25.11.2008

Keskustelu ympäristönsuojelusta pelottaa

Olen viime kuukausina yrittänyt aloittaa taiteeseen ja kulttuuriin liittyvää ympäristökeskustelua. Tein mm. taidekuluttajan eettisetohjeet , joiden avulla oli tarkoitus avata näkökulmia kulttuurikentän ympäristö-ongelmiin ja kunnolliseen keskusteluun.

Muutamat lehdet ovat myös kirjoitelleet asiasta, kuten Länsiväylä (28.9), Keskisuomalainen (24.8), Länsi-Suomi (15.11) ja Hesarikin, mielipide (23.8) ja Hesarin kulttuuritoimituksen vastaus mielipiteeseeni.

Nyt alan kuitenkin tulla siihen tulokseen, että kulttuuriväki, ja laajemmin aivan tavalliset ihmiset, kuten sinä tai minä, me emme tosiasiassa halua keskustella luonnonsuojeluasioista, koska silloin voisimme joutua muuttamaan oman mukavan elämämme ja tutut kulutustottumuksemme. Tähän ei yksinkertaisesti haluta ryhtyä, vaan saavutetuista eduista halutaan pitää kiinni.

Ilmastonmuutosta kyllä kauhistellaan puhetasolla ja maatuvia muovipusseja ostetaan omantunnon rauhoittamiseksi, mutta asenne on vahvasti se että "lennetään äkkiä lomalle etelään, sillä kohta tämä lysti saattaa loppua kokonaan".

On paljon mukavampaa vain odotella lainsäätäjän asettamia velvoitteita, kun aloittaa velvoitteet jo vapaaehtoisesti itse. Pelin henki näyttää olevan, että miksi minun pitäisi tehdä elämästäni vaikeaa, jos muut jatkavat vanhaan malliin. Miksi minun tulisi ajella polkupyörällä ja kituutella kasviksilla, kun vieressä huristellaan katumaasturilla ja popsitaan pihviä?

Näin asiat ikävä kyllä ovat, yksittäisten ihmisten kohdalla ja eri toimialoilla laajemmin.

Taiteen puolella pelätään että ympäristökeskustelu vaarantaa kulttuurikentän toimintatavat ja vakiintuneet rakenteet. Suomalaista kulttuuria halutaan lentorahdata rauhassa maailmalle. Ja kaikki tuppukylät haluavat pitää festivaalinsa ja investoida parkkipaikkoihin ja hotelleihin. Maaseutua on kehitettävä.

Pelkäänpä etteivät politiikotkaan saa mitään reippaampaa aikaiseksi asian hyväksi, sillä aina on jonkun osapuolen työpaikat, tavoitteet tai muut saavutetut edut vaarassa. Joten tässä taitaa käydä niin, että ympäristö nousee etusijalle vasta pakon edessä, samaan tahtiin kun meriveden pinta.

7 kommenttia:

zache_ kirjoitti...

Mistä moinen optimismi, että ees pakon edestä me tehtäis jotain. Ihan yhtä hyvin voidaan vaan kusta asiat ja sit täällä kaikilla muilla kurjaa paitsi niillä harvoilla keiden ei tarvitse silloinkaan laskea elintasoaan.

Luovuksissa kirjoitti...

Ehkä olet oikeassa? Instituutin maailman tila-raporteissa on asioista puhuttu jo pitkään mutta mitään ei näytä tapahtuvan ja tulevaisuus tulee vastaan enemmän tai vähemmän hallitsemattomasti.

Ja sitähän on myös koko historia, eli kaaosta.

Anna kirjoitti...

Todettu on että halukkuutta ei näytä olevan ympäristösuojelukeskusteluun. Olen osaltani herätellyt keskustelua aikaiseksi, ihan turhaan. Vastakaikua ei tule.Joskus välillä kun iskee tuo vaikuttamisvietti, vaikka olen kai viimein jo luovuttanut, minäkin. Missähän ollaan sadan vuoden päästä tässä asiassa?

Luovuksissa kirjoitti...

Ehkä olen tässä nyt turhan pessimistinen... toivon että asian suhteen herätään. Ja vielä mölisen asiasta, jos paikka tarjoutuu.

Kirsi H. kirjoitti...

Ympäristönsuojeluaiheet tyrehtyvät toden totta usein siihen, että aletaan huudella keskustelunaloittajalle: "Mikä sinä olet sanomaan..." Ja seuraava vaihe on, että "Älä syyllistä, minä ainakin kaltaisesi paasaajien takia kulutan entistä enemmän."

Suhtaudun hyvin pessimistisesti ihmisten todelliseen haluun muuttaa kulutustottumuksiaan. Eikä toivo elä nuorissakaan: kertakäyttökulttuuri, matkailu ja elämysten hankkiminen rahalla ovat edelleen pop. Energiasäästölampulla ostetaan hyvä omatunto, jonka jälkeen voi kantaa tilinsä vaatekauppaan tai matkatoimistoon.

Olen kuitenkin hyvillä mielin lukenut Hesarista juttuja taiteilijoista, joiden työt ovat yhteiskuntakriittisiä ja puhuvat luonnonsuojelun puolesta. Ehkä teillä taiteilijoilla on paremmat aseet muuttaa ihmisten tottumuksia verrattuna meihin paasaajiin?

Luovuksissa kirjoitti...

Joo, näinhän se on. Mutta sama vaikeus keskustella pintaa syvemmältä on havaittavissa taiteilijoidenkin keskuudessa.
Jos taidekentällä jokin muuttuu (esim jonkin materiaalin käyttö, niin se tapahtuu yleensä silloin kun ko. materiaali havaitaan terveydelle haitalliseksi. Kuten ns. myrkyttömän taidedegrafiikan menetelmät.

Toimintatapoja ei muuteta yleensä ympäristön takia, vaan muista syistä ja ympäristö näkökulmat otetaan mukaan jälkikäteen positiivista nostetta tuovaksi lisukkeeksi...

dundrstabl kirjoitti...

Olin ennen sitä mieltä ettei yksittäisen henkilön teoilla ole mitään merkitystä ympäristönsuojelun kannalta, oli hän sitten taiteilija tai rakennusmestari.

Mutta nyt olen ymmärtänyt että ainoa asia jota voimme tehdä, on se mitä voimme itse tehdä.

On kummallista väittää että jokin ryhmä tai sen tekemät työt ovat niin marginaalisia ettei niistä kannata välittää. Voidaan yhtä hyvin väittää että jokainen ihminen on ympäristönsuojelun kannalta yhdentekevä.