Luovuksissa

Yksi luovuuden este on vääränlaisten ihmisten liiallinen vaikutus taiteilijaan tai luovaan henkilöön. Kun voimakkaat persoonat aiheuttavat mielipahaa ja ylimääräistä kaaosta taiteilijan elämään, niin luovuus joutuu helposti jonnekin taka-alalle. Energiat menevät kaikenmaailman sotkujen setvimiseen ja sielun haavojen nuolemiseen. Luovuus tarvitsee aina energiaa. Jos luovuuden akut tyhjennetään vääriin asioihin, niin se on luovasta työskentelystä pois. Luovuuden "akkujen" lataaminen on taiteilijalle ensiarvoisen tärkeää. Tämä on taiteilun ja muun luovan työn perusedellytys. Jos luovaa virtaa ei ole niin taidetta ei synny, eikä lanttu leikkaa. On luonnollista että "akku" välillä tyhjenee luovan työn tuoksinassa ja näin pitääkin olla. Muutenhan taiteilija ei ole antanut prosessiin itsestään juuri mitään. Jokainen luovaa työtä tekevä joutuu "säännöllisesti" keräämään uutta energiaa levolla ja vaikkapa nauttimalla (ottamalla vaikutteita ja oppimalla) muiden tai

Oli ajan kysymys koska tosi-tv tunkee myös taiteen puolelle. BBC ryhtyy tekemään taidemaailman vastinetta Huippumalli-haussa tai Diili ohjelmille. Avokätisen mesenaatin roolissa on Englantilainen taiteenkieräilijä Charles Saatchi, joka on vaikuttanut myös "kalleimman nykytaiteilijan" Damien Hirstin uran taustalla. Uutinen löytyy aamun Hesarista ja linkistä Saatchi's Best of British . Kyse englantilaisten maineeseen ja mammonaan halajavien taiteilijoiden kisasta, jossa tuskin etsitään "parasta", koska taiteessa "parhaan" määrittely on mahdoton tehtävä. Vaan Saatchin tarkoituksiin sopivaa tyyppiä, jonka avulla on hyvä suorittaa tuottoisaa rahastusta ja pönkittää mesenaatin omaa asemaa taidekentällä. Taiteen paremmuudet ovatkin usein maku ja muotiasioita, joita ei voi laittaa johonkin absoluuttiseen järjestykseen. Taide on liian monimuotoista tähän. Vähän niinkuin laittaisi siilit, kilpikonnat, ahvenet, lepakot ja gebardit juoksemaan kilpaa. Tässä varm

Taidegrafiikkaa, tarkemmin metalligrafiikkaa, tehdessä ei etukäteen aina tiedä millainen teos syövytysaltaasta nousee. Happo tuntuu nakertavan kuparia joka kerta hieman eri tavalla ja se miten piirretyt viivat syöpyvät laatalle, on enemmän tai vähemmän yllätyksellistä. Happo on se metalligrafiikan itsenäinen oikukas muuttuja, jota on alituiseen kytättävä. Se ei saa tulla liian likaiseksi tai sakkaiseksi. Lämpötilan on oltava oikea, siinä 22 asteen kieppeillä, sillä alle 20 asteisen rautakloridin syövytysteho alkaa radikaalisti heiketä ja liian lämmin happo muodostuu taas vaikeasti hallitavaksi, tosi oikukkaaksi. Lisäksi hapon vahvuus, joka mitataan ns. Baumen mittarilla, on pidettävä oikeanlaisena. Ja joskus tuntuu että eri kupareidenkin välillä on eroja, siinä miten tasaisesti piirrosjälki lähtee syöpymään. Hapon kanssa työskentelyssä on siis aina mukana pieni epävarmuustekijä. Tämän epävarmuuden kanssa eläessä, muistan usein vanhaa kiinalaista tarinaa, jossa pieni perhe eleli muinoi

Tässä linkki mielenkiintoiselle blogille, jossa taiteilijat pohtivat selviytymistään ja laman vaikutusta taidemaailmaan. Blogin nimi on kuvaavasti Cut the Gallery out of the Picture . Kovin mairittelevaa kuvaa ei galleriosta sivustolla piirry. Prosenteista ja käytännöistä puhutaan avoimesti, kokemuksia jaetaan ja vaihtoehtoisia toimintatapoja etsitään. Tämän vasta aloittaneen blogin taustalla häärii World Printmakers sivuston aktiiveja, joten blogille saattaa hyvinkin tulla nonenlaista näkökulmaa tähän aiheeseen ympäri maailmaa. Kirjoittelua kannattaa siis seurailla.

