Ostoskeskus vai ostokeskus?

Kieli muuttuu samaan tahtiin eletyn elämän kanssa ja siksi muutosta on vaikea havaita. Mutta, jos saamme hieman etäisyyttä asioihin, niin silloin asia käy hyvin ilmeiseksi.

Kuvataiteilijan työssäni teen kollaaseja erilaisista paperimateriaaleista ja yksi näistä paperiaineksista on vanhat lehdet, joita minulta löytyy reilun sadan vuoden ajalta.

Tuon tuostakin lehtien sivuilta pomppaa silmille kummallisuuksia, kuten "Reipas asiatyttö saa paikan", "Agitaattoria halutaan", "Pysyvää ondulointia", "Kolopallon salat", "Uutlaaja palkataan", "Varmuusesineitä", "Eri hieno näköradio", "Tytöt hoi! Kolme mamman poikaa haluaa kirjeenvaihtoon samanmielisten lirusilmien kanssa" jne.

Tässä kuitenkin yksi silminhavaittava ja konkreettinen lähiajan esimerkki kielen muuttumisesta Viherlaaksosta. Vanhan 60-luvun taitteessa rakennetun ostarin takasivulla komeilee alkuperäinen valomainos, jossa lukee "ostokeskus", eikä ostoskeskus, kuten nykyisin on tapana kirjoittaa.

Ostarin roskiksessa majaili tuolloin puliukko, jonka t-kauppias aina säännöllisesti heitti ulos kaupasta, kun kutsumattoman vieraan haju häiritsi muita asiakkaita. Uloslento kuitenkin harmitti turjaketta ja niin hän, ikäänkuin epilogina, raotti kaupan ovea ja huusi kauppiaan perään: "paaaaska Kauuuppa" . Näytelmä toistui lukemattomia kertoja 60-70-luvun taitteessa, kunnes eräänä pakkastalvena turjake löydettiin roskiksestaan paleltuneena.

Nykyisin myös sana puliukko alkaa korvautuan kiertoilmaisulla asunnoton alkoholiriippuvainen. Näin aika virtaa hiljakseen ja me siinä mukana.

Keskustelu ympäristönsuojelusta pelottaa

Olen viime kuukausina yrittänyt aloittaa taiteeseen ja kulttuuriin liittyvää ympäristökeskustelua. Tein mm. taidekuluttajan eettisetohjeet , joiden avulla oli tarkoitus avata näkökulmia kulttuurikentän ympäristö-ongelmiin ja kunnolliseen keskusteluun.

Muutamat lehdet ovat myös kirjoitelleet asiasta, kuten Länsiväylä (28.9), Keskisuomalainen (24.8), Länsi-Suomi (15.11) ja Hesarikin, mielipide (23.8) ja Hesarin kulttuuritoimituksen vastaus mielipiteeseeni.

Nyt alan kuitenkin tulla siihen tulokseen, että kulttuuriväki, ja laajemmin aivan tavalliset ihmiset, kuten sinä tai minä, me emme tosiasiassa halua keskustella luonnonsuojeluasioista, koska silloin voisimme joutua muuttamaan oman mukavan elämämme ja tutut kulutustottumuksemme. Tähän ei yksinkertaisesti haluta ryhtyä, vaan saavutetuista eduista halutaan pitää kiinni.

Ilmastonmuutosta kyllä kauhistellaan puhetasolla ja maatuvia muovipusseja ostetaan omantunnon rauhoittamiseksi, mutta asenne on vahvasti se että "lennetään äkkiä lomalle etelään, sillä kohta tämä lysti saattaa loppua kokonaan".

On paljon mukavampaa vain odotella lainsäätäjän asettamia velvoitteita, kun aloittaa velvoitteet jo vapaaehtoisesti itse. Pelin henki näyttää olevan, että miksi minun pitäisi tehdä elämästäni vaikeaa, jos muut jatkavat vanhaan malliin. Miksi minun tulisi ajella polkupyörällä ja kituutella kasviksilla, kun vieressä huristellaan katumaasturilla ja popsitaan pihviä?

Näin asiat ikävä kyllä ovat, yksittäisten ihmisten kohdalla ja eri toimialoilla laajemmin.

Taiteen puolella pelätään että ympäristökeskustelu vaarantaa kulttuurikentän toimintatavat ja vakiintuneet rakenteet. Suomalaista kulttuuria halutaan lentorahdata rauhassa maailmalle. Ja kaikki tuppukylät haluavat pitää festivaalinsa ja investoida parkkipaikkoihin ja hotelleihin. Maaseutua on kehitettävä.

