Luin Merin kirjoituksen rakkaudesta ja erilaisista rakkauden määritelmistä vanhojen tietosanakirjojen, pohjalta. Jäin miettimään vanhaa fraasia rakkaus on vihantunteelle vastakkainen tunne, joka näyttää yhä olevan voimissaan. Nimittäin, jos rakkautta katsotaan luovuuden näkövinkkelistä ja ajatellaan että luovuuden tila on eräänlaista rakastumista työhön uppoutumiseen (tai rakastumista omiin ideoihinsa), niin silloin vastavoimana ei suinkaan ole viha vaan pelko.
Viha saattaa päin vastoin jopa motivoida tekemistä ja saa "sisuuntumaan", jolloin luovuuteen voi tulla uutta puhtia. Mutta pelko on se joka lamauttaa kaikenlaiset rakkaudet ja saa käden vapisemaan niin ettei ajatus eikä järki kulje ja tekemisestä tulee helposti väkisin yrittämistä ja panikointia.
Näin ainakin tässä rakkaudenlajissa, jota myös vapaaksi taiteilijuudeksi kutsutaan, joka on tosiasiassa erään sortin itserakkautta. Suurin pelkohan taiteilijalle on se ettei saisi enää toteuttaa omia rakkaita ideoitaan ja pikkuitsekästä elämäntapaansa.
Toki vihaakin näissä kuvioissa on. Pistäähän se vihaksi kun apurahalautakunta ei taaskaan huomaa "rakastaa", vaan antaa tylyt rukkaset ja taiteilijan rakkaudesta riutuminen se vain jatkuu...
Taiteessa suurinta ei ole rakkaus vaan itserakkaus. Mikä lienee rakkauden syvin olemus arjessa ja ihmissuhteissa?
5 kommenttia:
Käsitän rakkauden laajasti siten, että rakkaus ON ja kohdistuu sekä itseen että toisiin ja kaikkeen elävään, tähän maailmaan. Joten siltä kantilta ei ole erikseen rakkautta ja itserakkautta. Jos ei osaa rakastaa itseään, ei osaa rakastaa muitakaan. Rakkaus on suurin.
Tuo kommenttisi pelosta on niin totta! Pelko estää rakastamasta, ei viha.
Laajasti en osaa näin isoa asiaa arvioida, mutta taiteen teon pohjalta ja erilaisten taiteilijoiden elämää läheltä seuranneena, sanoisin että itserakkaus on ihmistä kaikkein lähinnä ja todellinen pyyteetön, vain ja ainoastaan lähimmäisen parasta (eikä lainkaan omaa etuaan tai mieltymyksiään) ajatteleva rakkaus on harvinaista. Ns. suuri rakkaus saattaa olla vain ovelasti verhottua itserakkautta.
pekka
wordpress on jotenkin hävittänyt rakkauspostaukseni sekä muutaman muun. samoin katosi meta. koska en tallenna tekstejäni mihinkään, ne ovat kadonneet for good.
mutta rakkaus - onneksi se ei katoa!
Oma mielipide on, että rakkauden vastakohta ei ole viha vaan välinpitämättömyys... Toki vihakin on eräänlainen vastakohta, mutta vihastakin voi syntyä rakkautta joissakin tapauksissa. Onko se sitten ikinä ollutkaan oikeaa vihaa, kuka tietää?
Kiitos kommentista Syarome.
Ehkäpä olet oikeilla jäljillä sanoessasi välinpitämättömyyttä rakkauden vastakohdaksi, näin ainakin ihmissuhteissa.... tosin välinpitämättömyyden vastapuolelta löytyy jotain sen tapaista kuin että "pitää jostakin" tai "on todella kiinnostunut". Mutta riittääkö tämä rakkaudeksi?
Tämä nyt on vahän sanoilla saivartelua.
Lähetä kommentti