Aamun Hesari julkaisi ilokseni mielipidekirjoitukseni, koskien taiteilijoiden toimeentulo-ongelmia ja taiteen keskustoimikunnan uudistamishanketta. Teksti syntyi oikeastaan tämän blogi tekstin innoittamana. Tässä kirjoitus: Taiteen rahoitusta uudistettava rohkeasti Taiteen keskustoimikuntaa ollaan uudistamassa Suomen Akatemian kaltaiseksi itsenäiseksi instituutioksi kuten Hs 12.1. asiasta kertoi. Toivottavasti tässä ei nyt pedata taiteen tohtoreille parempaa tulevaisuutta tutkija-taiteilijoina ja tämä yksittäisten taiteilijoiden rahoituksen kustannuksella. Taiteilijoiden vaikeus tulla toimeen omalla työllään on taidekentän suurin yksittäinen ongelma. Hs 5.1. artikkelissa uutisoitiin kuinka näyttelyt ovat kuvataiteilijalle tosiasiassa menoeriä eivätkä niinkään ansion tuojia. Käytäntö on että taiteilija tekee työtä esimerkiksi museoiden hyväksi ilman mitään korvausta. Nyt kun taiteen keskeistä rahoittajaorganisaatiota ollaan uudistamassa, niin toivottavasti uudistajilla löytyy rohkeut

Tässäpä todiste siitä mikä taidemaailmassa on tärkeintä ja se on nimi. Väliä ei ole taiteen laadulla kunhan nimi on tunnettu ja signeerus näkyy. Aamun Hesarissa oli uutinen Pietarissa järjestetystä hyväntekeväisyys huutokaupasta, jossa Vladimir Putinin tekemä maalaus huudettiin 860 000 euron hintaan. Toki kyseessä oli hyväntekeväisyys huutokauppa, jossa nimenomaan julkkisten tekemiä tauluja huudettiin hyvään tarkoitukseen eli pietarilaisten lastensairaaloiden tukemiseen. Putinin maalauksen osti moskovalainen galleristi Natalia Kurnikova, jolla on rahaa rutkasti ja Putinin maalaus ilmeisesti antaa hänelle jotain nostetta. Mene ja tiedä. Kyseinen summa muuten vastaa 55 yksi-vuotista valtion vuosiapurahaa ja noin 28 keskimääräistä palkansaajan vuosiansiota. Tässä Uuden Suomen uutinen muutaman päivän takaa ennen huutokauppaa.

Apurahojen anominen alkaa taas kohtapuolin tämän vuoden osalta. Kunnollisen anomuksen laatiminen on oma taitolajinsa, jonka harvat hallitsevat, eikä tätä taitoa pahemmin opeteta taidekouluissakaan, pientä yleisluontoista ohjeistusta lukuunottamatta. Taiteilijoiden alati kasvavan lukumäärän myötä myös anomusten määrät ovat vastaavasti kasvussa. Anojia riittää ja taiteellista rahan tarvetta on joka lähtöön, mutta anomusten yleinen laatu on kuulemma aika kirjava. Hyvälle apuraha-anomusten kirjoittajalle olisi nyt "sosiaalinen" tilaus. Ameriikassa, jossa kaikki on kaupan, jo löytyy tälläisia Grant Writer yrittäjiä, jotka ovat erikoistuneet laatimaan erilaisia apuraha-anomuksia. Palkkio heille maksetaan prosentteina saaduista apurahoista. Tämä outous selvisi kun luin taiteilijan yrittämistä tarkastelevaa amerikkalaista opusta Art Marketing 101 . Ehkäpä suomessakin tullaan vielä näkemään se päivä, kun galleristi vie teosmyynnistä puolet ja apuraha-agentti apurahoista. Ja taiteilij

Tämä liittyy oikeastaan edelliseen tekstiin, jossa pohdin vapautta ja vastuuta. Luovuus voi myös ylivastuullisuuden vuoksi mennä "jumiin". Luovuuden esteeksi muodostuu tällöin häpeä. Toisin sanoen se että kirja jää kirjoittamatta, koska kirjailijan alku häpeää aihettaan tai muiden reaktioita aiheeseensa, eikä kehtaa kirjoittaa "rehellisesti" asioita halki ja luova suoritus kangistuu itsesensuurin otteessa. Päässä pyörii kysymyksiä "mitähän se ja se tästäkin sanoo?" ja "voinko kertoa tästä kun v-mäiset asianosaiset ovat vielä hengissä?" tai muuta vastaavaa. Taiteilija siis ikäänkuin kantaa vastuuta muiden mahdollisista reaktioista. Tai kuvataiteilija ei häpeänsä takia uskalla tarttua juuri niihin (usein arkoihin) teemoihin joita sisimmässään haluaisi käsitellä. Ja hän tyytyy työskentelemään keskinkertaisten "turvallisten" tai "vastuullisten" (tai elantoa antavien) aiheiden parissa, eikä häpeänsä takia pääse kohoamaan omalle pa

