Siirry pääsisältöön

Keskustelu ympäristönsuojelusta pelottaa

Olen viime kuukausina yrittänyt aloittaa taiteeseen ja kulttuuriin liittyvää ympäristökeskustelua. Tein mm. taidekuluttajan eettisetohjeet , joiden avulla oli tarkoitus avata näkökulmia kulttuurikentän ympäristö-ongelmiin ja kunnolliseen keskusteluun.

Muutamat lehdet ovat myös kirjoitelleet asiasta, kuten Länsiväylä (28.9), Keskisuomalainen (24.8), Länsi-Suomi (15.11) ja Hesarikin, mielipide (23.8) ja Hesarin kulttuuritoimituksen vastaus mielipiteeseeni.

Nyt alan kuitenkin tulla siihen tulokseen, että kulttuuriväki, ja laajemmin aivan tavalliset ihmiset, kuten sinä tai minä, me emme tosiasiassa halua keskustella luonnonsuojeluasioista, koska silloin voisimme joutua muuttamaan oman mukavan elämämme ja tutut kulutustottumuksemme. Tähän ei yksinkertaisesti haluta ryhtyä, vaan saavutetuista eduista halutaan pitää kiinni.

Ilmastonmuutosta kyllä kauhistellaan puhetasolla ja maatuvia muovipusseja ostetaan omantunnon rauhoittamiseksi, mutta asenne on vahvasti se että "lennetään äkkiä lomalle etelään, sillä kohta tämä lysti saattaa loppua kokonaan".

On paljon mukavampaa vain odotella lainsäätäjän asettamia velvoitteita, kun aloittaa velvoitteet jo vapaaehtoisesti itse. Pelin henki näyttää olevan, että miksi minun pitäisi tehdä elämästäni vaikeaa, jos muut jatkavat vanhaan malliin. Miksi minun tulisi ajella polkupyörällä ja kituutella kasviksilla, kun vieressä huristellaan katumaasturilla ja popsitaan pihviä?

Näin asiat ikävä kyllä ovat, yksittäisten ihmisten kohdalla ja eri toimialoilla laajemmin.

Taiteen puolella pelätään että ympäristökeskustelu vaarantaa kulttuurikentän toimintatavat ja vakiintuneet rakenteet. Suomalaista kulttuuria halutaan lentorahdata rauhassa maailmalle. Ja kaikki tuppukylät haluavat pitää festivaalinsa ja investoida parkkipaikkoihin ja hotelleihin. Maaseutua on kehitettävä.

Pelkäänpä etteivät politiikotkaan saa mitään reippaampaa aikaiseksi asian hyväksi, sillä aina on jonkun osapuolen työpaikat, tavoitteet tai muut saavutetut edut vaarassa. Joten tässä taitaa käydä niin, että ympäristö nousee etusijalle vasta pakon edessä, samaan tahtiin kun meriveden pinta.

Kommentit

zache sanoi…
Mistä moinen optimismi, että ees pakon edestä me tehtäis jotain. Ihan yhtä hyvin voidaan vaan kusta asiat ja sit täällä kaikilla muilla kurjaa paitsi niillä harvoilla keiden ei tarvitse silloinkaan laskea elintasoaan.
Luovuksissa sanoi…
Ehkä olet oikeassa? Instituutin maailman tila-raporteissa on asioista puhuttu jo pitkään mutta mitään ei näytä tapahtuvan ja tulevaisuus tulee vastaan enemmän tai vähemmän hallitsemattomasti.

Ja sitähän on myös koko historia, eli kaaosta.
Maireanna sanoi…
Todettu on että halukkuutta ei näytä olevan ympäristösuojelukeskusteluun. Olen osaltani herätellyt keskustelua aikaiseksi, ihan turhaan. Vastakaikua ei tule.Joskus välillä kun iskee tuo vaikuttamisvietti, vaikka olen kai viimein jo luovuttanut, minäkin. Missähän ollaan sadan vuoden päästä tässä asiassa?
Luovuksissa sanoi…
Ehkä olen tässä nyt turhan pessimistinen... toivon että asian suhteen herätään. Ja vielä mölisen asiasta, jos paikka tarjoutuu.
Kirsi H. sanoi…
Ympäristönsuojeluaiheet tyrehtyvät toden totta usein siihen, että aletaan huudella keskustelunaloittajalle: "Mikä sinä olet sanomaan..." Ja seuraava vaihe on, että "Älä syyllistä, minä ainakin kaltaisesi paasaajien takia kulutan entistä enemmän."

Suhtaudun hyvin pessimistisesti ihmisten todelliseen haluun muuttaa kulutustottumuksiaan. Eikä toivo elä nuorissakaan: kertakäyttökulttuuri, matkailu ja elämysten hankkiminen rahalla ovat edelleen pop. Energiasäästölampulla ostetaan hyvä omatunto, jonka jälkeen voi kantaa tilinsä vaatekauppaan tai matkatoimistoon.

