Espoossa taidetta voi keräillä roskalavoilta

Kävin aikoinani Viherlaakson yhteiskoulua ja lukiota. Kuvaamataidon opettajani oli yhteiskoulun puolella Aarres Salli. Nämä kaksi Sallin maalausta olivat osa koulussa olleita taideteoksia, joita ei lukumääräisesti ollut kovin monta. Joukossa oli myös grafiikkaa, esimerkiksi Kaskipuron, isäni Simo Hannulan ja muiden vedoksia. 

Sain äskettäin tiedon, että viime kesänä nämä ja muutama muukin teos olivat lojuneet Viherlaakson lukion remonttityömaan roskalavalla, josta valveutunut kansalainen oli ne kerännyt talteen. Maalauksissa on ilmeisesti kyse Sallin Espoon kaupungille tekemästä tilaustyöstä.

Sinänsä en hämmästy jos joskus grafiikkaa heitetään pois, etenkin jos kostuneen vedospaperin pelätään homehtuneen, mutta Espoon kaupungin toiminta Sallin maalausten kohdalla vaikuttaa aika ronskilta. Kuulemani mukaan työt kun ovat ihan rahan arvoista tavaraa jälkimarkkinoilla huutokaupassa. En ota tässä se enempää kantaa kaupungin menettelyyn kuvataidetta painottavaan lukioonsa liittyen vaan puhun asiasta hieman yleisemmällä tasolla.

Ongelman ydin on siinä, että suomen kokoisessa pienessä maassa koulutetaan (kulttuurialan supistuksista huolimatta ) aivan liikaa taiteilijoita, jo ennestään alalla toimivan joukon jatkeeksi. Kun tähän lisätään se tosiseikka, että pankkien ohella monet muutkin isot perinteisesti taidetta keränneet ja ostaneet instituutiot/yritykset karsivat kokoelmiaan varsin reippaalla kädellä, niin tämä aiheuttaa teostungosta taidemarkkinoille. Yhtälöön ynnätään vielä museoiden halu työntää varastoistaan ylimääräiset rönsyt samoille markkinoille. Lisäksi kun taidetta koko ikänsä haalineita suurten ikäluokkien edustajia kaatuu yhä enenevästi hautaan, niin perikuntien toimesta taide sen kun lisääntyy markkinoilla lähes exponentaalisesti. Taidetta tulee siis monesta tuutuista markkinoille kokoajan liikaa.

Kun yhtälöä miettii, niin selviö on, että yhteiskuntana emme voi  raahata kaikkea vanhaa esineistöämme tai taidetta mukanamme loputtomasti, vaan karsintaa on joidenkin periaatteiden mukaan tehtävä. Museoala miettii poistoja ja teosten hävittämistä päivittäin ja heillä on siinä omat käytäntönsä, joihin ei kuulu käsitykseni mukaan teosten dumppaaminen rakennusmiesavusteisesti roskalavoille. Viherlaakson tapauksen suhteen olisi ollut taiteilijan nimeä kunnioittavampaa edes lahjoittaa dumpatut työt vaikka oppilaiden koteihin.

Jos itse taiteen tekijänä haluan päästä jostain teoksestani eroon, niin tällöin silpuan ja poltan sen. Tuhoan säännöllisesti sellaisia töitäni, joita en halua jälkeeni jättää. Ateljeen takan tuhkalla on sitten hyvä lannoittaa ikkunasta avautuvaa puutarhaa ja kerätä kukoistavan näkymän katselemisesta uutta inspiraatiota.  Mielestäni jokaisen  kuvataiteilijan velvollisuutena on siivota nurkkiaan säännöllisesti ja päästää käsistään vähemmän ja laadukkaampaa.

Taiteilijana minun on helppo kontroloida sitä mitä markkinoille omasta toimestani lähtee. Mutta kun teokset ovat pois käsistäni niin ne alkavat elää omaa elämäänsä yhteiskunnan eri kerroksissa, kunnes ne sitten aikanaan tulevat elinkaarensa päähän ja "kuolevat". Tekijänä toivoisin, että tämä kuolema olisi jotenkin "arvokas" tai edes "asianmukainen".

