Luovuksissa

Kieli muuttuu samaan tahtiin eletyn elämän kanssa ja siksi muutosta on vaikea havaita. Mutta, jos saamme hieman etäisyyttä asioihin, niin silloin asia käy hyvin ilmeiseksi. Kuvataiteilijan työssäni teen kollaaseja erilaisista paperimateriaaleista ja yksi näistä paperiaineksista on vanhat lehdet, joita minulta löytyy reilun sadan vuoden ajalta. Tuon tuostakin lehtien sivuilta pomppaa silmille kummallisuuksia, kuten "Reipas asiatyttö saa paikan", "Agitaattoria halutaan", "Pysyvää ondulointia", "Kolopallon salat", "Uutlaaja palkataan", "Varmuusesineitä", "Eri hieno näköradio", "Tytöt hoi! Kolme mamman poikaa haluaa kirjeenvaihtoon samanmielisten lirusilmien kanssa" jne. Tässä kuitenkin yksi silminhavaittava ja konkreettinen lähiajan esimerkki kielen muuttumisesta Viherlaaksosta. Vanhan 60-luvun taitteessa rakennetun ostarin takasivulla komeilee alkuperäinen valomainos, jossa lukee "ostokeskus", eikä

Olen viime kuukausina yrittänyt aloittaa taiteeseen ja kulttuuriin liittyvää ympäristökeskustelua. Tein mm. taidekuluttajan eettisetohjeet , joiden avulla oli tarkoitus avata näkökulmia kulttuurikentän ympäristö-ongelmiin ja kunnolliseen keskusteluun. Muutamat lehdet ovat myös kirjoitelleet asiasta, kuten Länsiväylä (28.9), Keskisuomalainen (24.8), Länsi-Suomi (15.11) ja Hesarikin, mielipide (23.8) ja Hesarin kulttuuritoimituksen vastaus mielipiteeseeni. Nyt alan kuitenkin tulla siihen tulokseen, että kulttuuriväki, ja laajemmin aivan tavalliset ihmiset, kuten sinä tai minä, me emme tosiasiassa halua keskustella luonnonsuojeluasioista, koska silloin voisimme joutua muuttamaan oman mukavan elämämme ja tutut kulutustottumuksemme. Tähän ei yksinkertaisesti haluta ryhtyä, vaan saavutetuista eduista halutaan pitää kiinni. Ilmastonmuutosta kyllä kauhistellaan puhetasolla ja maatuvia muovipusseja ostetaan omantunnon rauhoittamiseksi, mutta asenne on vahvasti se että "lennetään äk

Käsite "vapaa taide" tarkoittaa suunnilleen sitä, että taidetta tehdään taiteilijan omista lähtökohdista käsin, ilman vapautta rajoittavia sivujuonteita, kuten kaupallisia päämääriä tai tavoitteita yleisön miellyttämisestä. Taiteellisesti "tinkimätöntä" tekemistä siis. Vapaa taide on kuitenkin vain teoreettinen käsite, jota ei oikeasti ole olemassa. Taiteilijan työskentelyä rajoittaa hänen omat uskomuksensa ja maailman käsityksensä. Se mihin uskoo, välittyy teoksissa. Vapaimmillaan taide on silloin, kun sitä tehdään mahdollisimman pitkälle luovuudesta käsin, pyrkien eliminoimaan kaikki ylimääräiset rajoitteet pois työskentelystä. Rajoitteita ja muita vapauden esteitä on työskentelyssä läsnä jokatapauksessa, joten teoriassa lienee kaikkein vapainta sellainen työskentely, jossa laitetaan sivuun omat käsitejärjestelmät ja erilaisiin asioihin laitetut leimat ja edetään teoksen kanssa seikkaillen välineen ja luovuuden ehdoilla. Ja tämä on todella vaikeaa, jopa mahdoto

