Löytyy myös toinen kuva, jossa seison jäykkänä onnitteluruusu kädessäni pusikon edessä. Se on yhtä kellastunut kuin tämä, mutta sen verran nolo vielä 45 vuoden jälkeen, etten rupea sitä tässä esittelemään. Tässä onkin kaikki mitä rippikoulusta on fyysisinä muistoina jäljellä. Rippikoulutodistus ja muu leiriin liittyvä aines on ajan ja muuttojen myötä kadonnut.
Mitä muistan itse rippikoulusta? Sen ainakin että se oli Kaupunkilähetyksen vaellusrippikoulu, jossain Muonion suunnalla. Lähdin tuolle leirille koska kaveri naapurista oli sinne menossa. Alkutapaaminen oli Hämeentiellä lähellä Kurvin mutkaa. Siitä en muista mitään. Muistan vain kadulla hilluneen humalaisen.
Leirille mentiin pitkän kaavan mukaan bussilla ja se ajoittui kesäkuun alkuun koska ei ollut juurikaan hyttysiä ja vesi oli niin jäätävää ettei kantti kestänyt uimista. Kovasti vaellettiin. Sinne ja tänne. Välillä pappi pysäytti letkueen ja kehoitti katsomaan oikealle Jumalan luomia tuntureita. Toisinaan hän osoitti sormellaan Jumalan luomaa kuukkelia tai jäkälää. Sitten taas mentiin. Varsinaisista oppitunneista en muista yhtään mitään.
Mutta jotain kuitenkin muistan. Muistan Isä meidän rukouksen ja Apostolisen uskontunnustuksen. Ne kun piti opetella ulkoa. Ehkäpä muistan muistamattomuudestani huolimatta juurikin sen oleellisen?
Mietin miten käy muistamisen nyt kun kaikki tallentuu sähköisessä muodossa ja surkeat kuvat on niin helppo deletoida. Mitä tästä ajasta ylipäätään muistetaan muutaman vuosikymmenen päästä kun tekniikat ja pilvipalvelut muuttuvat... tai jos ei edes itse tarvitse muistaa, kun luulee että Google muistaa? Kaiken lisäksi, nyt kun juhlatilaisuuksia striimataan, voi käydä niin ettei kukaan ota edes sitä ainoaa heikkolaatuista kuvaa muistoksi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti