Siirry pääsisältöön

Vanha Helvin kioski Viherlaaksossa

Tämä on vanha puinen Helvin kioski, joka oli Viherlaaksossa taksiaseman vieressä Turuntien ja Kauniaisiin vievän Helsingintien risteyksessä. Vieressä oli Viherlaakson taksiasema taukotupineen. Kuva on vuodelta 1981, jolloin kioski oli pystyssä ja sen vanha pitäjä vielä hengissä. Kioskissa oli kolme luukkua. Yhdestä myytiin lehdet, karkit, tupakat ja muut tavanomaiset kioskituotteet. Keskimmäisestä luukusta myytiin nakkipiiraita ja muuta purtavaa pikkunälkään ja viimeiseltä luukulta löytyi lahjatavaraa ja muuta spesiaalia aina Eau de Colognea myöten. Ja jokaisesta luukusta palveli väsymättä sama vanha nainen, Helvi, joka asui puutalossa piilossa kioskin takana. Työpaikka oli siis lähellä ja siksi hän tuntui olevan paikalla lähes mihin kellonaikaan tahansa. 

Mutta ikää tuli liikaa ja vanhan rouvan pyörittämän kioskin toiminta loppui 80-luvulla ja rakennus hävitettiin 80-luvun lopun tulipalon jälkeen. Taksiaseman yhteydessä taisi joku hetken kioskia pitää – Grillikioski Viheriina – mutta sekin on jo vuosia sitten lopettanut. Enää ei paikka ole vastaava risteyspaikka kuin ennen. Liikennejärjestelyt ovat muuttuneet Kehä II myötä ja paikasta on tullut Viherlaakson hoitamatonta reuna-aluetta. Joku aika sitten kioskin paikalla oli sinne unohtunut hiekkakasa.

Ikääntynyt naapurini sanoi, ettei tämä ollut hänelle se vanha kioski vaan uusi. Alkuperäinen sijaitsi vinosti vastapäätä, Turuntien toisella puolella, hieman Kehä II suuntaan silloisen puhelinkopin vieressä. Tätä olen liian nuori muistamaan, sillä muutin Viherlaaksoon pikkupoikana vasta 1964. 

Olen nähnyt myös vanhan tulitikkuetiketin painatuksella: KIOSKI Martti Suonpää Viherlaakso Puh. 599721. Kyseiset tikut oli tehty Porin Tulitukku Oy:n toimesta joskus ennen vuotta 1987 jolloin tehdas lopetti toiminnan. 

Kioski näyttää olevan "vähäpätöinen" rakennus ja itsestäänselvyys, johon ei paljon kiinnitetä huomiota kuin vasta sitten kun se katoaa.  Joskus mietin kuka Helvi oli ja mitä tarinoita kioskiin liittyy. Kaikki kommentit kioskista ovat tervetulleita.

Kommentit

Anonyymi sanoi…
Me kutsuimme kioskia 90-luvun Viherlaaksossa "Puu-kiskaksi". Sitä piti niihin aikoihin erään meidän koululaisen, Jaanan, äiti. Sukunimi taisi olla Myyry.
Ed Falcon sanoi…
Muutin Viheriin elokuussa 1969, kun menin Viherkallion kansakoulun ekalle luokalle. Jos ei yläkiskalla Viherkalliossa (Lyylin kiska) ollut Bostonia, niin sitten mentiin tälle alakiskalle, joka oli Turtsalla. En muista nähneeni sitä vielä vanhempaa puhelinkioskin luona ollutta, mutta sen viherän puhelinkopin kyllä muistan, josta soiteltiin pilapuheluita ilman rahaa. Lyylin kiskaa piti muuten alunperin luokkakaverini Marita Lyytikäisen äiti, joka taisi asua Lipparannassa.

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Petas-Baari

Tässä pari kuvaa viimevuoden lokakuulta vanhasta Petas-Baarista, joka sijaitsi Viherlaakson Länsirajalla Turuntien ja Lippajärventien risteyksen tuntumassa. Paikka jää juuri ja juuri Kauniaisten puolelle. Nyt rakennus on purettu ja tilalle on kohoamassa "Kukkalaakso" niminen kerrostalo asuinalue. Rakennuksessa toimi vuosikymmeniä legendaarinen Petas-Baari ja kauppa. Rakennus valmistui ennen sotia 1938. Baari oli omana aikanaan varsin suosittu ohikulkijoiden kohtaus- ja taksimiesten taukopaikka. 1970-80 luvulla kaupan rakennukseen tuli U.Suomalaisen TV korjaamo ja myymälä. Toiminta hyytyi 90-luvun alun laman myötä. 1997 Petas-Baari toimi mm. Trabant Express sketsisarjan kulissina. Tässä Youtuben pätkä Jasso Laamasen pajatson peluusta. Itsekin olen joskus vuosikymmeniä sitten käynyt baarissa pajatsoa kokeilemassa ja syömässä kuivan juustosämpylän. Kaupparakennuksen päädyssä oli iso käsinmaalattu Hellaksen Figarol-mainos, jossa ajan havina on vahvasti läsnä. Jos muistat...

What is Expandism?

Longer version of this article is at my  homepage . Expansion in Art-making and Expansion-motivated art Introduction This article is a compact study of expansion in the context of making a piece of art. I believe that expansion is one aspect of all kinds of making of art. It has been neglected topic, even unseen, but the phenomenon is real and it is connected to art making, for it is impossible to make a piece of art without its expansion to some space. A work of art is always located in some space – on paper or canvas, in real or imaginary place, in this world or in digital one – and a work of art must first enter that space, it must do expansion there to take control of it. And it is the artist's task to make this happen.  By definition expansion means the increase of something in size , number , or importance . It relates to artworks in two ways, first, to the actual size of an artwork, and second, to the making process of an artwork. In some cases these expans...

Vilho Penttilän huvilan naispatsaat Viherlaaksossa

Viherlaakson rantatien varrella, (Viherlaaksonranta 8) paikassa jossa nykyisin on hoivakotikiinteistö, oli aikoinaan kaunis huvila torneineen. Sen rakennutti itselleen arkkitehti Vilho Penttilä 1900-luvun alussa. Penttilä ammuttiin punaisten toimesta sisällissodassa epäiltynä aseiden salakuljetuksesta. Dora vaimo joutui myymään huvilan, Villa Penttilän, joka päätyi uuden omistaja kuoltua vakuutusyhtiö Suomi-Salaman työntekijöiden virkistyskäyttöön. Tuossa käytössä huvila palveli aina 1960-luvun alkuun. Huvila oli pystyssä vielä 60-luvun lopulla, jolloin Viherlaakson rannan kerros- ja rivitalojen rakentaminen oli saatu päätökseen. Tuolloin se oli jo pahoin rapistunut. Viimevaiheessaan ennen purkamista se oli satunnaisten majailijoiden käytössä ja toimi lasten sokkeloisena leikkipaikkana. Muistan itsekin linnamaisen rakennuksen hyvin ja olen myös käynyt muutaman kerran rakennuksessa "seikkailemassa". Sisällä  paikat oli tärvelty ja sekalaista roinaa levitelty joka puolelle. Hu...