Siksi instituutioiden taholta taiteen karsinta tulisi tapahtua yhteistyössä museolaitoksen kanssa, jossa pitäisi olla paras asiantuntijuus päättää mitä säilytetään ja mitä ei ja se miten teos kuolee. Museon takapihalle voisi perustaa minun puolestani vaikka taideteoskrematorion, jonka tuottamaa taidetuhkaa voisi myydä museokaupassa Espoolaisten kulttuurikotien tai uusien kuvataideluokkien ikkunalaudoilla kasvavien kukkien lannoitteeksi. No, vakavammin sanottuna taideala tarvitsee joka tapauksessa keskustelua tästä aiheesta.

Muutoksia blogeilla – kaksi blogia

Pidän jatkossa aktiivisemmin kahta blogia. Tämä luovuksissa -blogi jatkuu ja kirjoituksia tulee silloin tällöin kun jotain kirjoittamisen arvoista ilmenee.

Wordpressin alustalla osoitteessa hannula.art.blog on uusi blogi ja siinä painotus on englannin kielessä ja kuvamateriaalilla.

Teksteissä keskityn vapaan, omaksi ilokseni syntyvän taiteen asioihin, eli yksityiskohtien kautta kasvavaan meditatiiviseen työskentelytapaan, ekspandismiin, joka on itseasiassa kaiken työskentelyni pohjavire, myös tilausteoksissa.

Facebookissa olen ollut viime vuodet varsin passiivinen ja tuskin aktivoidun paljon jatkossakaan. Tilaustöiden etsiminen ja tekeminen tulee viemään paljon aikaa ja kaiken sen vähän ylimääräisen ajan joka jää tästä yli, käytän mieluummin rauhalliseen hetkeen meditatiivisen piirtämisen parissa.

Partnerismi manifesti

Lakkauteltavalta partnerismi.fi-sivustolta talteen otettu kirjoitus

Partnerismi manifesti

Teollistumisen myötä työnteko siirtyi ensin käsityöläisyydestä sarjatuotantoon, sitten kehityksen ja prosessien parantelun myötä nykyiseen massaräätälöintiin. Taiteilijat eivät ole kokeneet tätä kehitystä omakseen, vaan taiteellinen työ on yhä edelleen (enemmän tai vähemmän) sidoksissa käsityöläisyyteen. Patrneristit uskovat, että työn kehityksen seuraava askel, yhteiskehittely, tarjoaa taiteilijalle luontevan mahdollisuuden tehdä työtä aivan yhteiskunnallisen kehityksen kärjessä, ilman että taiteellisen työn luonne muuttuu.

Partnerismi on taiteilijan toimintatapa, työskentelymetodi, joka perustuu dialogiin taiteilijan ja jonkin toisen ihmisen tai useiden ihmisten välillä. Vuorovaikutus ja uudet virikkeet ovat luovuuden ydinasioita ja oikeanlainen dialogi avaa tietä parempaan luovaan työskentelyyn. Partnerismi lähestyy taiteen tekoa vuorovaikutuksen kautta ja uskoo myös että toisissa ihmisissä oleva luovuus on arvokasta.

Partnerismin tavoitteena on taiteilija-ammattien yleisen arvostuksen nostaminen ja taiteilijoiden työ- ja toimintamahdollisuuksien parantaminen sekä luovuuden edistäminen. Partnerismi tuo taiteen kiinteäksi osaksi yhteiskunnan muuta toimintaa ja auttaa taiteilijaa tulemaan paremmin toimeen omalla työllään ja erityisosaamisellaan.

Tilaustöissä partnerismi kääntää perinteisen "taiteilija luo, galleristi myy ja asiakas ehkä ostaa" asetelman päälaelleen, sillä suorassa asiakaskontaktissa määritellään teos ja sen hinta ensin ja välittäjäporraskin saattaa pudota kokonaan pois. Partneristiset tilaustyöt tuottavat taidetta, johon kumpikin osapuoli voi olla tyytyväinen. Tilaaja saa itseensä tai toimintaansa luontevasti liittyviä teoksia ja taiteilija voi toteuttaa ne ilman, että hänen täytyy tinkiä taiteellisista periaatteistaan. Partneristisella tilaustaiteella on selkeä funktio yhteiskunnassa.