Pelkäänpä etteivät politiikotkaan saa mitään reippaampaa aikaiseksi asian hyväksi, sillä aina on jonkun osapuolen työpaikat, tavoitteet tai muut saavutetut edut vaarassa. Joten tässä taitaa käydä niin, että ympäristö nousee etusijalle vasta pakon edessä, samaan tahtiin kun meriveden pinta.

Taidemaailma on mielipide-taiteilijoita pullollaan.

Käsite "vapaa taide" tarkoittaa suunnilleen sitä, että taidetta tehdään taiteilijan omista lähtökohdista käsin, ilman vapautta rajoittavia sivujuonteita, kuten kaupallisia päämääriä tai tavoitteita yleisön miellyttämisestä. Taiteellisesti "tinkimätöntä" tekemistä siis.

Vapaa taide on kuitenkin vain teoreettinen käsite, jota ei oikeasti ole olemassa. Taiteilijan työskentelyä rajoittaa hänen omat uskomuksensa ja maailman käsityksensä. Se mihin uskoo, välittyy teoksissa.

Vapaimmillaan taide on silloin, kun sitä tehdään mahdollisimman pitkälle luovuudesta käsin, pyrkien eliminoimaan kaikki ylimääräiset rajoitteet pois työskentelystä. Rajoitteita ja muita vapauden esteitä on työskentelyssä läsnä jokatapauksessa, joten teoriassa lienee kaikkein vapainta sellainen työskentely, jossa laitetaan sivuun omat käsitejärjestelmät ja erilaisiin asioihin laitetut leimat ja edetään teoksen kanssa seikkaillen välineen ja luovuuden ehdoilla. Ja tämä on todella vaikeaa, jopa mahdotonta.

Mutta asiasta voi kyllä saada aavistuksen. Ota vaikka mikä tahansa kuva (tai viivapiirros) ja kopioi se viivapiirroksena. Ja sitten ota jokin toinen kuva ja kopioi se vastaavasti, mutta katsele kuvaa (vain ja ainoastaan) ylösalaisin. Ja kas kummaa, prosessi kulkeekin nyt eri tavalla. Nyt joudut luopumaan käsitteistäsi. Et enää tunnista kuvassa olevia asioita ja et voi antaa niille nimiä ja ajatella "nyt piirrän nenän" tai "leuan kaari menee tästä" tms. Vaan nimileimat katoavat ja joudut vain katsomaan kuvaa viivojen, aukkojen ja erilaisten tasojen yhdistelmänä, joita koetat kynän (välineen) avulla laittaa järjestykseen. Työskentely näin on astetta vapaampaa ja enemmän luovuuden ehdoilla kulkevaa, kuin oikeinpäin kopioitaessa ja lopputuloskin on mielenkiintoisempi.

Usein puhutaan että taiteilija "haluaa sanoa jotain", tai "haluaa herättää keskustelua jostain asiasta". Mutta silloin kun ollaan jotain mieltä jostain, niin taiteesta tulee politiikan väline, joskus jopa propagandaa. Ja aina kun ollaan mukana puolustamassa erilaisia asioita tai nostamassa esiin yhteiskunnallisia epäkohtia, niin se ei kyllä ole vapautta, vaan näkemysten kaupustelua tai korkeintaan ehkä mielipiteen vapautta.

Ja virheellisesti vapaan taiteen käsite liitetään juuri tämänkaltaiseen tekemiseen. Parempi käsite olisi "mielipide-taide", sillä siitähän on kyse, eli siitä että taiteilija "tekee ja puhuu mitä huvittaa" ja käsittelee teemoja jotka kokee itselleen tärkeiksi, tai asioita joiden orjuuttama on tai ovat muuten vain muuttuneet pakkomielteeksi. (Pakkomielle on taas lähisukua ns. inspiraatiolle, mutta siitä joku toinen kerta...)

Tässä on myös taiteen ja käsityöläisyyden ero. Käsityöläinen tekee sitä mitä osaa ja ajattelee asikkaitaan ja haluaa miellyttää näitä. Taiteilija taas tekee ja puhuu mitä huvittaa ja siitä minkä milloinkin tärkeäsi kokee. Ja pyrkii miellyttämään lähinnä itseään.

