Lakkauteltavalta partnerismi.fi sivustolta talteen korjattu kirjoitus
Partnerismin erittelyä
Partnerismi on asiakaslähtöisen taiteen tekemisen metodi, jossa luovaa työskentely nojaa vuoropuheluun taiteilijan ja asiakkaan välillä. Partnerismi on toimintatapa, jossa taiteilija pyrkii dialogien ja vuorovaikutuksen avulla saamaan itselleen uusia työtilaisuuksia. Eli käytännössä kyse on taiteen tilaustöiden tai erilaisten yhteistyöprojektien etsimisestä ja partnerismi-metodi pyrkii antamaan taiteilijalle työkalut näihin ponnisteluihin.
Taiteilijoita on ennenkin pyydetty mukaan erilaisiin hankkeisiin ja tilausteoksia on tehty läpi taidehistorian. Tähän partnerismi ei tuo mitään uutta. Perinteisessä tilaustyöprosessissa taiteilijalta tilataan teos johonkin kohteeseen tai vaikkapa muotokuva, jonka taiteilija toteuttaa enemmän tai vähemmän tilaajaa huomioiden.
Jos tilaustöitä tai muita yhteistyö hankkeita kysytään riittävästi, niin tilanne on taiteilijan kannalta hyvä, eikä tällöin partnerismiakaan tarvita. Mutta käytännössä näin on valitettavan harvoin. Muutamassa vuosikymmenessä taiteilijoiden määrä on monikertaistunut, kilpailu kiristynyt ja kaikkinaiset toimintamahdollisuudet kaventuneet. Se taiteilija jota nykytilanteessa tullaan "hakemaan ateljeesta" on todella harvinaisessa asemassa.
Partnerismi astuu kuvaan tässä. Taiteilija lähtee itse aktiivisesti etsimään niitä ihmisiä ja tahoja, joiden kanssa taiteellinen yhteistyö voisi onnistua. Kyse on tilaustöiden tai muiden yhteistyöhankkeiden etsimisestä. Toisin sanoen taiteilija myy ja markkinoi omaa osaamistaan ja taidettaan. Hän pyrkii solmimaan asiakassuhteita sekä avaamaan taiteelleen ja toiminnalleen uusia mahdollisuuksia.
Yhteistyökumppanin ei tarvitse välttämättä olla taiteen tilaaja, eikä partnerismissa tarvitse olla ole kyse ns. kaupallista hankkeista, tilaustöistä ym. Partnerismissa dialogin toinena osapuolena voi hyvin olla myös näyttelyn järjestäjä, taiteen tuottaja, kuraattori, galleristi, toinen taiteilija tai kuka tahansa muu ihminen. Tärkeintä vain on se että vuorovaikutus auttaa toiminnan laajentamisessa ja avaa uusia mahdollisuuksia. Partnerismi on kuitenkin syntynyt tilanteessa, jossa on kipeästi mietitty ratkaisuja toimeentulo-ongelmaan. Partnerismi-metodi on kehitetty auttamaan taiteilijaa tekemään toiminnastaan taloudellisesti kannattavampaa.
Taiteilijan (etenkään kuvataiteilijan) ei ole helppoa aktivoitua myyntiasioissa ja ryhtyä markkinoimaan itseään, kun taidekentän nykyiset rakenteet ja vallitsevat käytännöt eivät tue taiteilijan tämänkaltaista omatoimisuutta. Kaupallisuus, ei-kaupallisuus stereotypiat ovat juurtuneet yllävän sitkeästi taidekentän asenteisiin. Taiteilija voi vielä tänäänkin joutua tilanteeseen, jossa hän omaa myyntiään edistäessään kokee tekevänsä "väärin" ja olevansa jonkinlainen lainsuojaton, "taiteellinen huoraaja" tai muuten vain "kaupalliseksi" leimattu.
Näissä asioissa on viimekädessä kyse toimeentulosta ja elämässä pärjäämisestä. Ja jokaisella ihmisellä, myös taiteilijalla, tulisi olla täysi vapaus järjestellä omia asioitaan. Partnerismi pyrkii antamaan välineitä tämän ongelman kohtaamiseen. On tärkeää ymmärtää että toimii "oikein" ja että toiminta on myös taiteellisesti kestävällä pohjalla.
Partnerismissa vuoropuhelu on se väline, jonka avulla kontaktien luominen tapahtuu. Hyvä dialogi johtaa väistämättä siihen että asiakkaalta (tai muulta keskustelukumppanilta) tulevat vaikutteen sekoittuvat taiteelliseen luomisprosessiin. Voisikin sanoa että partnerismi tekee taiteenteosta jossainmäärin asiakaslähtöistä. Tässä on kuitenkin tärkeää että taiteilija itse kontrolloi luovaa prosessia ja pitää itse taiteen tekemisen ohjat tiukasti käsissään. Jos mennään täysin asiakaslähtöisyyteen, niin samalla luisutaan pois taiteen alueelta ja toiminta muuttuu "käsityöläisyydeksi". (Tosin partnerismi-metodi toimii hyvin myös käsityöläisyyden parissa ja alalta löytyy tekijöitä, jotka toimivat samansuuntaisesti.)
