Roolin varjossa

Identiteetti on asia, joka joskus mietityttää. Kuka oikein olen? Ensisijaisesti ajattelen kai olevani taiteilija. Toisesta näkökulmasta olen suomalainen ja tietyn ikäpolven edustaja. Voin olla myös kaljuuntuva. Tai aviopuoliso, isä, kasvispainotteisesti syövä, pyörällä liikkuja, hetero, podcast-friikki, pienituloinen, kristitty tai jotain muuta vastaavaa. Identiteettejä on siis monia riippuen siitä mistä suunnasta ”minuutta” lähestytään. Taiteilijuus identiteettinä on kuitenkin jotenkin tärkeä ja se on myös vahva.

Jokin aika sitten opiskelin Helsingin yliopistossa monta vuotta taiteiden tutkimuksen parissa. En silti kyennyt omaksumaan opiskelijan identiteettiä, en edes aikuisopiskelijan. Vaan mielsin itseni taiteilijaksi, joka oli tullut yliopistolle opiskelemaan. Ja nyt olen taiteilija, jolla on filosofian maisterin tutkinto. Vastaavasti sivutyöt eivät ole vaikuttaneet identiteettiin. Olen taiteilija, jolla on sivutyö. Taiteilijuus näyttää olevan jotenkin läpitunkevaa. En ole ”vain” kaljuuntuva keski-ikäinen mies vaan kaljuuntuva keski-ikäinen taiteilijamies.

Kuitenkin kaikkein läheisimmissä ihmissuhteissa taiteilijan kaapuni putoaa ja olen lapsilleni isä, vaimolleni mies, ystävilleni ystävä ja kenties myös itselleni minä. Mietin, onko taiteilijuus lopulta vain rooli, joka omaksutaan tai joitain, jonka mukana raahaaminen kuuluu ns. taiteilijan kutsumukseen? Tai onko rooli identiteetin sivutuote ja siihen nivoutuva asia, joka voi myös pullistua liian isoksi?

Mietin voiko taiteilija olla oman taiteilijan roolinsa vanki ja voiko tämä rooli olla haitaksi taiteilijan taiteelle? Jääkö jotain oleellista tekemättä tämän takia? Johtaako rooli luovaa potentiaalia harhaan? Millaista taidetta pelkkä minä tekisi? Vai edellyttääkö taiteen teko aina taiteilijan identiteettiä?

Sivutyö

Yleisesti on tiedossa, ettei taide elätä tekijäänsä. Niinpä valtaosalla taiteilijakuntaa onkin muita tulolähteitä. Joku onnekas on apurahalla. Yleisemmin opetetaan. Luulen kuitenkin, että opettamismahdollisuuksien löytyminen vaikeutuu entisestään taiteilijoiden ylitarjonnan ja ylikoulutuksen takia. Tulevaisuudessa saattaa nimittäin tilanne olla se, ettei taideopettajan vakansseja löydy kuin kuvataiteen tohtoreille.

Yksi vaihtoehto on valita sivutyö kokonaan taiteeseen liittymättömältä alalta. Näin olen itse tehnyt. Viime vuodet olen tehnyt kolmena päivänä viikossa suntion/vahtimestarin töitä Espoon tuomiokirkkoseurakunnassa. Työvuorot painottuvat iltoihin ja viikonloppuihin, mikä sopii hyvin yhteen taiteen tekemisen kanssa. Aamuihmisenä ehdin usein taiteilla hyvän tovin ateljeessa ennen työvuoron alkua.

Käytännönläheiselle luonteelleni työ seurakunnassa sopii hyvin. Työpäivät ovat vaihtelevia ja tehtävät monenkirjavia vaihdellen tilojen järjestelystä kahvin keittoon ja varauskalenterin päivittämisestä veden lisäämiseen flyygelin kostuttimeen. Välillä työpäivä soljuu rauhallisesti kastejuhlien taustalla. Toisinaan saa juosta pää kolmantena jalkana, kun jokin tilaisuus täyttää kappelin ääriään myöten ja hihastavetäjiä riittää niin oikealle kuin vasemmalle.

