Silloin kun tapaan taidekentän ulkopuolisia ihmisiä, minulta kysytään yleensä kahta kysymystä: "Onkos sulla näyttelyitä tulossa?" ja "No, mitenkäs taiteilijan bisnekset sujuu?"Ensimmäistä kysyvät yleensä ne joita kulttuuriasiat muutenkin kiinnostavat. Jälkimmäistä taas kysyvät ne joita kulttuuririennot eivät pahemmin innosta. Joskus tämä sama kysymys muodossa esitetään rohkeammin muodossa: "Elääks tällä?"
Molemmat kysymykset ovat oikeastaan small-talk tyyppisiä keskustelun avauksia, jotka ikäänkuin kuuluu esittää taiteilijalle. Kysymyksiä, joista on hyvä lähteä liikkeelle.
Harva on oikeasti kiinnostunut taiteilijan kyvystä maksaa laskunsa tai missä taiteilija näyttelynsä pitää. Joskus toki näyttelykysymys on tarkoitettu vihjeeksi, että kutsua voisit laittaa tulemaan.
Myös kolleegoille esitetään näitä samoja kysymyksiä. Ehkä on niin että taiteilijan ammatti hahmotetaan edelleen stereotypioiden, taiteilija-kliseiden ja erilaisten taiteilija-mielikuvien kautta. Ja siksi on myös muodostunut tavaksi kysyä taiteilijoilta näitä kliseemäisiä kysymyksiä.
Kuulin "elääks tällä" kysymyksen ensimmäisen kerran jo reilut parikymmentä vuotta sitten ja senkin jälkeen olen kuullut sen useita kymmeniä kertoja. Silti en oikein vieläkään osaa siihen vastata. Viimeisimmälle utelijalle sanoin: "Ilmeisesti elää, koska olen yhä hengissä."
Kommentit
Mikään ei ole muuttunut, koska ne jotka nyt eläkettä ja työttömyystukea tai äitiysapurahaa tulevat saamaan, ovat vain kourallinen kaikista kuvataiteilijoista.
Minä muistan hyvin ajan jolloin tiukattiin ja jyrkästi että milloin se taiteilijapalkka tulee. Niin kauan kysyttiin että kysyjien äänijänteet väsyivät ja siihen se kuivui.
Kävi päinvastoin: jopa 15-vuotiset apurahat lopetettiin.
Se käsitys minulla on täällä pikkukaupungissa, jossa asuu päättäjinä insinöörejä ja ekonomeja, että jopa n.k. toritaide alkaa olla kuihtumassa.
Voi olla että juuri tämä vuodenvaihde ennakoi lamaa, toivottavasti ei.
Ja juuri noiden Taistoraporttien rohkaisemana lähdin minäkin rämpimään eteenpäin taiteilija-"yrittäjänä" reilut kymmenen vuotta sitten. Olin tilanteessa, jossa veroilmoitukset olivat miinuksella, elämä hajoamassa ja seinä vastassa jokapuolella. Oli pakko alkaa tekemään ja ajattelemaan toisin tai mennä kokonaan muihin töihin.
Valitsin "toisin".
Tuloksena oli talouden kohentuminen pienipalkkaisten säätyyn, mutta myös se että huomasin pian kulkevani taidekentällä vastavirtaan... Taisto-raportissa ei mainittu että omatoiminen taulunmyynti vaikeuttaa uraa ja on taiteilijalle rikos, kaupallisuuden synti.
Ja muutenkin taidealan kummallisuuksia tullut pintaan, mm. huomasin yllättäen olevani oman galleristini kilpailija tehdessäni tilaustöitä yrityksille.
Onneksi asiat ovat tässä suhteessa muuttumassa ja taiteilijan elinkeinonharjoittaminen ei enää ole samanlainen outous kuin vielä 90-luvun puolivälissä.
Muutos tulee ilmeisesti vain silloin kun on pakko...