Vuorovaikutus ja erilaiset virikkeet on luovuuden ydinasioita. Hyvä dialogi ja onnistunut partnerismi stimuloi luovuutta ja tekee luovasta työskentelystä rikkaampaa. Jos taiteilija joutuu vuoropuhelussa altavastaajaksi, niin hän joutuu tilanteeseen, jossa luovuus ja koko prosessi häiriintyy. Onnistunut partnerismi on molemmin puolin kunnioittavaa ja sen tarkoitus on olla innostavaa ja luovuutta (ja nimenomaan taiteilijan luovuutta) eteenpäin sysäävää, eikä päinvastoin. Kysehän on viimekädessä taideteoksen tekemisestä.
Partnerismi liittyy myös työn kehitykseen ja yhteiskehittely (yhteisluominen, co-creation) ajatukseen. Taiteen tekeminen on edelleen vahvasti sidoksissa käsityöläisyyteen, mikä taas oli vallitseva työnteon muoto ennen teollista vallankumousta. Teollistumisen myötä työ kehittyi ensin sarjatuotantoihin ja pikkuhiljaa prosessien parantelun kautta massaräätälöintiin, mutta näissä kehitysvaiheissa taiteellinen työ ei ole löytänyt elintilaa. Työn kehityksen seuraava vaihe on yhteisluominen, jossa työtä tehdään vuoropuhelussa tekijän ja tilaajan välillä.
Termi yhteiskehittely kuvaa toimintaa paremmin. Yhteiskehittelylle on tyypillistä yksilölliset ratkaisut, käsityön paluu ja pitkä-aikaiset (partnership) kumppanuus suhteet, jossa työ ei ikäänkuin koskaan valmistu, vaan asia on jatkuvasti prosessissa. Yhteiskehittely tarjoaa taiteilijalle luontevan mahdollisuuden tehdä työtä yhteiskunnan muiden toimijoiden rinnalla ja työn kehityksen etujoukoissa, ilman että taiteellisen työn (käsityön) luonne muuttuu.
Yhteiskehittelyssä taiteilija voi tehdä samalle tilaajalle useita teoksia, niin että aina uusinta teosta hieman yhdessä mietitään ja kehitellään vallitsevan tilanteen mukaan. Kun alkuun on päästy ja vuoropuhelu poikii molemmin puolin onnistunutta taidetta, niin ovi on auki jatkokeskusteluille ja mahdolliselle pitkä-aikaiselle kumppanuudelle taideyhteistyön merkeissä.
Yleislääke kaikkien taiteilijoiden toimeentulovaikeuksiin partnerismi ei ole. Osalle taiteilijoista vuorovaikutteisuus toisten ihmisten kanssa on täysin mahdoton ajatus. Mutta niille jotka haluavat kehittää toimintaansa ammatiharjoittamisen pohjalle, avaa partnerismi mahdollisuuksia. Partnerismi auttaa taiteilijaa solmimaan pitkäaikaisia taidekumppanuus- tai asiakassuhteita, niinkuin muillakin toimialoilla tehdään. Ja partnerismissa myynti, markkinointi, asiakas-suhteiden hoito ja muut yritysmaailmaan liittyvät asiat ovat taiteilijalle (ja taiteelle) sopivassa muodossa. Ja nämä ovat seikkoja, jotka varmasti auttavat uralla ja elämässä eteenpäin.
Käytännössä ero perinteinen tilaustyön ja partneristisen toteutuksen välillä on hieman hämärä, eikä aina voi tarkasti sanoa kummasta lähestymistavasta on milloinkin kyse. Tilaustöiden ja eri projektien lähtökohdat vaihtelevat tapauskohtaisesti hyvin paljon. Ensimmäinen tilaajalle tehty saattaa toteutua partnerismin hengessä, mutta seuraavan teoksen asiakas vain tilaa ilman sen kummempaa vuorovaikutusta. Mutta tässäkin tapauksessa partnerismi on vahvasti läsnä ja aikaansaatu taidekumppanuus kantaa hedelmää.