Avoin, käytännöllinen ehdotus kunnanpäättäjille, opetusviranomaisille ja politiikoille asumisviihtyisyyden lisäämiseksi. Teksti on julkaistu myös Hesarin mielipidepalstalla 2.12.2008. Ympäristöstä puhutaan nyt monella tavoin, mutta yksi silmiinpistävä seikka on kuitenkin jäänyt vähemmälle huomiolle. Nimittäin se että asuinympäristöt, viheralueet ja puistot muuttuvat yhä roskaisimmiksi. Ja syy tähän on se, että puhtaanapito on ulkoistettu ja hommat hoidetaan lähes kokonaan konevoimin. Koneellisessa harjauksessa on vain ongelmana se, että piennar- ja viheralueiden roskat jäävät keräämättä. Eli käytännössä roskat jäävät lojumaan kaikkialle sinne minne ohikiitävä harjakone ei ylety tai mikä ei kuulu kuskin urakkasopimukseen. Tässä asiassa yleinen puhtaanapito on pahasti taantunut sitten 60- 70-luvun, jolloin kunnilla oli vielä varaa pitää kadunlakaisijoita palkkalistoillaan ja tarjota myös näitä paikkoja runsaasti nuorten kesätyöpaikoiksi. Oma kotiseutuni oli tuolloin varsin siisti paikka

Paljon ei Viherlaaksossa tapahdu, joten tässä, paremman puutteessa, kuva suomalaisesta marraskuisesta lähiömetsästä Honkavaarantien ja Viherlaaksonrannan riteyksestä, jossa parin viikon takaisessa "myrskyssä" kaatui tämä isohko kuusi. Kuva osoittaa hyvin miten paljon on satanut ja miten märkä maa on. Juurakon montuun muodostui heti pieni lampi. Ja onhan juurakko ihan mielenkiintoinen, noine kummallisine lonkeroineen ja kiven murikoineen.

Keskustelu jatkuu Toiseus-näyttelyn ympärillä. Aamun lehdessä näyttelyn kuraattorit vakuuttelevat ettei maahanmuuttaja-teema ollut muuta kuin sivujuonne näyttelyä ideoitessa ja sitä ei mitenkään painotettu. Jos näin on tilanne, niin silloin on toimeksianto ollut epäselvä ja siksi ollaan nyt löysät housuissa tilanteessa. Olisiko tässä nyt kouluesimerkki siitä, että jos tehtävän tavoite, toiminnan tarkoitus ei ole kaikille osapuolille selvillä, niin metsään mennään. Myös kuraattorien yhdistys SKY ry hyökkää eilisen Marika Aallon kirjoituksen kimppuun ja pitää "hälyyttävänä" sitä että "ammattikuraattori tuomitsee näyttelyn näkemättä sitä". Tähän voisi sanoa että koko näyttely ei ole vielä yleisesti (livenä) nähtävillä, koska kyseessä on näyttely jonka voi nähdä ainoastaan eri seurakuntien tiloissa, jos seurakunnat tilaavat kyseisen esityksen vuoden 2009 yhteisvastuu-keräyksen tiimoilta, jossa siis edelleen on teemana maahanmuuttajien huono työllisyys tilanne. Ja se mit

Lähetin alla olevan tekstin pari päivää sitten Hesarin mielipiteeseen, mutta luultavasti sitä ei julkaista, koska tänään oli lehdessä Taidekeskus Ihanan toiminnanjohtaja Marika Aallon samansuuntanen kirjoitus, jossa arvosteltiin näyttelyn kuratorointia. Joskin häneltä on pieni ylireagointi, kun väitti poistettuja teoksia pornoksi, jota ne eivät suinkaan ole. Tässä mielipiteeni: Viimepäivien taide puheenaiheena (Hesari 18.11 ja 19.11) on ollut kirkkopalveluiden Seccon koordinoima Toiseus-näyttely. Näyttelyn tilaajan toimesta on kokonaisuudesta poistettu kahden taiteilijan teokset, joiden aiheet käsittelivät homoutta ja transvestiitti-indentiteettiä. Ja metakka valmis. Suvaitsemattoman kirkon kimppuun käydään jokasuunnasta ja osa taiteilijoista on pahoittanut mielensä sensuurin vuoksi. Kirkon kuuma keskustelu seksuaalivähemmistöjen kohtelusta näyttää siirtyvän nyt taiteeseenkin. Rytäkässä näyttää nyt unohtuvan se tosiseikka että näyttely liittyy Yhteisvastuu-keräykseen, jonka tämän vuoti