Partneristinen taide syntyy taiteilijan ja toisen osapuolen välisestä dialogista. Pelkkä sisäinen keskustelu, asioiden tutkistelu tai havointojen teko ei riitä synnyttämään partneristista taidetta. Partnerismi tarvitsee aina kumppanin tai asiakkaan, "partnerin", jonka kanssa dialogi onnistuu. Partnerismissa on siis kyse taideteoksen yhteiskehittelystä.

Partnerismi ei ole rajoittunut taiteen tyylilajeihin ja tekotapoihin tai taiteilijoiden henkilökohtaisiin maailmankatsomuksiin. Taiteilija voi toimia millä taiteen alalla tahansa ja olla vakaumukseltaan mitä tahansa ja tehdä taidetta partneristisen metodin mukaisesti.

Pekka Hannula
Kuvataiteilja - Taidegraafikko - Partneristi
Espoossa 24.10.2006

(Tekstiä tarkennettu useaan otteeseen, viimeksi 19.10.2007)

Partnerismista

Lakkauteltavalta partnerismi.fi sivustolta talteen korjattu kirjoitus

Partnerismin erittelyä

Partnerismi on asiakaslähtöisen taiteen tekemisen metodi, jossa luovaa työskentely nojaa vuoropuheluun taiteilijan ja asiakkaan välillä. Partnerismi on toimintatapa, jossa taiteilija pyrkii dialogien ja vuorovaikutuksen avulla saamaan itselleen uusia työtilaisuuksia. Eli käytännössä kyse on taiteen tilaustöiden tai erilaisten yhteistyöprojektien etsimisestä ja partnerismi-metodi pyrkii antamaan taiteilijalle työkalut näihin ponnisteluihin.

Taiteilijoita on ennenkin pyydetty mukaan erilaisiin hankkeisiin ja tilausteoksia on tehty läpi taidehistorian. Tähän partnerismi ei tuo mitään uutta. Perinteisessä tilaustyöprosessissa taiteilijalta tilataan teos johonkin kohteeseen tai vaikkapa muotokuva, jonka taiteilija toteuttaa enemmän tai vähemmän tilaajaa huomioiden.

Jos tilaustöitä tai muita yhteistyö hankkeita kysytään riittävästi, niin tilanne on taiteilijan kannalta hyvä, eikä tällöin partnerismiakaan tarvita. Mutta käytännössä näin on valitettavan harvoin. Muutamassa vuosikymmenessä taiteilijoiden määrä on monikertaistunut, kilpailu kiristynyt ja kaikkinaiset toimintamahdollisuudet kaventuneet. Se taiteilija jota nykytilanteessa tullaan "hakemaan ateljeesta" on todella harvinaisessa asemassa.

Partnerismi astuu kuvaan tässä. Taiteilija lähtee itse aktiivisesti etsimään niitä ihmisiä ja tahoja, joiden kanssa taiteellinen yhteistyö voisi onnistua. Kyse on tilaustöiden tai muiden yhteistyöhankkeiden etsimisestä. Toisin sanoen taiteilija myy ja markkinoi omaa osaamistaan ja taidettaan. Hän pyrkii solmimaan asiakassuhteita sekä avaamaan taiteelleen ja toiminnalleen uusia mahdollisuuksia.

Yhteistyökumppanin ei tarvitse välttämättä olla taiteen tilaaja, eikä partnerismissa tarvitse olla ole kyse ns. kaupallista hankkeista, tilaustöistä ym. Partnerismissa dialogin toinena osapuolena voi hyvin olla myös näyttelyn järjestäjä, taiteen tuottaja, kuraattori, galleristi, toinen taiteilija tai kuka tahansa muu ihminen. Tärkeintä vain on se että vuorovaikutus auttaa toiminnan laajentamisessa ja avaa uusia mahdollisuuksia. Partnerismi on kuitenkin syntynyt tilanteessa, jossa on kipeästi mietitty ratkaisuja toimeentulo-ongelmaan. Partnerismi-metodi on kehitetty auttamaan taiteilijaa tekemään toiminnastaan taloudellisesti kannattavampaa.

Taiteilijan (etenkään kuvataiteilijan) ei ole helppoa aktivoitua myyntiasioissa ja ryhtyä markkinoimaan itseään, kun taidekentän nykyiset rakenteet ja vallitsevat käytännöt eivät tue taiteilijan tämänkaltaista omatoimisuutta. Kaupallisuus, ei-kaupallisuus stereotypiat ovat juurtuneet yllävän sitkeästi taidekentän asenteisiin. Taiteilija voi vielä tänäänkin joutua tilanteeseen, jossa hän omaa myyntiään edistäessään kokee tekevänsä "väärin" ja olevansa jonkinlainen lainsuojaton, "taiteellinen huoraaja" tai muuten vain "kaupalliseksi" leimattu.

Näissä asioissa on viimekädessä kyse toimeentulosta ja elämässä pärjäämisestä. Ja jokaisella ihmisellä, myös taiteilijalla, tulisi olla täysi vapaus järjestellä omia asioitaan. Partnerismi pyrkii antamaan välineitä tämän ongelman kohtaamiseen. On tärkeää ymmärtää että toimii "oikein" ja että toiminta on myös taiteellisesti kestävällä pohjalla.

Partnerismissa vuoropuhelu on se väline, jonka avulla kontaktien luominen tapahtuu. Hyvä dialogi johtaa väistämättä siihen että asiakkaalta (tai muulta keskustelukumppanilta) tulevat vaikutteen sekoittuvat taiteelliseen luomisprosessiin. Voisikin sanoa että partnerismi tekee taiteenteosta jossainmäärin asiakaslähtöistä. Tässä on kuitenkin tärkeää että taiteilija itse kontrolloi luovaa prosessia ja pitää itse taiteen tekemisen ohjat tiukasti käsissään. Jos mennään täysin asiakaslähtöisyyteen, niin samalla luisutaan pois taiteen alueelta ja toiminta muuttuu "käsityöläisyydeksi". (Tosin partnerismi-metodi toimii hyvin myös käsityöläisyyden parissa ja alalta löytyy tekijöitä, jotka toimivat samansuuntaisesti.)

Vuorovaikutus ja erilaiset virikkeet on luovuuden ydinasioita. Hyvä dialogi ja onnistunut partnerismi stimuloi luovuutta ja tekee luovasta työskentelystä rikkaampaa. Jos taiteilija joutuu vuoropuhelussa altavastaajaksi, niin hän joutuu tilanteeseen, jossa luovuus ja koko prosessi häiriintyy. Onnistunut partnerismi on molemmin puolin kunnioittavaa ja sen tarkoitus on olla innostavaa ja luovuutta (ja nimenomaan taiteilijan luovuutta) eteenpäin sysäävää, eikä päinvastoin. Kysehän on viimekädessä taideteoksen tekemisestä.

Partnerismi liittyy myös työn kehitykseen ja yhteiskehittely (yhteisluominen, co-creation) ajatukseen. Taiteen tekeminen on edelleen vahvasti sidoksissa käsityöläisyyteen, mikä taas oli vallitseva työnteon muoto ennen teollista vallankumousta. Teollistumisen myötä työ kehittyi ensin sarjatuotantoihin ja pikkuhiljaa prosessien parantelun kautta massaräätälöintiin, mutta näissä kehitysvaiheissa taiteellinen työ ei ole löytänyt elintilaa. Työn kehityksen seuraava vaihe on yhteisluominen, jossa työtä tehdään vuoropuhelussa tekijän ja tilaajan välillä.

Termi yhteiskehittely kuvaa toimintaa paremmin. Yhteiskehittelylle on tyypillistä yksilölliset ratkaisut, käsityön paluu ja pitkä-aikaiset (partnership) kumppanuus suhteet, jossa työ ei ikäänkuin koskaan valmistu, vaan asia on jatkuvasti prosessissa. Yhteiskehittely tarjoaa taiteilijalle luontevan mahdollisuuden tehdä työtä yhteiskunnan muiden toimijoiden rinnalla ja työn kehityksen etujoukoissa, ilman että taiteellisen työn (käsityön) luonne muuttuu.

Yhteiskehittelyssä taiteilija voi tehdä samalle tilaajalle useita teoksia, niin että aina uusinta teosta hieman yhdessä mietitään ja kehitellään vallitsevan tilanteen mukaan. Kun alkuun on päästy ja vuoropuhelu poikii molemmin puolin onnistunutta taidetta, niin ovi on auki jatkokeskusteluille ja mahdolliselle pitkä-aikaiselle kumppanuudelle taideyhteistyön merkeissä.

