Kun aikaa kuluu riittävästi, niin sanontojen alkuperä häviää historiaan. Sananparsi jää elämään ja sitten ihmetellään että mistähän tuokin lause oikein tulee. Yksi tällainen sanonta on se kun jokin asia "tekee eedvarttia", eli mahdottoman hyvää.
Taustalla lienee Edvard VIII, joka vuonna 1936 luopui vapaaehtoisesti Englannin kuninkuudesta veljänsä Yrjö VI (nykyisen kuningataren Elisabet II isä) hyväksi, naidakseen amerikkalaisen Wallis Simpsonin. Tapaus herätti aikanaan suurta pahennusta, sillä Wallis oli jo eronnut kerran ja ryhtyi suhteeseen Edvardin kanssa, vielä toisen avioliittonsa aikana.
Sanonta siis liittyy tähän. Edvardin ja Wallisin elämä jatkui "Windsorin herttuoina", liitto kesti ja parin intohimoista seksiä epäiltiin jopa hieman sadomasokistiseksi.

Kommentit