Näytetään tekstit, joissa on tunniste sammatti. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste sammatti. Näytä kaikki tekstit

15.12.2011

Joulukuun kanttarelli



Tässä pari valokuvaa jotka on otettu aivan joulukuun alussa Sammatin lähistöllä. Aamuinen kuura oli raikas pakkasyön jäljiltä. Aurinko nousi vasta joskus yhdeksän jälkeen joten aamuvarhaisen"sininen" tunnelma oli läsnä sopivasti koiralenkin aikaan.

Seitsämän-kahdeksan aikaan aamulenkki oli täysin mahdotonta pimeyden tähden. Ympärillä kun on vain metsäseutua ja maassa ei ole yhtään lunta antamassa kajastusta.

Syksy on ollut poikkeuksellisen lämmin ja poikkeuksellista on myös kanttarellin kohtaaminen tähän aikaan vuodesta. Sitkeä sieni. Sääli vaan ettei ollut se ollut enää syöntikunnossa ja se kasvoi muutenkin liian lähellä tietä.

15.11.2011

Marraskuun aurinko



Olen aina pitänyt marraskuuta vuoden synkimpänä kuukautena. Tänään keskipäivällä aurinko paistoi mukavan matalalta ja kirkkaasti. Ajattelin ettei tämä vuodenaika nyt niin kauhea ole, ainakaan juuri tällä hetkellä.

Taidegrafiikan sanakirja

TAIDEGRAFIIKKAAN LIITTYVIÄ KÄSITTEITÄ JA MENETELMIÄ Taidegrafiikka on kuvataiteen laji, jossa taiteen tekoon sekoittuu erilaisten painotekni...