Viimeinen sana

Ilmeisesti taiteilijan kohtaaminen on joillekin ihmisille jännittävää, jopa siinä määrin että nenäkkäin olo laittaa pasmat sekaisin. Kerran eräs näyttelyvieras seistä jökötti tovin hiljaa edessäni ympärillämme seinien täydeltä teoksia. Sitten hän kysyy, "niin tuota, millaista taidetta te oikein teette?".

Toinen onnitteli vilpittömästi sanoen "Onks sulla kuule hilsettä, kun on tossa hiutaleita olkapäällä?" Yleensä kohtaamiset sujuvat rennosti puolin ja toisin, kuten ihmisten välillä muutenkin, mutta sekaan mahtuu poikkeuksiakin.

Vuosia sitten muuan mies ei suostunut tulemaan sisälle galleriaan. Kurkisteli oven raosta ja hyihytteli millaista moskaa on nykytaide ja julisti että kunnon maisemamaalauksia saa torilta kymmenen kertaa halvemmalla.

Aina kun laittaa esille rakkausteemaa, alastonta eroottista parisuhdetoimintaa, niin varmaa on että jotain tämä ärsyttää, vaikka teokset olisi valittu ns. hyvällä maulla. Kerran eräs punaiseksi harmistunut emäntäihminen lausui totuuden kovaan ääneen niin että kaikki paikalla olijat sen varmasti kuulevat. "Näissä kuvissa on kyse siitä, että taiteilijat puhuvat puutteestaan!" Näin suoraan hyökkäykseen ei auta muu kuin nopea vastaisku. "Eli, jos sinä et puhu seksistä, niin takaako se sen ettei miehesi elä puutteessa?" Tästä hän kimpaantui ja lällätti kuin alakoululainen "siitä puhe mistä puute" lorua pois mennessään. Hän halusi ehdottomasti viimeisen sanan.

Mutta viimeistä sanaa hän ei saanut, enkä saa sitä minäkään, eikä kukaan muukaan. Meidän sanamme häviävät kun aikamme hiipuu ja seuraavakin sukupolvi vaikenee vuorollaan, mutta taide on ja pysyy. Se jatkaa elämäänsä meistä riippumatta ja sanoo aina sen viimeisen sanan. Edellyttäen tietysti että teos on tehty hyvin aikaa kestäväksi.

Kuvassa Simo Hannulan pieni etsaus "Häämatka" vuodelta 1975

Avioliittoparantola 50-luvun tyyliin ja bensakylpy

Tässä vielä muutama tuulahdus vuosikymmenten takaa. Ensin on naisten Täky karvanpoistoaineen mainos vuodelta 1924.

Sitten ihmetellään avioliittoparantolaa 1950-luvulta, paikkaa jossa on tarjolla taideterapiaa, ratsastusretkiä, lentokonekyytejä ja miehille hermolepoa kalastuksen parissa. "Veden vilja kerääminen" kuulemma auttaa suurkaupungin melun rasittamia hermoja rauhoittamaan.

Taiteen avioliittoa parantavasta vaikutuksesta sanotaan mm. "Aviopuolisoille, jotka katsovat tulevansa väärinymmärretyiksi, annetaan ensiksikin maalauksen opetusta. Pensselin ja paletin katsotaan avaavan heidän silmänsä kaikkea kaunista havaitsemaan."

Viimeinen uutinen käsittelee August Matikaisen tapauksen 1940-luvulta, jossa ischiasta parannellaan bensakylvyssä tuhoisin seurauksin. Tästä ei omahoito enää pahene. Bum!!

Pornon ja taiteen rinnastaminen ontuu

Aamun Hesarissa oli oheinen mielipiteeni:

Pornon ja taiteen rinnastaminen ontuu

Janne Luotola kertoo (HS 23.9) pornon olevan vain "kuvan laji muiden kuvan lajien joukossa" ja että kyse on samankaltaisesta fiktiosta kuin maalaustaiteessa ja kirjallisuudessa. Luotola kyseli miksi porno on leimattu pahaksi kun muutkin kuvat traumatisoivat eivätkä vastaa todellisuutta.