Hyötyliikunta oppiaineeksi peruskouluun

Avoin, käytännöllinen ehdotus kunnanpäättäjille, opetusviranomaisille ja politiikoille asumisviihtyisyyden lisäämiseksi. Teksti on julkaistu myös Hesarin mielipidepalstalla 2.12.2008. Ympäristöstä puhutaan nyt monella tavoin, mutta yksi silmiinpistävä seikka on kuitenkin jäänyt vähemmälle huomiolle. Nimittäin se että asuinympäristöt, viheralueet ja puistot muuttuvat yhä roskaisimmiksi. Ja syy tähän on se, että puhtaanapito on ulkoistettu ja hommat hoidetaan lähes kokonaan konevoimin.

Koneellisessa harjauksessa on vain ongelmana se, että piennar- ja viheralueiden roskat jäävät keräämättä. Eli käytännössä roskat jäävät lojumaan kaikkialle sinne minne ohikiitävä harjakone ei ylety tai mikä ei kuulu kuskin urakkasopimukseen.

Tässä asiassa yleinen puhtaanapito on pahasti taantunut sitten 60- 70-luvun, jolloin kunnilla oli vielä varaa pitää kadunlakaisijoita palkkalistoillaan ja tarjota myös näitä paikkoja runsaasti nuorten kesätyöpaikoiksi.

Oma kotiseutuni oli tuolloin varsin siisti paikka asua ja koulullakin oli oma talonmies, joka piti piha-alueet siistinä. Nyt saman koulun asfaltti kyllä kiiltää, mutta pensaiden aluset, viheralueet ja metsiköt ovat sen näköiset, että ympäristökasvatus on jäänyt lähinnä teorian tasolle.

Oheiset kuvat ovat viikon takaisia ja ne on otettu Viherlaakson koulun alueelta ja tunnelikuvakin koulun lähistöltä.

Yksi ratkaisu ongelmaan (joka ei kosketa vain Viherlaaksoa) voisi olla se, että peruskoulun, ja miksei myös lukion opinto-ohjemaan, lisättäisiin oppiaineeksi pari tuntia hyötyliikuntaa, jolloin oppillaat, luokka kerrallaan, suorittaisivat haravajumppaa lähiseudun viheralueilla ja metsiköissä.

Tällä toisi varmasti hyvin positiivista nostetta paikallisille kouluille, kun yleinen, siisteys, viihtyvyys ja myös yksittäisten ihmisten onnellisuus lisääntyy.

Juurakko

Paljon ei Viherlaaksossa tapahdu, joten tässä, paremman puutteessa, kuva suomalaisesta marraskuisesta lähiömetsästä Honkavaarantien ja Viherlaaksonrannan riteyksestä, jossa parin viikon takaisessa "myrskyssä" kaatui tämä isohko kuusi.

Kuva osoittaa hyvin miten paljon on satanut ja miten märkä maa on. Juurakon montuun muodostui heti pieni lampi.

Ja onhan juurakko ihan mielenkiintoinen, noine kummallisine lonkeroineen ja kiven murikoineen.

Toiseus-näyttelyn kuraattorit puolustuskannalla

Keskustelu jatkuu Toiseus-näyttelyn ympärillä. Aamun lehdessä näyttelyn kuraattorit vakuuttelevat ettei maahanmuuttaja-teema ollut muuta kuin sivujuonne näyttelyä ideoitessa ja sitä ei mitenkään painotettu. Jos näin on tilanne, niin silloin on toimeksianto ollut epäselvä ja siksi ollaan nyt löysät housuissa tilanteessa.

Olisiko tässä nyt kouluesimerkki siitä, että jos tehtävän tavoite, toiminnan tarkoitus ei ole kaikille osapuolille selvillä, niin metsään mennään.

Myös kuraattorien yhdistys SKY ry hyökkää eilisen Marika Aallon kirjoituksen kimppuun ja pitää "hälyyttävänä" sitä että "ammattikuraattori tuomitsee näyttelyn näkemättä sitä".

Tähän voisi sanoa että koko näyttely ei ole vielä yleisesti (livenä) nähtävillä, koska kyseessä on näyttely jonka voi nähdä ainoastaan eri seurakuntien tiloissa, jos seurakunnat tilaavat kyseisen esityksen vuoden 2009 yhteisvastuu-keräyksen tiimoilta, jossa siis edelleen on teemana maahanmuuttajien huono työllisyys tilanne.

Ja se mitä näyttelystä on nähtävillä jo nyt löytyy Seccon sivulta jossa näyttelyä markkinoidaan seurakunnille.

Yhdyn Suomen Kulttuurirahaston yliasiamiehen Antti Arjavan ajatukseen siitä, että kulttuurissa olisi pikkuhiljaa aikuistuttava, niin että seksuaalivähemmistöjen jäseniä voitaisiin esittää muutenkin kuin korostetun seksuaalisesti "korsetteihin puettuina pelleinä".

