Taide on kuin uskonto

Tässä 2.12.2010 ilmestyvään ESSE-lehteen (Espoon seurakuntien lehti) kirjoittamani puheenvuoro taiteesta. Teksti julkaistaan palstalla jossa Espoolaiset taidevaikuttajat kynäilevät erilaisia näkökulmia taideasioita sivuten.


Taide on kuin uskonto

Kristinusko on taantunut. Se on jäänyt nykyihmisen arjessa taka-alalle. Ei pyöri elämä enää kirkon ympärillä niin kuin 100 vuotta sitten. Yksilön tarpeet korostuvat ja Jumalan tahtoa tärkeämmäksi on tullut se miten ihminen itse haluaa elämänsä elää, se mitä "minä" tahtoo.

Aika muuttuu, mutta ihmisen hengellinen kaipaus on sama. Sieluilla on yhä nälkä. Jos hengen ravintoa ei saa kristillisistä lähteistä, niin silloin sisältöä haetaan jostain muualta, kuten taiteesta.

Taiteessa onkin paljon uskontoon vivahtavia sävyjä, jopa siinä määrin että siitä voi tulla joillekin uskonnon korvike tai uususkonto. Olen tavannut useita taiteilijoita tai innokkaita taiteen ystäviä jotka enemmän tai vähemmän tosissaan kertovat uskonnokseen taiteen.

Taidetta tehdään yleensä hyvin harkiten ja teoksia syntyy vain pieni rajallinen määrä. Siksi aiheella ja esiin nostettavalla teemalla on väliä. Taiteilijan kannattaa tarttua niihin aiheisiin joihin hän uskoo ja sitten ikäänkuin julistaa nämä taiten tehdyt oivalluksensa yleisölle.

Taiteessa etsitään myös "totuutta" uskontojen tapaan. Jokainen teos on taiteilijan näkemys tai tulkinta - eli taiteilijan totuus jostain asiasta. Jos totuus välittyy eteenpäin katsojalle ja teos puhuttelee tai koskettaa syvemmin, niin silloin voidaan sanoa että taiteilija on onnistunut työssään.

Yleensä katsojakin odottaa että taiteessa on sisältöä ja ajatusta. Hän haluaa tulla kosketetuksi ja saada uusien näkökulmien kautta sisältöä, suuntaa ja lohtua elämäänsä. Taide piristää ja auttaa jaksamaan. Katsoja voi jopa kokea että juuri hän on tärkeä ja taiteelle rakas. Taide parantaa ja kutsuu tyhjiä astioita luokseen.

Museoissa on hyvin aistittavissa tähän liittyvä "taiteen henki". Suurissa saleissa on harras ilmapiiri kuin kirkossa konsanaan ja teokset on sijoitettu valkeille alttareille taiteenpalvojien iloksi. Tätä jokainen voi pohtia seuraavalla kerralla näyttelyssä käydessään.

Haluaisin kysyä mitä taide merkitsee kirkolle tänään? Onko se vanhaan kristilliseen traditioon nojaavaa kirkon koristelua, huonosti hyödynnetty ja tutkittu voimavara, kilpaileva uskonto vai jotain muuta? Kunnon keskustelu taiteesta saataisi olla kirkossa paikallaan.

Tilausteos

Tässä pari kuvaa viimeisimmästä äsken valmistuneesta tilausteoksesta, joka komeilee nyt asiakkaan edustustilan seinällä, eli tarkemmin sanottuna jäähallin aitiossa. Oli aika erikoinen paikka tehdä taidetta, mutta mielestäni kokonaisuus onnistui varsin hyvin.

Taiteen tulevaisuusseminaari

Olen jälleen peruskysymysten äärellä. Tuijotan tyhjää paperia. Mietin miksi oikein teen tätä taidetta? Pohdin onko tekemisilläni mitään merkitystä tai ylipäätään millään taiteella? Mietin luonnon riistoa, maapallon tilaa, kuluttamiseen perustuvaa elämän tapaamme ja sitä kuinka lähes kaikki mitä me ihmiset valmistamme päätyy liian pian jätteeksi?

Meitä taiteilijoita on liikaa ja suuri osa kaikesta siitä taiteesta mitä nyt tehdään ei päädy minnekkään tai päätyy muun ylituotannon lailla kaatopaikalle. Taiteen nykyiset varastorakennukset natisevat jo nyt liitoksistaan ja kärvistelevät rahapulassa.

