Istuin kuntosalin saunassa muutaman muun minulle tuiki tuntemattoman kuntoilijan kanssa. Joku heitti löylyä harvakseltaan ja koko porukka istuskeli hiljaa kuunnellen kiukaan pihinää.
Kohta saunaan saapuu silminnähden hyvin ulkomaalainen mies, joka hamuaa vesiämpärit lähelleen ja alkaa hieman yllättävästi heitellä löytyä poikkeuksellisen tiuhaan tahtiin. Vedenheiton välissä mies alta kulmiensa tarkkailee kuin vaivihkaa suomalaisen reaktioita.
Samassa saunaan laskeutuu tiivis tunnelma, jonkinlainen sanaton yhteys suomalaisten miesten välillä, aivan kuin olisimme ajatelleet kollektiivisesti saman ajatuksen: "Jumalauta, tuohan yrittää hiostaa meidät ulos, mutta sepä ei tule onnistumaan... !".
Niinpä otin muiden tavoin naamalleni peruslukemat ja yritin olla muina miehinä, kun vesi kohahteli kiukaalle. Ensimmäinen ämpäri tyhjeni ja olo oli jo todella tuskainen, mutta suomalaisten ilmeet eivät värähdä.
Maahanmuuttaja tarttuu hieman epäillen toiseen ämpäriin ja aloittaa pian kuitenkin saman heittorallin. Mutta hetkenpäästä hän muuttuu tuskaisen näköiseksi, kiiruhtaa ulos höyrypilven saattelemana jä jää sitten lasioven takana olevaan suihkuun tarkkailemaan mitä saunassa tapahtuu.
Lauteille laskeutuu rauha. Hetken päästä yksi miehistä ottaa ämpärin, "heitetäämpäs vähän löylyä". Ja niin kiukaalle lentää "voiton sinettinä" vielä yksi kauhallinen. Löylyt otetaan kaikessa rauhassa vastaan ja sitten siirrytään pikku hiljaa suihkun puolelle ilman kiirettä ja kukin omassa tahdissaan.
Suihkuhuoneessa vierasmaalainen haastaja katselee epäuskoisena saunasta poistuvia voimakkaasti punertavia suomalaisia, joiden ilmeet säilyvät peruslukemilla ilmeisestä huonovointisuudesta huolimatta.
Vaikka vilvoittelin hyvin, niin silti hikoilin vielä koko kotimatkan ja kotiin päästyä join heti reilun litran nestettä ja vähän myöhemmin toisen samanlaisen satsin.
Epäterveellinen mutta toisaalta hyvin kansalaistuntoa tai suomalaisuutta avaava kokemus. Tätäkö se sitten on, se suomalaisuus?
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
-
Tässä pari kuvaa viimevuoden lokakuulta vanhasta Petas-Baarista, joka sijaitsi Viherlaakson Länsirajalla Turuntien ja Lippajärventien ristey... -
Longer version of this article is at my homepage . Expansion in Art-making and Expansion-motivated art Introduction This article is a compa... -
Laitan tähän piirtämisjumpan rungon, jota voi vapaasti soveltaa kuvataiteen opetuksessa ja muissa yhteyksissä. Perusajatus tässä on järjestä...
7 kommenttia:
Ainakin hyvin miesmäistä suomalaisuutta. Naisten saunassa ei koskaan tarvitse kilpailla löylynheitosta ja siellä on harvoin ihan hiljaistakaan.
Toki miestenkin saunassa joskus jopa tuiki tuntemattomat saattavat keskustella vaikka mistä, mutta oman kokemukseni mukaan tuntemattomien kesken ollaan yleensä hissukseen.
Ja löylynheittokisassa en ole ollut mukana sitten lapsuuden kun sukulaismiesten taholta testattiin miten poika kestää löylyä.
Mutta nyt kun "kisahaaste" kiukaalle heitettiin niin jostain selkäytimestä nousi toimintamalli tilanteeseen. Liittyisikö se jotenkin suomalaisen miehen kunniaan tai itsetuntoon, en tiedä.
