Radiossa oli muutama päivä sitten radiokeskustelu, jossa oppinneet herrat pohtivat miehen seksuaalisuutta Alberto Moravian kirjan "Minä ja Hän" pohjalta.
Kirjan "Minä" edustaa miehen järjellistä minää joka kykenee asialliseen keskusteluun myös hemaisevan naisen kanssa. "Hän" taas kuvaa miehen seksuaalisuutta, joka pyrkii osallistumaan housuista käsin keskusteluun ja vaatii miestä vilkuilemaan keskustelukumppaninsa rintoja ja kuvittelemaan hänet alasti.
Ohjelman ajoitus oli hyvä sillä parhaillaan on otsikoissa se kuinka tasa-arvoministerin lähin alainen oli humalassa puristellut naisten rintoja Ruotsin suurlähetystössä pidetyssä tilaisuudessa. Ja nyt taas ihmetellään miten joku voi olla noin törppö ja pilata elämänsä ja uransa tällä tavoin.
Yksi selitys tähän löytyy alkoholista ja siitä että osalle meistä alkoholi muodostuu ongelmaksi heti kun tietty raja juomisessa ylittyy. Ja tällä ei ole mitään tekemistä ns. alkoholismin kanssa, jota suomessa pidetään "virallisena" alkoholiongelmana. Harvemmin puhutaan siitä että alkoholi vaikuttaa meihin eri tavoin ja jokaisen tulisi tietää rajansa ja juoda sen mukaan.
Onnellinen se jonka alkoholi tekee iloiseksi tai ei vaikuta juuri mitenkään. Mutta aina on niitä jotka muuttuvat agressiivisiksi tai unisiksi tai joutuvat oman seksuaalisuutensa yllättämiksi.
Yksi nuoruuden tuttu muuttui aina "neljännen" jälkeen rasittavaksi tyypiksi ja hän alkoi haastamaan paikalla olevia muita uroksia "nyt otetaan miehestä mittaa" painiotteluihin yms. voiman koitoksiin. Ja muutama kalja lisää ja jo jotain onnetonta lyötiin nyrkillä turpaan. Muutama vuosi sitten sain kuulla että kyseinen henkilö ei ota nykyisin lainkaan alkoholia tai korkeintaan "yhdet". Oli muuttanut juomatapojaan pilattuaan riittävän monet juhlat ja ihmissuhteet.
Ja sama kuvio toistuu seksuaalisuuden alueella. Ei auta jos vaikka olisit kuinka moraalinen henkilö tahansa, jos ylität oman rajasi, niin yksinkertaisesti saatat tehdä jotain jota et kuuna päivänä tekisi selvinpäin ja jota et pysty järjelläsi selittämään. Kuinka moni tavallinen nainen tai mies ajattelee firman pikkujouluihin mennessään että juuri tänään pilaan maineeni ja tuhoan parisuhteeni, perhe-elämäni heräämällä krapulaan jonkun tuiki tuntemattoman kainalosta? Ja Suomalaisista murhista ja tapoista suurin osa tehdään kaveri porukassa ja humalatilassa.
Olisi mukava jos nyt julkisuudessa olevassa keskustelussa voitaisiin ottaa näkökulmia myös alkoholiasiaan, sillä joillekin meistä alkoholin pienempikin "vuosikulutus" voi aiheuttaa yllättäviä ongelmia vaikkei ns. alkoholiongelmaa olisikaan.
Kulminaatiopiste tässäkin tapauksessa löytyy varmasti siinä juuri lasillisesta, jota kyseisen virkamiehen ei koskaan olisi pitänyt ottaa.

Kommentit
Laitan tämän omalle kirjainmerkkeihin mutta pidän paussin nyt. Ei enää kehity: saatiin USA:n pankit alas ja seolisitsiin.
Ja lentäminen. Se on parasta.