Onko taideteoskin lopulta vain ihmiskunnan kulutusjuhlan osanen? Kulutushyödykkeenä taide menee ilman muuta luksustuotteiden ja turhakkeiden kategoriaan. Elitismi ja taide näyttävät kuuluvan erottamattomasti yhteen.

Jos tilanne jostain syystä kiristyy (yksilön tai yhteiskunnan tasolla) niin yleensä perustarpeista huolehditaan ensin. Taidetta ja muita vastaavia vähemmän välttämättömiä asioita pohditaan vasta viimeisenä. Tämän huomaa kun tekee taidetta yrityksille. Kun maailmantalous hieman yskäisee, niin taide unohdetaan tai laitetaan jäihin heti ensimmäisten joukossa.

Entä jos luonto pakottaa meidät kyseenalaistamaan loputtomaan kasvuun perustuvan elämänmuotomme ja joudumme - etenkin länsimaissa - pudottamaan elitasoamme todella rajusti. Miten käy taiteen ja taiteilijoiden tässä yhtälössä? Onko taide jälleen ensimmäisten yliviivattavien asioiden joukossa?

Huomaan miettiväni mitä voisin tehdä etten omalla taiteellani lisäisi maapallon kuormaa, turhaa kuluttamista ja elitismiä. Myyn aina kun on mahdollista suoraan ja hinnoittelen työni tehdyn työmäärän mukaan. Kollaasit teen erilaisista kierrätys-, ylijäämä-, ja kirpputorimateriaaleista. Mutta täysin ekologisia ne eivät ole. Riittävän laadukasta liimaa en osaa valmistaa itse eikä kehystyskään onnistu kierrätysmateriaaleista.

Miten pystyisin lisäämään teosteni "ekologisuus astetta"? Mistä saan tietoa siitä mikä on akvarellipaperin tai öljyvärituubin hiilijalanjälki? Tai onko ekologisempaa piirtää perinteisellä tussilla vai tehdasvalmisteisella kynällä? Tai mitä se merkitsee luonnon ja kuluttamisen näkökulmasta, jos taideteos ostetaan galleriasta tai suoraan taiteilijalta?

Keskustelu taiteen ympäristövaikutuksista on yhä täysin käymättä. Olen yrittänyt nostaa aihetta silloin tällöin esiin mutta taiteen hiilijalanjäljet eivät tunnu taiteilijoita yksilötasolla pahemmin kiinnostavan. Tässä suhteessa emme eroa muista ihmisistä millään tavalla, vaikka aiheemme ja yhteiskuntakriittiset teemamme olisivat kuinka näennäisen kulutuskrittisiä tahansa.

Tarvetta olisi myös taiteen tulevaisuusseminaarille, jossa pohditaan taiteen asemaa, merkitystä ja mahdollisuuksia tilanteessa jossa turhaa kuluttamista tullaan rajoittamaan.

Suoramyynti taidetta

Pingoitin kosteita akvarellipapereita taustalevyille, kun puhelin soi. Kiiruhdin vastaamaan toiveekkaana; ehkäpä taulunostaja haluaa visiitille?

Mutta kattia kanssa! Suoramyyjä kertoo että olen "joskus vuosi sitten" osallistunut heidän asiakastyytyväisyys kyselyynsä ja siksi hän soittaa minulle kertoakseen että minulla on käyttämättä 40 euroa rahaa. Eli käytännössä neljäkymppiä alennusta lehden kestotilauksesta.

Myyjän taktiikka perustui epärehellisyyteen. En ollut osallistunut heidän galluppiinsa, enkä ylipäätään minkään muunkaan firman asiakaspalautteluun, en koko ikänäni, jotain satunnaista nuoruuden hairahdusta lukuunottamatta. Äänestän yleensä näissä asioissa jaloillani.

Kaiken kukkuraksi tämä oli tänä syksynä jo toinen samoilla sanoilla tehty lähestyminen tuosta samasta firmasta. Toinen yleinen tapa koukuttaa puhelimestaan yllätetty kuluttaja on kertoa kuinka "juuri nyt asiantuntijamme kiertää sillä seudulla…"

Mitähän siitä tulisi jos galleristi soittelisi tuiki tuntemattomille ja kertoisi että heillä on 200 euroa rahaa käyttämättä koska nämä ovat osallistuneet taannoin "kuinka tyytyväisiä olette gallerian näyttelytarjontaan" tms. huu-haa kyselyyn. Ja että rahat voi hyvin "saada itselleen" parin-kolmen tonnin ostoksen yhteydessä.

