Siirry pääsisältöön

Tekstit

Syntiuhri

Tammikuussa 1979 Espoon kirkkoa kierteli mies, jolla oli synnintunto. Omatunto vaivasi, mutta hän ei osannut rukoilla tai etsiä armoa. Hänellä oli kuitenkin tarve saada aikaan sovinto jollain keinolla Jumalan –  ja myös itsensä – kanssa. Mies oli taiteilija, Simo Hannula , isäni. Hän oli päättänyt tehdä kirkosta kuvan.  Tuona tammikuun päivänä oli maassa lunta, ilmassa pikku pakkanen ja aurinkoa. Lähdin hänen mukaansa kamerani kanssa kirkkoa tutkimaan, tai ottamaan “varmuuden vuoksi muutamia kuvia luonnosten tueksi”. Isällä ei ollut tuolloin ajokorttia, joten saavuimme paikalle linja-autolla. Hän rupesi heti etsimään sopivaa kuvakulmaa tauluunsa. Hän kierteli ja kaarteli kirkkoa katsellen sitä lähempää ja kauempaa. Välillä hän kaiveli kyniä taskustaan ja pysähtyi tekemään luonnoksen tai pari. Aika ajoin hän kävi sisällä lämmittelemässä. Piirsi siellä hetken holvikaaria ja tuli taas ulos jatkamaan etsintää. Lopulta hän päätyi näkymään yläparkkipaikan suunnalta. Se oli ainoa suunta, jos
Uusimmat tekstit

Mitä jää jäljelle?

Viherlaakson koulusta kaakkoon sijoittuvalla tontilla seisoi aikoinaan Albert Wikbergille kuuleneita rakennuksia. En muista milloin purettiin se lähinnä nykyistä kävelysiltaa ollut vanha rakennus, jossa Wikberg aloitteli verstastoimintaansa, joka sitten laajeni ja siirtyi isompiin tiloihin Turuntien varteen. Mutta kaksi muuta rakennusta työnnettiin nurin melko tarkkaan 40 vuotta sitten keväällä 1981, jolloin otin niiden purkamisesta muutaman kuvan. Ensimmäisessä kuvassa on tontin pohjoisimmassa kulmassa ollut pieni rakennus, jonka taustalla näkyy Viherlaakson koulu silloisessa olomuodossaan. Nyt tuo koulukin on purettu ja korvattu uusilla rakennuksilla. Seuraavassa kuvassa näkyy purkujätteen takaa Viherlaakson terveysaseman nurkka. Pienenkin t alon rakentaminen ottaa aikaa useita kuukausia, mutta purkuun tarvitaan vain muutama päivä. Se miten ympäristö muuttuu tapahtuu joskus näenneäisen hitaasti. Silti ajan myötä ympäristö muokkautuu ihan erinäköiseksi kuin se oli joskus ennen. Se jok

Aika kellastaa muistot

Elämän tärkeistä tapahtumista on tapana ottaa valokuvia muistoksi. Hyvä niin, sillä ilman tätä huonolaatuista valokuvaa en "muistaisi" omasta konfirmaatiostani yhtään mitään. Onneksi kirkon kattoikkunoiden rakenteet ovat niin tunnistettavat, että ymmärrän tilaisuuden tapahtuneen Temppeliaukion kirkossa. Kuvan takaa ei löydy tekstiä, mutta osaan laskea ikäni ja päätellä vuodeksi 1976. Kuva on ollut alun perinkin aika huono. Niinpä joku on laittanut siihen nuolen tunnistamistani helpottamaan.  Löytyy myös toinen kuva, jossa seison jäykkänä onnitteluruusu kädessäni pusikon edessä. Se on yhtä kellastunut kuin tämä, mutta sen verran nolo vielä 45 vuoden jälkeen, etten rupea sitä tässä esittelemään. Tässä onkin kaikki mitä rippikoulusta on fyysisinä muistoina jäljellä. Rippikoulutodistus ja muu leiriin liittyvä aines on ajan ja muuttojen myötä kadonnut. Mitä muistan itse rippikoulusta? Sen ainakin että se oli Kaupunkilähetyksen vaellusrippikoulu, jossain Muonion suunnalla. Lähdin t

Lippajärven uimaranta silloin ennen

60-luvun lopussa Lippajärven uimarannalla oli kesäpäivinä vilskettä. Viherlaakson rantatien varteen oli rakennettu uusia kerrostaloja ja rivitaloalue. Näihin oli muuttanut lukuisia lapsiperheitä.  Oheiset kuvat ovat isäni ottamat. Niistä näkyy hyvin miten kovassa käytössä on uimaranta ollut. Vanha jykevä laituri oli vielä paikoillaan. Se on palvelut uimareita ja mattojen pesijöitä. Sen päässä olevilla tolpilla ovat monet porukat istuneet. Vuosien saatossa jäät murjoivat laiturin pikkuhiljaa käyttökelvottomaksi ja se purettiin 90-luvun alussa.  Olen tässä kuvassa tuo kahlaava kameraa lähinnä oleva laiha poika. Jos olen tässä kuusi vuotias, niin silloin kuvat on otettu 1967. Seuraavassa kuvassa näkyy uimaranta kuvattuna laiturin nokasta. Nykyinen mäkinen polku tai reitti rannalle jää kuvan ulkopuolelle selvästi vasemmalle. Tuohon aikaan rannalle pääsi myös laiturin kohdalle laskeutunutta polkua.  Uimaranta oli suosittu, vaikka veden laatu oli heikko. Syynä valumavedet, järven mataluus ja