Pornon rinnastaminen taiteeseen ontuu. Ei maalaustaidetta tai kirjallisuutta tehdä sen takia, että näiden avulla tyydytettäisiin halua, kuten Luotola väittää. Taiteen tekemisen lähtökohdat ovat yksilön luovuudessa, uusien ideoiden ja ilmaisun etsimisessä. Taide jättää myös ratkaisut avoimiksi ja antaa tilaa ihmisen omalle mielikuvitukselle. Pornon lähtökohta on taas kova kaupallisuus jossa paljastamalla "kaikki" käytetään hyväksi ihmisen kaikkein voimakkainta viettiä.

Jos kuvien maailmasta haluaa etsiä samankaltaisuutta pornoon, on katse käännettävä sinne missä voimakkaita tunteita herättämällä vaikutetaan perusvietteihin ja samalla pyritään edistämään omaa asiaa.

Poliittinen propaganda ratsastaa pelolla ja me-hengellä, raaka väkivalta tai inhorealismi piirtyvät tajuntaan voimakkaan vastenmielisyyden takia. Myös mainonta elää manipuloimalla asiakkaiden tunteita.

On hyvä että pornosta puhutaan. Mutta onko syytä antaa kaikkien kukkien kukkia vapaasti? Se että tunteitamme käytetään sumeilematta hyväksi ei välttämättä edistä ns. vapautta yhteiskunnassa, vaan tekee meistä helposti ohjailtavia ja erilaisten asioiden, kuten pornon, orjia.

Totuuden hetki

Katselin eilen tv:stä Totuuden hetki -kisailua. Ohjelman idea on se että kilpailijat testataan etukäteen valheenpaljastuslaitteen ja monipuolisten kysymysten avulla, myös setvimällä heidän intiimejä asioitaan. Testatuille ei kerrota testin tulosta, vaan se tieto jää materiaaliksi, jonka pohjalta varsinaisen tv-shown kysymykset asetetaan.

Siinä sitten tv-kansan ja läheistensä edessä kilpailija joutuu puhumaan totta, jos mielii ansaita palkintorahaa. Ja pelin henkeen tietysti kuuluu se että kysymykset muuttuvat yhä kiusallisemmiksi kisan edetessä ja palkintopotin kasvaessa.

Niinpä eilinen parturi-kampaaja tunnusti mm. haaveilleensa seksistä miehensä ystävän kanssa, olemaan haluton ottamaan äitiään kotiinsa asumaan jos tämä jäisi kodittomaksi, uhanneensa miestään teräaseella, pitävänsä itseään paremman näköisenä kuin lähetyksessä mukana ollutta naapurin rouvaa ja pettäneen miestään. 20 000 euron taso jäi haaveeksi kun hän jäi kiinni valheesta väittämällä ettei tunne seksuaalista vetovoimaa naapurin miestä kohtaan.

Mielestäni tässä on hyvä esimerkki siitä miten perinteiset kristilliset arvot ovat painumassa unholaan ja tilalle ovat nousseet pikavoitojen, maineen ja oman edun tavoittelun mukaiset arvot. Kyseistä ohjelmaa voisi pitää jonkilaisena julkisena "ripittäytymisenä", näytelmänä jossa ihminen asettaa itsensä (ja koko elämänsä ihmissuhteineen) mammonan "uhrialttarille", toiveena että tuleva rahapalkinto on niin suuri että se pesee synnit puhtaaksi. Rukoillaan että mammonan jumala armahtaa.

Asia mikä kilpailussa jää piiloon (vaikka se on mitä ilmeisintä) on se että jokainen kysymys ja annettu vastaus iskee kilpailijaan leiman. Ja osa näistä leimoista on varmasti sellaisia jotka eivät ole mitenkään totuudenmukaisia ja joista eroon pääseminen on jopa mahdotonta, varsinkin kun leimaaminen tehdään näin julkisesti miljoonan katsojan edessä.

Kuvio on tuttu myös taiteen kentällä. Jos teet teoksen joka herättää (liian) runsaasti huomiota, niin helposti koko taiteilijauraasi peilataan juuri tuon yhden ja saman teon kautta, vaikka se olisi vain pieni "episodi" suuressa elämän kokonaisuudessa. Kun sinut on "määritelty" ja leima on lyöty, niin siitä maineesta on todella vaikea päästä eroon, olivatpa muut teoksesi sitten miten laadukkaita tahansa. Kissantappaja on ikuisesti kissantappaja. Ja se joka on todettu "kaupalliseksi", niin kaupallisena hän myös vaeltaa hamaan loppuun asti. Eikä sipulin piirtäjältä mitään muuta odotetakaan kuin lisää sipuleita.