Entä jos galleristi soittelisi läpi tietyn alueen koteja ja kertoisi kuinka "taiteilijamme on juuri siinä lähistöllä potrettia tekemässä ja että hän voisi hyvin myös tulla maalaamaan muotokuvan teistä"? Halvemmaksikin homma tulisi kun maalattaisiin usempi kärpänen kerrallaan. Mahtaisiko toimia?

Osa-aikaista leppoistelua

Viikko hujahti tilaustyötä tehdessä kuin siivillä. Syksy on kohta vaihtumassa jouluun. Vuosi hupenee silmissä. Kaksoistornien sortumisesta on liki kymmenen vuotta ja muurin murtumisesta yli kaksikymmentä. Hetki sitten lapset ryömivät vaipoissaan, nyt nuorimmainenkin alkaa olla aikuinen.

Elämä menee nopeasti ja huomaan miettiväni jälleen kerran sitä mikä on oleellista, mikä tärkeää, sitä mihin jäljellä oleva aika kannattaisi harkiten tuhlata. Kaikkea mielenkiintoista en yksinkertaisesti ehdi. Kaikkea tärkeäksi luulevaani en myöskään pysty tekemään, koska raha pakottaa juoksemaan. Mietin onko leppoistaminen tai downsiftaus tavalliselle tallaajalle jotain kummallista muotilehti-utopiaa johon oikeasti kykenevät vain ne joilla siihen on varaa ja vähän vastuita?

Elämä menee kokoajan kehittyneempään suuntaan ja yhteiskunta, toiminnot, yhteisöt jakaantuvat yhä pienempiin yksikköhin. Tämä kai tarkoittaa sitä että kaikki muuttuu yhä kalliimmaksi ja kalliimmaksi. Käykö tässä niin että kansa punnertaa aina korkeaan eläkeikään, koska historian/kohtalon iso ratas vain pyörii siihen suuntaan, eivätkä arjen realiateetit anna mahdollisuutta hitaampaan elämään, kuin joillekin harvoille?

Saisinpa äkkiä isomman tilauksen, sen turvin olisi mahdollista leppoistella edes hetki osa-aikaisesti.

Elämä on kuljetustoimintaa

Viime perjantaina kävin puhumassa taiteen hinnoitteluun liittyvistä kiemuroista art360-hankkeen tilaisuudessa Oulussa. Lähdin esitelmöinti reisuun Helsingistä torstaina 22.22 yöjunalla suht kiireisen päivän päätteeksi. Nukuin huonosti kun hytin seinän takana kaksi miestä jutteli äänekkäästi tunteistaan ja siitä miten heidän naisensa aiheuttavat monenkirjavaa päänvaivaa. Erikoista, mutta valvottavaa.

Perillä 7.32 ja aamiainen ja päivän lehti matkan varrelle osuneessa hotellissa. Sitten paikalle tilaisuuteen 9.30 alkavaa ohjelmaa seuraamaan. Lounaaksi keitto ja reipas kävelylenkki ennen omaa esiintymisvuoroa. Oma näkökulma hinnoitteluun ja ohjelman seuraamista tilaisuuden loppuu klo 15 asti. Muutama sana seurustelua järjestäjien ja jonkun teemapäivään osallistuneen kanssa ja sitten kipi-kapi 15.37 junaan. Pendolinossa kököttelyä etelään asti ja kotona joskus kymmenen jälkeen. Näin hujahti vuorokausi.

Art360 on valtakunnallinen EU-rahoitteinen hanke, jonka puitteissa yritetään antaa taiteilijoille käytännön työkaluja ja tukea liiketoimintansa ja toimeentulonsa kehittämiseen. Sivuja kannattaa käydä kurkkaamassa ja vaikka osallistua koulutuksiin jos käsiteltävä teema kiinnostaa.

Tänään olen jatkanut tilaustyötä Sammatissa ja seurannut miten aittarakennuksen kengitys etenee. Elämä on kuljetustoimintaa. Läpi vuosikymmenten me siirtelemme itseämme, toisiamme ja tavaroitamme paikasta toiseen, kunnes kuolo korjaa.