Yleislääke kaikkien taiteilijoiden toimeentulovaikeuksiin partnerismi ei ole. Osalle taiteilijoista vuorovaikutteisuus toisten ihmisten kanssa on täysin mahdoton ajatus. Mutta niille jotka haluavat kehittää toimintaansa ammatiharjoittamisen pohjalle, avaa partnerismi mahdollisuuksia. Partnerismi auttaa taiteilijaa solmimaan pitkäaikaisia taidekumppanuus- tai asiakassuhteita, niinkuin muillakin toimialoilla tehdään. Ja partnerismissa myynti, markkinointi, asiakas-suhteiden hoito ja muut yritysmaailmaan liittyvät asiat ovat taiteilijalle (ja taiteelle) sopivassa muodossa. Ja nämä ovat seikkoja, jotka varmasti auttavat uralla ja elämässä eteenpäin.

Käytännössä ero perinteinen tilaustyön ja partneristisen toteutuksen välillä on hieman hämärä, eikä aina voi tarkasti sanoa kummasta lähestymistavasta on milloinkin kyse. Tilaustöiden ja eri projektien lähtökohdat vaihtelevat tapauskohtaisesti hyvin paljon. Ensimmäinen tilaajalle tehty saattaa toteutua partnerismin hengessä, mutta seuraavan teoksen asiakas vain tilaa ilman sen kummempaa vuorovaikutusta. Mutta tässäkin tapauksessa partnerismi on vahvasti läsnä ja aikaansaatu taidekumppanuus kantaa hedelmää.

Yhteiskehittelyn ajatuksesta enemmän kiinostuneille suosittelen työtutkijan ja professorin Yrjö Engeströmin kirjaa "Ekspansiivinen oppiminen ja yhteiskehittely työssä" (Vastapaino Tampere 2004)

Pekka Hannula
Taidegraafikko

Partnerismi käytännössä

Pian lakkauteltavalta Partnerismi.fi sivustolta talteen otettu teksti

Partnerismi

Yhteiskehittely tilaustaiteessa - asiakaslähtöinen tilaustaide

Partnerismi on tilaustaiteeseen liittyvä toimintamalli, jossa taidetta tehdään asiakaslähtöisesti. Partnerismi perustuu yhteiskehittely (co-creation = yhteisluominen) ajatukseen, jossa taideteos syntyy taiteilijan ja asiakkaan välisen vuoropuhelun innoittamana. Partnerismin tavoitteena on rakentaa asiakassuhteita, kumppanuuksia (eng. partner = yhteistyökumppani), parantaa taiteilijan toimeentuloa pitkällä aikavälillä ja synnyttää taidetta, johon taiteilija ja asiakas ovat kumpikin tyytyväisiä.

Partnerismissa tilaustyön tekeminen lähtee liikkeelle taiteilijan ja asiakkaan välisestä dialogista, jossa käydään läpi teokseen liittyvät asiat molempien osapuolten näkökulmista. Keskustellaan ideoista, asiakkaan näkemyksistä, toiveista, teoksessa käytettävistä materiaaleista ja muusta mahdollisesta.

Dialogin tarkoituksena on tuoda luovaan työskentelyyn innostavia virikkeitä ja auttaa taiteilijaa suoriutumaan tehtävästä mahdollisimman hyvin. Siksi on tärkeää että taiteilija ei suostu sellaisiin toivomuksiin jotka latistavat motivaatiota, vaan tuo esiin omat näkökulmansa ja pyrkii ottamaan huomioon vain ne vaikutteet, jotka parhaiten sopivat teokseen ja hänen työskentelyynsä. On myös asiakkaan etu että taiteilijan luova vapaus säilyy mahdollisimman suurena teoksen asiakaslähtöisyydestä huolimatta.

Onnistunut partnerismi synnyttää asiakassuhteen, kun osapuolet ovat tulokseen tyytyväisiä. Asiakas saa itseensä tai toimintaansa luontevasti liittyvää taidetta ja taiteilija pystyy toteuttamaan teokset hyvin, ilman että hänen täytyy tinkiä taiteellisista periaatteistaan. Lisäksi syntynyt asiakassuhde parantaa taiteilijan toimeentuloa jatkossa.

