Ja vanha nuortuu

Ateljeekoira Topi on nuortunut. Vielä vuosi sitten keväällä vanhan herran vointi hiipui niin, että pidin selvänä, että koiran matkan pää lähestyy. Sitten tapahtui jotain outoa. Rupesin kesän helteiden takia antamaan nestemäisempää ruokaa, kun koira tuntui läkähtyvän paahteessa ja juovan liian vähän. Lisäsin ruokaan aina myös hieman öljyä.

Nyt kun koira lähestyy 16 ikävuotta. Ja kun muutama litra öljyä on kulunut ja liotettuja koiran makkaralla höystettynä naksuannoksia popsittu, on Topi kokenut nuortumisen. Se leikkii ja livahtaa kissajahtiin, jos silmä välttää. Ja se haukkuu innolla ikkunasta ohi kulkevia koiria, oravia, lintulaudan närhiä ja satunnaisia rusakkoja. Koira on silminnähden innostunut mitä ympärillä tapahtuu. Paitsi silloin kun se nukkuu. Se on alkanut kuorsaamaan ja nukkuu selvästi enemmän ja sikeämmin kuin ennen. Välillä se on taas niin hiljaa syvässä unessa, että käyn tarkistamassa, onko hurtta kupsahtanut. Mutta se vain raottaa silmäluomea sen näköisellä ilmeellä että “hittoako siinä häiritset?”

Mietin tässä, auttaisiko ruokavalion muutos myös luovuuteen? Tai mahtaisiko löytyä ikääntyville luovan työn tekijöille myös jonkinlainen inspiraatio-öljy tai muu eliksiiri, joka voitelee aivot ja saisi mielen nuortumaan, ja löytyisi tuore nälkä taiteen tekoon ja aiheisiin?

Kun ympärille katsoo niin aika usein vanhemmiten taiteilijat alkavat toistaa itseään. Näin kävi myös isälleni Simo Hannulalle. Hän löysi viimeiset innostuksena Exlibristen ja esinekollaasien parista kuudenkymmenen ikävuoden tienoilla. Sitten into hiipui vanhojen teemojen kertaamisen myötä. Käytännössä 67 ikävuoden jälkeen hän ei oikeastaan tehnyt uusia töitä. Toki orastavalla dementialla oli osansa tässä luovuuden hiipumisessa. Motivaatio kuitenkin loppui ja ideat myös sen myötä.

Joskus käy kuitenkin niin että taiteilija paranee vanhetessaan kuin viini tai tekee jopa koko uransa vanhoilla päivillään, kuten GrandmaMoses, joka tarttui vasta eläkkeellä siveltimeen. Väestötieteilijät ennustavat, että ihmiset elävät koko ajan vanhemmiksi. Nyt syntyvistä tytöistä jopa 15 % saattaa elää satavuotiaiksi. Kenties jatkossa saamme seurata yhä enenevästi 80-vuotiaiden aktiivista taiteen tekemistä.

Uusi suunta

On kulunut reilu kymmenen vuotta siitä kun talouteni romahti syksyllä 2008 alkaneen taantuman takia. Vielä 2000-luvun alkuvuosina uskoin yrittämisen olevan myös taiteilijalle varteenotettava vaihtoehto toimeentulon hankkimiseksi. Sitä se ei kuitenkaan ollut. Edes ns. hyvinä vuosina en saanut yrittämisellä aikaiseksi kelvollista palkkaa vaikka tilaustöitä eri yrityksille ja julkisyhteisöille saattoi olla jopa kymmenkunta vuodessa.

Yksi tällainen “hyvä vuosi” on tallennettu tuolloisen Taiteen keskustoimikunnan Arsis julkaisuun 1/2006, jossa oleva artikkeli perustuu vuoden 2005 kirjanpitoon ja päiväkirjaan, johon kirjasin työtunnit ja eri työtehtäviin käytetyn ajan. Liikevaihtoni oli tuolloin vajaat 50000 euroa ja vuosipalkkaa viivan alle kertyi 22 455 euroa, mikä vastasi 12 euron tuntipalkkaa.  Mutta silloin kun vuosi ei ollut ns. “hyvä”, niin tuntipalkka vastaavalla työmäärällä saattoi jäädä 5-6 euroon tunnilta.

