Hakkuuaukea

Kun kuljetaan TaideAitat näyttelypaikan ohi pari kilometriä, niin tullaan tämän näköiselle silmiä hivelevän rumalle hakkuu aukealle. Tien poskessa kasvaa kaksihaarainen jykevä koivu. Ihan hyvä näköinen puu ja sopisi varmaan hyvin puuveistäjälle materiaaliksi.

Onneksi tätä ei kuitenkaan ole kaadettu vaikka lähitienoot on muuten parturoitu lähes putipuhtaaksi. Käytämme Topin kanssa puuta koiralenkin kääntöpaikkana ja suoritamme sen luona asianmukaisen reviirin merkkauksen.

Tikka piirsi oudon merkin

Lähimetsän isoon kuuseen oli ilmestynyt tälläinen outo kuvio. Kuva mahtaa olla tämän kaarnapiirroksen tekijä? Muutamana aamuna on kyseisestä kuusikosta kuulunut kunnon rummutusta joten veikkaisin tekijäksi käpytikkaa. Alemmasta kuvasta näkyy hyvin kuinka nokalla on porailtu reikiä runkoon. (Jos tämän lukee joku lintuexpertti, niin asiaa voi vapaasti kommentoida.)

Tosin viime vuonna näin Viherlaaksossa myös palokärjen ja eläimet valtaavat Viherlaaksoa muutenkin. Rusakoissa, oravissa ja fasaaneissa löytyy. Syksyllä näin ketun ja kesällä ateljeen ikkunasta kanahaukan. Myös varpushaukan olen nähnyt omalla pihallani ja joskus täällä on toikkaroinut hirvi.

Kaiken kukkuraksi muutama vuosi sitten, pari kilometrin päässä kauniaisissa tavattiin citykarhu, mutta siihen en onneksi törmännyt.

Tikan piirtämä viesti on muuten ihan ymmärrettävä, jättikokoinen herkkutoukka se siinä jököttää. Hyvät on apajat V-laaksossa.

Marrasvärejä

Marraskuuta pidetään vuoden synkimpänä aikana. Sana marras tarkoittaa Nykysuomen Sanakirjan (vuodelta 1966) mukaan kuollutta, kuolleen kaltaista, hedelmätöntä karua maata. Joten ei ihme, jos marraskuu ahdistaa. Ja varsinkin kun muistelee millaista oli viime talvena, jolloin marras-aikaa kesti aina kevääseen saakka. Tammikuussa mm. haravoin pihalla.

Mutta kyllä marraskuussakin värejä näkyy. Siitä todisteena tämä pari-kolme viikkoa sitten (ennen lumipyryä) kuvattu Kauniasten Työväenakatemian aidan päällinen kasvustoineen.

Pienimuotoista, mutta ihan komeaa väreilyä.

Juurakko

Paljon ei Viherlaaksossa tapahdu, joten tässä, paremman puutteessa, kuva suomalaisesta marraskuisesta lähiömetsästä Honkavaarantien ja Viherlaaksonrannan riteyksestä, jossa parin viikon takaisessa "myrskyssä" kaatui tämä isohko kuusi.

Kuva osoittaa hyvin miten paljon on satanut ja miten märkä maa on. Juurakon montuun muodostui heti pieni lampi.

Ja onhan juurakko ihan mielenkiintoinen, noine kummallisine lonkeroineen ja kiven murikoineen.

Luonnonoikku mäntymetsässä

Kävin saunomassa ystävien mökillä Hattulan Lepaassa ja tutustuin samalla paikalliseen nähtävyyteen, joka olikin aika erikoinen. Lähimetsästä löytyvä mänty haarautuu ensin kahteen runkoon ja sitten rungot kasvavat jälleen kiinni toisiinsa 5-6 metrin korkeudelta. Vastaavaa en ole suomessa ennen nähnyt.

Yhteenkasvanut puu on rauhoitettu luonnonsuojelulain nojalla. Ja hyvä niin, sillä jos vaikkapa kuvanveistäjä etsiskelee mielenkiintoista puuraaka-ainetta veistosta varten, niin tätä puuta voi olla vaikea vastustaa...

Toukka kuvataiteilijana

Tässä vielä esimerkki toukan taiteellisesta kädenjäljestä. Kuvioissa on hieman samankaltaisuutta kuin jääkauden muokkaamissa kivissä. Vaikka tämänkaltaisia hyönteisten tekemiä piirrosjälkiä näkee suomessa aika usein (täällä kun ollaan yhä edelleen puun ja metsän kanssa paljon kosketuksissa), niin silti tuokka taide jaksaa sykähdyttää, ainakin itseäni.

Ehkä mielenkiinto johtuu järjestyksen ja kaaoksen yhdistelmästä? Toukka suorittaa kuvioinnin kurinalaisesti yhdelle "rajatulle" tasolle, puun pinnalle kuoren alle, mutta "kädenjälki" näyttäisi olevan sattumanvaraista, leikkisää, luovaa ja päämäärätietoista, ainakin näennäisesti. Tässä tullaan aika lähelle taiteilijan työskentelyä.

Ja samoin kuin ateljeessaan ähkivä taiteilija, niin toukkakin työstää teostaan kuorenalla katseilta piilossa ja hienot teokset huomataan vasta aikojen kuluttua (jos silloinkaan), kauan sen jälkeen kun toukka on kuollut ja kuopattu tai nokittu kriitikoiden lautasilla.

Ikävän tuttua tarinaa taidemaailmasta.

Jääkausi kuvanveisto puuhissa

Kotipihalta löytyneistä jääkauden jäänteistä tuli mieleen tämä jääkauden hienosti veistänä kvartsiittinen kivi jonka kuvasin taannoin Pyhätunturin kansallispuistossa.



Luonnonvoimat ovat uurtaneet kiven pintaan hienon aaltoliikkeen. Tarvitaan vain pientä siistimistä ja tämä kivi voidaan nostaa jalustalle ja esitellä se jossain näyttelyssä hienona veistoksena arvokkaalle juhlaväelle.

Nyt kivi palvelee kansallispuiston vieraita tarjoten tukevaa jalansijaa polulla kulkevalle.

Kivikauden jäänne Viherlaaksossa

Löysin pihaltani erikoisen näköiseen kiven kun etsin sopia rakennustarpeita kivirappusia ja muurin pätkää varten. Vaikka en mikään geologi olekkaan, niin voisin väittää että tässä on todiste siitä että kivikausi on joskus vieraillut myös kotipihallani Espoon Viherlaaksossa.

Kivi on täynnä kummallisia koloja ja sen sisällä vaikuttaisi olevan ilmakuplia tai jotain haperompaa toista kiviainesta, ainakin kivessä olevat pari reikää antaisivat olettaa jotain tämän suuntaista.

Myös pari pienempää kiveä kiinnitti huomioni, toisessa on kuin sekaisin kahta kiviainesta kuin trio-jäätelössä ja toinen on kuin tökitty täyteen pieniä reikiä.