteena oli yhdessä rakentaa toimiva piirrosjumppa jota jokainen voi soveltaa omissa yhteyksissään haluamallaan tavalla. Tärkeää oli saada asiat toimimaan hyvin käytännössä.

Jumppa ohje löytyy jo nyt Facebook-ryhmän sivulta, jossa sitä on tarkoitus kehitellä lisää avoimen lähdekodin tapaan tai muuten jakamalla asiasta kokemuksia ja ideoita. Päivitän kuitenkin lähipäivinä jumppaa lisää ja otan mukaan joitain tämäpäiväisen aivoriihen antia. Laitan jumpan myös kotisivuilleni jotta myös ne jotka eivät Facebookissa ole pääsevät asiaan käsiksi.

Oheinen kuva meditatiivisesta kollaasista, joka myös kumpuaa expandismi-ajatuksesta.

23.2.2011

Aivojumppaa ja ekspandismia

Olen pitänyt itsepäisesti kiinni periaatteesta että ihmisen on tultava toimeen omalla työllään. Kohdallani tämä on tarkoittanut sitä että olen tosissani yrittänyt repiä toimeentuloa taiteesta, joskin asiaan on liittynyt pieni ongelma.

Parasta taidetta syntyy silloin kun teoksia tehdään vapaasti oman halun, mielenkiinnon ja innostuksen mukaan, eikä sitä varten että teoksen mahdollisesti ostaa joku. Olen tehnyt paljon teoksia jotka eivät ole ns. "myyviä" tai "kauniita", mikä taas on vaikeuttanut toimeentulon hankkimista. Tämän takia olen tehnyt vapaan taiteilun ohessa tilaustöitä lähinnä yrityksille. Näin olen onnistunut pysymään hieman paremmin kiinni leivän syrjässä.

Yritysten kanssa on ollut helpompi toimia kun on itsekin toiminut yrittäjämäisesti ammatinharjoittajana. "Yrittäminen" on tuonut tilaustöiden etsimiseen kurialaisuutta ja stemppiä, mutta myös aika paljon stressiä. Painetta onkin ollut aika-ajoin omiksi tarpeiksi aivan liikaa.

Kun 2008 iski uusin lama ja yritysmaailma aloitti säästökuurin, niin ensimmäisiä asioita mistä tälläisissa tilanteissa karsitaan on taide. Ja minuun tämä iski erityisesti kun suurin osa tuloistani on yritysten tilauksista kiinni. Tämä jos mikä nosti mukavasti verenpainetta ja kiristi pinnaa.

Olen myös pitänyt vapaan taiteeni kanssa säännöllisesti näyttelyitä ja osallistunut erilaisiin yhteisiin kattauksiin ym. taiderientoihin. Lisäksi on perhe-elämä ja tavallinen arki velvoitteineen. Välillä on tuntunut että elämä ja kaikki se mitä pitäisi tehdä menee jossain kaunana edellä ja minä hengästyneenä yritän raahautua perässä.

Näistä syistä aloin kaipaamaan stressitöntä tilaa, jotain sellaista minkä avulla voisin unohtaa hetkeksi kaiken mitä ympärillä on. Halusin heitää pois huolet, kaiken ponnistelun, näyttelykiireet, tilaustöiden etsimisen paineet, toimitusaikojen sovittelut, rahahuolet, arjen asiat, aiheiden miettimiset, ruohon leikkuut, lumityöt ja taiteen teon.

Ja niin syntyi ajatus meditatiivisesta piirtämisestä, expandismista, siitä kuinka piirtäminen lakkaa olemasta aiheiden hahmottelua tai taiteen tekemistä ja kynän käyttö muuttuu henkiseksi harjoitukseksi, mahdollisuudeksi rentoutua.

Ekspandismissa unohdetaan piirtäminen perinteisessä mielessä. Ei osaamista, ei aihetta eikä suunnitelmaa, vaan mielen tyhjentämistä yksinkertaisten alkeellisten merkkien, kynästä lähtevien töhryjen avulla. Virheitä ei ole, nyt ei tehdä taidetta vaan jumpataan mieltä.

Merkkeihin, yksityiskohtiin keskittymällä tavoitellaan rauhoittumista, kaiken muun unohtamista. Kyseessä on hapuilu jonnekin piirtämisen (ja ehkä myös taiteen tekemisen) alkutilaa kohti, aikaan kauan ennen piirrustuksenopettajia ja taidekäsityksiä. Jonnekin sinne milloin raapustettiin ensimmäiset merkit nuotiolla hiiltyneellä puun palalla.

Täytyy sanoa että ekpandismin myötä elämään on tullut rauhaa ja levollisuutta. Ajatus on myös alkanut kehittyä ja mietiskelyn rinnalle on syntynyt aivojumppa. Jumppa on suunniteltu niin että se sopii kenelle tahansa piirrustustaidosta riippumatta. Riittää että osaa vähän kirjoittaa.

Nyt Espoon modernintaiteen museossa Emmassa on mahdollista päästä haastamaan aivojaan aikuisten työpajoissa tämän ekspandismiin pohjautuvan piirrosjumpan avulla. Homma pyörii kevään ajan Miró näyttelyn ajan.

Expandismista ja meditatiivisesta piirtämisestä lisää tästä linkistä.

20.8.2010

Expandismi ja meditatiiviset piirrokset

Kesänäyttelyssäni olleet meditatiiviset piirrokset herättivät ilahduttavan paljon huomiota ja lupasin julkaista asiasta kiinnostuneille tietoa näiden piirrosten taustoista ja siitä miten ne ovat syntyneet. Nyt kotisivuiltani löytyy aiheesta infoa tämän linkin takaa. Myös näyttelyssä ollut piirros-mietiskelypaikan ohje löytyy sieltä.

Kyse on ajatuksesta jossa taidetta lähestytään henkisen harjoituksen näkökulmasta. Expandismissa taiteesta tulee harjoite vähän samaan tapaan kuin lenkillä käynti, pilates, jooga, mietiskelyhetki tai muu vastaava. Ja taide on vain koko prosessin sivutuote, jos hyvin käy. Käykää tutustumassa ajatukseen...

Taidegrafiikan sanakirja

TAIDEGRAFIIKKAAN LIITTYVIÄ KÄSITTEITÄ JA MENETELMIÄ Taidegrafiikka on kuvataiteen laji, jossa taiteen tekoon sekoittuu erilaisten painotekni...