Viherkierros

70-luvulla lääkäri totesi isäni Simo Hannulan ylipainon, kohonneet verenpaineet ja  kolesterolit sekä liikunnan puutteen. Saamiensa nuhteiden jälkeen hän teki elämäntaparemontin, aloitti lenkkeilyn ja rupesi syömään kasviksia. Läskisoosin tilalle tulivat kummalliset salaatit ja omatekoiset oluthiivalla maustetut myslit.  Uuden elämäntapansa myötä rakentuivat uudet rutiinit, aterioiden sisällöt ja lenkille lähdön ajat. Hän heräsi varhain ja hääri työhuoneellaan jo kuudelta. Kävi kodin puolella aamiaisella seitsämältä ja kahvilla yhdeksältä, hääräsi väliin ateljeessaan, söi lounaaksi salaattia yhdeltätoista ja nautti 15 minuutin ruokaperäiset. Puuhasi taas taidettaan ja otti iltapäiväkahvit kahdelta. Työpäivän hän lopetti varttia vaille neljä, jolloin hän puki ylleen punaisen verryttelypuvun ja veti jalkaan lenkkitossut.  Alussa hän raahasi lenkillä mukana koiraa, mutta kunnon kohennuttua jätti sen kotiin, kun kyllästyi nuuskimaan porttien pieluksia ja halusi lenkkiin lisää pituutta. Ju

Vanhat Tarvonsillat

70-luvun lopulla marraskuussa Tarvon saarella oli sankka pakkasen aiheuttamama sumu. Olin sattumalta paikalla tuossa erikoisessa maisemassa, joka oli muuttunut satumaisen epätodelliseksi. Ensimmäinen kuva on otettu Tarvon saarelta Espoon suuntaan ja taustalla kulkee Läntinen Tarvonsilta . Kuvan naiset katselevat kohti etelää vanhan kalamajan suuntaan. Maisema oli todellakin erikoinen. Tässä se mitä naiset katsovat. Kuvassa näkyy vanha kalamaja ja sen edessä verkkojen kuivauspuomit. Ilmeisesti maja oli tuolloin vielä käytössä. Tarvon saari on ollut lähinnä kalastajien käytössä, ennen sen osittaista hautautumista Tarvontien (Valtatie 1) alle.  Paikka liitetään myös kieltolain aikaseen pirtun salakuljetukseen. Espoon ja Helsingin raja kulkee saaren poikki.  Tässä Helsingin puolella oleva Itäinen Tarvonsilta , joka  yhdistää saaren Munkkiniemeen, jota kuvassa ei oikein näy sankan sumun takia.  Isäni Simo Hannula innostui kuvasta ja käytti sitä etsauksensa lähtökohtana lisäillen teokseensa

Vilho Penttilän huvilan naispatsaat Viherlaaksossa

Viherlaakson rantatien varrella, (Viherlaaksonranta 8) paikassa jossa nykyisin on hoivakotikiinteistö, oli aikoinaan kaunis huvila torneineen. Sen rakennutti itselleen arkkitehti Vilho Penttilä 1900-luvun alussa. Penttilä ammuttiin punaisten toimesta sisällissodassa epäiltynä aseiden salakuljetuksesta. Dora vaimo joutui myymään huvilan, Villa Penttilän, joka päätyi uuden omistaja kuoltua vakuutusyhtiö Suomi-Salaman työntekijöiden virkistyskäyttöön. Tuossa käytössä huvila palveli aina 1960-luvun alkuun. Huvila oli pystyssä vielä 60-luvun lopulla, jolloin Viherlaakson rannan kerros- ja rivitalojen rakentaminen oli saatu päätökseen. Tuolloin se oli jo pahoin rapistunut. Viimevaiheessaan ennen purkamista se oli satunnaisten majailijoiden käytössä ja toimi lasten sokkeloisena leikkipaikkana. Muistan itsekin linnamaisen rakennuksen hyvin ja olen myös käynyt muutaman kerran rakennuksessa "seikkailemassa". Sisällä  paikat oli tärvelty ja sekalaista roinaa levitelty joka puolelle. Hu