Tässä kuva parista elämää nähneestä betoniporsaasta, jotka löytyvät Viherlaakson koulun kentän reunalta. Sen verran on niihin on tullut ajanpatinaa ja rosoa, että ne alkavat jo sopia kuvanveistäjän materiaaliksi. Ehkäpä joku alan ihminen käy korjaamassa possut talteen. Mietin tässä vaan milloin betoniporsas muuttuu antiikkiesineeksi tai artefaktiksi tai readymade-taiteeksi tai painavaksi roskaksi?

Espoon kaupungin tyylinäyte, siitä kuinka tieto ei kulje eri osastojen välillä, alkaa ilmeisesti tulla päätökseen. Tässä tuore kuva Viherlaaksonrannasta. Oikealla puolella on kesän alussa tehtyä asfalttia ja vasen puoli on viimein pistetty umpeen Espoon veden toimittaman katujen aukirepimisen jäljiltä. Tältä Viherlaaksonrannassa näytti kesällä. Tosin nämä kuvat ovat hieman eripaikasta, jossa repiminen oli "maltillisempaa".

Tässä hyvä esimerkki "näön-vuoksi-asioidenhoidosta". Kuvassa on hengenvaaralliset portaat jotka on löytyvät Viherlaakson länsilaidalta Viherkoti nimisen vainhainkodin rannasta. Viherkoti tarjoaa "ympärivuorokautista laitoshoitoa sekä pitkäaikais- että lyhytaikaishoitoa tarvitseville henkilöille", kuten laitoksen esittelyteksti kuuluu. Kieltomerkistä huolimatta olen silloin tällöin koiralenkillä koukannut kyseisten portaiden kautta Lippajärven rantaan. Muutamia kertoja kosteammalla säällä olen meinannut taittaa niskani laskeutuessani rantaan. Kuvan otto päivänä portaat olivat niin liukkaat, ettei edes koira halunnut käyttää niitä, vaan valitsimme molemmat maastoreitin. Ihmettelen sitä miksi kyseiset portaat on ylipäätään rakennettu? Ja ketä varten? Ne kun ovat jo kuivallakin säällä tavallisille ulkoilijoille vaaralliset, saati sitten Viherkodin asukkaille, jotka ovat usein niin huonokuntoisia että he eivät pysty lähtemään omasta sängystään ilman rullatuolia ja saatt

Radiossa oli muutama päivä sitten radiokeskustelu, jossa oppinneet herrat pohtivat miehen seksuaalisuutta Alberto Moravian kirjan "Minä ja Hän" pohjalta. Kirjan "Minä" edustaa miehen järjellistä minää joka kykenee asialliseen keskusteluun myös hemaisevan naisen kanssa. "Hän" taas kuvaa miehen seksuaalisuutta, joka pyrkii osallistumaan housuista käsin keskusteluun ja vaatii miestä vilkuilemaan keskustelukumppaninsa rintoja ja kuvittelemaan hänet alasti. Ohjelman ajoitus oli hyvä sillä parhaillaan on otsikoissa se kuinka tasa-arvoministerin lähin alainen oli humalassa puristellut naisten rintoja Ruotsin suurlähetystössä pidetyssä tilaisuudessa. Ja nyt taas ihmetellään miten joku voi olla noin törppö ja pilata elämänsä ja uransa tällä tavoin. Yksi selitys tähän löytyy alkoholista ja siitä että osalle meistä alkoholi muodostuu ongelmaksi heti kun tietty raja juomisessa ylittyy. Ja tällä ei ole mitään tekemistä ns. alkoholismin kanssa, jota suomessa pidetään