Apurahojen anominen alkaa taas kohtapuolin tämän vuoden osalta. Kunnollisen anomuksen laatiminen on oma taitolajinsa, jonka harvat hallitsevat, eikä tätä taitoa pahemmin opeteta taidekouluissakaan, pientä yleisluontoista ohjeistusta lukuunottamatta.
Taiteilijoiden alati kasvavan lukumäärän myötä myös anomusten määrät ovat vastaavasti kasvussa. Anojia riittää ja taiteellista rahan tarvetta on joka lähtöön, mutta anomusten yleinen laatu on kuulemma aika kirjava. Hyvälle apuraha-anomusten kirjoittajalle olisi nyt "sosiaalinen" tilaus.
Ameriikassa, jossa kaikki on kaupan, jo löytyy tälläisia Grant Writer yrittäjiä, jotka ovat erikoistuneet laatimaan erilaisia apuraha-anomuksia. Palkkio heille maksetaan prosentteina saaduista apurahoista. Tämä outous selvisi kun luin taiteilijan yrittämistä tarkastelevaa amerikkalaista opusta Art Marketing 101.
Ehkäpä suomessakin tullaan vielä näkemään se päivä, kun galleristi vie teosmyynnistä puolet ja apuraha-agentti apurahoista. Ja taiteilijan toimeentulo, ei kun paranee...
Tuo mainitsemani kirja on muuten ihan asiallinen ja paljon hyvää asiaa sisältävä katsaus taiteilijan elinkeinonharjoittamiseen, jota voin hyvin suositella. Muualla maailmassa ei pahemmin pohdita sitä saako taiteilija myydä taulun tai mietitä mikä taide nyt on sitä kaikkein "puhtainta". Asioita, kuten markkinointia yksinkertaisesti vaan tehdään (itsestään selvyytenä), sillä muuten ei taiteilija pärjää.
Suomessa taiteilijoiden keskuudessa puhutaan markkinoinnin sijaan mieluummin asioiden hoitamisesta, koska markkinointi on pahan kuuloinen kirosana.
Taiteilijoiden alati kasvavan lukumäärän myötä myös anomusten määrät ovat vastaavasti kasvussa. Anojia riittää ja taiteellista rahan tarvetta on joka lähtöön, mutta anomusten yleinen laatu on kuulemma aika kirjava. Hyvälle apuraha-anomusten kirjoittajalle olisi nyt "sosiaalinen" tilaus.
Ameriikassa, jossa kaikki on kaupan, jo löytyy tälläisia Grant Writer yrittäjiä, jotka ovat erikoistuneet laatimaan erilaisia apuraha-anomuksia. Palkkio heille maksetaan prosentteina saaduista apurahoista. Tämä outous selvisi kun luin taiteilijan yrittämistä tarkastelevaa amerikkalaista opusta Art Marketing 101.
Ehkäpä suomessakin tullaan vielä näkemään se päivä, kun galleristi vie teosmyynnistä puolet ja apuraha-agentti apurahoista. Ja taiteilijan toimeentulo, ei kun paranee...
Tuo mainitsemani kirja on muuten ihan asiallinen ja paljon hyvää asiaa sisältävä katsaus taiteilijan elinkeinonharjoittamiseen, jota voin hyvin suositella. Muualla maailmassa ei pahemmin pohdita sitä saako taiteilija myydä taulun tai mietitä mikä taide nyt on sitä kaikkein "puhtainta". Asioita, kuten markkinointia yksinkertaisesti vaan tehdään (itsestään selvyytenä), sillä muuten ei taiteilija pärjää.
Suomessa taiteilijoiden keskuudessa puhutaan markkinoinnin sijaan mieluummin asioiden hoitamisesta, koska markkinointi on pahan kuuloinen kirosana.
Kommentit
T: taidemielipuoli
Ikävä kyllä apaurahoituskin on sidottu kaupallisuuteen ja sille oletukselle että maailmantalous ja verotulot alati kasvavat. Ja säätiöiden rahat ovat myös kiinni rahastoissa ja pörssikuplissa ja sitä rataa.
Kaikki on yhteyksissä kaikkeen ja uimme ihan samassa liemessä jokainen. Rahamaailman lonkerot kopeloivat kaikkialla.
Itse teen jatkossakin omat hakemukseni ja suosittelen samaa muillekin. Anomusten tekeminen on osa ammattia, "asioiden hoitoa". Ihan kaikkea ei kannata "ulkoistaa".