Myös tietynlainen (tv-kisan kaltainen) itsensä likoon laittaminen on läsnä taidekentällä. Esimerkiksi silloin kun taiteilija paljastaa alastomuutensa, fyysiset salaisuutensa, ja asettaa itsensä kaikkien kriittisten katseiden tarkattavaksi ja tuomittavaksi. Mitä tällöin tavoitellaan? Ehkä sitä että saa synnit anteeksi, ja että sinut hyväksytään, ja että palkkio on suurempi kuin teon mahdollinen paheksunta ja tuomio, ja että sinut huomataan, ja näin lunastat paikkasi auringossa.

Ja paikasta auringossa on Totuuden hetki- ohjelmassakin pohjimmiltaan kyse, siitä että tässä yksilöä korostavassa ajassa yhä useampi haluaa jotain enemmän kuin se tavallinen arki, jossa leikataan hiuksia tai tehdään taiteen tilaustöitä duunarin lailla ilman sen kummempaa glooriaa.

Rakkauden vastakohta

Luin Merin kirjoituksen rakkaudesta ja erilaisista rakkauden määritelmistä vanhojen tietosanakirjojen, pohjalta. Jäin miettimään vanhaa fraasia rakkaus on vihantunteelle vastakkainen tunne, joka näyttää yhä olevan voimissaan.

Nimittäin, jos rakkautta katsotaan luovuuden näkövinkkelistä ja ajatellaan että luovuuden tila on eräänlaista rakastumista työhön uppoutumiseen (tai rakastumista omiin ideoihinsa), niin silloin vastavoimana ei suinkaan ole viha vaan pelko.

Viha saattaa päin vastoin jopa motivoida tekemistä ja saa "sisuuntumaan", jolloin luovuuteen voi tulla uutta puhtia. Mutta pelko on se joka lamauttaa kaikenlaiset rakkaudet ja saa käden vapisemaan niin ettei ajatus eikä järki kulje ja tekemisestä tulee helposti väkisin yrittämistä ja panikointia.

Näin ainakin tässä rakkaudenlajissa, jota myös vapaaksi taiteilijuudeksi kutsutaan, joka on tosiasiassa erään sortin itserakkautta. Suurin pelkohan taiteilijalle on se ettei saisi enää toteuttaa omia rakkaita ideoitaan ja pikkuitsekästä elämäntapaansa.

Toki vihaakin näissä kuvioissa on. Pistäähän se vihaksi kun apurahalautakunta ei taaskaan huomaa "rakastaa", vaan antaa tylyt rukkaset ja taiteilijan rakkaudesta riutuminen se vain jatkuu...

Taiteessa suurinta ei ole rakkaus vaan itserakkaus. Mikä lienee rakkauden syvin olemus arjessa ja ihmissuhteissa?

Fallos sen kertoo

Ehpä tätäkin teosta katsotaan useammassa kerroksessa. Ensin katsotaan pintaa ja päätetään tykkäänkö työstä vai en. Ja jos tykätään niin sitten saatetaan miettiä, mitä taiteilija niin sanotusti tarkoittaa. Niitä joista ei tykätä, (mikä tarkoittaa noin yleistäen samaa kuin huono taide), niitä ei sen syvällisemmin pohdita.

Ja sitten kun yritetään ymmärtää, niin voidaan päätyä vaikkapa siihen että "taiteilija yhdistelee teoksessaan kalligrafiaa ja pilapiirrosmaista kiteytettyä ideamaailmaa etsiessään uudenlaista enemmän kertovaa merkkikieltä."

Tai sitten "juurimukulaksi muuttunut fallos ja kivespusseihin piilotetut urbaanit merkit kuvaavat mieheisen ylivallan yhteiskunnallista kaikenkattavuutta ja tulevien sukupolvien kohtaloa, jossa elämää on pakko rakentaa isien jättämän perinnön varaan."