Mutta yksi asia jupakassa on varmaa. Kyseinen näyttely saa ennennäkemätöntä huomiota, enemmän kuin kaikki Seccon aiemmat yhteensä. Toivottavasti tämä hyödyttää myös maahanmuuttajien asiaa, eikä vain tuo negatiivista julkisuutta kirkolle ja mainetta taiteilijoille.

Toiseus-näyttelyn kuratoroinnissa puutteita

Lähetin alla olevan tekstin pari päivää sitten Hesarin mielipiteeseen, mutta luultavasti sitä ei julkaista, koska tänään oli lehdessä Taidekeskus Ihanan toiminnanjohtaja Marika Aallon samansuuntanen kirjoitus, jossa arvosteltiin näyttelyn kuratorointia. Joskin häneltä on pieni ylireagointi, kun väitti poistettuja teoksia pornoksi, jota ne eivät suinkaan ole.

Tässä mielipiteeni:

Viimepäivien taide puheenaiheena (Hesari 18.11 ja 19.11) on ollut kirkkopalveluiden Seccon koordinoima Toiseus-näyttely. Näyttelyn tilaajan toimesta on kokonaisuudesta poistettu kahden taiteilijan teokset, joiden aiheet käsittelivät homoutta ja transvestiitti-indentiteettiä.

Ja metakka valmis. Suvaitsemattoman kirkon kimppuun käydään jokasuunnasta ja osa taiteilijoista on pahoittanut mielensä sensuurin vuoksi. Kirkon kuuma keskustelu seksuaalivähemmistöjen kohtelusta näyttää siirtyvän nyt taiteeseenkin.

Rytäkässä näyttää nyt unohtuvan se tosiseikka että näyttely liittyy Yhteisvastuu-keräykseen, jonka tämän vuotinen teema on maahanmuuttajien huono työllisyystilanne.

Voisi kai oikeutetusti kysyä miten homoeroottiset erektiot tai naishahmot peniksineen liittyvät kyseiseen teemaan? Virhettä ei ole tapahtunut jälkisensuurissa, vain liian löyhästi hoidetussa kuratoroinnissa.

Teosten poissulkeminen näyttelystä oli oikea ja rohkea teko, jolla yritetään pelastaa kokonaisuus ja keskittää huomio maahanmuuttajien asiaan.

Betoniporsas vai antiikkiesine?

Tässä kuva parista elämää nähneestä betoniporsaasta, jotka löytyvät Viherlaakson koulun kentän reunalta. Sen verran on niihin on tullut ajanpatinaa ja rosoa, että ne alkavat jo sopia kuvanveistäjän materiaaliksi. Ehkäpä joku alan ihminen käy korjaamassa possut talteen.

Mietin tässä vaan milloin betoniporsas muuttuu antiikkiesineeksi tai artefaktiksi tai readymade-taiteeksi tai painavaksi roskaksi?

Viherlaakson katutyöpelleily päätökseen?

Espoon kaupungin tyylinäyte, siitä kuinka tieto ei kulje eri osastojen välillä, alkaa ilmeisesti tulla päätökseen. Tässä tuore kuva Viherlaaksonrannasta. Oikealla puolella on kesän alussa tehtyä asfalttia ja vasen puoli on viimein pistetty umpeen Espoon veden toimittaman katujen aukirepimisen jäljiltä.

Tältä Viherlaaksonrannassa näytti kesällä. Tosin nämä kuvat ovat hieman eripaikasta, jossa repiminen oli "maltillisempaa".

Surmanloukku vanhuksille ja vähän muillekin

Tässä hyvä esimerkki "näön-vuoksi-asioidenhoidosta". Kuvassa on hengenvaaralliset portaat jotka on löytyvät Viherlaakson länsilaidalta Viherkoti nimisen vainhainkodin rannasta. Viherkoti tarjoaa "ympärivuorokautista laitoshoitoa sekä pitkäaikais- että lyhytaikaishoitoa tarvitseville henkilöille", kuten laitoksen esittelyteksti kuuluu.

Kieltomerkistä huolimatta olen silloin tällöin koiralenkillä koukannut kyseisten portaiden kautta Lippajärven rantaan. Muutamia kertoja kosteammalla säällä olen meinannut taittaa niskani laskeutuessani rantaan. Kuvan otto päivänä portaat olivat niin liukkaat, ettei edes koira halunnut käyttää niitä, vaan valitsimme molemmat maastoreitin.