Yhteiskehittelyn ajatuksesta enemmän kiinostuneille suosittelen työtutkijan ja professorin Yrjö Engeströmin kirjaa "Ekspansiivinen oppiminen ja yhteiskehittely työssä" (Vastapaino Tampere 2004)
Pekka Hannula
Taidegraafikko
Partnerismin erittelyä
Partnerismi on asiakaslähtöisen taiteen tekemisen metodi, jossa luovaa työskentely nojaa vuoropuheluun taiteilijan ja asiakkaan välillä. Partnerismi on toimintatapa, jossa taiteilija pyrkii dialogien ja vuorovaikutuksen avulla saamaan itselleen uusia työtilaisuuksia. Eli käytännössä kyse on taiteen tilaustöiden tai erilaisten yhteistyöprojektien etsimisestä ja partnerismi-metodi pyrkii antamaan taiteilijalle työkalut näihin ponnisteluihin.
Taiteilijoita on ennenkin pyydetty mukaan erilaisiin hankkeisiin ja tilausteoksia on tehty läpi taidehistorian. Tähän partnerismi ei tuo mitään uutta. Perinteisessä tilaustyöprosessissa taiteilijalta tilataan teos johonkin kohteeseen tai vaikkapa muotokuva, jonka taiteilija toteuttaa enemmän tai vähemmän tilaajaa huomioiden.
Jos tilaustöitä tai muita yhteistyö hankkeita kysytään riittävästi, niin tilanne on taiteilijan kannalta hyvä, eikä tällöin partnerismiakaan tarvita. Mutta käytännössä näin on valitettavan harvoin. Muutamassa vuosikymmenessä taiteilijoiden määrä on monikertaistunut, kilpailu kiristynyt ja kaikkinaiset toimintamahdollisuudet kaventuneet. Se taiteilija jota nykytilanteessa tullaan "hakemaan ateljeesta" on todella harvinaisessa asemassa.
Partnerismi astuu kuvaan tässä. Taiteilija lähtee itse aktiivisesti etsimään niitä ihmisiä ja tahoja, joiden kanssa taiteellinen yhteistyö voisi onnistua. Kyse on tilaustöiden tai muiden yhteistyöhankkeiden etsimisestä. Toisin sanoen taiteilija myy ja markkinoi omaa osaamistaan ja taidettaan. Hän pyrkii solmimaan asiakassuhteita sekä avaamaan taiteelleen ja toiminnalleen uusia mahdollisuuksia.
Yhteistyökumppanin ei tarvitse välttämättä olla taiteen tilaaja, eikä partnerismissa tarvitse olla ole kyse ns. kaupallista hankkeista, tilaustöistä ym. Partnerismissa dialogin toinena osapuolena voi hyvin olla myös näyttelyn järjestäjä, taiteen tuottaja, kuraattori, galleristi, toinen taiteilija tai kuka tahansa muu ihminen. Tärkeintä vain on se että vuorovaikutus auttaa toiminnan laajentamisessa ja avaa uusia mahdollisuuksia. Partnerismi on kuitenkin syntynyt tilanteessa, jossa on kipeästi mietitty ratkaisuja toimeentulo-ongelmaan. Partnerismi-metodi on kehitetty auttamaan taiteilijaa tekemään toiminnastaan taloudellisesti kannattavampaa.
Taiteilijan (etenkään kuvataiteilijan) ei ole helppoa aktivoitua myyntiasioissa ja ryhtyä markkinoimaan itseään, kun taidekentän nykyiset rakenteet ja vallitsevat käytännöt eivät tue taiteilijan tämänkaltaista omatoimisuutta. Kaupallisuus, ei-kaupallisuus stereotypiat ovat juurtuneet yllävän sitkeästi taidekentän asenteisiin. Taiteilija voi vielä tänäänkin joutua tilanteeseen, jossa hän omaa myyntiään edistäessään kokee tekevänsä "väärin" ja olevansa jonkinlainen lainsuojaton, "taiteellinen huoraaja" tai muuten vain "kaupalliseksi" leimattu.
Näissä asioissa on viimekädessä kyse toimeentulosta ja elämässä pärjäämisestä. Ja jokaisella ihmisellä, myös taiteilijalla, tulisi olla täysi vapaus järjestellä omia asioitaan. Partnerismi pyrkii antamaan välineitä tämän ongelman kohtaamiseen. On tärkeää ymmärtää että toimii "oikein" ja että toiminta on myös taiteellisesti kestävällä pohjalla.
Partnerismissa vuoropuhelu on se väline, jonka avulla kontaktien luominen tapahtuu. Hyvä dialogi johtaa väistämättä siihen että asiakkaalta (tai muulta keskustelukumppanilta) tulevat vaikutteen sekoittuvat taiteelliseen luomisprosessiin. Voisikin sanoa että partnerismi tekee taiteenteosta jossainmäärin asiakaslähtöistä. Tässä on kuitenkin tärkeää että taiteilija itse kontrolloi luovaa prosessia ja pitää itse taiteen tekemisen ohjat tiukasti käsissään. Jos mennään täysin asiakaslähtöisyyteen, niin samalla luisutaan pois taiteen alueelta ja toiminta muuttuu "käsityöläisyydeksi". (Tosin partnerismi-metodi toimii hyvin myös käsityöläisyyden parissa ja alalta löytyy tekijöitä, jotka toimivat samansuuntaisesti.)