Työ sopii myös hyvin taitelun rinnalle. Kun lähden kappelille niin keskeneräinen teos jää ateljeehen ja vastaavasti seurakunnan asiat on helppo jättää kappelille odottamaan seuraavaa työvuoroa. Minulla on ollut onni löytää luonteelleni hyvin sopiva sivutyö. Kirkko on ollut myös työnantajana selvästi ennakkokäsityksiäni (mainettaan) parempi ja joustavampi. Taiteilijakuntaa ajatellen soisin, että yhteiskunnassa olisi tarjolla selvästi enemmän mielekästä osa-aikaista vakituista työtä, jonka varaan voisi osaltaan elämäänsä rakentaa.

Saako blogin nimen kaapata

(Tekstissä olleet varastaa sanat on korvattu 7.12 sanoilla kaapata, omia ja omia itselleen. Näin jotta asia ei lähde turhille harhapoluille. Tekstin sisältö, asia pysyy silti samana.)

Saako vakiintuneen ja vuosia toimineen blogin nimen omia itselleen? Tämä on kysymys jonka luulisi kiinnostavan jokaista bloggaajaa. Tämä Luovuksissa-blogi on toiminut netissä taideasioita kommentoiden vuodesta 2007. Tätä taideblogia on esimerkiksi kommentoitu ja siteerattu useamman kerran Taide-lehdessä ja muutenkin sen kirjoituksista on välillä käyty kiivasta keskustelua Facebookissa. Lisäksi on lienee fakta, että aktiivisena kuvataiteilijana olen myös jonkinlainen julkisuuden henkilö, kuten on jokainen näyttelyitä pitävä ammattitaiteilja, joiden tekemisiä jollain tasolla lehdissä tai mediassa huomioidaan. Ja tätä blogia voi varmaan pitää eräänlaisena osasena tuosta julkisuuskuvasta tai ainakin taiteilija minästä.

Lisäksi luovuksissa sana on taiteentekemiseen, hyvään työvireeseen liittyvä sana jonka olen itse keksinyt ja lanseerannut sen blogin nimeksi. Sana luovuksissa kuvaa taiteilijalle tai luovaa työtä tekevälle henkilölle tuttua tilannetta kun mielenkiintoinen työtehtävä vie mennessään, ajantaju katoaa ja muut elämään ja arkeen liittyvät asiat työntyvät jonnekin taka-alalle. Tilanne on saman kaltainen kun juopolla, jolle tärkeintä on se että saa olla juovuksissa. Nyt vain alkoholin sijaa saadaan maistaa luovuutta, hörpätä flow-virrasta ja tämä ihana luovuuden tila, luovuksissa olo nousee elämän keskiöön.  Itse olen joskus kokenut että liiallinen luovuksissa häärääminen voi tuota arjen asioiden hoitoon hienoisia vaikeuksia. Velvoitteita jää helposti rästiin kuten tavanomaisilla juopoilla. Oheinen grafiikan vedos 'Kotiinpaluu' vuodelta 1998 liittyy asiaan. Onneksi minulla on ollut kumppanina tuo kuvan kaltainen prinsessa (vaimoni), joka on osannut vähän ohjailla tilannetta arjen kannalta oikeaan suuntaan. Joskaan ihan helppoa ei hänellä ole aina ollut kun mies on kokoajan luovuksissa. Sana on siis syntynyt tämän vuorovaikutuksen tuloksena.

Kun itse aikanaan selvitin sanan käyttöä netissä, sitä ei yksinkertaisesti ollut olemassa. Nyt jos sanaa hakee, niin varmuudella tulee tietoon että sen niminen blogi on jo olemassa. Nyt blogini nimi on kaapattu ja rekisteröity .com-domainiksi, ja tämän omimisen on suorittanut Turun yliopiston luovan kirjoittamisen kannatusyhdistys.

Eli, arvoisat bloggaajat, toimitaanko tässä hyvien tapojen mukaan tai muuten oikein ja mitä yksittäinen bloggaaja voi tehdä tällaisessa tapauksessa? Voiko netissä omia kaiken mitä huvittaa? Yksittäistä sanaa, tai uudissanaa, tuskin kukaan voi omistaa, mutta blogin nimenä sana liittyy julkisuuskuvaan, työhön ja toimeentuloon ja on osa taiteilijakuvaa ja identiteettiä, jota ei kai saisi ihan noin vain sabotoida.