Koska hyvä vuoropuhelu edellyttää suoraa kontaktia asiakkaan kanssa, niin on luontevaa ettei taiteilijan ja asiakkaan välissä ole galleristia tai muuta välittäjäporrasta. Myös tämä lisää taiteilijan toimeentuloa.

Vaikka partnerismi on tilaustaiteeseen ja taiteilijan elikeinoon liittyvä toimintamalli, niin partnerismia voi soveltaa paljon laajemmin. Mahdollisuudet yhteiskehittelyyn taiteilijan ja jonkin toisen osapuolen välillä ovat lähes rajattomat, oli sitten kyse kaupallisista tai ei-kaupallisista yhteyksistä.

Yhteiskehittely toteutuu parhaiten pitkäaikaisissa asiakassuhteissa tai muissa yhteyksissä, joissa taidetta tehdään toistuvasti samaa tarkoitusta varten. Tälläin taiteilijan ilmaisulla ja asiakkaan näkemyksillä on mahdollisuus kypsyä ja teokset jalostuvat kerta kerralta parempaan suuntaan.

Tässä partnerismi sivuaa tuotekehittelyä, jossa tuotetta pyritään kokoajan päivittämään ja kehittämään yhä laadukkaammaksi. Partnerismi pitää sisällään tuunaamisen ajatuksen.


Partnerismia yritysten kanssa - ohjeita taiteilijalle

1. Analyysi - kuka olet ja millaista taidetta teet?
Pohdi millaista taidetta teet, millaisiin yhteyksiin se voisi luontevimmin sopia ja ketä se saattaisi kiinnostaa? Millainen olet taiteilijana ja ihmisenä? Taiteesi vahvuudet, heikkoudet, kehittämistarpeet ja mahdollisuudet yhteiskehittelyn näkökulmasta? Taiteilijan toimintasuunnitelman ja omien motiivien pohtiminen.

2. Asiakkaiden etsiminen
Mahdollisten yhteistyötahojen, kumppaneiden etsiminen. Tavoitteena löytää joukko potentiaalisia asiakkaita.

3. Ideoiden alustava kehittely
Asiakkaiden toimintaan tutustuminen jokaiseen erikseen (toiminta, tuotteet, arvot, henkilöstö, liikevaihto, toimitilat jne.) ja alustavan idean pohtiminen. Kun taustatyö on tehty hyvin on, niin helpompaa pohtia mitä voisit tehdä juuri tälle yritykselle tai yhteisölle ja miksi se kiinnostaisi juuri heitä?

4. Idean "myynti" asiakkalle
Yhteydenotto asiakkaaseen. Idean esittely ja asiakkaan kiinnostuksen herättäminen, niin että yhteiskehittely voi alkaa.

5. Tapaamiset ja dialogit
Tapaamisia, vuoropuhelua, näkökulmien vaihtoa, idean kehittämistä ja tilaustyöstä sopiminen. Työn hinnan määrittely.

6. Luova työskentely
Luova työskentely normaaliin tapaan.

7. Asiakassuhde
Teoksen luovuttaminen asiakkaalle. Kun asiakas on tyytyväinen, niin taiteilijan on seuraavalla kerralla helpompaa päästä tekemään teoksia tälle samalle asiakkaalle. Yhteiskehittely jatkuu ja asiakassuhde lujittuu.



Ylläoleva toimintamalli sopii työkaluksi taiteilijoille jotka toimivat ammatinharjoittajina tai yrittäjinä.

Uusia tuulia

Viime vuoden lopulla kerrottiin uutisissa kuinka yritysten taiteeseen satsaama rahamäärä on hiipunut kolmasosaan verrattuna kymmenen vuoden takaiseen vuoden 1999 tilanteeseen. Kuvataiteen alueella tämä tarkoittaa sitä että se raha millä yritykset ovat ostaneet teoksia on pienentynyt vuosi vuodelta, vaikka samaan aikaan suomalaiset yritykset ovat entistä vauraampia ja yleinen elintasokin on kuulemma korkeampi kuin ikinä ennen.

