Siirry pääsisältöön

Taiteen tulevaisuusseminaari

Olen jälleen peruskysymysten äärellä. Tuijotan tyhjää paperia. Mietin miksi oikein teen tätä taidetta? Pohdin onko tekemisilläni mitään merkitystä tai ylipäätään millään taiteella? Mietin luonnon riistoa, maapallon tilaa, kuluttamiseen perustuvaa elämän tapaamme ja sitä kuinka lähes kaikki mitä me ihmiset valmistamme päätyy liian pian jätteeksi?

Meitä taiteilijoita on liikaa ja suuri osa kaikesta siitä taiteesta mitä nyt tehdään ei päädy minnekkään tai päätyy muun ylituotannon lailla kaatopaikalle. Taiteen nykyiset varastorakennukset natisevat jo nyt liitoksistaan ja kärvistelevät rahapulassa.

Onko taideteoskin lopulta vain ihmiskunnan kulutusjuhlan osanen? Kulutushyödykkeenä taide menee ilman muuta luksustuotteiden ja turhakkeiden kategoriaan. Elitismi ja taide näyttävät kuuluvan erottamattomasti yhteen.

Jos tilanne jostain syystä kiristyy (yksilön tai yhteiskunnan tasolla) niin yleensä perustarpeista huolehditaan ensin. Taidetta ja muita vastaavia vähemmän välttämättömiä asioita pohditaan vasta viimeisenä. Tämän huomaa kun tekee taidetta yrityksille. Kun maailmantalous hieman yskäisee, niin taide unohdetaan tai laitetaan jäihin heti ensimmäisten joukossa.

Entä jos luonto pakottaa meidät kyseenalaistamaan loputtomaan kasvuun perustuvan elämänmuotomme ja joudumme - etenkin länsimaissa - pudottamaan elitasoamme todella rajusti. Miten käy taiteen ja taiteilijoiden tässä yhtälössä? Onko taide jälleen ensimmäisten yliviivattavien asioiden joukossa?

Huomaan miettiväni mitä voisin tehdä etten omalla taiteellani lisäisi maapallon kuormaa, turhaa kuluttamista ja elitismiä. Myyn aina kun on mahdollista suoraan ja hinnoittelen työni tehdyn työmäärän mukaan. Kollaasit teen erilaisista kierrätys-, ylijäämä-, ja kirpputorimateriaaleista. Mutta täysin ekologisia ne eivät ole. Riittävän laadukasta liimaa en osaa valmistaa itse eikä kehystyskään onnistu kierrätysmateriaaleista.

Miten pystyisin lisäämään teosteni "ekologisuus astetta"? Mistä saan tietoa siitä mikä on akvarellipaperin tai öljyvärituubin hiilijalanjälki? Tai onko ekologisempaa piirtää perinteisellä tussilla vai tehdasvalmisteisella kynällä? Tai mitä se merkitsee luonnon ja kuluttamisen näkökulmasta, jos taideteos ostetaan galleriasta tai suoraan taiteilijalta?

Keskustelu taiteen ympäristövaikutuksista on yhä täysin käymättä. Olen yrittänyt nostaa aihetta silloin tällöin esiin mutta taiteen hiilijalanjäljet eivät tunnu taiteilijoita yksilötasolla pahemmin kiinnostavan. Tässä suhteessa emme eroa muista ihmisistä millään tavalla, vaikka aiheemme ja yhteiskuntakriittiset teemamme olisivat kuinka näennäisen kulutuskrittisiä tahansa.

Tarvetta olisi myös taiteen tulevaisuusseminaarille, jossa pohditaan taiteen asemaa, merkitystä ja mahdollisuuksia tilanteessa jossa turhaa kuluttamista tullaan rajoittamaan.

Kommentit

Ripsa sanoi…
Ent. työministeri Tarja Grönberg puhui eilen taiteilijoiden tilanteesta. Minusta hyvin ja viisaasti. Mutta puhuttu on ennenkin.

On aivan eri asia rupeaako joku tekemään jotain.