Olen kuitenkin hyvillä mielin lukenut Hesarista juttuja taiteilijoista, joiden työt ovat yhteiskuntakriittisiä ja puhuvat luonnonsuojelun puolesta. Ehkä teillä taiteilijoilla on paremmat aseet muuttaa ihmisten tottumuksia verrattuna meihin paasaajiin?
Luovuksissa sanoi…
Joo, näinhän se on. Mutta sama vaikeus keskustella pintaa syvemmältä on havaittavissa taiteilijoidenkin keskuudessa.
Jos taidekentällä jokin muuttuu (esim jonkin materiaalin käyttö, niin se tapahtuu yleensä silloin kun ko. materiaali havaitaan terveydelle haitalliseksi. Kuten ns. myrkyttömän taidedegrafiikan menetelmät.

Toimintatapoja ei muuteta yleensä ympäristön takia, vaan muista syistä ja ympäristö näkökulmat otetaan mukaan jälkikäteen positiivista nostetta tuovaksi lisukkeeksi...
dundrstabl sanoi…
Olin ennen sitä mieltä ettei yksittäisen henkilön teoilla ole mitään merkitystä ympäristönsuojelun kannalta, oli hän sitten taiteilija tai rakennusmestari.

Mutta nyt olen ymmärtänyt että ainoa asia jota voimme tehdä, on se mitä voimme itse tehdä.

On kummallista väittää että jokin ryhmä tai sen tekemät työt ovat niin marginaalisia ettei niistä kannata välittää. Voidaan yhtä hyvin väittää että jokainen ihminen on ympäristönsuojelun kannalta yhdentekevä.

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Petas-Baari

Tässä pari kuvaa viimevuoden lokakuulta vanhasta Petas-Baarista, joka sijaitsi Viherlaakson Länsirajalla Turuntien ja Lippajärventien risteyksen tuntumassa. Paikka jää juuri ja juuri Kauniaisten puolelle. Nyt rakennus on purettu ja tilalle on kohoamassa "Kukkalaakso" niminen kerrostalo asuinalue. Rakennuksessa toimi vuosikymmeniä legendaarinen Petas-Baari ja kauppa. Rakennus valmistui ennen sotia 1938. Baari oli omana aikanaan varsin suosittu ohikulkijoiden kohtaus- ja taksimiesten taukopaikka. 1970-80 luvulla kaupan rakennukseen tuli U.Suomalaisen TV korjaamo ja myymälä. Toiminta hyytyi 90-luvun alun laman myötä. 1997 Petas-Baari toimi mm. Trabant Express sketsisarjan kulissina. Tässä Youtuben pätkä Jasso Laamasen pajatson peluusta. Itsekin olen joskus vuosikymmeniä sitten käynyt baarissa pajatsoa kokeilemassa ja syömässä kuivan juustosämpylän. Kaupparakennuksen päädyssä oli iso käsinmaalattu Hellaksen Figarol-mainos, jossa ajan havina on vahvasti läsnä. Jos muistat

What is Expandism?

Longer version of this article is at my  homepage . Expansion in Art-making and Expansion-motivated art Introduction This article is a compact study of expansion in the context of making a piece of art. I believe that expansion is one aspect of all kinds of making of art. It has been neglected topic, even unseen, but the phenomenon is real and it is connected to art making, for it is impossible to make a piece of art without its expansion to some space. A work of art is always located in some space – on paper or canvas, in real or imaginary place, in this world or in digital one – and a work of art must first enter that space, it must do expansion there to take control of it. And it is the artist's task to make this happen.  By definition expansion means the increase of something in size , number , or importance . It relates to artworks in two ways, first, to the actual size of an artwork, and second, to the making process of an artwork. In some cases these expansions are overla

Inhorealismia

Länsimaisessa oikeusvaltiossa ei kuulema ole sensuuria. Asia ei pidä paikkaansa. Sensuurin ymmärtää hyvin käsitteen inhorealismi yhteydessä. Realismi tarkoitaa todenmukaisuutta (ransk. réalisme) ja inhorealismi sitä kun todellisuus esitetään kaikkein raadollisimmillaan, asioiden inhoittavia piirteitä tarkastellen. Asia on arkipäivää esimerkiksi uutistoimituksissa, joissa joudutaan jatkuvasti miettimään onko jonkin kuva-aineiston (katastrofin uhrit, sodan kauhut, kirurginen leikkaus jne.) näyttäminen julkisesti sopivaa vai ei. Toisin sanoen kuvamateriaalia joudutaan sensuroimaan, niin että esitetty aineisto on linjassa vallitsevien moraalikäsitysten kanssa. Ja myös niin ettei ketään tarkoituksella järkytetä. Inhorealismi liittyy myös taidekentällä säännöllisesti syntyvään kohuun, kun joku taiteilija kyseenalaistaa tätä rajaa, esittelemällä teoksissaan asioita joita emme ole tottuneet näkemään "hyviä lehtimiestapoja" kunnioittavassa yhteikunnassamme. Ihmiset haluavat syödä