Uutinen oli hätkähdyttävä siksi että olen tehnyt paljon tilausteoksia yrityksille juuri tänä samana ajanjaksona. Ja täytyy myöntää että tilaustöiden saaminen oli 2000-luvun taitteessa selvästi helpompaa kuin nyt viime vuosina on ollut. On myös vahvistunut outo tunne että uin kokoajan johonkin kummalliseen vastavirtaan ja meno tuntuu paikkapaikoin jo pelottavan tahmealta.

Tutkimustuloksen kuuleminen oli helpottavaa. Aavistukseni ovat olleet oikeansuuntaisia. Isot firmat investoivat ulkomaille, konttorit rakennnetaan avomallisiksi tai muuten lasiseinäisiksi. Taiteelle ei ole edes tilaa tälläisessa ympäristössä.

Ja lisäksi on vielä globalisisaatio ja kustannustehokkuuden vaatimukset. Taidetta "kulutetaan" tässä oravanpyörässä lähinnä silloin kun henkilöstöä pitää virkistää teatteri-illalla tai viininmaistelulla museomiljöössä. Yksittäisen leipäänsä hankkivan kuvataiteilijan on aika vaikea taistella tällaista suurta koko yhteiskunnan läpäisevää kehityssuuntaa vastaan.

Se täytyy kyllä pystypäin ja ylpeänä sanoa, että aika hyvin olen taistellut ja onnistunut tilauksia saamaan näihin aikoihin asti ja sitkistely jatkuu edelleen. Mutta selvää on että tähän rinnalle tarvitaan myös jotain muutakin toimeentuloa, muuten voivat uintiliikkeet käydä jossain vaiheessa liian raskaiksi.

Ensimmäisiä askeleita olen jo ottanutkin tähän suuntaan. Nyt kokeilen tänä keväänä miten taiteenteko ja elämä sujuu kun mukana matkassa on pieni sivutyö, joka vie aikaa 2 työpäivää viikossa.

Kirjoitan jossain vaiheessa ajatuksia siitä miten (ei taiteeseen liittyvä) sivutyö vaikuttaa taiteelliseen työskentelyyn ja elämän laatuun.

Tilausteos

Tässä pari kuvaa viimeisimmästä äsken valmistuneesta tilausteoksesta, joka komeilee nyt asiakkaan edustustilan seinällä, eli tarkemmin sanottuna jäähallin aitiossa. Oli aika erikoinen paikka tehdä taidetta, mutta mielestäni kokonaisuus onnistui varsin hyvin.

Osa-aikaista leppoistelua

Viikko hujahti tilaustyötä tehdessä kuin siivillä. Syksy on kohta vaihtumassa jouluun. Vuosi hupenee silmissä. Kaksoistornien sortumisesta on liki kymmenen vuotta ja muurin murtumisesta yli kaksikymmentä. Hetki sitten lapset ryömivät vaipoissaan, nyt nuorimmainenkin alkaa olla aikuinen.

Elämä menee nopeasti ja huomaan miettiväni jälleen kerran sitä mikä on oleellista, mikä tärkeää, sitä mihin jäljellä oleva aika kannattaisi harkiten tuhlata. Kaikkea mielenkiintoista en yksinkertaisesti ehdi. Kaikkea tärkeäksi luulevaani en myöskään pysty tekemään, koska raha pakottaa juoksemaan. Mietin onko leppoistaminen tai downsiftaus tavalliselle tallaajalle jotain kummallista muotilehti-utopiaa johon oikeasti kykenevät vain ne joilla siihen on varaa ja vähän vastuita?

Elämä menee kokoajan kehittyneempään suuntaan ja yhteiskunta, toiminnot, yhteisöt jakaantuvat yhä pienempiin yksikköhin. Tämä kai tarkoittaa sitä että kaikki muuttuu yhä kalliimmaksi ja kalliimmaksi. Käykö tässä niin että kansa punnertaa aina korkeaan eläkeikään, koska historian/kohtalon iso ratas vain pyörii siihen suuntaan, eivätkä arjen realiateetit anna mahdollisuutta hitaampaan elämään, kuin joillekin harvoille?

Saisinpa äkkiä isomman tilauksen, sen turvin olisi mahdollista leppoistella edes hetki osa-aikaisesti.