Ei niitä töitä tarvitse polttaa tai ajaa kaatopaikalle, jos olisi varaa myydä niin halvalla että naapurikin voisi ostaa. Mutt. Kysymyksessä ovat maku- ja mieltymysasiat, ja siinä sitä sitten ollaan.
Luovuksissa sanoi…
kuuntelin ohjelman. Paljon hienoja sanoja ja niinkuin sanot, puhuttu on ennenkin.

jos taiteilija tekee taulun kahdessa viikossa, se tekee 25 teosta vuodessa, jolloin 2000 taiteilijaa tekee 50000 teosta ja määrä vielä tuplataan kun mukaan lasketaan eriasteiset puoliammattilaiset ym sekalaiset liittojen ulkopuoliset, niin suomen taiteen vuosituotanto olkoot tässä karkeassa esimerkissä noin 100 000 teosta vuodessa.

Jos taiteilijan työura kestää 50 vuotta, niin taideteoksia syntyy 5 miljoonaa kpl/ 50 vuotta, eli jos jokainen suomalainen ostaisi keskimäärin yhden teoksen 50 vuoden välein niin taiteilijakunnalla ei olisi mitään hätää...

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Petas-Baari

Tässä pari kuvaa viimevuoden lokakuulta vanhasta Petas-Baarista, joka sijaitsi Viherlaakson Länsirajalla Turuntien ja Lippajärventien risteyksen tuntumassa. Paikka jää juuri ja juuri Kauniaisten puolelle. Nyt rakennus on purettu ja tilalle on kohoamassa "Kukkalaakso" niminen kerrostalo asuinalue. Rakennuksessa toimi vuosikymmeniä legendaarinen Petas-Baari ja kauppa. Rakennus valmistui ennen sotia 1938. Baari oli omana aikanaan varsin suosittu ohikulkijoiden kohtaus- ja taksimiesten taukopaikka. 1970-80 luvulla kaupan rakennukseen tuli U.Suomalaisen TV korjaamo ja myymälä. Toiminta hyytyi 90-luvun alun laman myötä. 1997 Petas-Baari toimi mm. Trabant Express sketsisarjan kulissina. Tässä Youtuben pätkä Jasso Laamasen pajatson peluusta. Itsekin olen joskus vuosikymmeniä sitten käynyt baarissa pajatsoa kokeilemassa ja syömässä kuivan juustosämpylän. Kaupparakennuksen päädyssä oli iso käsinmaalattu Hellaksen Figarol-mainos, jossa ajan havina on vahvasti läsnä. Jos muistat...

What is Expandism?

Longer version of this article is at my  homepage . Expansion in Art-making and Expansion-motivated art Introduction This article is a compact study of expansion in the context of making a piece of art. I believe that expansion is one aspect of all kinds of making of art. It has been neglected topic, even unseen, but the phenomenon is real and it is connected to art making, for it is impossible to make a piece of art without its expansion to some space. A work of art is always located in some space – on paper or canvas, in real or imaginary place, in this world or in digital one – and a work of art must first enter that space, it must do expansion there to take control of it. And it is the artist's task to make this happen.  By definition expansion means the increase of something in size , number , or importance . It relates to artworks in two ways, first, to the actual size of an artwork, and second, to the making process of an artwork. In some cases these expans...

Vilho Penttilän huvilan naispatsaat Viherlaaksossa

Viherlaakson rantatien varrella, (Viherlaaksonranta 8) paikassa jossa nykyisin on hoivakotikiinteistö, oli aikoinaan kaunis huvila torneineen. Sen rakennutti itselleen arkkitehti Vilho Penttilä 1900-luvun alussa. Penttilä ammuttiin punaisten toimesta sisällissodassa epäiltynä aseiden salakuljetuksesta. Dora vaimo joutui myymään huvilan, Villa Penttilän, joka päätyi uuden omistaja kuoltua vakuutusyhtiö Suomi-Salaman työntekijöiden virkistyskäyttöön. Tuossa käytössä huvila palveli aina 1960-luvun alkuun. Huvila oli pystyssä vielä 60-luvun lopulla, jolloin Viherlaakson rannan kerros- ja rivitalojen rakentaminen oli saatu päätökseen. Tuolloin se oli jo pahoin rapistunut. Viimevaiheessaan ennen purkamista se oli satunnaisten majailijoiden käytössä ja toimi lasten sokkeloisena leikkipaikkana. Muistan itsekin linnamaisen rakennuksen hyvin ja olen myös käynyt muutaman kerran rakennuksessa "seikkailemassa". Sisällä  paikat oli tärvelty ja sekalaista roinaa levitelty joka puolelle. Hu...