Mutta jokatapauksessa koin mielihyvää, tyytyväisyyttä kun olin selvinnyt tilanteesta kaikella kunnialla, vaikka koko episodi olikin järjellä ajateltuna täysin idioottimaista ja lapsellista.
Niinpä niin..kait tuota voisi kuvata sanalla että tuota on yleis-suomalainen mieheys aika pitkälle..(vaikka siihen haitariin kyllä mahtuu monenlaista) Katsoin tuossa huvikseni menneenä viikona tämän suomalaisen miehen peruskuvan (karkeen sellaisen)elokuvana..8 surmanluotia.(viimeksi olen sen nähnyt reilusti alle kouluikäisenä. Onhan ja olihan se tietenkin kliseistä jne ja jne. mutta sitä katsellessani tuli mieleeni että eipä tuo mieskuva ole juurikaan muuttunut jos sitä vertaa tähän päivään..:) soisi sen muuttuvan..sillä siihen perustuu moni kyynel joka on jäänyt itkemättä.
Näinhän se taitaa olla, mutta on kyllä jotain "kehitystäkin" tapahtunut. Oma ikäpolveni (60-luvulla syntyneet) on hieman puheliaampaa (vai pitäisikö sanoa pehmeämpää? ..empaattisempaa?) sorttia kuin sotia ennen syntyneet isät. Ja kun katselen aikuisuuden kynnyksellä olevia lapsiani ja heidän elämäänsä, niin tuo sukupolvi on taas aivan omaa luokkaansa ja näissä asioissa taas kehittyneempää... vai onko?
Sillä saunaepisodissa miehet olivat kaikki muut alle kolmekymppisiä, paitsi minä. Onko suomalaisen miehen perusluonto hioutunut niin pitkänajan kuluessa ettei se oikein voi muutamassa supolvessa paljon muuttua?
Mikko Niskasen elokuvan olen nähnyt samoin aika kauan siiten ja pitää varmaan katsoa se uudelleen, kun tilaisuus tulee.
Niin..varmaankin tavallaan "kehitystä" tapahtunut nuoremmilla ja varmaankn myös vanhemilla, jotka ovat miettineet näitä elämän asioita..epäilen kuitenkin että yleisesti ajateltuna aika paljon hitaammalla tahdilla kuin "toivoisi." Yksilöistähän tietenkin se yleinenkin kasaantuu ja olen ollut huomaavinani, että voi olla niinkin että (yleistän nyt karkeasti) kun miehet vanhenevat niin myös ne käytös tavat joskus ikävä kyllä "vanhenevat" sillä josko naisilla on yleisesti jotkut tietyt asiat minkä "vankeja" ollaan kärjistetystikkin niin on myös ne olemassa miesukupuolella..aika kuitenkin muuttaa asioita joskus.. näyttää vain sille, että hitaammin kuin toivoisi...joku väittää että se kilpailuhenkisyys johtuisi testosteroinista..kun en ole hormonejen yleisasinatuntija niin en tiedä..ajattelen että aikalailla samanlaisia ollaan vaikka siinä aivokurkiaisen toiminnassa onkin eroja sukupuolilla ja eri hormonit "määräävät" tahdi.
Mutta on kait aika yleismaailmallista tuntea alkukantaista "kilpailuakin" silloin kun on edes hiukan siihen verrattavissa oleva tilanne jossa on jollain lailla kyse ihmisen "säilymisestä tai kestämisestä"..vaikka se sitten olisi vain "sinne päin" tilanne kuumuuden kestämisen suhteen saunassa:) joka tapauksessa "hauska tilanne" naisnäkökulmasta päin katsottuna.
Kyllä tuossa on kaikki suomalaisuuden maskuliinisuuden ainekset.
Sanaton yhteys , joka vallitsee tietenkin vain suomalaisten kesken, maahanmuuttaja jää epäuskoisena ihmettelemään.
Naama peruslukemilla, ilmeenkään värähtämättä. Tuska pidetään sisällä.
Ja koko omituinen kisa otetaan tosissaan, melkeinpä kuolemanvakavasti. Ei edes hiljaista sanatonta huumoria.
Näin se taitaa olla... Kiitän kommenteista.
Lähetä kommentti