Vanha Helvin kioski Viherlaaksossa

Tämä on vanha puinen Helvin kioski , joka oli Viherlaaksossa taksiaseman vieressä Turuntien ja Kauniaisiin vievän Helsingintien risteyksessä. Vieressä oli Viherlaakson taksiasema taukotupineen. Kuva on vuodelta 1981, jolloin kioski oli pystyssä ja sen vanha pitäjä vielä hengissä. Kioskissa oli kolme luukkua. Yhdestä myytiin lehdet, karkit, tupakat ja muut tavanomaiset kioskituotteet. Keskimmäisestä luukusta myytiin nakkipiiraita ja muuta purtavaa pikkunälkään ja viimeiseltä luukulta löytyi lahjatavaraa ja muuta spesiaalia aina Eau de Colognea myöten. Ja jokaisesta luukusta palveli väsymättä sama vanha nainen, Helvi, joka asui puutalossa piilossa kioskin takana. Työpaikka oli siis lähellä ja siksi hän tuntui olevan paikalla lähes mihin kellonaikaan tahansa.  Mutta ikää tuli liikaa ja vanhan rouvan pyörittämän kioskin toiminta loppui 80-luvulla ja rakennus hävitettiin 80-luvun lopun tulipalon jälkeen. Taksiaseman yhteydessä taisi joku hetken kioskia pitää – Grillikioski Viheriina – mutt

Taideteoriaa pukkaa

Melkein koko viimevuoden tein kollaaseja. Oli tilaustöitä tehtävänä koranasta huolimatta. Toivottavasti kuitenkin tilanne normalisoituu alkaneen vuoden myötä.  Omalla kohdallani menneen vuoden mielenkiintoisin asia liittyy taideteoriaan, jota olen hahmotellut ja jota parhaillaan pohdin. Olen kiinnostunut ekspansiosta taiteen tekemisen yhteydessä, minkä lyhyesti liittyy teoksen sisäisiin ja ulkoisiin mittoihin, ja näiden mittojen (laajentumisten) arviointiin. Erityisesti työprosessiin liittyvä ekspansio on ollut kiinnostukseni kohteena.  Jos taideteoria kiinnostaa, niin toisella kotisivujeni blogillani on tekstin pidempi versio, jota päivitän pikkuhiljaa ajantasalle. Jatkan ajatuksen työstämistä taiteellisen työn ohella kevään ja tämän vuoden aikana. Artikkelin alkupuolen laitoin myös tälle blogille – tätä edeltävä postaus. Tässä linkki koko artikkeliin:  Expandism – Expansion in Art-making and Expansion-motivated Art Mukavaa ja Onnellista Alkanutta Vuotta kaikille !

What is Expandism?

Longer version of this article is at my  homepage . Expansion in Art-making and Expansion-motivated art Introduction This article is a compact study of expansion in the context of making a piece of art. I believe that expansion is one aspect of all kinds of making of art. It has been neglected topic, even unseen, but the phenomenon is real and it is connected to art making, for it is impossible to make a piece of art without its expansion to some space. A work of art is always located in some space – on paper or canvas, in real or imaginary place, in this world or in digital one – and a work of art must first enter that space, it must do expansion there to take control of it. And it is the artist's task to make this happen.  By definition expansion means the increase of something in size , number , or importance . It relates to artworks in two ways, first, to the actual size of an artwork, and second, to the making process of an artwork. In some cases these expansions are overla

Uudet hannula.art taidesivut

Olen avannut uudet kotisivut hannula.art, joiden yhteydessä toimii myös blogi osoitteessa  https://hannula.art/blogi    Jatkossa kirjoitan hieman aktiivisemmin sinne. Jätän kirjoitusissani maailmanparantamisen hieman taka-alalle ja keskityn aiheissani enemmän taiteen tekemiseen. Tämä Luovuksissa -blogi jatkaa olemistaan ja joskus saatan laittaa tännekin jonkin tekstin. Vanhat kotisivut www.atelierhannula.fi jatkavat vielä jonkin aikaa uusien kanssa päällekkäin liikennettä ohjaamassa. Ne ovat kuitenkin poistumassa joskus tulevaisuudessa. Uusien sivujen osoite on napakka ja helpompi muistaa. Tutustukaa  hannula.art 

Arvioinnin höttöisellä suolla

Yhteiskunnassa laitetaan erilaisia asioita paremmuusjärjestykseen. Jotkut asiat taipuvat tähän luontevasti. Urheilussa usein se, joka tulee maaliin ensin tai heittää pisimmälle, on suoritushetkellä se paras . Joukkue, joka tekee enemmän maaleja, voittaa. Monesti asiat ovat kuitenkin vaikeasti mitattavia, kuten paremmuus taiteessa. Näin etenkin silloin kun ei verrata vain samankaltaisia asioita keskenään, kuten vaikkapa tietyn croquis-piirustusillan aikana tehtyjä lyijykynäpiirroksia. Croquis-illan annista on melko helppoa erottaa jyvät akanoista. Arvioinnin vaikeudet alkavat heti kun homma muuttuu laaja-alaisemmaksi.  Ei ole olemassa järkeviä arvioinnin välineitä, joilla laittaa vaikkapa, ooppera, arkkitehtuurin tuotos, sarjakuva, teatteriesitys, haiku, akryylimaalaus, performance jne. keskinäiseen paremmuusjärjestykseen. Jokaisessa näissä ”hyvää” katsellaan eri suunnista. On järjetöntä kysyä: kumpi on ”parempi”, kitarasoolo vai jokin valokuva? Jo pelkkien moninaisten valokuvi