Taiteen vapaus on tärkeä asia taiteen kentällä ja sitä puolustetaan sananvapauteen, perusoikeuksiin vedoten. Taiteen vapaus on kuin kiveen hakattu "totuus", jota ei saa epäillä. Vapauteen näyttää kulminoituvan taiteen tekemisen ydin ja tarkoitus. Vapaudesta on julkaistu myös kirja "Taiteen vapaus perusoikeutena" (Pauli Rautiainen, Taiteen keskustoimikunta, tutkimusyksikön julkaisu n:o 33), jossa tarkastellaan taiteen vapautta lainsäädännön näkökulmasta. Taiteen vapaus on kirjattu ylös suomen lakiin, perusoikeudet 16.3§, jossa taataan taiteen vapaus hyvin lavealla, epämääräisellä ja runsaasti tulkinnan mahdollisuuksia sisältävällä tavalla: ”Tieteen, taiteen ja ylimmän opetuksen vapaus on turvattu.” Asia on ongelmallinen jo pelkästään siksi, että taiteen käsite on jatkuvasti muutoksessa ja epämääräinen. Ja miten voidaan määritellä taiteelle vapaus, kun ei pystytä kunnolla vastaamaan kysymykseen: mitä taide on? Taiteen ydinalue on tässä selkeä. Maalaukset ja perint

Silloin kun tapaan taidekentän ulkopuolisia ihmisiä, minulta kysytään yleensä kahta kysymystä: "Onkos sulla näyttelyitä tulossa?" ja "No, mitenkäs taiteilijan bisnekset sujuu?" Ensimmäistä kysyvät yleensä ne joita kulttuuriasiat muutenkin kiinnostavat. Jälkimmäistä taas kysyvät ne joita kulttuuririennot eivät pahemmin innosta. Joskus tämä sama kysymys muodossa esitetään rohkeammin muodossa: "Elääks tällä?" Molemmat kysymykset ovat oikeastaan small-talk tyyppisiä keskustelun avauksia, jotka ikäänkuin kuuluu esittää taiteilijalle. Kysymyksiä, joista on hyvä lähteä liikkeelle. Harva on oikeasti kiinnostunut taiteilijan kyvystä maksaa laskunsa tai missä taiteilija näyttelynsä pitää. Joskus toki näyttelykysymys on tarkoitettu vihjeeksi, että kutsua voisit laittaa tulemaan. Myös kolleegoille esitetään näitä samoja kysymyksiä. Ehkä on niin että taiteilijan ammatti hahmotetaan edelleen stereotypioiden, taiteilija-kliseiden ja erilaisten taiteilija-mielikuvien kau

Ajauduin sivustolle kiva.org , jossa kerätään rahoitusta pienyrittäjille, jotka yrittävät parantaa toimintaedellytyksiään hyvin puutteellisissa olosuhteissa. Sivuston kautta nämä varojen puutteesta kärsivät köyhien maiden yrittäjät esittelevät toimintaansa ja kertovat mihin he lainaamansa rahan käyttäisivät. Summat ovat länsimaalaisittain pienehköjä, yleensä muutamasta satasesta tuhanteen tai pariin, mutta kehitysmaissa nämä summat saattavat vastata jopa useamman vuoden palkkaa. Tästä nousi mieleeni toinen ajatus, joka saattaisi olla jopa toteuttamiskelpoinen suomessa. Taiteen tekeminen on se yhteiskunnan osa-alue, joka kärsii jatkuvasta varojen ja tuen puutteesta. Ja erialojen taiteilijat haaskaavat runsaasti voimavaroja muiden töiden tekemiseen ja kaikkeen sellaiseen jolla yritetään turvata toimeentuloa. Ajatelkaapa jos yhä useammat taiteilijat voisivat keskittyä varsinaiseen työhönsä, taiteen tekemiseen, jokapäiväisen selviytymiskamppailun sijaan. Tällä olisi varmasti nostetta suom

Lupasin kesällä laitaa kuvan Lippajärven rannassa olevasta vanhasta saunasta, joka kuuluu läheiselle kerrostaloyhtiölle. Joten tässä pari kuvaa kyseisestä ihmeestä. On ilmeisen ainutlaatuista että kerrostalolla on oma rantasauna ruuhkaisella pääkaupunkiseudulla ja näin lähellä Helsinkiä. Sauna on luultavasti kuulunut jollekin huvilalle, joka on ollut paikalla ennen kerrostalojen rakentamista. Vielä 50-vuotta sitten alueella oli runsaasti erilaisia huviloita. Hieman etäämmällä, paikalla jossa nyt on Dementiakeskus, oli komea linnamainen puutalo torneineen, jolla myös oli oma rantasauna. Tuon saunan perustukset ovat edelleen paikoillaan rapistumassa. Järven rantaan on kaavailtu jo vuosikymmeniä kävelytietä, mutta hanke ei etene mitenkään ja rannan annetaan roskaantua kaikessa rauhassa. Toivottavasti joskus kävelytie tulee edes osalle matkaa rantaa, sillä maisema ja tunnelma on ainutlaatuinen, eikä siitä ole nyt iloa juuri kenellekkään.