Ihmettelen sitä miksi kyseiset portaat on ylipäätään rakennettu? Ja ketä varten? Ne kun ovat jo kuivallakin säällä tavallisille ulkoilijoille vaaralliset, saati sitten Viherkodin asukkaille, jotka ovat usein niin huonokuntoisia että he eivät pysty lähtemään omasta sängystään ilman rullatuolia ja saattajaa yhtään mihinkään.

Jos portaat olisi tehty laitoksen asukkaita ajatellen, eikä vai näön-vuoksi säästösyistä, niin alasrantaan kiemurtelisi pyörätuoli ramppi eikä tälläinen surmanloukku.

Niiden viidentoistavuoden aikana, joina olen koiralenkkejä tehnyt, en ole koskaan tavannut ainuttakaan vanhusta järvimisemasta nauttimassa, enkä pahemmin muitakaan ihmisiä.

Alkoholi ongelmana, vaikka ei ole alkoholiongelmaa?

Radiossa oli muutama päivä sitten radiokeskustelu, jossa oppinneet herrat pohtivat miehen seksuaalisuutta Alberto Moravian kirjan "Minä ja Hän" pohjalta.

Kirjan "Minä" edustaa miehen järjellistä minää joka kykenee asialliseen keskusteluun myös hemaisevan naisen kanssa. "Hän" taas kuvaa miehen seksuaalisuutta, joka pyrkii osallistumaan housuista käsin keskusteluun ja vaatii miestä vilkuilemaan keskustelukumppaninsa rintoja ja kuvittelemaan hänet alasti.

Ohjelman ajoitus oli hyvä sillä parhaillaan on otsikoissa se kuinka tasa-arvoministerin lähin alainen oli humalassa puristellut naisten rintoja Ruotsin suurlähetystössä pidetyssä tilaisuudessa. Ja nyt taas ihmetellään miten joku voi olla noin törppö ja pilata elämänsä ja uransa tällä tavoin.

Yksi selitys tähän löytyy alkoholista ja siitä että osalle meistä alkoholi muodostuu ongelmaksi heti kun tietty raja juomisessa ylittyy. Ja tällä ei ole mitään tekemistä ns. alkoholismin kanssa, jota suomessa pidetään "virallisena" alkoholiongelmana. Harvemmin puhutaan siitä että alkoholi vaikuttaa meihin eri tavoin ja jokaisen tulisi tietää rajansa ja juoda sen mukaan.

Onnellinen se jonka alkoholi tekee iloiseksi tai ei vaikuta juuri mitenkään. Mutta aina on niitä jotka muuttuvat agressiivisiksi tai unisiksi tai joutuvat oman seksuaalisuutensa yllättämiksi.

Yksi nuoruuden tuttu muuttui aina "neljännen" jälkeen rasittavaksi tyypiksi ja hän alkoi haastamaan paikalla olevia muita uroksia "nyt otetaan miehestä mittaa" painiotteluihin yms. voiman koitoksiin. Ja muutama kalja lisää ja jo jotain onnetonta lyötiin nyrkillä turpaan. Muutama vuosi sitten sain kuulla että kyseinen henkilö ei ota nykyisin lainkaan alkoholia tai korkeintaan "yhdet". Oli muuttanut juomatapojaan pilattuaan riittävän monet juhlat ja ihmissuhteet.

Ja sama kuvio toistuu seksuaalisuuden alueella. Ei auta jos vaikka olisit kuinka moraalinen henkilö tahansa, jos ylität oman rajasi, niin yksinkertaisesti saatat tehdä jotain jota et kuuna päivänä tekisi selvinpäin ja jota et pysty järjelläsi selittämään. Kuinka moni tavallinen nainen tai mies ajattelee firman pikkujouluihin mennessään että juuri tänään pilaan maineeni ja tuhoan parisuhteeni, perhe-elämäni heräämällä krapulaan jonkun tuiki tuntemattoman kainalosta? Ja Suomalaisista murhista ja tapoista suurin osa tehdään kaveri porukassa ja humalatilassa.

Olisi mukava jos nyt julkisuudessa olevassa keskustelussa voitaisiin ottaa näkökulmia myös alkoholiasiaan, sillä joillekin meistä alkoholin pienempikin "vuosikulutus" voi aiheuttaa yllättäviä ongelmia vaikkei ns. alkoholiongelmaa olisikaan.

Kulminaatiopiste tässäkin tapauksessa löytyy varmasti siinä juuri lasillisesta, jota kyseisen virkamiehen ei koskaan olisi pitänyt ottaa.