Näytetään tekstit, joissa on tunniste 70-luku. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste 70-luku. Näytä kaikki tekstit

12.2.2021

Aika kellastaa muistot

Elämän tärkeistä tapahtumista on tapana ottaa valokuvia muistoksi. Hyvä niin, sillä ilman tätä huonolaatuista valokuvaa en "muistaisi" omasta konfirmaatiostani yhtään mitään. Onneksi kirkon kattoikkunoiden rakenteet ovat niin tunnistettavat, että ymmärrän tilaisuuden tapahtuneen Temppeliaukion kirkossa. Kuvan takaa ei löydy tekstiä, mutta osaan laskea ikäni ja päätellä vuodeksi 1976. Kuva on ollut alun perinkin aika huono. Niinpä joku on laittanut siihen nuolen tunnistamistani helpottamaan. 

Löytyy myös toinen kuva, jossa seison jäykkänä onnitteluruusu kädessäni pusikon edessä. Se on yhtä kellastunut kuin tämä, mutta sen verran nolo vielä 45 vuoden jälkeen, etten rupea sitä tässä esittelemään. Tässä onkin kaikki mitä rippikoulusta on fyysisinä muistoina jäljellä. Rippikoulutodistus ja muu leiriin liittyvä aines on ajan ja muuttojen myötä kadonnut.

Mitä muistan itse rippikoulusta? Sen ainakin että se oli Kaupunkilähetyksen vaellusrippikoulu, jossain Muonion suunnalla. Lähdin tuolle leirille koska kaveri naapurista oli sinne menossa. Alkutapaaminen oli Hämeentiellä lähellä Kurvin mutkaa. Siitä en muista mitään. Muistan vain kadulla hilluneen humalaisen.

Leirille mentiin pitkän kaavan mukaan bussilla ja se ajoittui kesäkuun alkuun koska ei ollut juurikaan hyttysiä ja vesi oli niin jäätävää ettei kantti kestänyt uimista. Kovasti vaellettiin. Sinne ja tänne. Välillä pappi pysäytti letkueen ja kehoitti katsomaan oikealle Jumalan luomia tuntureita. Toisinaan hän osoitti sormellaan Jumalan luomaa kuukkelia tai jäkälää. Sitten taas mentiin. Varsinaisista oppitunneista en muista yhtään mitään. 

Mutta jotain kuitenkin muistan. Muistan Isä meidän rukouksen ja Apostolisen uskontunnustuksen. Ne kun piti opetella ulkoa. Ehkäpä muistan muistamattomuudestani huolimatta juurikin sen oleellisen?

Mietin miten käy muistamisen nyt kun kaikki tallentuu sähköisessä muodossa ja surkeat kuvat on niin helppo deletoida. Mitä tästä ajasta ylipäätään muistetaan muutaman vuosikymmenen päästä kun tekniikat ja pilvipalvelut muuttuvat... tai jos ei edes itse tarvitse muistaa, kun luulee että Google muistaa? Kaiken lisäksi, nyt kun juhlatilaisuuksia striimataan, voi käydä niin ettei kukaan ota edes sitä ainoaa heikkolaatuista kuvaa muistoksi. 

11.2.2021

Viherkierros

70-luvulla lääkäri totesi isäni Simo Hannulan ylipainon, kohonneet verenpaineet ja  kolesterolit sekä liikunnan puutteen. Saamiensa nuhteiden jälkeen hän teki elämäntaparemontin, aloitti lenkkeilyn ja rupesi syömään kasviksia. Läskisoosin tilalle tulivat kummalliset salaatit ja omatekoiset oluthiivalla maustetut myslit. 

Uuden elämäntapansa myötä rakentuivat uudet rutiinit, aterioiden sisällöt ja lenkille lähdön ajat. Hän heräsi varhain ja hääri työhuoneellaan jo kuudelta. Kävi kodin puolella aamiaisella seitsämältä ja kahvilla yhdeksältä, hääräsi väliin ateljeessaan, söi lounaaksi salaattia yhdeltätoista ja nautti 15 minuutin ruokaperäiset. Puuhasi taas taidettaan ja otti iltapäiväkahvit kahdelta. Työpäivän hän lopetti varttia vaille neljä, jolloin hän puki ylleen punaisen verryttelypuvun ja veti jalkaan lenkkitossut. 


Alussa hän raahasi lenkillä mukana koiraa, mutta kunnon kohennuttua jätti sen kotiin, kun kyllästyi nuuskimaan porttien pieluksia ja halusi lenkkiin lisää pituutta. Juoksun reitti kulki Viherlaakson sisällä. Ensin hän kipaisi alas Viherlaakson rantatielle, kaarsi sitä Iltalan suuntaan, sivuutti vanhan kansakoulun ja eteni ostoskeskukselle. Ylitti sitten kävelysillan, ohitti Solvallan ja hölkkäsi menemään pitkin Törmäniityntietä ennen kuin tuli takaisin rantatielle. Tämän “Viherkierroksen” hän juoksi kolme kertaa, satoi tai paistoi, joka toinen arkipäivä. Sunnuntai oli varattu näyttelyissä käymistä varten. 


Sattui niin että Viherlaaksossa oli toinenkin rutiinimies. Tämä ulkoilutti koiraansa joka päivä täsmällisesti samaan aikaan ja samassa pusikossa. Isä muistutti huomattavasti Spede Pasasta kaljunsa ja samankaltaisen partansa kanssa. Niinpä aina toisen kierroksen lähtiessä, kun isää alkoi jo pahasti puuskuttaa, pusikosta kuului kannustushuuto: Hyvä Spede! Spede, Spede!” Sen voimalla isä jaksoi jolkotella lenkin loppuun.


Huonolaatuisessa kuvassa, joka on otettu parikymmentä vuotta myöhemmin, isä on punaisissa verkkareissaan uudessa asuinkunnassaan Sammatissa.


Taidegrafiikan sanakirja

TAIDEGRAFIIKKAAN LIITTYVIÄ KÄSITTEITÄ JA MENETELMIÄ Taidegrafiikka on kuvataiteen laji, jossa taiteen tekoon sekoittuu erilaisten painotekni...