Vai onko kyseessä "miehen seksuaalinen halu, joka roiskii tulevaisuutta hallitsemattomasti sinne ja tänne, synnyttäen rikkaruohomaista ohdakkeista tulevaisuutta?"

Ja voihan olla niinkin että "taiteilija ei tarkoita yhtään mitään, vaan koko teos on osoitus hanen oudosta huumorintajustaan ja nurinkurisesta tavasta hahmottaa maailmaa."

Sosiaalinen vaihtoteoria ja seksi

"Sosiaalisen vaihtoteorian mukaan suhteessa saa enemmän valtaa se osapuoli, joka on seksistä vähemmän kiinnostunut. Enemmän Rakastunut tai enemmän seksiä haluava osapuoli on valmis kompromisseihin ja valmis tarjoamaan erilaisia houkuttimia saadakseen sen mitä haluaa."

Näin kirjoittaa Osmo Kontula, Intohimo & Halu, tietoa suomalaisesta seksistä - tutkimuksessa (Otava 2008), ja jatkaa:

"Koska tämän tutkimuksen tulokset puhuvat selvää kieltään miesten naisia keskimäärin suuremmista seksuaalisista haluista, seuraa tästä, että naisilla on tästä epäsuhdasta koituvia valtaresursseja suomalaisissa parisuhteissa miehiä enemmän."

Sosiaalisen vaihdon teoria ja sen pohdiskelu on tämän "suuren suomalaisen seksitutkimuksen" mielenkiintoisimpia kohtia. Tässä vielä pari lainausta kirjasta:

"Tutkimusten perusteella seksin aloittaminen suhteessa on tapahtunut pääsääntöisesti vasta silloin kun nainen on sitä halunnut. Miehen halulla ei ole ollut siihen paljoa vaikutusta. Nainen päättää milloin seksi aloitetaan, ja miehen tehtäväksi on jäänyt investoida naiseen, kunnes nainen on ollut tyytyväinen."

[...]

"Kosiskelu on prosessi, jonka aikana mies usein suostuttelee naista kanssaan seksiin. Mies voi investoida naiseen sosiaalisia ja materiaalisia resurssejaan. Näitä ovat esimerkiksi lahjojen ostaminen, naisen ruuan ja huvitusten maksaminen, ajan viettäminen hänen kanssaan sekä sen selväksi tekeminen, että mies haluaa naisen kanssa pitkäaikaisen suhteen. Nainen pidättäytyy usein seksistä, kunnes mies on panostanut häneen riittävästi.

Miehen täytyy yleensä antaa suhteelle suurempi taloudellinen panos kuin naisen. Tästä syystä alhaisen statuksen miesten on vaikea löytää itselleen kumppania. Vähävaraisten miesten joukossa on varsinkin keski-iässä paljon enemmän yksineläjiä kuin enemmän ansaitsevilla miehillä. Sama ongelma on korkean statuksen naisilla, joiden on vaikeaa löytää itselleen soveltuvaa kumppania. Miesten pelkät seksuaaliset palvelut eivät ole näille naisille riittävä houkutin."

...mmm, mielenkiintosta.

Parisuhdevinkki

Tässä perjantain kunniaksi vanha kunnon parisuhdevinkki, joka näyttää olevan mukana kuvioissa vuosikymmenestä toiseen. Oheinen leike on vuodelta 1963.

Mikähän voisi olla vastaava toiminto naisten toteuttamaksi, mikä ilahduttaisi miestä? Ei tule heti mieleen.

Ajattelun lähtökohtana tässä mainoksessa on se että miehen tehtävä on pitää nainen tyytyväsenä. Naista on huomioitava, muuten ei hyvää seuraa. Naisen onnellisuus on siis miehen toiminnasta kiinni.

"Oletteko tulleet ajatelleeksi, että juuri nyt hän tarvitsee huomaavaisuutta?"

Ja aika pitkälle tämä sama ajattelu on läsnä nykyajassakin. Nainen odottaa että häneen panostetaan. Tästä syystä persaukiset peräkammarin pojat jäävät niin usein vaille kumppania.

Mutta vaikka mies olisi miten ruma tahansa, niin kumppani löytyy aina, jos hänellä on riittävästi varallisuutta satsata naiseen. Asian toteaa myös Osmo Kontula Suuressa suomalaisessa seksitutkimuksessa.

