Kieli muuttuu samaan tahtiin eletyn elämän kanssa ja siksi muutosta on vaikea havaita. Mutta, jos saamme hieman etäisyyttä asioihin, niin silloin asia käy hyvin ilmeiseksi. Kuvataiteilijan työssäni teen kollaaseja erilaisista paperimateriaaleista ja yksi näistä paperiaineksista on vanhat lehdet, joita minulta löytyy reilun sadan vuoden ajalta.
Tuon tuostakin lehtien sivuilta pomppaa silmille kummallisuuksia, kuten "Reipas asiatyttö saa paikan", "Agitaattoria halutaan", "Pysyvää ondulointia", "Kolopallon salat", "Uutlaaja palkataan", "Varmuusesineitä", "Eri hieno näköradio", "Tytöt hoi! Kolme mamman poikaa haluaa kirjeenvaihtoon samanmielisten lirusilmien kanssa" jne.
Tässä kuitenkin yksi silminhavaittava ja konkreettinen lähiajan esimerkki kielen muuttumisesta Viherlaaksosta. Vanhan 60-luvun taitteessa rakennetun ostarin takasivulla komeilee alkuperäinen valomainos, jossa lukee "ostokeskus", eikä ostoskeskus, kuten nykyisin on tapana kirjoittaa.
Ostarin roskiksessa majaili tuolloin puliukko, jonka t-kauppias aina säännöllisesti heitti ulos kaupasta, kun kutsumattoman vieraan haju häiritsi muita asiakkaita. Uloslento kuitenkin harmitti turjaketta ja niin hän, ikäänkuin epilogina, raotti kaupan ovea ja huusi kauppiaan perään: "paaaaska Kauuuppa" . Näytelmä toistui lukemattomia kertoja 60-70-luvun taitteessa, kunnes eräänä pakkastalvena turjake löydettiin roskiksestaan paleltuneena.
Nykyisin myös sana puliukko alkaa korvautuan kiertoilmaisulla asunnoton alkoholiriippuvainen. Näin aika virtaa hiljakseen ja me siinä mukana.
2 kommenttia:
Kiinnostava kirjoitus! Miehen kanssa puheltiin, että meidän lapsuudessamme puliukot olivat reilusti puliukkoja, joille vähän naureskeltiinkin eikä tarvinnut pelätä. Nykyajan tyypeistä ei tiedä, muuta kuin sen, että on syytä vähän pelätä!
Kiitos kommentista, piipahdan blogillasi..
Lähetä kommentti