Mutta 2008 tämäkin pohja romahti kun yritysmaailmassa alettiin karsimaan menoja taiteen ollessa ensimmäisten säästökohteiden joukossa. Tuolloin ansiot painuivat käytännössä miinukselle, uskoni taiteilijan yrittämiseen loppui ja sain verenpainelääkkeet.

Myös taiteen tekeminen - luovuus - ajautui kriisiin. Ilo, jota olin tuntenut taiteilijan taipaleeni alkuvaiheessa, oli kadonnut yrittämisen ja siihen liittyvän ponnistelun myötä. Aloin kaipaamaan takaisin tekemistä, jossa ei ole taka-ajatuksia mahdollisesta myynnistä tai tekeillä olevat työn soveltuvuudesta mahdolliseen kohteeseen tai näyttelyyn. Jopa teoksen aihe tuntui rasittavalta ja myös se, että tässä pitäisi saada ylipäätään aikaiseksi jotain muille kelpaavaa.

Näissä tunnelmissa syntyi ajatus ekspandismista, tekemisestä jossa toistetaan ja varioidaan yksinkertaista viivaa tai mitä tahansa jälkeä paperille hieman samaan tapaan kuin lapsena raapustellaan oppitunnilla puoliajatuksissa kuvioita kirjan sivuun tai aikuisena paperilapulle puhelimessa puhuessa. Tai kudotaan sukkaa. Kantavana ajatuksena oli käyttää piirtämistä rauhoittumisen välineenä ja omaa hyvinvointia lisäävänä asiana.

Ekspandismissa on kyse piirtämisen avulla tapahtuvasta mietiskelystä ja lapsenomaisesta leikistä. Koska piirros kasvaa ja laajenee merkkien lisääntyessä, nimesin ajatuksen ekspandismiksi, expandism (engl. expand). Lisäksi ekspandismi-ajatus tuntui niin tärkeältä, että menin opiskelemaan taiteen tutkimusta Helsingin yliopistoon, jossa tein myös graduni, Pelkistetty piirtäminen, ekspandismia sivuten. (Jos piirtämiseen liittyvä teoreettinen pohdinta kiinnostaa, graduni löytyy osoitteesta: https://helda.helsinki.fi/handle/10138/236345).

Taiteeseen liittyvän yrittäminen on kohdaltani loppuun kuljettu umpikuja, josta olen löytänyt ulospääsyn ekspandismin kautta. Nyt opiskelujen jälkeen työskentelyni jatkuu meditatiivisten piirrosten parissa. Talouteni turvaan jatkossa tekemällä taitteesta erillisiä sivutöitä, joiden avulla varmistan ettei tekemiseen hiivi mukaan ajatuksia mahdollisesta katsojan (ostajan) miellyttämisestä.

Tärkeintä on että työskentely torjuu stressiä ja että työn ääressä löytyy lepo ja rauha. Koen että sivutyö vapauttaa minut myös apurahajonossa seisoskelusta. Myös näyttelyihin suhtaudun tällä hetkellä varsin kriittisesti, kyynisesti ja äärimmäisen varovaisesti. Mieluummin piirtelen kaikessa rauhassa ateljeessani kuin otan kantaakseni näyttelyiden pitämiseen liittyvää mielipahaa. Siksi jatkossa olen entistä harvemmin ns. esillä. Ja silloin kun olen, niin todennäköisemmin olen mukana yhteisnäyttelyissä kuin omien näyttelyiden tiimoilta.

Hyvinvointiin liittyvää, piirtäen ja kollaasein toteutettavaa, työskentelyäni voi seurailla istagramissa, jos jotain aihe kiinnostaa.