Vuorovaikutus ja erilaiset virikkeet on luovuuden ydinasioita. Hyvä dialogi ja onnistunut partnerismi stimuloi luovuutta ja tekee luovasta työskentelystä rikkaampaa. Jos taiteilija joutuu vuoropuhelussa altavastaajaksi, niin hän joutuu tilanteeseen, jossa luovuus ja koko prosessi häiriintyy. Onnistunut partnerismi on molemmin puolin kunnioittavaa ja sen tarkoitus on olla innostavaa ja luovuutta (ja nimenomaan taiteilijan luovuutta) eteenpäin sysäävää, eikä päinvastoin. Kysehän on viimekädessä taideteoksen tekemisestä.
Partnerismi liittyy myös työn kehitykseen ja yhteiskehittely (yhteisluominen, co-creation) ajatukseen. Taiteen tekeminen on edelleen vahvasti sidoksissa käsityöläisyyteen, mikä taas oli vallitseva työnteon muoto ennen teollista vallankumousta. Teollistumisen myötä työ kehittyi ensin sarjatuotantoihin ja pikkuhiljaa prosessien parantelun kautta massaräätälöintiin, mutta näissä kehitysvaiheissa taiteellinen työ ei ole löytänyt elintilaa. Työn kehityksen seuraava vaihe on yhteisluominen, jossa työtä tehdään vuoropuhelussa tekijän ja tilaajan välillä.
Termi yhteiskehittely kuvaa toimintaa paremmin. Yhteiskehittelylle on tyypillistä yksilölliset ratkaisut, käsityön paluu ja pitkä-aikaiset (partnership) kumppanuus suhteet, jossa työ ei ikäänkuin koskaan valmistu, vaan asia on jatkuvasti prosessissa. Yhteiskehittely tarjoaa taiteilijalle luontevan mahdollisuuden tehdä työtä yhteiskunnan muiden toimijoiden rinnalla ja työn kehityksen etujoukoissa, ilman että taiteellisen työn (käsityön) luonne muuttuu.
Yhteiskehittelyssä taiteilija voi tehdä samalle tilaajalle useita teoksia, niin että aina uusinta teosta hieman yhdessä mietitään ja kehitellään vallitsevan tilanteen mukaan. Kun alkuun on päästy ja vuoropuhelu poikii molemmin puolin onnistunutta taidetta, niin ovi on auki jatkokeskusteluille ja mahdolliselle pitkä-aikaiselle kumppanuudelle taideyhteistyön merkeissä.
Yleislääke kaikkien taiteilijoiden toimeentulovaikeuksiin partnerismi ei ole. Osalle taiteilijoista vuorovaikutteisuus toisten ihmisten kanssa on täysin mahdoton ajatus. Mutta niille jotka haluavat kehittää toimintaansa ammatiharjoittamisen pohjalle, avaa partnerismi mahdollisuuksia. Partnerismi auttaa taiteilijaa solmimaan pitkäaikaisia taidekumppanuus- tai asiakassuhteita, niinkuin muillakin toimialoilla tehdään. Ja partnerismissa myynti, markkinointi, asiakas-suhteiden hoito ja muut yritysmaailmaan liittyvät asiat ovat taiteilijalle (ja taiteelle) sopivassa muodossa. Ja nämä ovat seikkoja, jotka varmasti auttavat uralla ja elämässä eteenpäin.
Käytännössä ero perinteinen tilaustyön ja partneristisen toteutuksen välillä on hieman hämärä, eikä aina voi tarkasti sanoa kummasta lähestymistavasta on milloinkin kyse. Tilaustöiden ja eri projektien lähtökohdat vaihtelevat tapauskohtaisesti hyvin paljon. Ensimmäinen tilaajalle tehty saattaa toteutua partnerismin hengessä, mutta seuraavan teoksen asiakas vain tilaa ilman sen kummempaa vuorovaikutusta. Mutta tässäkin tapauksessa partnerismi on vahvasti läsnä ja aikaansaatu taidekumppanuus kantaa hedelmää.
Yhteiskehittelyn ajatuksesta enemmän kiinostuneille suosittelen työtutkijan ja professorin Yrjö Engeströmin kirjaa "Ekspansiivinen oppiminen ja yhteiskehittely työssä" (Vastapaino Tampere 2004)
Pekka Hannula
Taidegraafikko
Kommentit