Tekee eedvarttia

Kun aikaa kuluu riittävästi, niin sanontojen alkuperä häviää historiaan. Sananparsi jää elämään ja sitten ihmetellään että mistähän tuokin lause oikein tulee. Yksi tällainen sanonta on se kun jokin asia "tekee eedvarttia", eli mahdottoman hyvää.

Taustalla lienee Edvard VIII, joka vuonna 1936 luopui vapaaehtoisesti Englannin kuninkuudesta veljänsä Yrjö VI (nykyisen kuningataren Elisabet II isä) hyväksi, naidakseen amerikkalaisen Wallis Simpsonin. Tapaus herätti aikanaan suurta pahennusta, sillä Wallis oli jo eronnut kerran ja ryhtyi suhteeseen Edvardin kanssa, vielä toisen avioliittonsa aikana.

Sanonta siis liittyy tähän. Edvardin ja Wallisin elämä jatkui "Windsorin herttuoina", liitto kesti ja parin intohimoista seksiä epäiltiin jopa hieman sadomasokistiseksi.

Sisäinen kauppias

Vuoden 1927 lehdestä kertoiltiin miten jalkojen elekieli paljastaa naisen tunteet. Oheinen leike on hieman vajaa, sillä yhden noista jaloista ehdin jo käyttää kollaasin osasena.

Mitähän valokuvat paljastaisivat luovan työn tekijöiden asennoista jos heitä kuvattaisiin työnsä äärellä tai muuten vaan? Näkisikö kuvista angstin voimakkuuden tai sen haittaako rahapula työskentelyä? Näkyisikö se miten sujuu muusan kanssa ja se onko apurahalautakunta ollut suosiollinen?

Se niin on että elekielikin on "kieli" ja "puhumme" sitä joka tapauksessa jollain tasolla, hyvin tai huonosti ja jotain siltä väliltä. Tämän kyllä huomaa poliitikkoja seuratessa. Tänä päivänä aliarvioimme helposti kuvien tehon kun visuaalista ärsykettä tulee vastaan joka puolelta. Visuaalisuus ja jatkuva kuvatulva on nykyajan arkea.

Mutta asia on läsnä myös taiteessa. Kun elekieli siirretään teokseen, silloin on kyse sommittelusta, rytmistä ja muodosta. Kaikesta siitä harkinnasta ja pähkäilystä jolla teoksesta rakennetaan mahdollisimman mielenkiintoinen, niin että idea saadaan toimimaan.

Näin se menee. Meitä huijataan kaiken aikaa. Tästä näkökulmasta katsottuna taiteilija aina "myy" teostaan (tai syöttää huttuaan) katsojalle vaikkei mikään kaupallinen taiteilija olisikaan.

Meissä jokaisessa taitaa siis asustaa pieni "sisäinen kauppias"? Mitä sinä olet myymässä?

Lakkautetaan totuus

Keskusteluissa ja mediassa vilahtaa usein sana totuus. Mikä on totuus siitä ja siitä, mikä on totuus kouluampujasta, avoin totuus julkkisparin suhteesta, totuus talouskriisistä, eläkeiän nostamisesta jne. Totuudesta on tullut jokin kummallinen pakkomielle, jota yritetään kaivaa vähän joka asiasta.

Taiteessakin puhutaan toisinaan totuudesta. Joku väittää jopa taiteen olevan itsensä totuus. Totuus tai sen etsintä ehkä kuulostavat hienolta mutta kyseessä ovat kuitenkin taiteilijan omat näkökulmat, mielipiteet ja tulkinnnat.

Ja tästä on kyse myös kaikissa ns. totuuksissa. Ei ole olemassa mitään absoluuttista totuutta inhimillisiin asioihin, vaan on vain kirjava joukko mielipiteitä.

Vaikka kyseessä olisi jokin yksinkertainen asia kuten, kivi, joka voidaan punnita, jauhaa atomeiksi ja analysoida aineosat puhki, niin silti kun minä katson kiveä, niin minulle se merkitsee jotain erilaista kuin sinulle. Jollekin kivi herättää lämpöisiä koristeellisia ajatuksia, kivi kun on niin mukava rakennusaine. Toiselle kiveen liittyy lapsuuden kivikatu, jolla seistiin kun isä riehui kännissä kotona.

Toiselle harmaus on väri, toiselle tylsä mitättömyys. Yksi pitää koiraa kivana kaverina, toinen kirppukasana, kolmas liharuokana, neljäs koe-eläimenä, viides luotettavana talon vahtina, kuudes arvaamattomana puoli-petona, seitsämäs mustina, kahdeksas rotujalosteena, yhdeksäs saastaisena eläimenä jne.

Totuuden kaivelu johtaa lopulta aina riitaan ja sotaan, varsinkin silloin kun on kyse tärkeistä asioista tai elämänkatsomuksen perusteista. Kun minun totuuteni elämästä on tämä ja sinun tuo, niin me olemme eriuskoisia, ellen saa "käännytettyä" sinua oman totuuteni kannalle, samaan "puolueeseen". Parisuhteen riidoissakin on yleensä kyse juuri tästä. Kahden kovapäisen omien-totuuksien taistelusta.

Sana totuus pitäisi kokonaan lakkauttaa ja ryhtyä puhumaan mielipiteistä tai "tämän hetkisistä ajatuksistani jostain asiasta". Mielipiteet voivat sitten olla perusteltuja, hyviä tai huonoja, mutta ne ovat jokatapauksessa armollisempia lähimmäisiä ja "vääräuskoisia" kohtaan kuin kiveen hakatut jäykät totuudet.

Myös kristinuskossa mennään usein metsään juuri tässä. Kun Jeesus sanoo olevansa totuus, niin helposti luulemme että kunnon kristityn pitää kaivaa totuutta joka asiasta aina "salatuimpaan asti", vaikka näin lähinnä valmistetaan ruutia teologisia sotia varten.

Käsittääkseni Jeesuksen totuus on nimenomaan rakkaus, eikä oikeassa oleminen. Totuuden kaivelu ei ole se kaita tie, vaan rakkaus, ja tämä löytyy luontevammin mielipiteiden, ajatusten vaihdon, lähimmäisen kuuntelemisen ja armahtamisen suunnasta.

Jos lähtökohta on, että Jumala on koko äärettömän maailmankaikkeuden luoja, niin kuinka universumin syrjäkylän pieniaivoinen rajallinen ihminen voisi häntä todella käsittää? Jumalan totuus tai ajatukset ovat ihmiselle jotain aivan liian suurta, jotain mikä menee täysin yli tajunnan. Ehdoton fundamentalismi on mielestäni pahinta Jumalan pilkkaa mitä maan päältä löytyy.

Inhimillinen totuus on aina mitä suurimmassa määrin vallan väline, oli sitten kyse politiikasta, uskonnoista, taiteesta tai parisuhteesta. Kun totuus on selvillä tai saatu sovittua, niin silloin tie avautuu valtaa pitävän totuuden kannattajille ja asiat etenevät. Näin se vain menee.

Tämä kirjoitus ei ole totuus, vaan mielipide.

Ambra Amurosa tuoksukiihotin

Käytän kollaaseissa materiaalina jonkin verran vanhoja lehtiä ja aina välillä niistä löytyy jotain sellaista mikä nostaa suun pielet hymyyn, kuten on laita tässä seksuaalisuuteen liittyvässä mainoksessa 60-luvun alusta. Paljon on aika muuttuunut vajaassa viidessä kymmenessä vuodessa. Vai onko?

Kyse on tiedemiesten hyväksi havaitsemasta Ambra Amurosa tuoksukiihottimesta, joka "auttaa, synnyttäen lämpöä ja harmoniaa rakkauselämään ja on mitä suositeltavinta avio-onnenkin täydentämiseen." Mainos vakuuttaa että ranskalaisen professori "Le Magnen mukaan 84% naisista on herkkiä Ambra Amurosan tuoksuaineiden vaikutukselle", mutta toisaalta vakuutellaan että tuoksu on kuitenkin "sivullisten tunnistamaton".

Eli kyseessä on partavesi joka saa naisen villiksi, muittei häiritse teerenpelin ulkopuolisia. "Kokeilkaa ja todetkaa ihmeellinen teho - kuin magiaa!"